Miten opettaa koiralle kärsivällisyyttä?

Kaipaisin yksinkertaisia ja helposti toteutettavia harjoitteita, jolla opettaa aikuiselle koiralle kärsivällisyyttä ja ylipäätään rauhoittumista. Minulla on 4v narttu koira, jolle pentuvuotena opetin peruskäskyt ja muutamia temppuja, joita se namien toivossa mielellään toteuttaa (ainakin sisätiloissa). Ongelma on siinä, että koira on monesti niin innoissan, ettei aina malttaisi edes kuunnella mitä sanon, vaan tekee tyyliin kaikki temput jo ennen kuin ehdin sanoa mitään... Osaa siis monenlaista, mutta vähän sinne päin, vaikka olen yrittänyt olla palkkaamisen ajoituksessa tarkka. Myöskin paikallaan odottaminen on sille aina ollut todella vaikeaa jopa häiriöttömässä tilassa..

Haluaisin koirani olevan kuuliaisempi, ja mielelläni opettaisin sille uusiakin juttuja, mutta välillä tuntuu, ettei tuolle häslälle voi mitään opettaa...
2175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä jos joku vastaisi, sopisi omaanikin hyvin.

Äänestä

Koirasi kuulostaa hyvin energiseltä, kannattaa tarjota paljon aktiviteettiä jotta rahoittuisi. Vapaana ulkoiluttaminen voisi auttaa ja noutamisleikit.

Kärsivällisyyttä voi erikseen harjoittaa esim. paikka -käskyllä. Aloita virikkeettömässä ympäristössä sisällä ja anna nami heti lyhyen ajankin jälkeen ja pidennä aikaa pikkuhiljaa, pyri ennaltaehkäisemään epäonnistumisia. Jos pyydät koiraa tekemään jotain käskyä, esim "maahan", palkkaa koira vasta kun se pysyy maassa , älä odota että koira nousee vaan palkkaa nami kuonon eteen sen ollessa maassa. Samaa pätee muihin käskyihin älä palkkaa hutiloidusta suorituksesta, vaan odota että koira tekee tempun kunnolla.

Hyviä harjoituksia on myös esim. ennen ulos lähtöä että koira tulee ovesta ulos vasta luvan kanssa. Ja jätä-käskyn hallitseminen. Eli kun koira on lopettanut kiinnittämästä huomiota esim. lattiallalojuilevasta herkusta palkkaat koiran ja yhdistät tähän käskysanan "jätä".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaipaisin yksinkertaisia ja helposti toteutettavia harjoitteita, jolla opettaa aikuiselle koiralle kärsivällisyyttä ja ylipäätään rauhoittumista. Minulla on 4v narttu koira, jolle pentuvuotena opetin peruskäskyt ja muutamia temppuja, joita se namien toivossa mielellään toteuttaa (ainakin sisätiloissa). Ongelma on siinä, että koira on monesti niin innoissan, ettei aina malttaisi edes kuunnella mitä sanon, vaan tekee tyyliin kaikki temput jo ennen kuin ehdin sanoa mitään... Osaa siis monenlaista, mutta vähän sinne päin, vaikka olen yrittänyt olla palkkaamisen ajoituksessa tarkka. Myöskin paikallaan odottaminen on sille aina ollut todella vaikeaa jopa häiriöttömässä tilassa..

Haluaisin koirani olevan kuuliaisempi, ja mielelläni opettaisin sille uusiakin juttuja, mutta välillä tuntuu, ettei tuolle häslälle voi mitään opettaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu