Minne Lieksan kaupungintalon palvelut

Lehtikirjoituksen mukaan Lieksan kaupungintalon palvelut siirrettäisiin kaupungin keskustaan nuorisotiloihin?

Tässä vaiheessa ilmoitan,että voinee käydä sitten niin,että valtio tulee perimään takaisin nuorisotiloihin aikanaan antamat rahat.
Olimme Sulo Eskelisen kanssa aikanaan läänin nuorisolautakunnassa ja sitä kautta tiedän varmasti,että Lieksa sai silloin huomattavan rahasumman 700,000mk nuorisotiloihin kulttuurikeskukseen joiden käyttö nimenomaan pitää olla nuorisotoiminnassa ,joten kannattaako lähteä ottamaan tässä asiassa riskejä? markku Korpinen
9184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vt. kaupunginjohtaja Matti Taponen on meille muille lähes käsittämättömassä viisaudessaan päättänyt ottaa nuorisotilat kaupungin kanslian käyttöön. Tällä toimenpiteellä hänet tullaan muistamaan kaupunginjohtajana, joka sai jotain aikaa lyhyessä ajassa. Esko Lehto ei saanut koko valtakaudellaan mitään aikaan, ei ainakaan mitään positiivista. Ikävin aikaansaannos oli somalien houkuttelu Lieksaan.

Äänestä
  • Taponen on uransa huipulla :)

    Äänestä

Aloittaja

Tuo summa minkä mainitsin maksetiin sitten Hotellin rakennustakauksia ja haluaako sitten vt saman tempun saada aikaan?
Eli tiedoksenne vaan olen sanani sanonut asiasta eli olisi hyvä tässä vaiheessa ottaa asia selvitettäväksi

Äänestä
  • Oliko Puustelli aikoinaan Tulikettu nimeltään? Meni konkkaan.

    Äänestä

  • Lieksatakaa kirjoitti:

    Oliko Puustelli aikoinaan Tulikettu nimeltään? Meni konkkaan.

    Tulikettu oli, mutta siitä tuli susi (Tulisusi).

    Äänestä

  • Lieksatakaa kirjoitti:

    Oliko Puustelli aikoinaan Tulikettu nimeltään? Meni konkkaan.

    Muistampa Tuliketun harjannostajaisjuhlan. Iso määrä pukupäällä olevia kunnan napamiehiä,makasi kuin siat pahnassa, siellä juhlatilassa. Osa omassa oksennuksessaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Sillon kävi tuon pesän vihkimässä eduskunnan puhemise joka ei asiasta muistanut tavanneensa noita henkilöitä kuitenkin kun olin silloin toiminnan mies ja ja nuorempi niin minulla oli koulutustilaisuudessa kuva,että mistä puhun niin sain kiitoksen opettajalta, että noin pitää puhe rakentaa todistusaineistoa käyttäen. siinä veljet kilistelevät maljoja

    Äänestä

  • Aloittaja

    Lieksatakaa kirjoitti:

    Oliko Puustelli aikoinaan Tulikettu nimeltään? Meni konkkaan.

    Kyllä ja jopa vaadittiin kynnysrahoja betonifirmalta minulla on kuulustelupöytäkirjat tallessa

    Äänestä

  • Pystysen_hotelli kirjoitti:

    Tulikettu oli, mutta siitä tuli susi (Tulisusi).

    Sori vaan se oli Hopeakettu ei Tulikettu. Tulikettu on tai ainakin oli Sotkamossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


markkukorpinen kirjoitti:

Lehtikirjoituksen mukaan Lieksan kaupungintalon palvelut siirrettäisiin kaupungin keskustaan nuorisotiloihin?

Tässä vaiheessa ilmoitan,että voinee käydä sitten niin,että valtio tulee perimään takaisin nuorisotiloihin aikanaan antamat rahat.
Olimme Sulo Eskelisen kanssa aikanaan läänin nuorisolautakunnassa ja sitä kautta tiedän varmasti,että Lieksa sai silloin huomattavan rahasumman 700,000mk nuorisotiloihin kulttuurikeskukseen joiden käyttö nimenomaan pitää olla nuorisotoiminnassa ,joten kannattaako lähteä ottamaan tässä asiassa riskejä? markku Korpinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu