Sipiulä osoittaa johtajuutta Haa,Huu

Näin Juha Sipilä "päättää" lyö aikataulun lukkoon ja sitten peruu koko jutun tai ainakin muuttaa sen täysin.
Juha Sipilä seisoo kuin toteemipaalu, tyhmän, mutta yksinkertaisen näköisenä, hiukan ihmeissään, kädet levällään, peukalot sojottavat toinen itään, toinen länteen eikä tiedä mitä sanoisi, mitä tekisi tai mitä ajattelisi. Taitaa olla vielä suurempi tolvana kuin Oikeus- ja Totuustollisko Anneli Jäätteenmäki.

Muistin virkitsemiseksi; ensin tämä Toteemi Tollero esitti sellaista "yhteiskuntasopimusta" joka oli silkka uhkavaatimus, jollette tähän suostu tulee raippoja. Hän hylkäsi kaikki neuvottelutiet ja päätti romuttaa sopimus- jollei yhteiskuntaa, niin ainakin neuvottelukäytännön. Sellaiset pikkuseikat kuten Perustuslaki ja kansainväliset sopimukset eivät paina mitään kun Sipilä ja Soini ajavat aivan äärioikeistolaista linjaa ja Stubb irvistelee mitä kuminaama antaa periksi. He tekevät päätökset ja lyövät lukkoon aikataulun kysymättä mitään asiantuntijoilta.

Tästä oli ja on hyvä esimerkki. Ensin hallitus päättää rakentaa maaliman suurimman ydinsukellusveneen. Tämä tapahtuu elokuun lopussa. Sitten he lyövät lukkoon aikataulun, ja se on ehdottomasti kaikkia sitova, maaliman suurimman ydinsukellusvene on valmis tammikuun viimeinen päivä siis 6 kk kuluttua. Sitten tulevat asiantuntijat, jotka kertovat että se on mahdotonta. Ei Sika Soini ja Toteemi Tollero tästä hätkähdä vaan hetekevät uuden päätöksen ja Stubb jatkaa hymy-irvistelylinjalla. uusi päätös on se, että aikataulu pysyy, mutta tehdäänkin vain puolikas.
Oppositiosta tulee kysymyksiä kuten että, mitä teemme ydinsukellusveneen puolikkaalla? Ei SSS vähästä muuta mieltään, tehdään sitten jolla, mutta aikataulu on ja pitää. Sitten opposition puolelta kuuluu, ei sitä voi tehdä pahvista.

Tälläkin saitilla ovat kepulaiset kehuneet Juha Sipilän johtajuutta ja sitä, että päätöksiä on hallitus tehnyt ja aikatauluja on lyöty lukkoon. Niin on, mutta yksikään kärkihanke ei ole edennyt. Ainoa mitä Sika Soinin ja Toteemi Tollero Juha Sipilä ovat aikaan saaneet on yksi lakkopäivä.

Saas nähdä miten suuria pimeitä rahoja ulkomaille tallettaneiden armahdus ja syytesuoja etenee.
Se on Juha Sipilän ja koko HALLITUKSEN kärkihanke
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

osmium1 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu