Tältäkin palstalta on mielivaltaisesti toimiva moderaattori poistanut enimmän osan asiallisista sanomista. Moderaattori osoittaa olevansa puhtaasti DDR-mallinen sensoripuudeli.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täytyy tunnustaa, että en pysty seuraamaan moderaattorin ajatuksenjuoksua. Tuntuu siltä, että moderaattori ei osaa tehdä eroa henkilön ja uskonnon välillä.
Uskontoa on, että sanoo Jeesuksen olleen Jumalan poika. Uskontoa ei sen sijaan ole Jeesuksen syntyneen n 4 ekr.
Julkisuuden henkilöistä saa esittää mielipiteen oli ne sitten kuolleita tai ei. Julkisuuteen kuuluu asettuminen arvosteltavaksi. Mielestäni Halonen on huonoin presidentti, mitää Suomella on ollut ja mielestäni Luther pilasi kristinuskon. Kumpikaan arvostelu ei kohdistus uskontoon tai vakaumukseen vaan todellisten henkilöiden tekoihin. Lutheria ei mainita raamatussa eikä Halosta Marxin pääomassa, joita molempia voi pitää aatteellisina teoksiana ja joiden loukkaamisesta joku voisi pahottaa mielensä.
Kuka helvetti on keksinyt sanan moderaattori sanan "sensuuri" tilalle. Tämähän on juuri sitä orwellaista ideologiaa.
Täällä suomessa on sama hirmuhallitus ja mielivalta kuin POHJOIS_KOREASSA??
Eihän tässä ole mitään uutta.Kylmäsodan aikana meidät laskettiin suhteellisen vapaaksi maaksi,ei vapaaksi maaksi kuten Ruotsi.Tämä asetelma ei näytä muuttumisen merkkejä.Olemme yhä sensuurin vallassa,vaikka toisin meille päivittäin toitotetaan.Henkisesti suurinosa päättäjistä on itsesensuurin läpitunkemia,kuten myös virkamiehet.Lisäksi meitä aivopestään mm.ns.pakolaisten tilanteesta.Puolueista jokainen "harrastaa" puolitotuuksien väittämistä totuudeksi tai muunnetun totuuden puhumisena totuutena.Puheet ja teot ovat ristiriidassa päivittäin näkemämme kanssa.Fan mitä sakkia.
Ei ole tullut suomeen mitään sellaista lakia että ei saa sanoa mielipidettään??SE ON NÄYTETTÄVÄ TOTEEN;
Suomi24 ylläpito poistaa vihreisiin kohdistuvia viestejä .... kyllä kepua ja sipilää saa mollata täällä MUTTEI HYÖKY-AALTOA !!
AALTO UHMAA SUOMEN OIKEUSLAISTOSTA KANSALAISTOTTELEMATTOMUUDELLA ...... HERÄÄKÖ OIKEUSLAITOS TÄHÄN JA LAITTAA VASTUUSEEN UKON ??????
S-24 poistamisilla ei kyllä vieläkään ole yhteiskunnallista ulottuvuutta, pitäjä määrää täällä säännöt, hölmöläiset vinkuu jotain Suomen sananvapaudesta, kun ovat yksityisellä foorumilla.
Kyllä täältä saa aina varmat naurut, kun kahjot valittaa kaikesta, eikä vikinöissä ole mitään tolkkua.