http://www.pohjolansanomat.fi/lappi/tornion-kaupunki-ottaa-avin-moitteet-vakavasti/
"- Torniossa on kuitenkin useampia aloja, joihin on jouduttu kiinnittämään viimeisten vuosien aikana huomiota. Esimerkiksi toimeentulotuen käsittelyaikoihin on puututtu kolmena vuonna peräkkäin.
Tornion sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Pekka Pelttari tunnustaa ongelmat.
- Mietimme koko ajan, miten näiden asioiden hoito saataisiin paremmalle tolalle. Rahaa ei mistään löydy lisää, minkä vuoksi on etsittävä henkilöstön kanssa ratkaisuja toimiston sisällä.
Yksi selitys määräaikojen ylityksille löytyy Pelttarin mukaan siitä, että asiat ruuhkautuvat tiettyihin aikoihin vuodesta. Ratkaisu voisi olla silloin se, että kaupungin organisaatiossa siirretään ihmisiä tehtävästä toiseen tasaamaan näitä ruuhkahuippuja.
- Näinä aikoina sosiaali- ja terveyspuolen henkilöstö on kovien paineiden alla. Onni onnettomuudessa on, että kaupungilla on osaava henkilöstö näitä asioita
###################################################
hoitamassa. Emme ole pelkästään sijaisten varassa."
Mitähän ne sellaiset Pelttarin mainostamat ammattilaiset ovat jotka eivät pysty hoitamaan töitään ? seilaavatko liikaa netissä ? twiittailemassa ja lähettelemässä selffieitään !
Late Lapista.

Vastaukset 31
Vanhimmat
Juuri näin.
Selvittäisi Pelttari ensimmäiseksi sen, että kuin paljon kunnalla on joutilaita palkkalistoillaan ! Siellä vain ei riitä töitä kaikille, eli porukkaa on liikaa nostamassa palkkaa hoidettaviin työtehtäviin verrattuna tai sitten kyse on negatiivisista asenteista.
Esimerkkinä tien kunnossapito. Mitään ei tapahdu, resujen teiden korjaamiseksi, vaikka porukkaa on kyllä nauttimassa palkkaa ko. työn hoitamisesta.
Ne ovat ihmeellisiä nämä päättäjien toilailut! Muistanpas erään vuoden jolloin työttömyysministeriön karenssikonttorit palauttivat 800 miljoonaa markkaa, työllistämiseen tarkoitettuja rahoja takaisin valtionvaraiministeriöön!
Kun kyselin palautuksen syitä karenssikonttorin päälliköiltä, vastaus oli jotta heillä ei ollut varoja käyttää tuota 800 miljoonaa markkaa työllistämiseen !!??????
Olin vähän aikaa huuli ymmyrkäisenä kun tuon vastausen sain !
Late Lapista.
Kaupungin autolla vain ajellaan pillu rallia ja nautitaan suojatyöpaikasta. ihme touhua
Jos tämän kylän toimia alettaisiin tutkia ihan tosissaan ja vaaditulla huolellisuudella, löytyisi sieltä yhtä jos toista, mikä ei toimi säädetyissä rajoissa. Vanhusten hoidolle ollaan kai tehty jo jotain pientä, mutta lasten hoitoasiatkin kaipaisi parempaa keskittymistä.
Tuo on totta
Kyllä niitä pitäisi tutkia,sielä on semmosta narsisti porukkaa töissä ,että hurjempaaki hirvittäis ,sielä tehhään aika outoja ilkeitä asioita,että
saahan ittele asiat ja työt hyväle mallile.Kannattas vähä katella ympärilleen,vois nähhä ja kuulla muutaki ku omat ajatukset
Erinomainen uutinen tämän aamun lehdessä. Pekka Pelttari on vihdoin vanhuksena jäänyt eläkkeelle. Todella epämiellyttävä mies.
Et ole mielipiteinesi yksin.
Ja viimisenpäälle kiero
Aivan totta.
kuulemma kaupungin miehet pelaa sählyä työ ajalla??? onko tosi. ei meillä kummulla.
Kuntamme toimii hyvin ... tai sitten ei
http://yle.fi/uutiset/tornion_laitettava_lastensuojelu_kuntoon_sakon_uhalla/8040912
Kuntamme toimii hyvin ... tai sitten ei
http://yle.fi/uutiset/tornion_laitettava_lastensuojelu_kuntoon_sakon_uhalla/8040912
Mihin Katosi 2008 LASTESUOJELUN VARAT
Nahka housut tila autot Kolme Sosialijohtaajaa Poistui
Diili -Suoja § Yksi Nuki Toimistolla 2 Vuotta Kolmet Uudet Turvaovet ynm . .
Tutkimus Pyynöt Puutui Joukue Diili Elkkeellä ?
KAUPUNGIN MIINUS- TILILLE
LAPSET HUOSTAAN
Lapset Maksoi Sielun Laastarein Lasta Näkemättä Toimisto Lusunto
Mihin Katosi Lasten Korvamerkirkyt Varat
Miksi Vaihtui Kolme Sosiali -Johtajaa . . .
Missä Eurot . . .
Lain Musta AukkoiDiili Käytössä
2008 Lasten Kärsimys Vuosi !!!!!
Virka Diili
Epä Pätevät Toimessa . . .
Tehtän-Toimen kuva Hukassa . . .
Onkohan Viljoja Näkynyt ?
Huntalan Matit . . . Ynm . . ?
Kaikilla Yhteinen Politinen Nimittäjä . . . ?
Kukaan Ei Ookannut Kiinni . . §
Laki Toimmi Vain Kanteluiden Varassa . . . §
Virka Tunnuta Virheesi . . . !
Kiitos Jos Olet Esteellinen Tai Jäävi Ilmotaudu
Tunusta Virka Virheesi Vaadi Heti Sovitelu
Miksi Lapset Kärsii . . . ?
Taas haukutaan täällä väärää puuta. Kyllä sapiskan saajana on yksiselitteisesti P Pelttarin johtama sosiaali-ja terveyslautakunta. Kyseisen lautakunnan vastuulla on että asiat hoituu oikein ja määräajassa. Mutta eipä tunnu maistuvan siellä vastuunkanto. Selitellään kaikki mahdolliset sadut mitä vaan sylki suuhun tuo. Täytyy kyllä oikein vilpittömästi ihailla tuota P Pelttarin tarinan kertomisen taitoa. Siinäpä kalpenee jo mestari Setä Topeliuksenkin kirjoittamat sadut.
Eiköstä tuossa aloituksessa mollattu samaa PUUTA kuin sinäkin !
miten se silloin väärä on ?
Late Lapista.
Laitettaan pleiseri päälle ja korkkarit jalkaan. Holvataan sitä halppistuoksua sen verran että astmaatikot haukkovat henkeään. Kipitellään kahvin jälkeen lounaalle kikattelemaan ja hiomaan strategiaa joulun viettoon. Siinä se päivä mennee.
Joo paskat joo
lisää lannotetta
Paskasti menee edelleen asiat kyseisen herran johtamana ja eletään vuotta 2018. Koska AVI puuttuu vai Helsinkiin tai peräti unionin keskukseenko on lähdettävä kuntalaisen oikeutta hakemahan?
Torniolla ei ole rahaa, ootetaan verotuloja ja tuetaan maataloutta, Arpelaa, Karunkia jne.. Matutkin tuli kalliiksi.
Minua ei kaupungin johtajat ainakaan pysty pysäyttämään, ajan Pohjoista Voimaa autolla päivät pitkät, kavereita päivällä kyytissä, illalla joutuu yksin ajelemaan. Kesällä kalareissuilla ja marjareissuilla, talvella illat tähden lentoja katellessa, välillä vaan joutuu tankilla visaa vinguttaa.
Kuntamme toimii hyvin ... tai sitten ei
http://yle.fi/uutiset/tornion_laitettava_lastensuojelu_kuntoon_sakon_uhalla/8040912
Mihin Katosi 2008 LASTESUOJELUN VARAT
KAUPUNGIN MIINUS- TILILLE
LAPSET HUOSTAAN
Lapset Maksoi Sielun Laastarein Lasta Näkemättä Toimisto Lusunto
Mihin Katosi Lasten Korvamerkirkyt Varat
Miksi Vaihtui Kolme Sosiali -Johtajaa . . .
Missä Eurot . . .
Lain Musta AukkoiDiili Käytössä
2008 Lasten Kärsimys Vuosi !!!!!
Virka Diili
Epä Pätevät Toimessa . . .
Tehtän-Toimen kuva Hukassa . . .
Onkohan Viljoja Näkynyt
Huntalan Matit . . . Ynm . .
Kaikilla Yhteinen Politinen Nimittäjä . . . ?
Kukaan Ei Ookannut Kiinni . . §
Laki Toimmi Vain Kanteluiden Varassa . . . §
Virka Tunnuta Virheesi . . . !
Kiitos Jos Olet Esteellinen Tai Jäävi Ilmotaudu
Tunusta Virka Virheesi Vaadi Heti Sovitelu
Miksi Lapset Kärsii . . . ?
Lapset kärsii kun lasten kanssa työskenteleviä ei vahdita!
Hoitajat keskenään juoruavat ja lapset heitteillä.
Partalapset hoitaa lapset päiväkodeissa.
Lain Musta AukkoiDiili Käytössä
2008 Lasten Kärsimys Vuosi !!!!!
Virka Diili
Epä Pätevät Toimessa . . .
Tehtän-Toimen kuva Hukassa . . .
Onkohan Viljoja Näkynyt . . ? Eläke -Turva . . . ?
Sekä Lahko Juristit . . . ?
Huntalan Matit . . . Ynm . . ?
Kaikilla Yhteinen Politinen Nimittäjä . . . ?
Kukaan Ei Ookannut Kiinni . . §
Laki Toimmi Vain Kanteluiden Varassa . . . §
Virka Tunnuta Virheesi . . . !
Kiitos Jos Olet Esteellinen Tai Jäävi Ilmotaudu
Tunusta Virka Virheesi Vaadi Heti Sovitelu
Miksi Lapset Kärsii . . . ?
Laki Toimmi Vain Kanteluiden Varassa . . . §
Virka Tunnuta Virheesi . . . !
Kiitos Jos Olet Esteellinen Tai Jäävi Ilmotaudu
Tunusta Virka Virheesi Vaadi Heti Sovitelu
Miksi Lapset Kärsii . . . ?
Hoitajia valvotaan, opettajia ei. Opettajilla on jokin erioikeus ja sen huomaa kun yhä useampi lapsi voi huonosti ja opetuksen taso laskussa. Tätä persmäleä kun vielä lasketaan, niin ei ole suomalaisella koulutuksella pian arvoa maailmalla.
Suomessa on valvonta valahtanut aivan retuperälle.
Alkaa meno maassamme muistuttaa itänaapuria ... ainakin Torniossa
Saivat sapuskaa ne pulustajat. Rahat vähissä vuosi alussa. Veroja lisää ja kemintautia.
Kuntamme toimii hyvin ... tai sitten ei
http://www.pohjolansanomat.fi/lappi/tornion-kaupunki-ottaa-avin-moitteet-vakavasti/
http://yle.fi/uutiset/tornion_laitettava_lastensuojelu_kuntoon_sakon_uhalla/8040912
Mihin Katosi 2008 LASTESUOJELUN VARAT
KAUPUNGIN MIINUS- TILILLE
LAPSET HUOSTAAN
Lapset Maksoi Sielun Laastarein Lasta Näkemättä Toimisto Lusunto
Mihin Katosi Lasten Korvamerkirkyt Varat
Miksi Vaihtui Kolme Sosiali -Johtajaa . . .
Missä Eurot . . .
Lain Musta AukkoiDiili Käytössä
2008 Lasten Kärsimys Vuosi !!!!!
Virka Diili
Epä Pätevät Toimessa . . .
Tehtän-Toimen kuva Hukassa . . .
Onkohan Viljoja Näkynyt
Huntalan Matit . . . Ynm . .
Kaikilla Yhteinen Politinen Nimittäjä . . . ?
Kukaan Ei Ookannut Kiinni . . §
Laki Toimmi Vain Kanteluiden Varassa . . . §
Virka Tunnuta Virheesi . . . !
Kiitos Jos Olet Esteellinen Tai Jäävi Ilmotaudu
Tunusta Virka Virheesi Vaadi Heti Sovitelu
Miksi Lapset Kärsii . . . ?
http://yle.fi/uutiset/tornion_laitettava_lastensuojelu_kuntoon_sakon_uhalla/8040912
Matuillekin saivat Sapuskaa.