Sunny Beach kokemuksia?

Olen syyskuun kolmanneksi viikoksi Bulgariaan Sunny beachille! Olisi kiva kuulla kokemuksia: Millainen sää on mahtanut aiemmin olla jos joku siihen aikaan on siellä ollut? Mihin ravintoloihin/baareihin kannattaa mennä? Missä kannattaa käydä?
1327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kysymääsi säätilaan en osaa vastata, sillä huolimatta lukuisista käynneistäni Sunny Beachilla myöhäisin lähtöpäiväni parin viikon oleskeluille on ollut syyskuun puoliväli.

Säässä ei silloin ollut suomalaiselle vaikeuksia, oli tarpeeksi lämpöä, aurinkoa ja pilviäkin. Kauppakojuja oli myös edelleen auki ja ravintolatarjontaa löytyi riittävästi. Klubeista en iäkkäämpänä henkilönä tiedä.

Sesongin loppumisen kuitenkin aisti ilmasta, vaikka suomalaisen mielestä sää oli todella hyvä ja meri lämmin. Nuoriso, joka paljon pitää SB:n taloutta pystyssä, oli jo lähtenyt opiskelemaan, töihin tai minne sitten menivätkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sunnybeach kirjoitti:

Olen syyskuun kolmanneksi viikoksi Bulgariaan Sunny beachille! Olisi kiva kuulla kokemuksia: Millainen sää on mahtanut aiemmin olla jos joku siihen aikaan on siellä ollut? Mihin ravintoloihin/baareihin kannattaa mennä? Missä kannattaa käydä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu