MIkä tuli perunalle ?

Istutettiin kesäkuun alussa muutama rivi perunaa kasvamaan. Kävin nyt nostamassa pari vartta ja kas kummaa, ei näkynyt jälkeäkään perunoista ! Siis ei yhtään edes pienen pientä mukulaa. Varret ovat kasvaneet erittäin hyvin ja ovat terveitä, mutta miksi ei ole kehittynyt yhtään perunaa ???
4161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Varhaisperuna antaa kuukaudessa satoa. Tavalliset lajikkeet kahden kuukauden paikkeilla.

Äänestä

Odottele syksyyn asti, silloin on perunoiden korjuuaika.

Äänestä

Ensinnäkin, todennäköisesti ihan liian aikaista ko. lajikkeelle (oliko perunat yhtään itäneitä istutuksen aikaan?). Toisekseen, jos typpeä on liikaa, peruna keskittyy varsien kasvatukseen ja mukuloiden teko viivästyy.

Äänestä

Vaan tässä vaiheessa liika typpi ei paljoa merkitse. Perunasi ovat olleet todennäköisesti pinnalla vasta muutaman viikon ja odotat jo mukuloita, voi, voi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tillijaperuna kirjoitti:

Istutettiin kesäkuun alussa muutama rivi perunaa kasvamaan. Kävin nyt nostamassa pari vartta ja kas kummaa, ei näkynyt jälkeäkään perunoista ! Siis ei yhtään edes pienen pientä mukulaa. Varret ovat kasvaneet erittäin hyvin ja ovat terveitä, mutta miksi ei ole kehittynyt yhtään perunaa ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu