Suonenjoen kaupungin työntekijät ovat kokeneet kovia kun kepulaiset ovat ajaneet Sipilän mallia sisään koko henkilöstöön. Moni on saanut kokea nahoissaan ne mahtikäskyt jotka keskustan ja vasemmistoliiton taholta on tullut. Jos työntekijä ei ole taipunut heidän edessään on lähtö tullut työpaikasta. Koko henkilöstö on vähintäänkin kauhun vallassa, mutta kaupungin johto kertoo lehtien sivuilla hyvin menee. Oliskohan työntekijöiden nyt aika tehdä yhteisiä päätöksiä asian korjaamiseksi ja ajaa riivaaja ulos kunnasta. meillähän on nyt hieno rautatieasema siitä on hyvä nousta junaan menolippu taskussa
Sipilän malli riivaa kaupungin työntekijöitä.
yksduunari
9319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Höpöjä puhut, Suonenjoella on hyvä elää ja asua.
Parasta paikallista ja rauhallista, aloittajahan voi aina muuttaa vaikkapa Imatralle.
Juu, kyllä on. Tai olisi mikäli ei tarvitsisi kokoajan pelätä työpaikkansa menettämistä ja esimiesten raivoa. Et taida olla kaupungin palveluksessa.
Imatralla on aivan liian vilkas yöelämä
Mutta hiljenemään päin.
:D välillä on hyvä antaa fudua ihmisille, pääsee uudet, motivoituneet tilalle.
"nää asiat on aina tehty näin ja aina tullaan tekemään" -tyylisiä vanhuksia on tässä maassa jo ihan tarpeeks.
Ei oo kestävää kehitystä, jos rattaista löytyy kapuloita
Aloittaja on kyllä valitettavan oikeassa.
Eikös nyt poliittiset puolueetkin kilvan kehu kaupunkia ja sen työntekijöitä. Ja myös kiittelevät itseään ettei tarvitse liittyä Kuopioon, joka rahapulassa säästäisi aivan kaikesta ja lakkauttaisi aivan kaikki palvelut. Persut tietenkin häpeää itseään sekä vaalivalheitaan, mutta muutoin ollaan yhtensä rintamana pelastamassa kaupunkia.
Tämä arkitodellisuus, mutta voihan sitä lämpimikseen höpistä mitä vain.
Suonenjoen liittyessä kuopioon tavalliset kaupungintyöntekijät jatkaa työtään mut pomoja on liikaa .
Joista kaikki ei esim.kotisairaanhoidossa osaa käytännöntyötä.
Odottakaa rauhassa kohta SOTE muuttaa kaiken
Joo