Juhlapaikan narikkaa jo valmistellaan profetia

Uni 30.4.2015 aamulla

Tulin erään tuttavani ravintolaan vieraaksi ja tiesin että sinne tulisi suuret juhlat. Se ei sijainnut taaskaan missään stadissa, vaan jossain epämääräisellä alueella keskellä Suomea. Tultiin ikään kuin edellisenä päivänä sinne.
Järjestyksenvalvonnan ammattilaisena heti kiinnitin niihin turvallisuusasioihin huomiota, enkä esimerkiksi välittänyt niinkään sen paikan juhlatilasta ym. tarjonnasta.
Paikalle oli saapunut kaksi todella vanhaa portsaria, heidän iästään en osaa sanoa kuin että he olivat lähempänä sataa vuotta kuin minun viittäkymmentä. Kuitenkin molempien olemuksesta kuvastui äärimmäisen luja oikeudenmukaisuus ja ammattimaisuus, sekä se auktoriteetti. Sen kyllä heti huomasi heistä. He olivat lempeitä ja asiallisia, muita kunnioittavia.
Sitten kiinnitin huomiota heidän narikkatilaan, joka oli niin suuri että luulin sen olevan joku juhlasalin tapainen isohko kabinetti. Nämä portsarit kokosivat sinne juuri narikkatelineitä ja kiinnittivät narikkalappuja paikoilleen. Katselin narikkalappuja, kun homma oli kesken ja kysyin että hei paljonko tänne oikeen mahtuu porukkaa? He sanoivat ettei he taida vielä itsekään tietää mutta nyt on tossa menossa narikkalappu jossa oli numerona jo yli 10 tuhatta ja heillä oli työ vasta alullaan.
Ystäväni sanoi että Jarmolla on pitkä kokemus järjestyksenvalvonnasta ja kaikki kouluttajakoulutuksetkin käytynä, että se vois auttaa teitä jossain vaiheessa. Kaksikko ilahtui ja sitten he ottivat kopion minun jv-kortista. Kysyin että mihin aikaan tulen, johon he vastasivat että tule jo heti aamusta, vaikkapa kahdeksalta tai viimeistään yhdeksältä.
Tähän uni päättyi, joten taidetaan mennä jo todella lähellä sitä hetkeä!
764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aamen Jarmo aamen. tule Herra Jeesus.

Äänestä

Onko yhtään maalisuikaletta esittää profetian tueksi?

Äänestä

Aamen Jarmo, unellesi, Aamen. Tuota malttamattomana odotamme!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JarmoEklund kirjoitti:

Uni 30.4.2015 aamulla

Tulin erään tuttavani ravintolaan vieraaksi ja tiesin että sinne tulisi suuret juhlat. Se ei sijainnut taaskaan missään stadissa, vaan jossain epämääräisellä alueella keskellä Suomea. Tultiin ikään kuin edellisenä päivänä sinne.
Järjestyksenvalvonnan ammattilaisena heti kiinnitin niihin turvallisuusasioihin huomiota, enkä esimerkiksi välittänyt niinkään sen paikan juhlatilasta ym. tarjonnasta.
Paikalle oli saapunut kaksi todella vanhaa portsaria, heidän iästään en osaa sanoa kuin että he olivat lähempänä sataa vuotta kuin minun viittäkymmentä. Kuitenkin molempien olemuksesta kuvastui äärimmäisen luja oikeudenmukaisuus ja ammattimaisuus, sekä se auktoriteetti. Sen kyllä heti huomasi heistä. He olivat lempeitä ja asiallisia, muita kunnioittavia.
Sitten kiinnitin huomiota heidän narikkatilaan, joka oli niin suuri että luulin sen olevan joku juhlasalin tapainen isohko kabinetti. Nämä portsarit kokosivat sinne juuri narikkatelineitä ja kiinnittivät narikkalappuja paikoilleen. Katselin narikkalappuja, kun homma oli kesken ja kysyin että hei paljonko tänne oikeen mahtuu porukkaa? He sanoivat ettei he taida vielä itsekään tietää mutta nyt on tossa menossa narikkalappu jossa oli numerona jo yli 10 tuhatta ja heillä oli työ vasta alullaan.
Ystäväni sanoi että Jarmolla on pitkä kokemus järjestyksenvalvonnasta ja kaikki kouluttajakoulutuksetkin käytynä, että se vois auttaa teitä jossain vaiheessa. Kaksikko ilahtui ja sitten he ottivat kopion minun jv-kortista. Kysyin että mihin aikaan tulen, johon he vastasivat että tule jo heti aamusta, vaikkapa kahdeksalta tai viimeistään yhdeksältä.
Tähän uni päättyi, joten taidetaan mennä jo todella lähellä sitä hetkeä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu