Palkka alle 8e/h kuukausipalkan takia

Hei tietääkö kukaan miten menetellään tapauksessa jossa työ alkaa kuukauden lopussa ja jatkuu. Miten tuon kuun lopun palkka lasketaan? Jos olet siis töissä vaikkapa 29.3 -3.7.2017. Tällöin siis maaliskuussa ollut 3 työpäivää. Palkan laskija laskenut palkan siten, että palkka jaettuna kyseisen kuukauden päivillä kertaa 3. Tällöin palkka on yli 3 euron huonompi kuin mitä on työsopimuksessa tuntipalkaksi määritelty. Lisäksi palkka on alle tes:in. Ja reippaasti alle 8€tunti. Voiko oikeasti olla näin? Että työnantaja voi kikkailla palkan kanssa niin että sopimus aloitetaan kesken kuukauden ja kuukausipalkalla oleva kärsii tästä saaden huomattavasti vähemmän palkkaa.
5586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos olet töissä kunta-alalla, niin palkanlaskija on oikeassa. Kuukausipalkkaisen yhden päivän palkka saadaan, kun kuukausipalkka jaetaan kalenterikuukauden päivien lukumäärällä. Tuntipalkkaa maksetaan vain enintään 12 päivää kestävissä työsuhteissa ja kk-palkkaisille tietysti ylitöistä yms.

29.3. on kiirastorstai, 30.3. pitkäperjantai ja 31.3. pääsiäislauantai! Onko sinulle tosiaan sattunut työvuoro kaikkiin ko. päiviin?

Äänestä

Otapa selvää, mitä tessiä noudatetaan sinun työpaikalla. Se selviää työsopimuksestasi tai kysymällä esimieheltä. Sitten luet sen työehtosopimuksen tai kysyt esimieheltä. Jos vastaus ei selviä, niin koeta onneasi, jos joku täällä osaisi vastata.

Äänestä

Teet varmaan hyvän vaikutuksen työnantajaan kun alat heti kitisemään jostain 3 päivän palkasta...

Äänestä
  • Työnantaja tekee varmaan hyvän vaikutuksen työntekijöille kun alkaa heti kitsastelemaan jostain 3 päivän palkasta...

    Äänestä

  • Tottakai pitää sanoa jos meinaa unohtua palkka maksaa. Vahinkoja voi sattua, ja uusien ja nuorten työntekijöiden kohdalla niitä tuntuu oman kokemukseni mukaan sattuvan aina, ja jos siitä ei kitise, niin voi olla että se toistuu, tahallaan tai tahtomatta. Ei se mitään kitisemistä ole. Työnantajissakin on vaikka mitä ammattirikollista ja muuta huijaria liikkeellä. Joillekin on suomessakin ihan arkipäivää talouspetokset ja rahanpesu yms. Varsinkin rakennusalalla ja henkilöstövuokraushommissa on ihan kaikki mahdollista..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelijää kirjoitti:

Hei tietääkö kukaan miten menetellään tapauksessa jossa työ alkaa kuukauden lopussa ja jatkuu. Miten tuon kuun lopun palkka lasketaan? Jos olet siis töissä vaikkapa 29.3 -3.7.2017. Tällöin siis maaliskuussa ollut 3 työpäivää. Palkan laskija laskenut palkan siten, että palkka jaettuna kyseisen kuukauden päivillä kertaa 3. Tällöin palkka on yli 3 euron huonompi kuin mitä on työsopimuksessa tuntipalkaksi määritelty. Lisäksi palkka on alle tes:in. Ja reippaasti alle 8€tunti. Voiko oikeasti olla näin? Että työnantaja voi kikkailla palkan kanssa niin että sopimus aloitetaan kesken kuukauden ja kuukausipalkalla oleva kärsii tästä saaden huomattavasti vähemmän palkkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu