Kun kuunteli tämän iltaista Kauhavan kaupunginvaltuuston kokouksessa käytettyjä puheenvuoroja niin täytyy vaan ihmetellä. Kuntayhtymä kaksineuvoisen toiminnassa Evijärveä pidetään riipparekenä ja kaikin puolin mitään sanomattomana kumppanina. Jopa kansanedustaja Kurvinen moneen kertaan mainitsi Evijärven mitätöivään sävyyn!
Kaksneuvosen kanssa kimppa on tähän saakka kelvannut Kauhavalle, mutta nyt se on rasite, mistä on päästävä eroon.
Kaksneuvosen kanssa kimppa on tähän saakka kelvannut Kauhavalle, mutta nyt se on rasite, mistä on päästävä eroon.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Kuunteleppa uudestaan, ei ihan mennyt kuten sanoit! Asiallista keskustelua! Nyt olis aika laittaa oma terveys kuntoon ja jokaisen ottaa vastuuta myös omasta elämästä! Säästöjä syntyy kun eletään terveellisesti!
Hyvä uutinen ainakin, että Etelä-Pohjanmaalla suunnitellaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistämistä. Perusturva ollaan jättämässä ulkopuolella, mikä sinällään järkevää, saadaan yksityistettyä kaikki vanhuspalvelut, joka kustannustehokkain ratkaisu kunnille.
Kurvinen tervehdyttää Evijärveläiset, niin ettei ne tarvitse enää terveyspalveluja. äänestätte nyt vaan Antin valtaan.
Evijärvi on Kauhavalle kuin paise ahterille. Se on puristettava irti pian.
Kenen idea oli jäädä Kaksneuvoiseen, kun Lappajärvi lähti Alajärvelle. Se oli paha virhe ja evijärveläiset pääsee maksumiehiksi.
Juuri näin on! Kauhava vähät välittää evijärveläisistä. Kaksneuvosen johtajilla tärkeintä on Evijärven kohdalla varmistaa se ettei tarkoituksenmukaisia palveluja saa ne ryhmät, jotka niitä eniten tarvitsisivat.
Vastaanottotoiminnan keskittäminen Kantakauhavalle tuo "mittavia säästöjä kuntayhtymään", Miten kävi? Se on luettavissa mm. Ilkka lehden uutisoinnissa. Yli 4 miljoonan budjettiylitys.
Säästöjä ei syntynyt. Parantuiko lääkäritilanne, kun siirryttiin Kantakauhavalle? Ei todellakaan! Päinvastoin. Lääkäreitä, edes ostopalvelelääkäreitä, ei saada palkattua Kantakauhavalle.
Aivan järjetöntä rakentaa sinne 20 miljoonan sotekeskus mihin ei saada kuitenkaan palkattua lääkäreitä. Kantakauhava niin huonossa maineessa lääkäreiden keskuudessa toisin kuin esimerkiksi Lapua.
Evijärven aloitettava neuvottelut Järvipohjanmaan kanssa viipymättä.
Lappajärvi erosi kaksneuvosesta ja yli sata työntekijää poistui kaksineuvoisen palkkalistoilla, silti johtajia ja esimiehiä on vaan lisätty Kantakauhavalle ja Evijärvi maksaa!! Viimeksi koulutuspäällikön viran perustaminen, mitä ei ole edes viety yhtymähallituksen käsittelyyn!
Erikoissairaanhoidon kustannukset lähtevät huimaan nousuun, kun lääkäri ym.palvelut vietiin Evijärveltä.
Äänestä demareita jos haluat olla VOITTAJIEN puolella.
Kauhava, pohjanmaan p...e r...ä.
Ilkka- lehti esitteli 7, 11-18..... . kuntien Sote_menot,, Teuvan ,Karijoen,, Isojoen ,Evijärven ,Lappajärven , Soinin,, ja Ähtärin ,,Sotemenot ,ne olivat..reilusti yli 4000 per nuppi vuodessa.
Justiin näin
Se nyt on aivan sama minne evijärviset menöö.riitasta väkitukkoista sakkia.
Siitä huolimatta ITSENÄINENKUNTA .
Markkilaisten toivekappale,"erämaahan eksyin kerran".
Juuri näin eli pysykööt vaan siellä ja hoitakoot itsensä. Me kauhavalaiset hoidamme omat asiamme.
Huonosti oletta hoitaneet kaikki päin peetä.
Evijärven itsenäinen konkurssipesä.
Evijärven kunnan taloustilanteesta tietämättömän typerä komentti.
Kun katsoo tuota Kauhavan valtuuston kokousta 18.3.2019, niin täytynee todeta, että kyllä Evijärvellä osataan valtuuston kokouksissa asianmukaisesti käyttäytyä ja pukeutua! Vaikka Evijärvellä valitetaan turhistakin asioista, ne tehdään "protokollan" mukaisesti. Kauhavalla valtuuston jäsenet kaivavat nenäänsä, pureskelevat kynsiään ja räpläävät kännyköitään. Kokous on reilun tunnin mittainen, niin Kurvisen ja Kankaansyrjän täytyy jo siinä ajassa räplätä kännykkää. Molemmilla näyttää olevan keskittymisvaikeuksia. Naisjäseniltä näyttää Kauhavalla puuttuvan puhekyky esiintymistaidosta puhumattakaan.
Kaksneuvosen johtaja Perkkalaisen esitys muisti- ja näkökyky ongelmineen puhui kyllä sen puolesta, että nopeasti mies pois vaativalta paikalta ja työkykyinen tilalle! Onneksi tiedossa on, että paikka laitetaan auki toukokuussa. Tärkeää on, että virkaan valitaan täysin kaksneuvosen alueen ulkopuolelta johtaja, jotta saadaan tarpeellinen uudistus toteutettua.
Korjaus.Sen piti olla itsenäinen Väkitukkola😛
Kateellisen markkilaisen joutavaa jorinaa.
😃😃😃😃Evijärvi-itseään suurempi persläpi😂😂
Joo näyttää Evijärvellä olevan PAKSU LOMPAKKO,ei oo kun 1000 000 £ talous miinuksella.HAH HAH!
Ja Kauhavalla lähes 5 miljoonaa miinuksella. Koko Etelä-Pohjanmaan kunnista selkeästi huonoin tulos!!! Siitä vaan 20 miljoonan Sotekeskusta rakentamaan kauhavalaiset!
Evijärvi, Kuortane ja Isojoki parhaiten menestyneet kunnat, uutisoi Ilkka.
Joo mutta vielä on yli 4 miljoonaa lompsassa mites teillä pöliseekö posa.
Elikkä 4 vuotta ja vouti ovella😎.väkitukkolan loppu lähestyy.
Jääräpäinen kommentoija tämä hölmö.
Pian sähkömyyntirahat loppuu
Evijärvellä menöö hyvin. Nytki on uus rivitalo rakentimassa ja pianvalmis.
Onko jo sähköt ja vesi kytketty? Onko vaihtovirta ja kääntövesi? Siellä kun on insinööritiedekin huipussaan. "Siitäkin saa muutaman pinnan".
Evijärveläiset vähään tyytyväisiä,kun eivät paremmasta tiedä.Kehitysalueen väkeä.
Sitkeä sissi oot Evijärvi on vahvasti sinun sydämessä. Hyvä.
Mitä hyvää on Evijärvessä? Kantatie,jota pitkin pääsee nopeaa pois sieltä.Joka ilmansuuntaan.
Parempi se kuin tulla vesurin kanssa tuvasta ulos.
Rivitaloista tulikin mieleen.Näky ilkassa olevan rivitalojen pakkohuutokauppa.Ai missä?No Evijärvellä😀😀😀
Joko neuvottelut Alajärvelle aloitettu?
Evijärveä ei huoli kukaan riesakseen.
Kuka rakastaa Kauhavaa meidän poliitikoista ja miksi?
Kauhavalta tietoa. Kurvinen, Sankelo ja Kankaansyrjä ovat sitä mieltä, että heti vaalien jälkeen aloitetaan neuvottelut Evijärven heittämisestä ulos kuntayhtymästä!
Järkevä toimenpide.Evijärven päättäjien kanssa ei voi tulla toimeen,eihän ne keskenäänkään muuta tee kuin riitele.
Kannattaako erota ihan itse ensin ja aloittaa neuvottelut Alajärven kanssa
Vaalien jälkeen Evijärvi saa kalossinkuvan takapuoleensa.
Hyvä.
Itse olen joutunut alkuvuonna omaistani käyttämään Kauhavalla lääkärissä, ultrassa ja laboratoriossa. Kaikki on sujunut hyvin, matka kyllä on vähän pitkä. Ainahan meidän KAIKKIEN toiminnassa on parantamisen varaa, mutta Evijärvellähän ei koskaan ole mikään hyvin, tämä tauti on vaivannut täällä aina, eikä siihen löydy lääkettä!!!!!:(
Nyt kuului hujua, että säästöt alkavat täältä. Kaikki siirtyy Kauhavalle.
Kaikki keskitetään Evijärveltä Kantakauhavalle tämän vuoden kuluessa. Evijärven terveysaseman ovet laitetaan säppiin loppuvuodesta.
Oho. Ihanko turhaanko viskariin niitä vanhusten keskitysleirejä vesitorninmäille sitte pykätään?