Stallari: "Suomen polittikka neukkua kohtaan 1918-39 oli ihan hirveää vihaa ja raivoa, tuhon ja valloitusten lupaamista, aluevaatimuksien esittämistä, kansan ja sen johtajien pilkkaamista ja vastavallankumouksellisten elättämistä."
Valehtelet. Suomi solmi rauhan Neuvosto-Venäjän kanssa 1920 ja piti siitä kiinni. Hyökkäämättömyssopimus solmittiin 1932 ja Suomi piti siitä kiinni, NL ei.
Suomi puolsi NL:n KL:n jäsenyyttä 1934 ja kieltäytyi Saksan esittämästä hyökkäämättömyyssopimuksesta keväällä -39. Poliittiset ja kaupalliset suhteet Saksaan olivat kylmät.
AKS ja muukin äärioikeisto julisti kommunismin ja NL:n vihaansa, mutta Suomen valtion politiikkaa se ei ennen Talvisotaa ollut.
Kansa kyllä kasvatettiin lujaan puolustustahtoon kirkon, koulun, armeijan ja maanpuolustusjärjestöjen yhteistoimin.
Aluksi Suomi harjoitti ns. reunavaltiopolitiikkaa, mutta siirtyi 1935 pohjoismaiseen puolueettomuuspolitiikkaan.
Kommunismia paenneet ns. valkoiset venäläiset saivat kyllä turvapaikan, mutta he olivat aika lailla hyljeksittyjä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.