Lähitapiolan vahvisti että Lähivakuutuksen jatkavat asiakkaat eivät saa LähiTapiolan nettipalvelussa mainittua "Omaetua", joa voi olla 8-20 %. Nettipalvelussa asiasta ei ole mitään mainintaa. Hehkutetaan vaan Omaedun alennusprosenttia. Tyylipuhdas petos.
Kun luvattu alennus puuttui liikennevakuutuksesta, tarina oli että Omaetua ei voi saada liikennevakuutuksesta. Omaetua ei saa sen vuoksi että vuodenvaihteessa 2017-18 tulee voimaan joku uusi laki joka pakottaa kaikki vakuutusyhtiöt muuttamaan alennussysteemejä.
LähiTapiolassa alennukset poistettiin *jo* vuonna 2016 koska halutaan ennakoida tulevaa ja samalla halutaan kusettaa asiakkaita maksamaan enemmän.
Syyskuun tarinan mukaan kaikesta muista vakuutuksesta Omaedun saa.
Myöhemmin sain laskun kotivakuutuksista ja *yllättäin* Omaetua ei saanut näistäkään. Nyt ongelma on siinä että asiakason ostanut vakuutuksensa Lähivakuutuksesta, joka siis oli LähiTapiolan edeltäjä.
Lähivakuutuksen jatkavat asiakkaat eivät saa Omaetua luvattua milloinkaan. Ilmoitus FIVAan on jo tekeillä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.