Hidas alku tyött turvalla opiskelevalla

Ensi viikolla alkaa orientaatio-päivillä mun opiskelu yliopistossa, johon pääsin avointa väylää. Olen web-oodista katsonut alkavia kursseja, mutta kandikurssin lisäksi ei oikein löydy sopivia. Ja ekat kurssit tosissaan aloittaville(jotka olen jo käynyt) eivät liioin ole kiireellä alkamassa. Sittenkö ne kaikki ovat yhdessä rysässä ?

Opiskelen nyt tmt:lla, joten kuulisin mieluusti siihen liittyviä yksityiskohtia.
4138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos olet päässyt avointa väylää sisään, sulla pitäisi vissiin jo olla suurinpiirtein perus- ja aineopinnot. Onko rajattu jotenkin, että et voi ottaa jo syventäviä? Omalla alalla ei tarvinnu tehdä koko kandia, ennen kuin sai tehdä myös syventäviä. Kaikki yleisopinnot jo tehty. Sivuaineet tehty, eli mites sivuainetarjonta. Kirjatentit? Avoimen tarjonta.

Äänestä
  • On jo lähes 150op. Avoimen puolella tietää 1/2 vuotta aiempaa kurssit kellonaikoja myöten (iltaisin). Nyt web-oodi kertoo hädintuskin alku- ja loppupvm:t. Ei tiedä edes päiviä eikä montako tuntia t meneekö koko päivä saati kellonaikoja. Kurssit alkaa samana päivänä, noi kiinnostavat siis, mutta uskaltaako ilmoittautua, jos ovat ihan samana aikana? Opnto-ohjaajalle yritän saada aikaa, muttei ole vastannut s-postiin.

    Epäpyhä kysymys: annetaanko nuorisolle aikaa ryypätä kesäansionsa ennenkuin kurssit kunnolla alkavat?

    Äänestä

  • Opintohaukka kirjoitti:

    On jo lähes 150op. Avoimen puolella tietää 1/2 vuotta aiempaa kurssit kellonaikoja myöten (iltaisin). Nyt web-oodi kertoo hädintuskin alku- ja loppupvm:t. Ei tiedä edes päiviä eikä montako tuntia t meneekö koko päivä saati kellonaikoja. Kurssit alkaa samana päivänä, noi kiinnostavat siis, mutta uskaltaako ilmoittautua, jos ovat ihan samana aikana? Opnto-ohjaajalle yritän saada aikaa, muttei ole vastannut s-postiin.

    Epäpyhä kysymys: annetaanko nuorisolle aikaa ryypätä kesäansionsa ennenkuin kurssit kunnolla alkavat?

    Nykyään kurssit alkavat kunnolla heti syyskuun alussa.

    Opiskelin jo hyvin kauan sitten. Silloin tiesi jo kesällä kaikki tulevan lukuvuoden opetuksen, paikat, ajat ja opettajat. Opiskelun pystyi suunnittelemaan hyvin.

    Nyt täydennän tutkintoa vuosien jälkeen. Mistään ei tiedä mitään etukäteen. Eletään vain tässä ja nyt, mitä vain voidaan muuttaa, siirtää ja peruuttaa edellisenä päivänä. Tämä on tosi harmillista. Onneksi saan opiskelun alla olevan kokonaisuuden valmiiksi jouluksi. Sen jälkeen en yliopistoon palaa.

    Orientaatioviikolla saat paljon tietoa, jota tarvitset, ja tilaisuuksia kysymiseen ja ohjaukseen. Tsemppiä opiskeluun!

    Äänestä

  • Orientaatiota oli 3pv ja 20v:lle suunnattua juttua tyyliin "ajoissa luennolle ja ole häiritsemättä puhujaa"..eikö tuota lukiossa nykyään opi? Jotkut väylän kautta tulleet olivat ottaneet vapaata työstä ja asuivat hotellissa. Itse ajelin eka päivä turhan varhain. Ekan päivän illansuussa oli väylän kautta tulleiden tapaaminen ja kaikille oli pettymys tuo päivä. Joku lupasi tulla huomisin ja sanoin, että kertokaa sitt 3.pv, jos tuli jotain tärkeää. Kolmantena päivänä ei sitten vaan näkynyt ketään väylä-ihmistä!
    Olin tyytyväinen siihen ajatukseen, ettei tarvi enää maksaa Avoimen maksuja, mutta näyttää siltä, että joudun turvautumaan noihin iltajuttuihin kuitenkin, että saan työkkärin vaatimat opintopinnat!
    Erityisen epätoivoista oli yhden kielen ryhmään ilmoittautuminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opintohaukka kirjoitti:

Ensi viikolla alkaa orientaatio-päivillä mun opiskelu yliopistossa, johon pääsin avointa väylää. Olen web-oodista katsonut alkavia kursseja, mutta kandikurssin lisäksi ei oikein löydy sopivia. Ja ekat kurssit tosissaan aloittaville(jotka olen jo käynyt) eivät liioin ole kiireellä alkamassa. Sittenkö ne kaikki ovat yhdessä rysässä ?

Opiskelen nyt tmt:lla, joten kuulisin mieluusti siihen liittyviä yksityiskohtia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu