Tänään 15.11.2015 klo 15.30 pihallani edessäni vilahti mustavalkoinen pieni lintu voisi olla kirjosieppo uros koska silmissäni vilahti mustaa ja valkoista.
Onko mahdollista tähän aikaan nädä kirjosieppo ?!
Meillä on esiintynyt yleisesti kesäisin molempia sippolajeja piha-alueella normaalisti.
Onko mahdollista tähän aikaan nädä kirjosieppo ?!
Meillä on esiintynyt yleisesti kesäisin molempia sippolajeja piha-alueella normaalisti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei! Luulisin, että suuremmalla todennäköisyydellä näkemäsi lintu olisi ollut hömötiainen tai muu talvehtiva mustavalkoinen pikkulintu. Kirjosieppojen olisi pitänyt muuttaa jo hyvän aikaa sitten, elo-syyskuussa.
Tiedän sen mutta löysin jutun ( netistä) että Helsingissä muutamia vuosia sitten tammikuuss oli nähty kirjosieppo ja sen tähdennkyselin.
Se näkemäni lintu tirskahti muutaman kirkaan terävän äänen. En osannut tunnistaa ääntä. Ylitän tänään hakea kirjosiepon ääninäyteitä vielä.
Tässä Kirjosiepon ääntä:
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/kirjosieppo
kuulosti samankorkuiselta ääneltä kuin kuulin..
Minulla on aika tarkka sävelkorva (omasta mielestäni vain).
......