YT:t taloudelliset ja tuotannolliset syyt

Kuulemistilaisuudessa pomo toistelee että irtisanomisen syy ja kohdentaminen ei liity millään tavalla henkilöön itseensä siis irtisanottavaan. Herää kysymys, keneen se sitten liittyy?
10648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pomo puhuu paskaa. Se pitää meitä juntteina. Vähemmälläkin äo:lla ymmärtää, että irtisanominen liittyy nimenomaan ko. henkilöön.

Äänestä

Yt on aina raskas päätös yritysjohdollekin. Tuotannon7palvelutoiminnan uudelleenjärjestelyt tulevat silloin, kun yritys muuttaa uusiin ympyröihin, ja tai tilaus tietyiltä osin vähenee- mikä johtaa siihen, ettei tiettyjä töitä tekevilleole jatkossa työtä, tai yritys voi kouluttaa jonkun yrityksen sisältä tekemään jotain vähentynyttä sarkaa oman muun työnsä ohessa- tms.
Jos irtisanotaan hlökoht syillä, se on ihan eri prosessi kuin yt. Se taas koskettaa vain sitä, että yksi tietty henkilö jonkun lökoht syyn takia ei suoriudu normaalilla tavalla töistään. (alkoholiongelma/käyttäytymisongelma/sairaus jonka vuoksi hommat ei suju, tms)
-Kummasta näissä nyt oli kyse? Sen takia johto korostaa yt asioissa sitä että mikään ei johdu työntekijätä, että työntekijä ei tuntisi niin syvää pettymystä ja masista kun yritys joutuu hänet irtisanomaan. Koska tämä yt ei ole työntekijän syytä, eikä sinänsä työn väheneminen hänestä johdu.
Ei mitään yritystä voida velvoittaa hoitamaan suojatyöpaikkaa kellekkään vaikka työ vähentyy, tai järjestellään uudelleen- Käsi sydämelle, maksaisiko kukaan palkkaa vaikka työtä ei tekijälle enää olisi?
Esimerkiksi kun remontoidaan taloa, iin se remonttimieshän tilataan remontin ajaksi. Sähkömies sähkötöihin, jne. ei heille ole hommia kun ovat leiviskänsä hoitaneet- etsikööt muut työnsä muualta.
Tai jos maksaa nurmikonleikkuusta, maksatko läpi kesän täydet päivät? Maksatko siitä, että työntekijä vetää työn puutteessa lonkkaa yrityksen tiloissa? Et.

Äänestä

Sinulle "Peikkokokonaan" tiedoksi: YT-kuulemisen jälkeen, pöytäkirjan ulkopuolella, pomo totesi minulle "pääsimme yhdestä kiusankappaleesta eroon" ja iski silmää. On paskapuhetta tuo, että irtisanominen on aina raskas.... Johto ei ajattele mitään muuta kuin omaa paikkaansa, palkkaansa ja bonuksiansa.

Äänestä

Yt syy on muka taloudellinen mutta varsin usein on kyse henkilökohtaisista asioista. Pikkupomo haluaa pitää oman paikkansa ja odottaa tilaisuutta vähentää pari henkilöä ja silloin saavat lähteä ne jotka pätevämpiä tai kokeneempia kuin pikkupomo ja suksi uskaltavat sanoa omankin mielipiteensä töissä. Pikkupomo haluaa että alaiset nuoleskelevat häntä ja ovat aina samaa mieltä niin pikkupomon asema pönkittyy. Muka yt neuvottelut joissa valmis nimilista irtisanottavista ja kohdistuu kokeneisiin, ovat törkeää huijausta ja teatteria.

Äänestä

Jaahas mitähän tästä on poistettu. Onnähty kanssa samaa mieltä, syyt on henkilökohtaisia ja muut puheet turhia

Äänestä

Tuta syyt on pelkkää teatteria.

Täällä yksi joka on irtisanottu tuta syistä. Tiesin sen heti valheeksi kun minut vajaa kaksi vuotta sitten irtisanottiin tuta syistä. Todellinen syy oli se, että minua työpaikka kiusattiin jonka takia olin paljon sairaslomalla koska en kestänyt kiusaamista. Sanoin tästä myös tuolloin pomolleni joka lakaisi ongelmat maton alle. Irtisanomis tilanteessa sanoin silloiselle pomolleni, että hän tekee ison virheen. Asia on riitautettu miltei kahden vuoden jälkeen liittoni toimesta. Käräjät tulossa. Ehkä entinen pomoni nyt ymmärtää sen, että mitä tarkoitin tuolla kun sanoin hänelle, että hän tekee virheen. On aika tasata tilit.

Äänestä

Paskasakki sinne firmaan jää YT:n jälkeen, oikein pomojen perseenuolijoiden kovin ydin.

Äänestä

Hoitakaas muskelinne kuntoon , noi yt organisaattorit on sellasia spagettikäsiä että , lihaskimpun niskaan ei tulla , ymmärtäähän sen jo eläinkin että maailman rikkaimmallakin on vain 1 elämä.
Tieto ei tuo itsevarmuutta, lihakset tuo vakautta , saahan sitä silti olla älykäs joka tuntee lain momentit, näillä asioilla tulee aika koskematon olo.
Yt on hauskaa aikaa, olla lötköttelee.
koulukiusatun pomon elämänsä kohokohta, aito yt cheeffi nallipyssy käessä, bäng bäng , ja oma muija on bileissä gäng bäng.

Äänestä

Kyllä yt-neuvotteluiden takana voi todellakin olla muitakin syitä, kuin pelkät henkilökohtaiset syyt. Meillä maanrakennusalan yrityksessä yt-neuvotteluiden jälkeen irtisanottiin kaksi asentajaa, joita ei vaan yksinkertaisesti ollut taloudellisesti enää mahdollista pitää. Eikä taustalla todellakaan ole syyt yrittäjän ahneudessa tai omien palkkojen nostamisessa. Päinvastoin, hyvien työntekijöiden menettäminen harmittaa edelleen, mutta toisaalta; harva työntekijä todella ymmärtää kuinka "kalliiksi" työntekijä yrittäjälle tulee. Niitä maksuja kun on paljon muitakin sen pelkän tuntipalkan lisäksi... T. Kirjanpitäjä.

Äänestä

pikkumunaisia pomoja ei olisi jos he eivät saisi leikkiä nahkalakkiin ja tiukkoihin alushousuihin ,
pukeutuneita.

yt menettely pitää aloittaa jos edes ajatellaan niissä mainittuja asioita , jos pystyt toteennäyttämään että on ollut suunnitelma ( kirjallinen materiaali / todistaja) , muuttuvat kaikki päätetyt asiat pois yt määritelmän alta , päätetyt asiat ovatkin laittomia ja niistä tulee seuraamuksia mikäli jokin taho niin vaatii ( esim firman oma henkilöstö osasto , "eettiset syyt" , poliisi , liitot ) luottamushenkilöä ei kannata asialla rasittaa ( ei kuormiteta raskasta työtä tekevää ).

paras puolustus ei ole hyökkäys vaan hiljainen tiedonkeruu , lappunippu tekee lopuksi yllätyshyökkäyksen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Perseennuolija kirjoitti:

Kuulemistilaisuudessa pomo toistelee että irtisanomisen syy ja kohdentaminen ei liity millään tavalla henkilöön itseensä siis irtisanottavaan. Herää kysymys, keneen se sitten liittyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu