Citroen uusiutuu

Mallistoon tulee kolme uutta paineilma hybridiä. Pieneen luokkaa citroen alikessu, keskiluokkaan citroen bumerangit ja C5 mallin korvaa hammasratas. Lisäksi offroad luokkaan täysin uusi malli havukuusi.
18684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Miks kaikki aina nauraa sitikalle ?? onhan se hiukan erikoinen, eikä mikään arvoauto, mutta kuitenkin kulkuneuvo.
Naapurin ukko aina muistaa kehua Citykkäänsä, eli kannatustakin löytyy

Äänestä

Jaa että ilmalla puhalletaan vauhtia lissää, akut voi siis heittää romukoppaan?

Äänestä

Tosikauan sitten oli juttua tuosta paineilmaHybridistä ett kaippa se nyt toimii jos kokoajan kehitetty tosin pakkasilla paineilmalla taipumus jäätyä.

Äänestä

Odotan kieli poskella citikan uutta paineilma mallia.
Niinkuin muutkin citikka uskovaiset.

Äänestä

PSA:n Hybrid Air on ollut valmis sarjatuotantoon jo monia vuosia sitten ja niiden ensimalleja oli liikenteesä ja testissä mm. Pariisissa, mutta sitten hanke hyllytettiin koska PSA kaipasi yhteistykumppaneita toisista valmistajista, jotta tuon tekniikan sarjatuotannon kustannukset tulisivat kannattavalle tasolle.

Kuitenkin jo liiankin raskaasti sähköön investoineet toiset valmistajat eivät lähteneet hankkeeseen mukaan.

Mutta ilmeisesti hanke on nyttemmin otettu uudestaan linjalle.

* 2008 2017-2018 Peugeot Hybrid Air:

- http://carssuvs2018.com/2008-2017-2018-peugeot-hybrid-air-system-with/

.

Äänestä

Ohessa hieman numerotietoa Hybrid Airin kulutuslukemista ja autonomiasta:

2016: https://www.groupe-psa.com/en/newsroom/automotive-innovation/hybrid-air/

Tuo teknologia on suhteellisen taloudellinen valmistaa ja ollut valmiina sarjatuotantoon jo monia vuosia. Prototyyppi esiteltiin muistaakseni Geneven autonäyttelyssä (?) tammikuussa 2013.

Vuonna 2015 PSA kaipasi vain yhteistyökumppaneita jakamaan sarjatuotantoon laiton kustannuksia, muutoin teknologia oli täysin valmis tuotantoon.

- http://www.hybridcars.com/psa-shelves-hybrid-air-project-while-awaiting-new-partners/

- https://www.automotiveworld.com/analysis/hybrid-potential-psas-hybrid-air/

Ps. Harmi kun ei oikein voi lainata nota englanninielisiä otsikoita tai tekstitiivistelmiä linkeihin, koska s24 robo riskeeraa poistaa viestit joissa liikaa ko. kieltä, vaikka se onkin yksi pakollinen vieras kieli suomalaisissa kouluissa.

Äänestä

Nyttemmin+teknologia+on+voinut+parantua+entisestään+(selvittelen+kunhan+ehdin)+mutta+vuonna+2015+Hybrid+Air-moottori+oli+noin+95%+tehokkaampi+/+tuottavampi+kuin+parhaat+sähköautot+(vapaa+käännös+artikkelista).++Sitten+69g+CO2+per+km++Hybrid+Air+oli+puhtaampi+kuin+parhaat+hybridi-bensiinit.-+https://www.usinenouvelle.com/article/hybrid-air-pourquoi-psa-se-degonfle.N307190Toivottavasti+tuo+teknologia+saa+kunnolla+tuulta+siipiensä+alle,+samalla+kun+muitakin+eri+vaihtoehtoja+kehitellään+eri+mantereilla+ja+eri+valmistajien+toimesta.

Äänestä
  • Korjausta+edelliseen,+eli+ei+95%:a+parempi.+Vuonna+2015+Hybrid+Air-moottori+oli+noin+95%:a++hyötysuhteeltaan+/+rendement,+eli+parempi+kuin+jotkut+sähkömoottorit.Itse+asiassa+artikkelin+linkki+ohjasi+infoon+jo+vuodelta+2013+jossa+manittin+sanamuodossa,+parempi+hyötysuhteeltaan+kuin+'jotkin+sähkömoottorit.'

    Äänestä

Jos+auto+on+95%+patempi+kuin+kilpailijansa,+luulisi+että+tehdas+ottaa+tekniikan+käyttöönsä+hinnalla+millä+hyvänsä.Kaikki+muu+kirjoittelu+asiasta+on+huuhaata.+Eli+pehmeitä+puheita+ranskalaiseen+tyyliin.Joku+hullu+citikkauskovainen+jaksaa+paasata+tosissaan+viisi+vuotta+vanhasta+aiheesta.Olisiko+lääkityksen+tarkistamisen+paikka?

Äänestä
  • "Jos+auto+on+95%+patempi+kuin+kilpailijansa,+luulisi+että+tehdas+ottaa+tekniikan+käyttöönsä+hinnalla+millä+hyvänsä."Kannattaisi+nyt+ihan+alkuun+lukea+ja+koettaa+myös+ymmärtää+se+mihin+on+vastaavinaan.Auto+ei+ole+95%+"patempi"+vaan+tuolla+moottorilla+on+noin+95%:n+hyötysuhde,+joka+on+parempi+kuin+monien+sähköautojen."Joku+hullu+citikkauskovainen+jaksaa+paasata+tosissaan+viisi+vuotta+vanhasta+aiheesta.Olisiko+lääkityksen+tarkistamisen+paikka?"Tuo+on+lajissaan+niin+luokatonta+jo+älyllisestikin,+ettei+edellytä+sen+kummempaa+vastinetta.

    Äänestä

  • Ei tojoterolta voi odottaa että se ymmärtäisi lukemaansa.

    Äänestä

  • todennäköistä kirjoitti:

    Ei tojoterolta voi odottaa että se ymmärtäisi lukemaansa.

    "Itselataava hybridi" menee Terollekin läpi, kun sitä ei ajattele sen tarkemmin.

    Äänestä

No+viisas+citikka+nero+varmaan+väittää+että+kohta+tulee+moottori+110%+hyötysuhteella.+Ja+uskoo+kirjoittamaansa...

Äänestä
  • Menepäs tojotero nyt nukkumaan ja ota nalle kainaloon.

    Äänestä

Citikan+120%+hyötysuhteella+toimivat+moottorit+ei+tule+koskaan+markkinoille+koska+tehtaalta+loppuisivat+resurssit+valmistaa+niihin+sopivia+nokkamaskeja.

Äänestä

Mahtaako uusiin citikoihin tulla rattiin etäisyyssäätöön mahdollisuus siirtää rattia lähemmäs vai jatkuuko sama ISA normin mukainen tuotanto?

Äänestä
  • ??? Ainakin minun 2011 C5:ssa saa rattia säätää ylös, alas, eteen ja taakse. Penkkikin liikkuu joka suuntaan, myös vieressä istujalla. Säätämällä löytää kyllä mieleisen ajoasennon. ISA normi oli 70-luvun Fiat-ominaisuus, joka onnistuneesti kopioitiin myös Ladaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


brandmann kirjoitti:

Mallistoon tulee kolme uutta paineilma hybridiä. Pieneen luokkaa citroen alikessu, keskiluokkaan citroen bumerangit ja C5 mallin korvaa hammasratas. Lisäksi offroad luokkaan täysin uusi malli havukuusi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu