Iltalukioon kyssärei

Haluaisin suorittaa lukion, mutta ennen kun mitään alotan niin haluaisin tietää pari juttua.
Millanen tahti siellä on, eli opiskellaanko siellä joka arkipäivä, mihin kellonaikaan alkaa ja montako tuntia päivässä? Entä jos on esteitä, että ei pääse tunnille, niin tippuuko kärryiltä vai käsitelläänkö samoja asioita myös seuraavalla tunnilla?

Peruskoulussa ei ollut motivaatiota opiskella ja ne opit on vähän unohtuneetkin, niin pärjääkö lukiossa jos motivaatio nyt kuitenkin on?
51585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Iltalukiossa opiskellaan kursseittain kuten päivälukiossakin. Opetusta on yleensä ma - to, siis neljänä iltana viikossa. Kurssilla on opetusta 28 tuntia sisältäen tentin ja tentin palautuksen. Päivälukiossa on opetusta kurssia kohti huomattavasti enemmän. Tahti iltalukiossa on siis kova ja opiskelu on omalla vastuulla. Pari poissaoloa saattaa pudottaa kärryiltä. Samoja asioita ei opeteta kahta kertaa, vaan koko ajan mennään eteen päin.

Toisaalta lukion kurssien vähimmäismäärä on vain 44 kurssia, päivälukiossa melkein kaksinkertainen määrä. Tämäkin vaikuttaa siihen, että oppilaan oma vastuu oppimisesta on suuri. Ylioppilaskokeet ovat samat ja samaan aikaan kuin päivälukiossa.

Iltalukio on omalla tavallaan hyvin vaativa mutta myös valtavan palkitseva. Monelle se on ollut elämän parasta aikaa. Minäkin kävin lukion iltalukiossa ja kirjoitin ylioppilaaksi hyvin arvosanoin. Pääsin ensi yrityksellä yliopistoon ja valmistuin maisteriksi.

Kaikki iltalukiot eivät tietysti ole aivan samanlaisia mitä tulee kellonaikoihin tai kurssien valintamahdollisuuksiin. Iltalukioilla on verkkosivut, joten tutustu niihin. Voisit myös varata ajan mieleisesi iltalukion/aikuislukion opinto-ohjaajalta ja saada yksityiskohtaista tietoa.

Äänestä

Aikuislukiot ovat huippupaikkoja! Minulla on kokemusta jo kahdesta eri aikuislukiosta. Kirjoitin viime keväänä ylioppilaaksi kotikaupunkini aikuislukiosta, pääsin yliopistoon ja nyt jatkan yliopistokaupunkini aikuislukiossa tavoitteenani lukion päättötodistus. Kirjoitin siis ylioppilaaksi opiskeltuani vain kirjoituksiin tarvitsemani aineet, se onnistui, koska minulla on pohjalla ammattikoulututkinto.

Aikuislukiot ovat hyvin joustavia. Mikäli et pääse esim. työaikataulujen vuoksi tunneille, on mahdollista suorittaa korvaavia tehtäviä. Et lennä kurssilta, kuten päivälukiossa saattaisi käydä. Itsenäistä työskentelyä tarvitaan toki paljon, mutta se ei ole ongelma jos motivaatio on kohdallaan.

Opetusta on ollut näissä minun lukioissani neljänä arki-iltana viikossa, perjantai on vapaailta. Voit laatia yksilöllisen opintosuunnitelman ja käyttää halutessasi opintoihin esim. neljä vuotta, niin saat väljemmän lukujärjestyksen. Käy ihmeessä lähimmässä aikuislukiossa juttelemassa rehtorin kanssa. Uskon, että päädyt aloittamaan opinnot.

Äänestä

Mitä tukea aikuislukiolainen saa? Kyseessä 20v.vanhempiensa luona asuva. Kurssimäärät eivät riitä opintotukeen ja vaikka on työnhakijana työkkärissä on työkkärin mukaan päätoiminen opiskelija. Nyt taisteltu sosiaalitoimiston kanssa toimeentulotuesta. Kun aikuislukiota ei muka tueta toimeentulotukivaroin. Työtä ei ole. Eihän sosiaalitoimisto voi pakottaa siirtymään takaisin päivälukioon koska oppimisvaikeuksien vuoksi tehtiin siirto aikuislukioon? Jos palaisi takaisin päivälukioon tähän astiset opinnot nollautuvat.

Äänestä
  • Aikuislukiolainen ei saa mitään opintososiaalisia tukia, sillä opiskelu aikuislukiossa on sivutoimista ja tapahtuu yleensä työn ohella. Opetus on suunniteltu sellaiseksi, että se onnistuu sivutoimisena. Itsekin opiskelin koko lukion kokopäivätyön ohella kahdessa vuodessa ja kirjoitin hyvät arvosanat. Mitään opintotukia ei ollut saatavissa eikä tarvittukaan.

    Ihmettelen, miksi työkkärissä pidetään päätoimisena opiskelijana? Olisiko erehdys? Tai opiskeletko tosiaan myös päivät esim. Eiran aikuislukiossa?

    Äänestä

Sosiaalitoimisto vaatii siirtymistä päivälukioon ja ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi. Siirryin suoraan päivälukiosta( en siis ollut välissä töissä) iltalukioon joten silloin on päätoiminen opiskelija. Työttömäksi ei voi ilmoittautua jos on opiskelija. Sen sijaan työnhakijaksi voi. TE- keskuksen mukaan ihminen voi ilmoittautua opiskelijaksi että työttömäksi mutta toinen täytyy määritellä päätoimiseksi ja sen mukaan saa tukea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyssäri kirjoitti:

Haluaisin suorittaa lukion, mutta ennen kun mitään alotan niin haluaisin tietää pari juttua.
Millanen tahti siellä on, eli opiskellaanko siellä joka arkipäivä, mihin kellonaikaan alkaa ja montako tuntia päivässä? Entä jos on esteitä, että ei pääse tunnille, niin tippuuko kärryiltä vai käsitelläänkö samoja asioita myös seuraavalla tunnilla?

Peruskoulussa ei ollut motivaatiota opiskella ja ne opit on vähän unohtuneetkin, niin pärjääkö lukiossa jos motivaatio nyt kuitenkin on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu