Au pairille paikallisia kavereita

Kysymys kaikille entisille ja nykyisille au paireille! Olen nyt itse ollut pari kuukautta Jenkeissä au pairina ja olen järjestöni kautta tutustunut jo joihinkin ihmisiin ja saanut sieltä kavereita. Mutta ongelmana on se, että porukka vaihtuu usein ja jos on vain suomalaisten kesken tulee puhuttua vain suomea. Haluaisin saada ajastani täällä kaiken irti ja puhua myös mahdollisimman paljon englantia ja hengata muidenkin kuin suomalaisten kanssa. Totta kai järjestössä on muunkin maalaisia kuin suomalaisia, mutta haluaisin tutustua hieman myös paikallisiin. Kukaan muu ei au pair-kavereistani ole tästä niin kiinnostunut kuin minä, joten olen asian kanssa aika yksin. Jos kaikki menee tämän vuoden aikana hyvin, niin ajattelin jäädä tänne pidemmäksikin aikaa tai mistä sitä koskaan tietää vaikka jäisinkin kokonaan. Olisi siis kiva saada täältä kavereita joka tapauksessa, vaikken jäisikään olisihan se silti hauska tutustua paikallisiin ja se avaisi ehkä vielä enemmän mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista vapaa-ajalla ja avartaisi ehkä myös lisää kulttuurinäkemystä. Kysymys siis kuuluu missä tapaisin näitä uusia ihmisiä siinä mielessä, että heistä voisi saada kavereita? Tuntuu se aika vaikealta mennä tuosta vain juttelemaan jollekin kassajonossa, että ei ehkä ihan näin.. Mitä olette itse tehneet?
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Manssi kirjoitti:

Kysymys kaikille entisille ja nykyisille au paireille! Olen nyt itse ollut pari kuukautta Jenkeissä au pairina ja olen järjestöni kautta tutustunut jo joihinkin ihmisiin ja saanut sieltä kavereita. Mutta ongelmana on se, että porukka vaihtuu usein ja jos on vain suomalaisten kesken tulee puhuttua vain suomea. Haluaisin saada ajastani täällä kaiken irti ja puhua myös mahdollisimman paljon englantia ja hengata muidenkin kuin suomalaisten kanssa. Totta kai järjestössä on muunkin maalaisia kuin suomalaisia, mutta haluaisin tutustua hieman myös paikallisiin. Kukaan muu ei au pair-kavereistani ole tästä niin kiinnostunut kuin minä, joten olen asian kanssa aika yksin. Jos kaikki menee tämän vuoden aikana hyvin, niin ajattelin jäädä tänne pidemmäksikin aikaa tai mistä sitä koskaan tietää vaikka jäisinkin kokonaan. Olisi siis kiva saada täältä kavereita joka tapauksessa, vaikken jäisikään olisihan se silti hauska tutustua paikallisiin ja se avaisi ehkä vielä enemmän mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista vapaa-ajalla ja avartaisi ehkä myös lisää kulttuurinäkemystä. Kysymys siis kuuluu missä tapaisin näitä uusia ihmisiä siinä mielessä, että heistä voisi saada kavereita? Tuntuu se aika vaikealta mennä tuosta vain juttelemaan jollekin kassajonossa, että ei ehkä ihan näin.. Mitä olette itse tehneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu