Citroen, tuo uusia innovaatiota kuus seitkytäluvulla pursunnut auto on nykyään aivan tusina tuote. Jos nykyään haluaa laatua ja edistyksellistä tekniikkaa allensa kannattaa kääntää katseensa kiinalaisiin ja korealaisiin automalleihin. Toki japanissakin tehdään huippulaatua, mutta sitikan omistajalla ei riitä pätäkkä siihen. Mikä ajoi citikan näin alas? Citikka on nykyään kuin HK.n sininen lenkki. Sitä nyt vaan ostetaan kun on ennenkin ostettu halpaa ja tuttua.
Minä autoinsinöörinä koeajan aina useamman merkin ennen kuin teen ostopäätöksen.
Eihän muuten pääsisikään insinööriksi.
Minä autoinsinöörinä koeajan aina useamman merkin ennen kuin teen ostopäätöksen.
Eihän muuten pääsisikään insinööriksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä olen sinä luullut, että insinööriksi opiskellaan. Taidat olla niitä valeinsinöörejä, jotka eivät osaa edes laskea.
Näin minäkin vain päädyin vuosien kokemuksien myötä ranskikseen: ostetaan halpaa ja tuttua kun kerran saadaan. Aiemmin japseja ja sakemanneja omistaneena voin kertoa että sakun omistukseen pitää todellakin olla lompsa kondiksessa että sillä kehtaa edes päästellä ja japseista luovuin juuri sen takia että vaikka esim. corollani takaluukku oli täynnä mutaa nyrkin kokoisten reikien ansiosta niin ostajia löytyi kyllä eli miksi ei kun jälleenmyyntiarvo on ainut japsin arvo ei niinkään se käyttöarvo.
Suomessa yritetään aivopestä kansaa. Mobile.de:ssä käytetty saksalainen ds5 bensa on nyt jo kalliimpi kun suomessa ja samanhintainen 320:n kanssa kun suomessa ero on iso.
Kaikenlisäksi tuo ds5 on todella paljon hienompi kuin BMW 320.