Viettekö kahviloissa

ja ruokapaikoissa astiat itse pois?
Me ei viedä, ei kuulu meidän työhön. Ne jotka siellä on töissä saa siitä palkan. Jotkut vie ja on outoa, eihän he saa siitä alennusta, eikä ole siellä töissä.
Me jätämme ina asitiat pyöytään ja roskat.
Aivan näin käy mäkkärissäkin, henkilökunta saa korjata. Siksi kallista on käydä syömässä tai kahvilla.
Myös lapsemme on opetettu siihen, että astiat jätetään pöytään koska maksamme siitä ja siellä on ihmiset jotka siivoo. Ei asiakas.
23212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Riippuu ihan kahvilasta ja ruokapaikasta. Jos siellä on selkeästi palautuspiste niin tietenkin vien. Kyllä sen yleensä näkee paikasta miten kuuluu käyttäytyä.

Roskaruokapaikoissa en sitten käykään.

Äänestä

Ei, koska henkilökunta saa siitä palkan.

Äänestä

Paljon euroopassa työmatkoilla kulkeneena olen huomannut että asiakkaille ei kuulu pöydänsiivous. Tosin siellä paikat on tasokkaampia kuin suomalainen abc.

Äänestä

Ei tarvi siivoo, hyvään palveluun kuuluu että työntekijät putsaa pöydän. Suomessa vaan asiakasta käytetään kaikilla mahdollisilla konsteilla hyväksi, työt vähnee kahviloissa kun asiakas tekee työt, mutta silti maksaa täyden hinnan.

Äänestä

Jos on keräsypiste, niin vien aina ja olen opettanut lapsenikin viemään. Pahempaa on jos henkilökunta ei käy pyyhkimässä pöytiä puhtaaksi asiakkaan poistuttua. Jos pöydät eivät ole puhtaat, käyn kassalta pyytämässä tiskirättiä. Kertaakaan ei ole tarvinnut itse pyyhkiä pöytää, aina ovat ymmärtäneet.

Äänestä

Meillä on oma pöytä ja tuolit aina mukana. Ne ovat semmosia taitettavia, kevyitä ja helppo kantaa. Ne ovat aina automme takapaksissa. Pöytäliinakin on mukana joskus jopa kukkasia, mutta yleensä syömme paljaalla pydäpinnalla. Kyllähän se hilpeyttä tuo muihin asiakkaisiin, mutta tämä on ollut meidän tapamme.

Äänestä
  • Meillä on mukana oma ruokakin ja ravintola, eli asuntovaunu. Kyllähän olen naurettava pelle, mutta se on meidän tapamme.

    Äänestä

Asia on nyt meillekin kirkastunut. Ette korjaa pois lautasianne pikaruokalassa.
Onko se jollakin lailla erikoista ja kertomisen arvoista? Jos on, niin itse voin tässä ilmoittaa, etten ikinä käy ko. paikoissa syömässä rasvaa tihkuvia ja mauttomia pika-annoksia. Cokis on inhottavan makuista ja muut limsat pelkkää sokerivettä.
Muistelen, että niinä harvoina kertoina, jolloin olen joutunut johonkin mäkkäriin, olen kyllä vienyt astiani pois, mutta en ole pyyhkinyt pöytää, kuten ei ole kukaan muukaan, niin että inho pikaruokaa kohtaan vain kasvaa.

Äänestä

Hyvin harvoin ylipäänsä käydään kodin ulkopuolella syömässä, mutta silloin kun käydään niin ilmanmuuta vien omat astiat ja roskat pois pöydästä. Joskus palautuskärry on ollut täynnä ja ei ole saanut mahtumaan astioita kärryyn, silloin on voinut jäädä astiat pöytään.

Itsellä on periaate, että omat sotkut kuuluu siivota pois.

Äänestä

Ei viedä. Hyvään palveluun kuuluu, että henkilökunta siivoaa asiakkaiden pöydän ja roskat. Siivous on laskettu ruuan ja kahvin hintaan.

Äänestä
  • Oletko Ihan Oikea Toimistopäällikkö! Upeaa! Saisinko nimmarin!

    Äänestä

  • Superpäällikkö kirjoitti:

    Oletko Ihan Oikea Toimistopäällikkö! Upeaa! Saisinko nimmarin!

    Olen! :D :D :D

    Äänestä

Vittu mitä abc-maalaisia täällä on jos ei paikan päällä osaa arvioida asiaa

Äänestä

Olen käynyt usein Canarialla ja me viemme aina astiat ravintolan keittiöön, kuten jokainen sivistynyt ihminen tietenkin tekee etenkin hienommissa ravintoloissa. On kohteliasta myös viedä pöytäliina ravintolan pyykkiin.

Äänestä
  • Minä vien pöytäliinan aina kotiin.

    Äänestä

  • Suomijuntti kirjoitti:

    Minä vien pöytäliinan aina kotiin.

    Hyvä idea, minä kaappasen kainalooni ensikerralla pöydän. Olisi just sopiva meidn verannalle.

    Äänestä

vien astiat pois, olen opettanut lapseni ja nyt opetan lapsenlapseni myös siihen, että oma pöytä siistitään.
Tarjottimen pois viemiseen lajitteluineen kuluu aikaa minuutti, eikä minun maailmani kaadu yhteen minuuttiin.

Jos aloittajalla on niin kiire ja tärkeätä tekemistä, ettei jälkiään ehdi siistiä niin omapa on ongelmansa.

Äänestä

Minäkin olen opettanut lapseni viemään pöytäliinan ravintolan pyykkiin.

Äänestä
  • Meillä lapset vie kaikista pöydistä liinat pyykkiin, joskus jopa vetäsee astioiden alta. Minä taas vien suolapurkit kerään niitä. Toinen tyrär kerää ruokailuvälineitä, kohta muuttaa pois niin saa omaan kotiinsa ilmaiseksi.

    Me putsaamme aina pöydät.....

    Äänestä

Minä olen opettanut lapseni näyttämään tarjoilijalle keskisormea. Se tarkoittaa savoksi "kiitos."

Äänestä

itse ole ollut koskaan työelämässä. Sinut voitais palkkatuella laittaa mäkkäriin siivoamaan pöytiä. Jos henkilökuntaa on niin vähän, että ei keritä pöytiä siivoamaan, tai, jos aika kuluu siivoushommiin, niin asiakkaat joutuvat pidempään odottaa ruokiaan. SIIVOTKAA SIIS JÄLKENNE!

Äänestä
  • Höpsis, emme ole mäkkärissä töissä. Asiakkaan ei kuulu tehdä heidän töitään. Teetkö sinä jokapaikassa ihmisten työt jos ne ei kerkii? Menet sairaalaan leikkaamaan kun siellä on kiire. Menet tyhjentämään roskautoon roskat kun siellä on liikaa roskia.. menet lakasemaan jalkakäytäviä ja luomaan lunta tielät kun aurat ei kerkiä???? Tai menet pankkiin istumaan virkailijan paikalle ettei ihmisten tarvi jonottaa???

    Äänestä

Mitäs jos avaaja hakeutuisit joko hoitoon tai paremman harrastuksen pariin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


emmeolesiivoojia kirjoitti:

ja ruokapaikoissa astiat itse pois?
Me ei viedä, ei kuulu meidän työhön. Ne jotka siellä on töissä saa siitä palkan. Jotkut vie ja on outoa, eihän he saa siitä alennusta, eikä ole siellä töissä.
Me jätämme ina asitiat pyöytään ja roskat.
Aivan näin käy mäkkärissäkin, henkilökunta saa korjata. Siksi kallista on käydä syömässä tai kahvilla.
Myös lapsemme on opetettu siihen, että astiat jätetään pöytään koska maksamme siitä ja siellä on ihmiset jotka siivoo. Ei asiakas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu