Citroen tuli taloon

Kävin tossa autokaupoilla, menin ja ostin upouuden citikan. Kun kerroin tästä lapsille ja vaimolle kaikki ryntäsivät innokkaina ikkunaan katsoamaan uutta kulkupeliä.
Hetken kuluttua perhe palasi takaisin naama norsun v#tulla ja pettyneenä kommentoivat. " Ethän sä faija autoa ostanut vaan citikan".
Että sellasta tällä kertaa.
17655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kertoisitko mikä saa jonkun henkisesti häiriityneeksi tuollailseen ammattimaiseen, mutta kakara- trollaus-pisteeseen saakka ja kaikki tämä vain autojen vuoksi? Mikä nyrjähtää aivoissa noin pahoin raiteiltaan?

Onko osa jo syntyjään hekiseltä profiililtaan noin totaalisen surgastisia ja alakastisia, vai onko vaikea lapsuus ymv. joka ajaa henkilön henkisesti tuollaiseen alennustilaan?

Itseäni tuollainen ihmmisen henkinen tunkio-profiili on aina vain jakasanut hämmästyttää.

Lisäksi vaikuttaa että kaltaisesi tunkiot eivät edes tunnista omaa alennustilaansa, vaan jopa itsekuvitellen ylpeillen levittävät henkisen alakastisuuden hajuaan ympärilleen misä sitten vain liikkuvatkin.

Tulee mieleen muuan pila-satiiri-sarjakuva, jossa kysyttiin seuraavaa:

Mikä ero on ääliö-idiootilla ja kuolleella?

Kumpikaan ei tunnista omaa tilaansa, mutta läheiset surevat puolestaan.

:/

Äänestä

Kävin näyttämässä citikkaa myös vanhemmilleni. Ylpeänä kaarsin talon pihaan, töötäsin ja huusin, "kattokaas poikaanne milainen uusi menopeli on alla". Äijä tuli sulkemaan kamarin ikkunan ja mutisi samalla äitimuorille. "Tuo poika jätetään sitten perinnöttä kun tuollaiseen p3skaan rahansa laittaa". Äitmuori näytti nyökkäilevän hyväksyvästi ja veti verhot ikkunan eteen.
Että tällaista tälläkertaa..

Äänestä
  • Oletko mielestäsi hauska vai nokkela. Et ole kumpaakaan, olet nolon tyhmä luuseri joka ei uskalla mennä ulos ihmisten ilmoille ja huutelee reppanan tyhmyyksiä nimettömänä Suolen kulttuuripalstoilla.

    Äänestä

  • Ei tuollaisiin luusereihin kannata aikaansa tuhlata huutakot tuskaansa yksin. Sillä mitään perhettä oo saati sukua tai jos on niin aika sisäsiittoista porukkaa mahtaa olla jossa uudet tulokkaatkin aivopestään ennakkoluuloilla ja muilla lakanoilta lusikoitujen periaatteilla.

    Äänestä

  • miten voi olla nuin tyhmiä vanhempia, eivät kyllä ymmärrä autojen päälle mitään, mutta voihan se olla että ei ole varaa ostaa kunnon autoa.

    Äänestä

Kesällä olisi tarkoitus lähteä perheen kanssa euroopan tourneelle. Siksi kysynpä teiltä muilta citikan omistajilta onko ranskassa osat paljonkin halvempia? Tarkoitus olisi pitää autoa vähän kauenmin. Ainakin pari vuotta joten kulutusosia menneee, Tarkoitus olisi ostaa koiranluita, sähköjärjestelmiä ja kaasuneste palloja. Kuinka monet koiranluut auto tarvitsee. ? Ajan 5000km vuodessa. Yleensä moottoriteitä.

Äänestä

Nyt jo 1000km takana uudella citikallani. Kehuin autoni kestävyyttä ja mukavuutta puhelimessa serkulleni joka löi luurin korvaan ja vaihtoi puhelin-numeronsa salaiseksi.
Että näin meilläpäin..

Äänestä
  • Jatka vielä tarinaasi, tämä trollaus tuntuu oikein piristävältä kaiken jäykän pönötyksen jälkeen. Vihdoinkin hieman mielikuvitusta tarinoissa!

    Äänestä

En koskaan kerro tarinoita tai valehtele, uskontoni vuoksi. Citikankin ostin koska myyjä tuntui rehelliseltä ja Jumalaa pelkäävältä mieheltä.
Ihmettelin vain myyjän kaksihaaraista kieltä ja jonkunlainen hännäntynkä pilkisti housujen taka-osasta. Mikä lie pakolainen.
Kaupanpäälle sain atraimen..

Äänestä
  • Ja Sarvet oli tupeen alla piilosilla?

    Äänestä

En lakkaa löytämästä uudesta citikastani hyviä puolia. Tyhjät tuhkakupit, täysi pissapoika ja sokerina pohjalla uusi vararengas. Öljyäkin moottorissa on. Kirjoitin kirjeen citikan johtajalle, jossa kehuin hänen tuotteitaan. Hän lähetti kiitokseksi tikkarin.

Äänestä

On kyllä hyvät jutut ,oikeanlainen kaveri kertomaan ,on muuten naurussa pitämistä.

Äänestä

Ritari ässän Kitt ihmeauto oli monessa suhteessa citikan kaltainen. Kitt toimi puhelimeen annettujen käskyjen mukaan kuskitta. Citikka "soutaa" myös itsenäisesti maantiellä laidasta laitaan. Kitissä oli turbo boost jonka avulla auto lähti kuin hauki rannasta. Citikassa on Urpo boost. Auto lähtee liikennevaloista kuin purkka tukasta. Lisäksi Kitt osasi käydä älykästä keskustelua ritari ässän kanssa. Citikkani ei paljon keskustele mutta on hyvä kuuntelija.
Kitt oli tehty amerikassa. Citikkaa ei amerikkaan saa viedä joten perusteellista vertailutestiä ei pysty näillä näkymillä tekemään.
Että tälläistä tällä kertaa..

Äänestä

Sanotaan että eläimet vaistoavat vaaran. Perheemme koira ei millään suostu tulemaan citikkaan sisälle. Voiko autossa olla joku piilovika? Pitäisikö auto viedä pakolliseen välihuoltoon??

Äänestä

Vaihdoin uuteen citikkaani kesärenkaat. Auton taustamelu vaimeni ainakin 40db. Nyt kuulen mitä vaimo sanoo. Tulisipa taas pian talvi.
Että tämmöistä meillä Keravalla.

Äänestä

Monologia itsensä kanssa

Äänestä

Vaimossani on muutakin kovaa kuin arpi välilihassa. Nimittäin luonne. Hän sanoi että jos citikka ei lähde viikon sisällä pihastamme, hän muuttaa lapset mukanaan keravalta johonkin vähemmän arvostetulle alueelle. Hän kyllä kestää sen!
Yritin myydä citikkaa rippi-isälleni. Hän painui maan alle. Johonkin ulkomaille.
Että tämmönen viikonloppu taas...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nocomments kirjoitti:

Kävin tossa autokaupoilla, menin ja ostin upouuden citikan. Kun kerroin tästä lapsille ja vaimolle kaikki ryntäsivät innokkaina ikkunaan katsoamaan uutta kulkupeliä.
Hetken kuluttua perhe palasi takaisin naama norsun v#tulla ja pettyneenä kommentoivat. " Ethän sä faija autoa ostanut vaan citikan".
Että sellasta tällä kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu