Miksi Huawei on niin ylivoimainen?

.
HS:
FT: Yhdysvallat harkitsee Huawein kilpailijoiden tukemista, Nokia voisi hyötyä
...

Comment

Näyttäisi amerikkalaisten toimenpiteistä käyvän ilmi, että Huawei on jo liian suuri ja siis kansallinen uhka amerikkalaiselle yhteiskunnalle. Syyt on väitetty - niitä ei ole todistettu. Nyt toimenpiteet sen kuin lisääntyvät - ja edelleen ilman vakuuttavia näyttöjä Huaweihin liittyvistä syytöksistä ja väitteistä. Mitä US pelkää - heillähän on Omena ja sen erinomaiset tuotteet!

US syyttää todisteetta, että Huawei saa muun muassa tukea omalta valtioltaan - Kiinalta. No, sehän ei ole laitonta, jos saisi - tosin siihen ei ole esitetty todisteita, ... mutta [!] parhaillaan on menossa nokittelu hiukan eri alueelta: EU-Euroopan ja US' n välillä - kyseessä lentokoneet Airbus EU' sta ja Boeing US' sta - molemmat väittävät toisen saavan laittomia valtiotukiaisia lentokonekauppoihinsa.

Entä Huawei, josta kasvoi monien yllätykseksi maailman suurin tietoliikenneverkkovalmistaja. Miksi se on ylivoimainen, ja miksi US' n pitää toimia tässä täysin vastoin kansainvälisiä sääntöjä ja menettelytapoja?

Melkoisen läpinäkyvää tuo trumppistinen "Uhkaa, kiristä ja pakota" politiikka. Voimme jälleen odottaa Kiinan vastatoimia. Muistamme US-presidentti Donald Trumpin aloittaneen koko tämän pakotepolitiikan - ja nyt US' n kansantalous on jo laskussa. Löikö Trump kirveensä liian vahvaan kiveen? Kiina on jo maailman suurin kansantalous (bkt/PPP - IMF 2014/-15) ...

Tukeeko Suomen valtio omia yhtiöitään maailmalle? Muistammeko US' n rankan painostuksen aikoinaan Rauma-Repola yhtiötä kohtaan, kun se kielsi suomalaisia käymästä kauppaa Neuvostoliiton kanssa - koskien syvänmeren sukellustekniikkaa. US vetosi COCOM-säännöstöön, jonka myötä arvioitiin venäläisten saadessa tuota Rauma-Repolan syvän meren tekniikkaa - olisi se ollut tuolloinkin kansallinen uhka Yhdysvalloille - näinkö mennään edelleen ...?

Aikanaan vahva US-presidentti Ronald Reagan ilmoitti kongressille, ettei tule hyväksymään yhtään lakia, joka rajoittaa kansainvälistä kauppaa - niin, ajat ovat muuttuneet päinvastaisiksi!

...
6623
2511466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 251

Vanhimmat

Copy

”Jos Huawei pääsee monopoli­asemaan, se on maalle melkein itse­murha” – Yhdysvallat rakentaa muuria Huawein ympärille, mistä kiistassa on kyse?
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006109821.html -



Ilkka Luoma 19.5.2019 - 5:52 - kommentti:


US on trumppismina tunnustamassa vapaan kilpailullisen asemansa häviön Kiinalle. Nyt US pr. Donald Trump tykittää uusnormaaliaan: "Uhkaa, kiristä ja pakota" -mentaliteettia. On otettu käyttöön protektionismi, joka on vastoin WTO-sopimuksia, joita juuri Yhdysvallat on taholtansa vaatinut. Kun kyky kilpailla on mennyt, on otettu työkalupakista muut keinot idella "The Great America", jonka uusin ilmentymä on rehti tunnustus millaisia maahanmuuttajia US tarvitsee - koulutettuja englanninkielen huippuosaajia. Heitä haluavat muutkin.

Huawein kotimaa Kiina valmistaa joka vuosi 340 000 ylempää insinööriä maailman suurimmalle suunnittelu- ja tuotantokoneistolle. Kiina on jo maailman suurin kansantalous (bkt/ppp - IMF) ja suurin viejävaltio, ottaen näin taloudessakin osuutensa maailmamittakaavassa suhdeluvulla 1,4/7,9. Kiinalaiset yliopistot ovat jo huippuluokkaa ja tuottavat henkistä voimaa siten, että maapatenttien määrä Kiinasta on jo suurin - tosin menetelmä on hiukan erilainen kuin lännessä - patentteihin liittyen myös trade mark ominaisuuksia.

Huaweita kohtaan on esitetty syytöksiä - ilman julkistettuja todisteita. Väitteet ovat siis niin kauan perusteettomia, kunnes ne vankoin näytöin varmennetaan. Tämä kertonee lännen tahdon suitsia Huaweita, joka on kasvanut informaatiologistiikassa teknologian osalta maailman suurimmaksi.

Aikanaan Huawei olisi ollut halukas ostamaan koko Nokian - jo ennen Microsoftia ... Jossittelut sikseen, ja tilanne nyt, jossa Huawei etenee amerikkalaisten vastustuksesta, jopa parjauksesta huolimatta ... Maailma jatkuu US' n jälkeen laajalle ja Huawei on jo tuolla - lähinnä kehitysmaissa, jotka erityisesti tarvitsevat kansalaisilleen toimivaa, tehokasta ja edullista tiedonsiirtokapasiteettia - parantamaan kansalaistensa yhteyksiä - "parempaan elämään".

Huawein todisteeton käsittely nostaa hitaasti kiiruhtavat kiinalaiset vastatoimiin, josta HS näyttää käyttävän sanaa "kosto" - herää kysymys, mitä HS tällä sanan valinnalla tarkoittaa?



...
Lisätietoihin linkki tästä

~ https://ilkkaluoma.vuodatus.net/lue/2019/05/huawei-kuinka-us-paljasti-kyvyttomyytensa-kilpailla -


paste

Äänestä
  • Entä aiempi Microsoftin monopoli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä aiempi Microsoftin monopoli?

    Joka kaatoi "yhdessä yössä" DG - Digital Researchin ... !

    Äänestä

Minulla on vanhempi Honor 7, ja pelittää Windows-koneen parina paremmin kuin LUMIA...se on jo jotakin se.

Äänestä
  • Känny-Huawein pahin kilpailija on yllättäen kiinalainen One !

    Äänestä

  • Muita hienoja kiinalaisia kännyköitä ovat Xiaomi ja Oppo ...

    Äänestä

  • Koska se sopii useimmille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muita hienoja kiinalaisia kännyköitä ovat Xiaomi ja Oppo ...

    Kun Huaweita ei saada lännestä polvilleen, niin nyt käydään TikTokin kimppuun. Miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muita hienoja kiinalaisia kännyköitä ovat Xiaomi ja Oppo ...

    OnePlus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun Huaweita ei saada lännestä polvilleen, niin nyt käydään TikTokin kimppuun. Miksi?

    Kumpaankaan ei ole kyetty esittämään väitteisiin ja syytöksiin todisteita!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumpaankaan ei ole kyetty esittämään väitteisiin ja syytöksiin todisteita!

    Ei ole todisteita esitelty, ainakaan julkisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun Huaweita ei saada lännestä polvilleen, niin nyt käydään TikTokin kimppuun. Miksi?

    Molemmat selvisivät aiheettomasta parjaamisesta. Ei löytynyt todisteita väitteille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun Huaweita ei saada lännestä polvilleen, niin nyt käydään TikTokin kimppuun. Miksi?

    TikTok jätettiin rauhaan; ei löytynyt todisteita - samoin Huawei, vai olisiko löytynyt todisteita Huawein vakoilusta ---

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole todisteita esitelty, ainakaan julkisesti.

    Tai ei ainakaan julkisesti esitetty, mutta väitteet ja syytteet kylläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Känny-Huawein pahin kilpailija on yllättäen kiinalainen One !

    OnePlus ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumpaankaan ei ole kyetty esittämään väitteisiin ja syytöksiin todisteita!

    Onko jo nyt - eletään jo syyskuuta 2021!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun Huaweita ei saada lännestä polvilleen, niin nyt käydään TikTokin kimppuun. Miksi?

    TikTok jätettiinkin rauhaan, koska itse jenkit nousivat kapinaan suunnitelmista kieltää TikTokki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole todisteita esitelty, ainakaan julkisesti.

    Eikä vieläkään! Mistä tuo ajojahti johtui - kiinalaisten ylivoiman pelosta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Molemmat selvisivät aiheettomasta parjaamisesta. Ei löytynyt todisteita väitteille.

    Vieläpä nyt vahvistaen.

    Äänestä

  • Todisteita ei siis löytynyt!

    Äänestä

Huawei oli ennen Bill Gatesia ostamassa koko Nokiaa!

Äänestä
  • Tänään Huawei on maailman suurin mobileverkkolaitetoimittaja

    Äänestä

  • Ostaako Huawei nyt Nokian?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostaako Huawei nyt Nokian?

    Tulisiko siitä Huawei-Nokia, vai pelkkä Huawei?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostaako Huawei nyt Nokian?

    Ei osta, ei tarvitse enää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tänään Huawei on maailman suurin mobileverkkolaitetoimittaja

    Nousi myös maailman suurimmaksi päätelaitevalmistajaksi (kännykät)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostaako Huawei nyt Nokian?

    Asiantuntijapiireistä kuuluu lausuntoja, joissa Huawei olisi ostamassa nyt Nokiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulisiko siitä Huawei-Nokia, vai pelkkä Huawei?

    Piireistä kuultunua pelkkä Huawei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostaako Huawei nyt Nokian?

    Huawei olisi ostanut Nokian jo ENNEN Microsoftia, mutta tuolloin Nokia käveli onnensa ohi - nyt konsernin nimi olisi Nokia-Huawei, ja se olisi kaikilla rintamilla maailman suurin, nyt tosin Huawei on sitä yksinkin - niin päätelaitteissa kuin verkoissa.

    Äänestä

  • Voisi ostaa nytkin - olisi Suomen ja Nokian suuri etu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei osta, ei tarvitse enää.

    6G tekniikassa Nokia on vuosia edellä Huihaita. Moni maa aikoo jättää 5G:n väliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nousi myös maailman suurimmaksi päätelaitevalmistajaksi (kännykät)

    Jenkki-pakotteet suistivat Huawein kännymarkkinaosuuden ...

    Äänestä

Huawei kykeni tekemään toimivan taittonäyttökännykän - Samsung ei!

Äänestä
  • Myös bilteman kiinalaisesta polkupyörästä runko taittuu ja jopa katkeaa. Toimii se siihen saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös bilteman kiinalaisesta polkupyörästä runko taittuu ja jopa katkeaa. Toimii se siihen saakka.

    Sisälukutaidossa vikka, vikkaa - vikaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös bilteman kiinalaisesta polkupyörästä runko taittuu ja jopa katkeaa. Toimii se siihen saakka.

    Huawei+oli+kotitalouskyselyssa+suosituin+kännykkä+-+29%

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sisälukutaidossa vikka, vikkaa - vikaa?

    Omena yrityksissä!

    Äänestä

  • Kännyköissä kiinalainen One haastaa Huawein tehokkaasti - ajanut jo Applen ohi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös bilteman kiinalaisesta polkupyörästä runko taittuu ja jopa katkeaa. Toimii se siihen saakka.

    US on varoitellut jo useita maita Huawein "vakoilusta" - ilman esitettyjä näyttöjä. Huawei on maailman suurin langattomien verkkolaitteiden ja -järjestelmien valmistaja. US' ssa ei ole enää kokonaisvaltaista verkkojärjestelmäsuunnittelua ja -valmistusta. Tosin US-presidentti Donald Trump on twiitissään houkutellut Applea verkkolaitevalmistajaksi - lupaillen sille suuria tilauksia US-liittovaltiolta (!)(?)

    Suomessa Yle uutisoi otsikoiden: "Onko Huawei oikea turvallisuusriski vai osa kauppasotaa? "Vaikea sanoa, koska näyttöä vakoilusta ei ole" ... " ~ https://yle.fi/uutiset/3-10546742 -.

    Samassa artikkelissa F-Secure tietoturvayhtiön tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen - alan merkittävänä auktoriteettina toteaa: " ... – Varmasti Huaweilla on yhteyksiä Kiinan hallitukseen. Mutta niin on myös Ericssonilla Ruotsin hallitukseen ja Nokialla Suomen hallitukseen, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo. Mitään konkreettista yhteistyötä ei ole pystytty osoittamaan.

    Yhdysvaltojen kannalta kyse on Hyppösen mielestä ainakin osin kaupankäynnistä ja kauppapolitiikasta. Sikäläistä valtionjohtoa pelottaa Kiinan nousu.

    – On eletty Amerikan imperiumin aikaa sata vuotta, ja nyt aika vahvasti näyttää, että seuraavaksi nousee Kiinan imperiumi. Vastaan voi pyristellä ja imperiumin nousua voi hidastaa. ... ".

    Herääkin kysymys mikä onkaan US' n motiivi lietsoa kiinalaisyhtiötä kohtaan epäluottamusta, varsinkin kun US ei esitä mitään todisteita väitteidensä tueksi. Onko kyseessä pelko kiinalaisyhtiön ylivoimasta, tai sitten kilpailutilannekysymys, jossa Huaweille halutaan kilpailua tukemalla jopa presidentillisillä lausunnoilla meidän kotoista, lähinnä amerikkalaisomisteista Nokiaa.

    Nokia rypee nyt, ja onkin kiintoisaa tietää, että ennen Microsoft kauppaa juuri Huawei oli tarjoutunut ostamaan koko Nokian - kännyköineen päivineen. Tänään Huawei on myös mobilepäätelaitteissa - jo maailman toiseksi suurin. Miltä olisi tuntunut jo vuonna 2008 yhtiö nimeltä: Nokia-Huawei?

    Katso linkki https://www.hs.fi/talous/art-2000006319315.html - voi olla maksumuuri!

    HS-otsikolla
    "Yhdysvallat varoittaa Kanadaa Huawein 5g-tekniikan käytöstä: ”He tietävät kaiken jokaisesta kanadalaisesta”"

    Äänestä

  • Teki Samsungkin, mutta myöhemmin.

    Äänestä

Tässäkö [ ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000006267203.html - ] lisää vastakkainasettelevaa poljentoa, tosin Huawein syyttelylinjaa on lievennetty - ehkä todellisuus voisi uskottavammin paistaa luotettavuudesta, tietoturvariskeistä, valtioiden osallisuudesta ja mahdollisista urkinnoista (tietoverkkovakoilusta) F-secure Oyj' n johtaja Mikko Hyppösen lauseista:

" ... – Varmasti Huaweilla on yhteyksiä Kiinan hallitukseen. Mutta niin on myös Ericssonilla Ruotsin hallitukseen ja Nokialla Suomen hallitukseen, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo. Mitään konkreettista yhteistyötä ei ole pystytty osoittamaan.

Yhdysvaltojen kannalta kyse on Hyppösen mielestä ainakin osin kaupankäynnistä ja kauppapolitiikasta. Sikäläistä valtionjohtoa pelottaa Kiinan nousu.

– On eletty Amerikan imperiumin aikaa sata vuotta, ja nyt aika vahvasti näyttää, että seuraavaksi nousee Kiinan imperiumi. Vastaan voi pyristellä ja imperiumin nousua voi hidastaa.

Hyppösen mielestä kuvaavaa on, että Yhdysvalloissa ei myydä maailman toiseksi suosituimman Huawein puhelimiakaan käytännössä lainkaan.

– Huawein reitittimistä ja kännyköistä on löytynyt reikiä [tietoturvapuutteita] ihan kuten vaikkapa Applen kännyistä on löytynyt reikiä. Kuka voi sanoa, ovatko Huawein järjestelmässä olleet reiät tahallaan vai vahingossa jätettyjä, Hyppönen kysyy. ... ", pahoittelut poikkeavan pitkästä lainauksesta [ ~ https://yle.fi/uutiset/3-10546742 - ]

...
Toisaalta Ilta-Sanomat uutisoi tuota esille nostettua Huawei-syyttelyä, epäilyä ja trumppistista "Uhkaa, kiristä ja pakota" -politiikkaa - todellisuuttako Googlen takaa:

" ... Googlen Huawei-puolustus on selustan suojelua Samsungia vastaan, arvioi tunnettu huippuanalyytikko. ... Google astui kiinalaisen Huawein avuksi ja pyysi Yhdysvaltoja tekemään poikkeuksen toukokuiseen Huawein vastaiseen päätökseen ... " [ ~ https://www.is.fi/digitoday/mobiili/art-2000006137906.html - ]

Äänestä
  • Hölynpölytekstin paatoksellisen propagandan trollihokemat paljastavat anonyymin aloittajaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hölynpölytekstin paatoksellisen propagandan trollihokemat paljastavat anonyymin aloittajaksi.

    Osasitko avata linkkijutut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osasitko avata linkkijutut?

    Miksi?

    Trolli aluksi älämölöttää vakoilua harrastavan kiinalaisfirman syyttömyydestä ja sen jälkeen yrittää todistella propagandaansa uutisklipeillä.

    Koska trollin ÄO on jotain 80 luokkaa tuo propaganda puree vain häneen itseensä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hölynpölytekstin paatoksellisen propagandan trollihokemat paljastavat anonyymin aloittajaksi.

    Onko kaikki kotona?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi?

    Trolli aluksi älämölöttää vakoilua harrastavan kiinalaisfirman syyttömyydestä ja sen jälkeen yrittää todistella propagandaansa uutisklipeillä.

    Koska trollin ÄO on jotain 80 luokkaa tuo propaganda puree vain häneen itseensä.

    Täälläkään ei ole kaikki kotona?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Hölynpölytekstin paatoksellisen propagandan trollihokemat paljastavat anonyymin aloittajaksi.

    Olipas komea komentti ;-)

    Äänestä

  • Aloittaja

    ilkka.luoma kirjoitti:

    Olipas komea komentti ;-)

    siis kommentti :-) Kaksi m-kirjainta.

    Äänestä

  • ilkka.luoma kirjoitti:

    Olipas komea komentti ;-)

    Hölynpölytekstiksi nimetyn kommentin sisältö on kirjoitusvirheineen ja propagandoineen kuin sinun näppikseltä. Mistähän se johtuu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hölynpölytekstin paatoksellisen propagandan trollihokemat paljastavat anonyymin aloittajaksi.

    Mistähän sinäkin ressukkapoloinen olet niin katkera?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hölynpölytekstin paatoksellisen propagandan trollihokemat paljastavat anonyymin aloittajaksi.

    Tämä yksi ja sama lohduton mölötys huutelee peräkammarista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi?

    Trolli aluksi älämölöttää vakoilua harrastavan kiinalaisfirman syyttömyydestä ja sen jälkeen yrittää todistella propagandaansa uutisklipeillä.

    Koska trollin ÄO on jotain 80 luokkaa tuo propaganda puree vain häneen itseensä.

    Olisiko jokin todiste tänne tuosta Huawein väitetystä vakoilusta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi?

    Trolli aluksi älämölöttää vakoilua harrastavan kiinalaisfirman syyttömyydestä ja sen jälkeen yrittää todistella propagandaansa uutisklipeillä.

    Koska trollin ÄO on jotain 80 luokkaa tuo propaganda puree vain häneen itseensä.

    Eikö löydy väitteillesi mitään perusteluja ja todisteita - pelkkää älämölöä puskista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hölynpölytekstiksi nimetyn kommentin sisältö on kirjoitusvirheineen ja propagandoineen kuin sinun näppikseltä. Mistähän se johtuu?

    Yksinäinen kojootti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko jokin todiste tänne tuosta Huawein väitetystä vakoilusta?

    Missään ei olla todisteita esitetty, vain väitteitä ja syyttelyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hölynpölytekstin paatoksellisen propagandan trollihokemat paljastavat anonyymin aloittajaksi.

    Tällä kaverilla ei ole asiatietoa lainkaan, vain lukenut Verkkouutisia - kokoomuksen propagandistista mielipidemanipulaattoria.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi?

    Trolli aluksi älämölöttää vakoilua harrastavan kiinalaisfirman syyttömyydestä ja sen jälkeen yrittää todistella propagandaansa uutisklipeillä.

    Koska trollin ÄO on jotain 80 luokkaa tuo propaganda puree vain häneen itseensä.

    Avaaja on Mensan jäsen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko jokin todiste tänne tuosta Huawein väitetystä vakoilusta?

    Kulunut vajaa pari vuotta - onko todisteista tietoa?

    Äänestä

Nokia osaa tehdä kumisaappaita

Äänestä
  • Armeijan huopavuorellinen kumisaapas on edelleen paras valinta,pärjää kelissä kuin kelissä talviaikaan,kesäksi kunnon nahkasaapas.
    Metsuritkin käytti armeijan huopavuoria,ei jalat palele-40 c°:kaan,saha hyyty ennemmin kuin mies.

    Äänestä

>>Miksi se on ylivoimainen, ja miksi US' n pitää toimia tässä täysin vastoin >>kansainvälisiä sääntöjä ja menettelytapoja?

LUE huolella nuo pidemmät kommentit, sielä kerrottiin kaikki olennainen.
Kysymys on USAn talouspoliittisen VALTA-Aseman murenemisesta ja kauppasota on vain sen seurausta. Kehitystä ei voi ikävä kyllä pysäyttää, vaikka jo POWeR -ketju suomessakin näyttää kiinalaistuotteen markkinoinnin lopettaneen. Me unohdamme sen power-ketjun ja se on siinä.

IMPPERIALISTI on nyt sillassa, painitermiä käyttääkseni, mutta ei hätää, se tulee myös selätetyksi. Impperialismin aika on ohi.

Äänestä
  • Miksi jenkkejä vihaavan eläkeikäisen trollin riekkuva mielipide on muka "olennainen"?

    Äänestä

  • Sinunko mielestäsi Kiina ei ole vastaavasti yhtä häikäilemätön kuin USA? Sen toiminta vaikkapa Afrikassa...............hmm

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinunko mielestäsi Kiina ei ole vastaavasti yhtä häikäilemätön kuin USA? Sen toiminta vaikkapa Afrikassa...............hmm

    Kiina teloittaa omia kansalaisiaan ja myy sisäelimet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi jenkkejä vihaavan eläkeikäisen trollin riekkuva mielipide on muka "olennainen"?

    Et osannut kommentoida itse avausta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi jenkkejä vihaavan eläkeikäisen trollin riekkuva mielipide on muka "olennainen"?

    Avaaja on asioiden ytimissä, tuntuu tietävän mitä maailmalla tapahtuu. Emigrantti vai herrasmiesvakooja`?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et osannut kommentoida itse avausta?

    YLE:llä on "hyvin sanottu" kampanja - oletko kuullut?

    Äänestä

Suomessa ei paljon puhuta BRICS-maista. Ne omistaa suurimmat luonnonvarat. BRICS-mailla on oma kehityspankki (New Development Bank, NDB) Shanghaissa. Katseet on käännetty loistavaan menneisyyteen, tuntosarvet on peräpeilissä, vaikka mennään yli-ääni nopeutta tulevaisuuteen, johdossa vedetty töpseli irti. Nyt on mietintämyssyn paikka. Turkki voi heittää vettä kiville? Trumppi heitti jo.

Äänestä
  • Älä valehtele - puhutaan ja paljon:

    Brasilia: korruptiota, ihmisoikeusikkomuksia, rikollisuutta, luonnontuhoaja ja ilmastopäästäjä

    Venäjä: jatkuva sotija, hyökkäilee rajojen yli naapurimaihin, korruptiota, ihmisoikeusikkomuksia, rikollisuutta, luonnontuhoaja ja ilmastopäästäjä

    Intia: raiskauksia, korruptiota, ihmisoikeusikkomuksia, rikollisuutta, luonnontuhoaja ja ilmastopäästäjä

    Kiina: väkivaltainen maa, agressiivinen, korruptiota, ihmisoikeusikkomuksia, rikollisuutta, luonnontuhoaja ja maailman pahin ilmastopäästäjä

    Etelä-Afrikka : korruptiota, ihmisoikeusikkomuksia, rikollisuutta, luonnontuhoaja ja ilmastopäästäjä

    Äänestä

Tuosta käyttöjärjestelmään liittyvästä sovellus/kauppa - sodasta, Nokian tilanne oli aivan eri aikanaan. Ei sillä ollut tukenaan taustalla kaikkea sitä, mistä esim. Apple tai Google pääsivät nauttimaan - myös Huawei on erilaisessa asemassa.

Niillä on takanaan yhtenäinen yli 1300 miljoonainen kansakunta, maailman toiseksi suurin talousmahti, sekä samalla tavalla kuin Googlella ja Applella aikoinaan ne kansalliset intressit ja koneistot taustalla.

Jos Nokialla olisi ollut yhtenäinen yli 450 miljoonan kansalaisen eurooppa takanaan vastaavin intressein, tilanne olisi ollut aivan toinen.

Ei kannata verrata Huawein tilannetta Nokiaan, se on eri asemassa.

Ymmärtääkseni jenkit tms. kykenevät lopulliseen ylivaltaan tuolla rintamalla vain ja ainoastaan, jos Kiinan sisällä tapahtuu yhteiskunnallinen raju muutos, ts. ne imevät itseensä kaiken sen hapatuksen mitä esim. tässä maassa tehdään karvoineen päivineen eli ollaan ikään kuin apurivasallia isommille.

Tuon muutoksen pitää pyyhkäistä läpi koko yhteiskunnan poliittista kenttää myöten, jotenkin en ihan lähitulevaisuuteen kykene näkemään sinne mitään sellaista tapahtuvaksi - ei ne muutu miksikkään apurivasalleiksi mukamas isommille ihan noin vain.

Äänestä

" Miksi Huawei on niin ylivoimainen? "

Huawein äärimmäisen nopea tekninen ja taloudellinen nousu runsaat 10 vuotta sitten perustui Kiinan valtion suorittamaan jättimäiseen teollisuusvakoiluun. Myös meidän Nokia menetti valtavasti teknologisia salaisuuksiaan Kiinan urkinnalle, ja sitä kautta suoraan Huawein valmistuslinjoille.

Esimerkkinä vaikka Nokian nettitikku, joka oli kovaa tekniikan huippua 2009, ja Nokiankin kannatti olla tässä pikkulaitteiden bisneksessä mukana.
https://www.is.fi/digitoday/art-2000001647870.html

Tuosta ei mennyt kuin muutama vuosi, kun koko nettitikkujen bisnes oli siirtynyt halvalla tekevän Huawein haltuun. Tekniikka oli pöllitty suoraan Nokialta.

Tämän jälkeen jenkkien NSA vakoilufirma alkoi tyhjentää Nokian teknologiasalkkua netin kautta. Jättimäinen Nokia ajettiin polvilleen 2014.

Äänestä
  • NOKIA pilasi kyllä itse tulevaisuutensa, kun oli hyvän aikaa ehdoton kukkulan kunkku - turha siitä romahduksesta on muita syyttää.

    Äänestä

  • Huaweilla on takanaan maailman suurimmat kotimarkkinat.

    Äänestä

Huawei on maailman suurin verkkolaitetoimittaja, ja kännyköissä jo kakkonen.

Äänestä

Yllättäen Huawei on kiinalaisen ZTE:n omistuksessa!

Äänestä
  • Ketä kiinnostaa...paitsi kuopiolaisisää, jonka auton tabletti sytytti ja lapset saivat pahoja palovammoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa...paitsi kuopiolaisisää, jonka auton tabletti sytytti ja lapset saivat pahoja palovammoja.

    Oliko se outlet-tuote, takuuta jäljellä, kenties vanha?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko se outlet-tuote, takuuta jäljellä, kenties vanha?

    Ahaa - tarjoustuote ja/tai vanha kiinalaistabletti voi syttyä palamaan.

    Äänestä

  • Huawei on työntekijöidensä omistuksessa - kiinalaista osuustoimintaa.

    Äänestä

  • Työntekijöidensä omistama

    Äänestä

  • Olisiko toisin päin?

    Äänestä

Huawei on ylivoimainen, koska se saa tosiaan rajattomasti tukea kiinan valtiolta. Se ei ole verkkolaitevalmistaja vaan massiivinen vakoilukoneisto.

Yritys, jonka ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä ja jolla on rajattomat resurssit pärjää varmasti!

Äänestä
  • Jokin todiste väitteesi tueksi?

    Äänestä

  • Huawei on maailman innovatiivisin tuotekehityskoneisto.

    Äänestä

Onpa Ilkka saanut taas Kremlistä hauskan aiheen na sisällön? Oletko päässyt nuolemaan Putinia?

Äänestä
  • Jotenkin vaikuttaa siltä, että tämä pikku trollimme kerjää huomiota, jotta pääsisi edes jonkinlaiseen kosketukseen kiinalaisten ja venäläisten kanssa.
    Siksi moinen soidinmeno ja älämölö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jotenkin vaikuttaa siltä, että tämä pikku trollimme kerjää huomiota, jotta pääsisi edes jonkinlaiseen kosketukseen kiinalaisten ja venäläisten kanssa.
    Siksi moinen soidinmeno ja älämölö.

    Eli vompatti, joka pyrkii hengariksi!

    Äänestä

Uutisten mukaan Huawei kielletään Ruotsissa.
Turvallisuusuhka on syynä.

Äänestä

Ruotsalaiset panikoituivat jenkkien edessä - trumpukan uhkaa, kiristä ja pakota politiikka näyttää toimivan säikkyihin ruotsalaisiin!

Yle "Ruotsi aikoo sulkea kiinalaisen Huawein 5g-verkkojensa ulkopuolelle, kertoo SVT – "Paniikkireaktio", sanoo suomalaisprofessori ... "

https://yle.fi/uutiset/3-11018309

Äänestä
  • Tyhmä

    Eriksson on ruotsalainen - siinä se syy, jota ei ääneen kerrota.
    Asian ymmärtäminen ei vaadi kovin paljoa, mutta joillekkin se on liikaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmä

    Eriksson on ruotsalainen - siinä se syy, jota ei ääneen kerrota.
    Asian ymmärtäminen ei vaadi kovin paljoa, mutta joillekkin se on liikaa

    Ruotsi tukee omaa Ericsson tuotantoaan - kieltämällä Huawein ... reilua ja oikeudenmukaista. Mikähän olisi kiinalaisten vastaveto?

    Äänestä

Aloittajan sanoma: Kiina ja Venäjä ovat ystäviämme, USA on vihollinen.

Eikös Jessikka Aro juuri kirjoitellut siitä miten hybridioperaatiot toteutetaan Suomessa?

Äänestä
  • Tää osaa kusettaa vain itteensä

    Äänestä


  • Lähinnä manipuloinut.

    Äänestä

  • Pidä ystävät lähellä' ja viholliset kaukana.

    Äänestä

Luotettavan lähteen mukaan Huawein softaan on istutettu virus, joka voi tarttua käyttäjään aiheuttaen impotenssia ja kaljuuntumista.

Äänestä
  • Motorolan ku 90-luvulla hommasin alkoi maan vetovoima vaikuttaa :´-(

    Äänestä

  • tuossa saatiin iki-impotentin toivepläjäys!

    Äänestä

  • Ahaa, olet siis Huawei-käyttäjä!

    Äänestä

  • Jouduitko uhriksi?

    Äänestä

Mielenkiintoista on, että itätrolli otsikoi propagandansa: ”Miksi Huawei on niin ylivoimainen?” eikä edes vastaa omaan kysymykseen trollauksessaan.

Äidinkielen aineessa tuosta saisi täyden nollan.

Kertoo myös näiden ”kansalaiskirjottajien” tasosta - tai tasottomuudesta.

Äänestä

Kyse lienee siitä ettei Huawein 5g verkossa google Facebok poliisi pysty seuraamaan huomaamattomasti kansalaisiaan. Tahdotaan verkko joka suunniteltun veljeskunnan seuranta palveluita varten. Kuuntelu on arkipäivää saat kohdistettua mainontaa sinua painostetaan ohjataan kun tiedetään reittisi yms.. saatava tieto ja tiedon suunta saadaan hyvienveljien suunnittelemaksi propagandaksi kaikki vahingollinen on helppo suodattaa oikealla verkolla pois kansan saatavilta.

Äänestä
  • Höpsis!

    Et selvästi tiedä asiasta mitään.
    Huawein verkossa Kiina vakoilee tietoliikennettä, minkä vuoksi on parempi hankkia verkkolaitteet Nokialta tai Erikssonilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpsis!

    Et selvästi tiedä asiasta mitään.
    Huawein verkossa Kiina vakoilee tietoliikennettä, minkä vuoksi on parempi hankkia verkkolaitteet Nokialta tai Erikssonilta.

    – Varmasti Huaweilla on yhteyksiä Kiinan hallitukseen. Mutta niin on myös Ericssonilla Ruotsin hallitukseen ja Nokialla Suomen hallitukseen, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo. Mitään konkreettista yhteistyötä ei ole pystytty osoittamaan.

    Yhdysvaltojen kannalta kyse on Hyppösen mielestä ainakin osin kaupankäynnistä ja kauppapolitiikasta. Sikäläistä valtionjohtoa pelottaa Kiinan nousu.

    – On eletty Amerikan imperiumin aikaa sata vuotta, ja nyt aika vahvasti näyttää, että seuraavaksi nousee Kiinan imperiumi. Vastaan voi pyristellä ja imperiumin nousua voi hidastaa.

    -F-Secure, tutkimusjohta Mikko Hyppönen

    Äänestä

Huawei vai KanttuWei 😀

Äänestä

Lukekaa tämä - hieno teksti ja puhutteleva!

https://yle.fi/uutiset/3-11021873

"Huawein perustaja uskoo nokittelun jatkuvan: "Kuka tahansa on Yhdysvaltojen seuraava presidentti, emme odota, että Huawei poistettaisiin kieltolistalta"
Kiinalaisyhtiö aikoo selvitä Yhdysvaltain boikotista yksinkertaisella reseptillä: Jos Amerikka ei myy, yhtiö tekee itse.

Huawei - 15.10.2019 klo 20.58" -Yle

Ei maksumuuria!

Äänestä
  • Suosittelen lukemaan!

    Äänestä

Netistä poimittua:

" ... – Varmasti Huaweilla on yhteyksiä Kiinan hallitukseen. Mutta niin on myös Ericssonilla Ruotsin hallitukseen ja Nokialla Suomen hallitukseen, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo. Mitään konkreettista yhteistyötä ei ole pystytty osoittamaan.

Yhdysvaltojen kannalta kyse on Hyppösen mielestä ainakin osin kaupankäynnistä ja kauppapolitiikasta. Sikäläistä valtionjohtoa pelottaa Kiinan nousu.

– On eletty Amerikan imperiumin aikaa sata vuotta, ja nyt aika vahvasti näyttää, että seuraavaksi nousee Kiinan imperiumi. Vastaan voi pyristellä ja imperiumin nousua voi hidastaa.

Hyppösen mielestä kuvaavaa on, että Yhdysvalloissa ei myydä maailman toiseksi suosituimman Huawein puhelimiakaan käytännössä lainkaan.

– Huawein reitittimistä ja kännyköistä on löytynyt reikiä [tietoturvapuutteita] ihan kuten vaikkapa Applen kännyistä on löytynyt reikiä. Kuka voi sanoa, ovatko Huawein järjestelmässä olleet reiät tahallaan vai vahingossa jätettyjä, Hyppönen kysyy. ... ", pahoittelut poikkeavan pitkästä lainauksesta

https://yle.fi/uutiset/3-10546742

Äänestä
  • " Varmasti Huaweilla on yhteyksiä Kiinan hallitukseen. Mutta niin on myös Ericssonilla Ruotsin hallitukseen ja Nokialla Suomen hallitukseen, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo."

    Minä ja Supon pojat nauramme.:D:D Nämä asiat ovat vertailukelpoisia vasta sitten, jos Suomi ja Ruotsi yltävät vakoiluaktiviteeteissa Kiinan tasolle.

    Äänestä

Upouusi Mate 30 -sarja edustaa Huawein lippulaivapuhelimia, mutta siihen ei saa Googlen palveluja.

EI sillä tee yhtään mitään. Huawein ostajan kannatta käydä ostamassa karttakirja navigointia varten.

Äänestä
  • Siihen tulee Huawein oma softa, mutta ei sellaista yhdessä yössä taiota.
    Kinuskit tulevat epäonnistumaan.

    Äänestä

Omenan hinnat on pikkusen toiselta planeetalta, aika harva haluaa laittaa kännykkään 1500 euroa.

Äänestä
  • Persaukisille on halvempia malleja.
    Huawein uus puhe-elin ei ole halpa ja sen softasta ei voi sanoa mitään

    Äänestä

Vapaakauppaa kehitysmaakortillaan väärinkäyttäneet kommunistit joutaakin jo blokata pois jokaiselta markkinalta.

Tarkoituksenaan ei ole alunperinkään ollut kuin vallata markkinoita valtion tukemalla polkumyyntihinnoittelulla eli suomeksi sanottuna poistaa häpeilemättä kilpailijoitaan markkinoilta kommunismin avulla.

Äänestä
  • >>suomeksi sanottuna poistaa häpeilemättä kilpailijoitaan markkinoilta
    >>kommunismin avulla.

    Kovasti on kapitalistit kuitenkin innostuneet asiasta, suomestakin juoksivat sinne suorastaan kilvan. tosin kävi niin ettei niitä firmoja enää taida olla (nokia.. ) . ai, onhan se herrrrrrliiiini, tosin pelkkä veronkiertäjä meittin kannalta

    Äänestä

  • Ei kai germaanit voi myöntää mitään kun niillä on jo halpoja kiinalaislaitteita käytössä.
    Kun jenkit eivät myy Huaweille komponentteja kaupat menevät Nokialle tai Erikssonille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai germaanit voi myöntää mitään kun niillä on jo halpoja kiinalaislaitteita käytössä.
    Kun jenkit eivät myy Huaweille komponentteja kaupat menevät Nokialle tai Erikssonille.

    Huawei valmistaa kohta kaikki komponentit itse!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huawei valmistaa kohta kaikki komponentit itse!

    RIkkovat siis patentteja - silloin niitä ei voi myydä edes Afrikkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    RIkkovat siis patentteja - silloin niitä ei voi myydä edes Afrikkaan.

    Joitain todisteita noille patenttirikkomuksille?

    Äänestä

Huawein pahin kilpailija on yllättäen Kiinasta! One parantaa juoksuaan koko ajan, ollen toki "vain päätelaitevalmistaja", kun Huawei on MYÖS verkkotoimittaja. One on jo maailman kehittynein kännykkä - One 7T Pro, mutta ei vielä 5G!

Äänestä
  • Joutavia horiset - varusohjelmia on todella vähän ja murikka painaa lähes neljänneskilon.
    Kuvanlaatu miellyttää vain sokeita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joutavia horiset - varusohjelmia on todella vähän ja murikka painaa lähes neljänneskilon.
    Kuvanlaatu miellyttää vain sokeita

    Luoma jaksaa ja uskoo noihin Bricks ihmeisiin ja Putinin myötäilijöihin mukana.
    Itä-Savon kynäiliä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luoma jaksaa ja uskoo noihin Bricks ihmeisiin ja Putinin myötäilijöihin mukana.
    Itä-Savon kynäiliä.

    Se yrittää saada huomiota oikeilta trolleilta propagandallaan - jos pääsisi porukkaan.
    Reunaehdot kyllä täyttää: syrjäytynyt heikosti koulutettu pitkäaikaistyötön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se yrittää saada huomiota oikeilta trolleilta propagandallaan - jos pääsisi porukkaan.
    Reunaehdot kyllä täyttää: syrjäytynyt heikosti koulutettu pitkäaikaistyötön.

    No no...ei yrittäjä välttämättä ole työtön vaikkei tuloja olisikaan. Business ei vain pure.

    Äänestä

  • Joo, kävin katsomassa - mahtava näyttö. Kärkipuhelin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, kävin katsomassa - mahtava näyttö. Kärkipuhelin.

    Oletpa etevä kun pelkällä katsomisella osaat arvoida sen kärkipuhelimeksi!

    Näin peräkammarissa.

    Äänestä

  • Huuto kuuluu peräkammarista....

    Äänestä

  • Nokian luusereiden olisi kannattanut fuusioitua jo vuosia sitten Microsoftiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nokian luusereiden olisi kannattanut fuusioitua jo vuosia sitten Microsoftiin.

    Huawei teki ennen Microsoft seikkailua ostotarjouksen koko Nokiasta. Miltä maistuisi Meegolla varustettu Nokia-Huawei päätelaite taskussa, joka on synkronoitunut erinomaisesti tietoliikenneverkkoihin!

    Äänestä

Laajennetaan perspektiiviä uusimpien uutisten myötä - Nokia ja Huawei

Nokia sortui jo kännykkäpuolella liiallisen omahyväisyyden vallitessa ylimmät johtokerrokset. Johtajuus oli karannut sfääreihin ja usko omiin kykyihin oli taivaissa. Nokiaa ei olisi saanut johtaa kuin pankkia, vaan yhtiötä, jossa henki edesmenneen Kari Kairamon perintönä olisi voinut saada jatkuvaa tunnustusta ja yhteistyön kohotusta.

Microsoft oli pelastusyritys, jonka taakse jäi kiinalaisen Huawein ostotarjouskosiskelu koko Nokiasta. US voitti suomalaisten johtajien luottamuksen - tunnetuin seurauksin. Jos nyt hiukan jossittelemme, niin miltä maistuisi olla maailman suurin päätelaite- ja verkkotoimittaja nimeltä Nokia-Huawei? Olisiko Meego nyt kova sana?

Nokia on liian pieni edes epäsuorasti kestämään US-trumppistisen "uhkaa, kiristä ja pakota" -politiikan. Huawei kestää sen, onhan sillä hallussa oma maailman suurin sisämarkkinapotentiaali ja Intiakin on vieressä.

Trump omalla kiristelyllään on itseasiassa yllättäen edesauttanut Huaweita, mutta Nokian heikkous ja tuotekehityspuute juuri tuolla turvallisuussektorilla on nyt tullut esille ja julkisuuteen. Trump nostikin siis aiheellisesti nuo tietoturvakysymykset osuvasti pintaan, mutta ketä lopulta hyödyttäen? Googlaamalla: Yle, Mikko Hyppönen ja Huawei - saa kiintoisan asaintuntija-artikkelin aiheesta.

Saksa oivalsi tilanteen. Huawei ei joudu siellä trumppistiseen boikottiin ja/tai kiristelyn uhriksi, vaan Saksa antaa vapaan kilpailun - osaamisena, luotettavuutena ja toimivuutena ratkaista pelin. Tässä pelissä Huawein verkkokyvyt ovat omaa luokkaansa, eikä Kiinassa joka vuosi valmistuvat noin 340 000 ylempää insinööriä ainakaan huononna Huawein tuotekehitysosaamista.

Onko Huawei kasvanut jo liian suureksi, eikä näin nyt se pysty ostaman Nokiaa, koska EU ja US kieltävät kaupan - vedoten määräävän markkina-aseman täyttymiseen.

https://www.hs.fi/talous/art-2000006283446.html

https://yle.fi/uutiset/3-11035008 (ei maksumuuria!)

Äänestä
  • Peräkammariin annettiin vahingossa tupla-annos mielialalääkettä ja turaukko näki unen Huawein ja Nokian yhdistymiestä.

    Äänestä

Hienosti kehittynyt kommenttiketju!

Äänestä
  • Samaa sarjaa kuin syöpä...sekin kehittyy.

    Äänestä

Huaweissä ei ole pakollista google-vakoilu-paskaa, jota ei saa edes muista kännyköistä poistettua.

Mieluummin annan kiinalaisten vakoilla tekemisiäni, kuin zionistien.

Äänestä
  • Näinköhän Meego löytää uuden kotinsa?

    Äänestä

Huawein filosofia on ymmärtää taskuissa kulkevien "älylaitteiden" yhteys itse verkkoihin - se on ikäänkuin symbioosi, jossa "kaikki liittyy kaikkeen" ... Huawei on käytännössä ainoa yhtiö, joka pystyy hahmottamaan päätelaitteen ja verkkomaailman yhteyden. Huawei oli Meegosta kiinnostunut jo ennen Microsof.operaatiota!

Seuraavana odotamme Huaweilta omaa "androidia", joka voisi olla "sailfish tai meego" (?)

Äänestä
  • Oletko vetänyt höpöheinää, josta kirjoittamasi hallusinaatiot ovat peräisin.
    Luuletko idiootti, että Huawei tuosta vain saisi Jollan softaa?

    Äänestä

Ketjuun on tullut muutamia erinomaisia kommentteja, ja lukijoiden iloksi vain yksi älämölöttäjä - hyvä niin.

Äänestä
  • Turaukon turjaketta suoraan peräkammarista harmittaa. Ota pari nappia niin kyllä se siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turaukon turjaketta suoraan peräkammarista harmittaa. Ota pari nappia niin kyllä se siitä.

    Ilkka Luoma on Venäjän agentti, joten hänen kirjoitukset on tulkittava sitä taustaa vasten.

    Äänestä

Homatkaa että huawein mainostus on lopetettu myös Suomessa, ja toki maailmanpoliisin eli jenkkilän painostuksesta. Säälittävää touhua...

Äänestä

Hesari: Suurissa vaikeuksissa olevan Nokian osake halpenee yli neljä prosenttia: Moody’s heikensi luottoluokitusta

...
Kommentti

Nokian kohtalo sinetöityi jo silloin kun yhtiötä alettiin johtamaan kuten pankkia - unohtaen tekijät, jotka ahkeroivat uusia innovaatioita (kuuluisa Kari Kairamon henki oli kadonnut ja sitä ei riittävästi tuettu) - muun muassa kosketusnäyttöjen kanssa ja monien muiden ideoiden, joita ei edes vielä ole markkinoilla. Muun muassa ohjelmistot, jotka olisivat mahdollistaneet mobiilipankit jo 20 vuotta sitten (Dynexco Oy) - samoin Meego hyllytettiin turhaan ... Nokia oli huimassa hississä ylös; se oli merkittävä niin päätelaitteiden kuin verkkojärjestelmien toimittaja. Tämä symbioosi särkyi Microsoft seikkailun myötä ---

Nokiasta karkuun kasvanut Huawei on ainoa kokonaissuunnittelija ja -valmistaja, joka tekee tänään verkkoja ja päätelaitteita. Aikanaan jo ennen Microsoftia Huawei oli kiinnostunut ostaman koko Nokian, mutta amerikkalaisten suunnitelmiin ja rahaan luotettiin enemmän - tunnetuin seurauksin.

Miltä olisi maistunut nimi - Nokia-Huawei? Noin se olisi mennyt jo 2007-08, jos kiinalaisten kutsu olisi oivallettu ottaa vastaan. Tänään Huawei on maailman suurin verkkovalmistaja ja sillä on symbioosi päätelaitteisiin, jolla sektorilla se on jo maailman toiseksi suurin, ja kohta siinäkin suurin.

Nokia on liian pieni 5G ja myöhemmässä 6G-innovoinnissa. Huawei saa Kiinasta mahdollisuuksia 340 000' sta joka vuosi valmistuvasta ylemmästä insinööristä - tuo määrä on enemmän kuin EU' sta ja US' sta yhteensä. Kiinan ylivoima perustuu valtavaan sisämarkkinapotentiaaliin ja ominaisuuteen, jossa Kiina on maailman suurin vientivaltio sekä tekee jo toiseksi eniten kansainvälisiä patentteja - US' n jälkeen.

Huawein kampitusta yritetään urakalla Yhdysvalloista, josta uusnormaalina trumppistinen "uhkaa, kiristä ja pakota" -politiikka koettaa polvistaa Huaweita - tähän mennessä todisteettomilla väitteillä. Saksa oivalsi, että Huawei on vain kova kilpailija ja antaa sen taistella omilla aseillaan - suunnittelulla, valmistuksella ja markkinoinnilla. Ehkä nyt Huawei ostaa Nokian?

Äänestä
  • Mitähän ovat nuo "kiinalaiset ylemmät insinöörit" joita avaajakin joka käänteessä ylistää kirjoituksissaan?
    Kiinalaiset tuotteet tunnetaan kahdesta asiasta: halpuus ja heikko laatu. Kiina tarvitsee vielä ylempiä insinöörejä.

    Äänestä

  • Nyt Huawei saa Nokian todella halvalla...ja kaupanpäälle Suomen metsät ja vedet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt Huawei saa Nokian todella halvalla...ja kaupanpäälle Suomen metsät ja vedet.

    Moinen kauppa lienee vain avaajan hallusinaatio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moinen kauppa lienee vain avaajan hallusinaatio.

    Jo lokakuussa 2019 huomattu tällainen hallusinaatio.
    Se on anonyymin hallusinaatio. Jostain syystä näin kauempaa katsoen huomaa heti anonyymin ja avaajan olevan eri henkilöitä.

    Mitähän muita kontaminoitumisia täältä taas löytyykään?

    Äänestä

IPhone on nyt lirissa, koska on päästänyt lapselliset kusipäät ronkkimaan käyttöjärjestelmän pilalle. Apple on nyt menettänyt käyttöjärjestelmiinsä liitetyn selkeyden ja helppouden. Nyt Applen käyttis alkaa olla sekamelska ja täynnä käyttöä häiritseviä ja turhia ominaisuuksia. Se ei tarjoa enää selkeysetua Androidiin verrattuna. Tämä Applen uuden johdon periaatteiden halpamyynti tarkoittaa, että Apple on vaikeuksissa. Applen nuppi on mennyt sekaisin ja se on myynyt kirkkaimman menestyksensä periaatteen pois. Kilpailijat kiittävät. Apple ei tarjoa enää mitään etuja kilpailijoihinsa nähden. Jobs näyttää jo nyrkkiä haudassaan.

Äänestä

Kiina nyt vain on pahempi kuin Venäjä.
Totalitaristinen ihmisoikeuksia polkeva tyrannia.
Sellaisen etuja ei pitäisi minkään länsimaan tukea.

Mutta globalismin aikakaudella kaikki on ollut kaupan.
Olemme siirtymässä post globalismiin, kiitos USA:n äänestäjien.

Äänestä
  • Kannattaa miettiä omia hankitojaan. Ei ole pakko ostaa kiinalaista tai venäläistä.

    Äänestä

Tivi+uutisoi+juuri+äsken,+että+Huawei+on+Suomessa+kotitalouksien+suosituin+kännykkä+-+osuus+29%.+Tuo+kertoo+aika+paljon!

Äänestä
  • Aivan+-+näillä+on+varmasti+autona+itäauto+Skoda,+markkinajohtaja+sekin.+Isoisä+ajoi+Mossella+-++1960-luvun+alussa+Mosse+oli+Suomen+myydyin+auto.+Lada+johti+70-luvulla+myyntitilastoja+ja+nyt+Skoda.++Näillä+kaikilla+-+Huaweilla,+Mossella,+Ladalla+ja+Skodalla+on+muutama+yhdistävä+tekijä:+itätuotteilla+hinta+korvaa+laadun+ja+ongelmat+hyväksytään+.71%+suomalaisista+omaa+jonkun+muun+kännykän+kuin+Huawei+-+tämä+kertoo+eniten.+Ensi+vuonna+Huawein+osuus+laskee,+koska+mitäpä+tekee+pelkällä+alustalla,+johon+ei+saa+softaa.Huawein+omistajan+tunnistaa+karttakirjasta,+koska+navia+ei+ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan+-+näillä+on+varmasti+autona+itäauto+Skoda,+markkinajohtaja+sekin.+Isoisä+ajoi+Mossella+-++1960-luvun+alussa+Mosse+oli+Suomen+myydyin+auto.+Lada+johti+70-luvulla+myyntitilastoja+ja+nyt+Skoda.++Näillä+kaikilla+-+Huaweilla,+Mossella,+Ladalla+ja+Skodalla+on+muutama+yhdistävä+tekijä:+itätuotteilla+hinta+korvaa+laadun+ja+ongelmat+hyväksytään+.71%+suomalaisista+omaa+jonkun+muun+kännykän+kuin+Huawei+-+tämä+kertoo+eniten.+Ensi+vuonna+Huawein+osuus+laskee,+koska+mitäpä+tekee+pelkällä+alustalla,+johon+ei+saa+softaa.Huawein+omistajan+tunnistaa+karttakirjasta,+koska+navia+ei+ole.

    Mikähän osuus on Honorilla, One :lla ja Xiaomi:lla? Kaikki kiinalaisia.

    Äänestä

Kysymys lukijoille:

Ostaisitko tänään Huawein kännykän?

Äänestä

Nokia syöksyy edelleen pörssissä!

Äänestä
  • Suomi-vässyt (Nokia) ja Ranskan (Alcatel) kermaperseet häviävät korealaisille ja kiinalaisille 6-0. Ei mitään jakoa yhdelläkään osa-alueella. Fuusioitusivat Huaweihin, niin loppuisi tämä ikuinen häpeä, kidutuskuolema ja alennustila.

    Äänestä

Huippuavaus! Tietoa todellisesta Nokiasta, tietää siellä työskennellyt!

Äänestä
  • Sitäkö mieltä olet taas aamuyön tunteina omasta avauksestasi?

    Äänestä

Syy on yksinkertainen - panostaa eniten tuotekehitykseen.

Äänestä

älkää menkö kiinalaisten kanssa sänkyyn... sieltä tulee koko "HAN" mukana.

Äänestä
  • miten kävi puolustusvoimille kun ulkoistivat kuosin? kysyn vaan... onko perkele pakko olla noin sinisilmäinen kansa.

    Äänestä

Eniten tohtori-tasoisia tuotekehittelijöitä.

Äänestä
  • huawei on mennyt kyllä käyttöliittymä-suunnittelussa eteenpäin. ennenhän niiden käyttöliittymät oli suuri vitsi, mutta yllätyin oikein miten selkeä uusi 4G-reititin olikaan.

    itse ohjelmistojahan ne lähinnä yhdistelee, ei ne niitä itse suunnittele vaan käyttävät open source-komponentteja. omankin routterin OPEN_SOURCE_SOFTWARE_NOTICE 17171 riviä pitkä lista josta löytyy torvaldsia, nokiaa, microsoftia, googlea. Lähes nyt kaikki jotka ton alan avointa softaa on kirjoittaneet.

    Äänestä

Avauksesta on aikaa noin puolitoista vuotta. Onko esille tullut todisteita näitä Huawei väitteitä puolustamaan?

Äänestä

Yrittääkö jenkit ostaa Nokian - kokonaan?

Äänestä

Olisiko jolla kulla todisteita noista Huawei-vakoiluista?

Äänestä

Joko ne Huawein vastaiset todisteet löytyivät?

Äänestä

Onko Huawein vastaisia todisteita esitetty?

Äänestä

Koska Huaweilla on maailman suurin alan tuotekehityskoneisto.

Äänestä
  • Mielipidevankeja ja pakkotyöläisiä. Siinä Huawein työleirikoneisto.

    Äänestä

Suurin tuotekehityskoneisto! Vuoden loppuun mennessä kaikki ulkomailta tulevat sirut on korvattu kiinalaisvalmisteisilla ja itse suunnitelluilla.

Äänestä
  • Lisää kiinalaista romurautaa! Kannattaa jättää väliin ja ostaa korealaista laatua.

    Äänestä

On aika kysyä Huawei-syytteiden todisteiden perään? Joko on esitetty?

Äänestä

Joko Huawein vastaiset todisteet vakoilusta löytyivät?

Äänestä
  • Joko kiinalaiset ovat oppineet tekemään kännyköitä? Ostakaa Kiinasta perävalotakuulla!

    Äänestä

Maailmankauppa perustuu Maailman kauppajärjestössä yhdessä (WTO) sovittuihin sääntöihin. Jos niitä noudatetaan, kauppaa ei tarvitse rajoittaa. Ongelma on siinä, että Kiina ei noudata. Kyse ei siis ole vain Huaweista, vaan isommista periaatteellisista ongelmista. Huawei pystyy toki polkemaan hintoja juuri sen vuoksi.

Kiinan järjestelmän tuntien Huawei on valtion taskussa. Venäjä ja Kiina ovat kaksi suurinta vakoilijavaltiota. Tiedetään: USA:kin on. Mutta USA toimii kohdennetummin. Venäjä on hakkeroinut suurin piirtein kaikkien valtioiden tiedostoja. Kiinakin vakoilee valtioita, mutta vieläkin enemmän se vakoilee yrityksiä.

Kun Kiinan toiminta on kaikkien valtioiden tiedossa, niin kiinalainen verkko olisi iso riski. Riski ei ehkä materialisoituisi huomenna. Mutta ei ole viisasta antaa ladattua asetta totalitaristiselle järjestelmälle ja toivoa, ettei se käytä sitä meitä vastaan.

Nokia on tehnyt verkkobisnestä jo vuosia maailmanlaajuisesti kilpailijanaan naapurimaan Ericsson.

Äänestä

Joko Huawein vastaiset todisteet ovat saaneet päivänvalon?

Äänestä
  • Huawei on laadutonta kuraa.

    Äänestä

Ei tuossa mitään lakia tarvita jos aikoo "tukea" joitain firmoja... USA;n hallinto voi yksinkertaisesti vain "ohjeistaa" ostamaan tekniikkaa ja teknologiaa vain tietyiltä valmistajilta ja toimittajilta...

Äänestä

Olisiko aika saada väitteisiin ja syytteisiin kuuluvat todisteet esille?

Äänestä

Jenkit perääntyivät - Huawein sisaryritys Honor palaa Googlen palveluihin - menestys oli ollut Googlelle liian suuri ja jenkki perääntyi, kun mitään todellisia todisteita väitteille ei sitten löytynytkään. Entä Huawein talousjohtaja - vieläkö vangittuna Kanadassa?

Äänestä
  • Honor on kertakäyttöpuhelin, jossa akku paisuu kunnes näyttö räsähtää rikki. Ei koskaan enää kiinalaista rojua.

    Äänestä

Joko väitteisiin ja syytteisiin on löydetty todisteet?

Äänestä
Aloittaja

Odotamme edelleen todisteita läntisille väitteille ja syytöksille Huaweita kohtaan.

Äänestä
  • Oletko tyhmä vai etkö seuraa mediaa?

    Johan ne on esitetty monta kertaa brittiparlamentista lähtien.

    MIKSI KIRJOITAT ITSESTÄSI MONIKOSSA?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko tyhmä vai etkö seuraa mediaa?

    Johan ne on esitetty monta kertaa brittiparlamentista lähtien.

    MIKSI KIRJOITAT ITSESTÄSI MONIKOSSA?

    Hyvä pointti: miksi Ilkka Luoma kirjoittaa itsestään monikossa?

    Vastaa oi Ilkka Luoma!

    Äänestä

  • Huawei on luokatonta kiinalaista romua. Samalla rahalla saa laadukkaan Samsungin.

    Äänestä

Hei, ottakaa huomioon että Ilkka Luoma aloitti tämän ketjun Huawaysta vuonna 2019.
Ensin tuli korona.
Ja Trumpkin kompuroi pois suurilta näyttämöltä vähemmän tyylikkäästi.

Äänestä
  • Sen jälkeen tuo trolli on nostatellut ääliökirjoituksiaan omilla kommentoinneillaan.

    Äänestä

Kyllä tuota me-sanaan on viljelty ahkerasti muuallakin itsestä.
Muistan aikoinaan kun Schumi sai jossakin kilpailussa 5 pistettä. Barrichello sai samassa kilpailussa 4 pistettä. olivat silloin kumpikin Ferrarin tallin poikia.
Schumi sitten haastattelussa sanoi : me saimme kuitenkin 5 pistettä.

Tällainen maallikkomummo jäi ihmettelemään ettei Schumi sen vertaa hallinnut yhteenlaskutaitoa. Mutta nuoriso selitti että tottakai Schumi käyttää kuninkaallista me-muotoa itsestään.
Niin että tuota nyt ei Ilkka Luomalle voi laskea kovin painavaksi virheeksi. Kyllä hänkin osaa kunink......

Äänestä
  • ... aallista minä muotoa käyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ... aallista minä muotoa käyttää.

    MAJESTEETTIMONIKKO !!!!

    Hän varmasti arvostaa itseään.

    Koska sana on vapaa, niin tässä on oma mielipiteeni: HUH HUH !!!!

    Äänestä

Joko todisteet Huaweita vastaan löytyivät?

Äänestä

Huawei on kehittänyt suomalaispohjaisesta Linuxista (kuten Androidkin) oman käyttöjärjestelmän älykännyköihin. Aika näyttää tuon uuden käyttiksen maailmanvalloituksen.

Äänestä
  • Kiinalaislaatua - ei toimi ja vain kylähullut sitä hehkuttavat.

    Äänestä

Aloittaja

Joko todisteet esitetyille väitteille ja syytteille on esitetty julkisuuteen?

Äänestä
  • Kertoisitko Ilkka: onko Kiinan poliittinen järjestelmä sinusta hyvä? Haluaisitko sellaisen Suomeenkin?

    Äänestä

  • Kerro miksi aiemmin kirjoitit itsestäsi monikossa näin: "Odotamme edelleen todisteita läntisille väitteille ja syytöksille Huaweita kohtaan."

    Äänestä

Aloittaja

Miten on tilanne Kanadassa, jossa Huawein talousjohtaja on kotiarestissa?

Äänestä

Vastaus on helppo: Ylivoimainen tuotekehityskoneisto - innovaatioineen, keskintöineen ja patentteineen.

Äänestä
  • Entä Huawein kännykät? Häviävätkö ne pois markkinoilta kun eivät saa lännestä softaa eikä kriittisiä komponentteja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä Huawein kännykät? Häviävätkö ne pois markkinoilta kun eivät saa lännestä softaa eikä kriittisiä komponentteja?

    vitsiäkö yrität murjaista, kriittisistä komponenteista on nimenomaan lännessä pula, ne tehdään juurikin siellä aasiassa. Softan puutteeseen ei homma kaadu, android niissä on ja jonkin googlen korvaaminen ei ole ongelma.

    Äänestä

Onko Huawein talousjohtaja jo vapautettu Kanadassa - entä todisteet häntä vastaan?

Äänestä

Joko todisteet Huawein talousjohtajaa vastaan ovat framilla?

Äänestä

Jokohan Huawein vastaiset todisteet ovat esitelty?

Äänestä
Aloittaja

37046. Onko tässä vaiheessa jo esitetty väitetyt syytteet julkisesti, koskien Huawein talousjohtajaa, joka on edelleen kotiarestissa Kanadassa ...?

Äänestä
  • Sä et näköjään tiedä yhtään mitään. Juuri nyt on menossa oikeudenkäyti ja toissapäivänä Meng Wanzhoun antoi lausunnon, mikä löytyy kyllä webstä.

    Tässä on kappale puolustuksen lausuntoa: ".....said there's no evidence Meng was aware of those payments and no evidence she knew her alleged misrepresentations would have any influence ..."

    Äänestä

Elopin mulkku tuhosi nokian, ja sai vielä kultaisen käden puristuksen 8 O,, vaikka toi kilpailevilta suhmureilta troijan hevosen nokiaa tuhoomaan.

Äänestä
  • Kyllähän nuo Nokian suomalaiset johtajat ihan itse säästivät matkapuhelinyksikön hengiltä.

    Äänestä

Tuotekehityskoneisto on suurin maailmassa - alalla!

Äänestä
Aloittaja

Kysytään jälleen - ovatko todisteet jo julki Huaweita vastaan?

Äänestä
  • Etkö vajakki osaa lukea? Sait vastauksen monta päivää sitten:

    "Anonyymi
    18.08.2021 21:12

    Sä et näköjään tiedä yhtään mitään. Juuri nyt on menossa oikeudenkäyti ja toissapäivänä Meng Wanzhoun antoi lausunnon, mikä löytyy kyllä webstä.

    Tässä on kappale puolustuksen lausuntoa: ".....said there's no evidence Meng was aware of those payments and no evidence she knew her alleged misrepresentations would have any influence ..." "

    Äänestä

Moni kyselee ovatko Huawein vastaiset ja väitetyt väärinkäytökset jo todistein osoitettu?

Äänestä

Vastaus: Alallaan maailman suurin tuotekehityskoneisto.

Äänestä

Ylivoimainen tuotekehityskoneisto!

Äänestä

6623 ???

Äänestä

Huaweilla on 12 500 tuotekehitysasiantuntijaa ...

Äänestä

Huawei avaa Helsingissä Digital Finance and Security Innovation Lab -keskuksen yhteistyöhön finanssialan kanssa


-mobiili

Äänestä

Reagan vahva presidentti?
Ja vielä surkee näyttelijä?

Äänestä

Rouva Huawei vapautettiin - ei löytynyt väitteille todisteita.

Äänestä

Huawei on aivan paska kaikissa tuotteissaan. Kokemusta on. Amerikkalaiset ovat oikeassa.

Äänestä

Huawei teettää työntekijöillään 18 tunnin työpäiviä ja heistä siinä ei ole mitään vikaa. Huawein johtaja sanoi, että Suomeenkin pitäisi saada 18 tunnin työpäivät, että ihmiset eivät laiskistuisi.

Äänestä

Ei löytynyt todisteita Huaweita vastaan!

Äänestä

Onko Huawein vastaisia todisteita esitetty?

Äänestä

Löytyikö lopulta niitä väitettyjä todisteita Huawein vakoilusta`?

Äänestä

Aika vahvaa syyttelyä. Löytyikö lopulta syytteiden ja väitteiden tueksi todisteita?

Äänestä

Joko todisteet väitetyille syytteille Huaweita kohtaan ovat löytyneet?

Äänestä
  • Ei ole julkisuuteen esitetty.

    Äänestä

Syy on ilmeinen; valtava tuotekehityskoneisto.

Äänestä

Huawein menestykseen on helppo vastaus:
Valtiollinen teollisuusvakoilu.

Äänestä

Taas tuo boomer Ilkka!

Äänestä

Löytyikö Huaweita vastaan raskauttavia todisteita?

Äänestä

Miten Huawein talousjohtaja - löytyikö väitteille todisteita?

Äänestä

Huaweita vastaan esitettyihin väitteisiin ei löytynyt todisteita.

Äänestä

Joko todisteet huawei-väitteisiin löytyivät?

Äänestä

Huawei tulee olemaan ensimmäinen korkean teknologian yhtiö - kaikkinensa, jolla ei ole mitään amerikkalaista.

Äänestä

Suurin ja innovatiivisin tuotekehityskoneisto.

Äänestä

Huawei tablettina on aivan kelvoton laite, en suosittele kenellekkään noin huonolaatuista laitetta

Äänestä

Huawei on maailman suurin tietoliikenneyhtiö ja suurin tuotekehitysresursseiltaan.

Äänestä

2015! - Idän ja lännen vedenjakajalta löytyy suuri tietoratkaisu!

..

2021! UPI-FIIA: " ... Uusimmassa Ulkopoliittisen instituutin julkaisussa instituutin johtaja Mika Aaltola ja Tampereen yliopiston työelämäprofessori Valtteri Vuorisalo tarkastelevat teknologian synnyttämiä muutoksia maailmanlaajuisessa valtapolitiikassa ja niiden mahdollisia seurauksia. Esimerkkinä kirjoittajat käyttävät kahta Suomen kansallisen turvallisuuden raporttia ja niiden lähestymistapaa datakeskeisyyteen. Muuttuvan dynamiikan törmäyspisteistä nousee useita kysymyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi tarvittavan ohjelmointiosaamisen riittävyyteen tai uudenlaisten demokraattisten mallien luomiseen tilanteissa, joissa vanha logiikka ei enää päde. ... "

https://www.fiia.fi/julkaisu/towards-a-data-centric-great-game


..
(2015 - Nokia romahti – kännykät menivät onnekkaasti Bill Gatesin Microsoftille 1. ”Romahdus” tuotti paljon erinomaista työvoimaa tietotekniikka- ja ohjelmisto-alalle. Heitä kaikkia ei pidä laskea Viroon 2. ja osa onkin jo perustanut oman yhtiön – hyvä niin)

[ … kansalainen Erkki ihmettelee miksi Suomea jengataan niin voimakkaasti Natoon, kun kansalaisetkin sanovat topakasti ei – enemmistönä 3]. Tämä sotilaallinen puolueettomuus ja sitoutumattomuus viehättää myös kansalainen Liisaa, sillä se tuo yllättävän mahdollisuuden korkean jalostusasteen työpaikkoihin! … ]

Google perusti Haminaan merkittävän pilvipalvelinkeskuksen 4] – siis tietokonekasauman massiivisine tietovarastoineen, joissa on myös suomalaisten tietoja, yllättäen paljonkin. Google valitsi turvallisen paikan – niin sisäisesti, taloudellisesti kuin turvallisuuspoliittisesti. Ilman Natoa Suomi oli varmaankin eräs syy tulla maahamme. Nyt Suomi ei ole viholliskandidaatti Venäjälle 5].

Maailma verkottuu – on kulahtanut hokema

Nyt puhutaan tiedon kasautumisesta, lomittumisesta bitteinä valtaviin pilvipalvelimiin, joita rakennetaan tarkasti miettien – erittäin tarkasti, sillä nuo datakeskukset ovat pääoma huomisen menestykselle ja vallalle. Tietohan on valtaa – on sanottu jo ennen tietokoneaikaakin.

Olisimme osa puolueettomuuden tietovyöhykettä!

Suomeen tulisi määrätietoisesti hakea datavarastojen, tiedonkäsittelykeskuksien ja pilvipalvelinkeskittymien käyttäjiä kaikkialta maailmasta (maantieteellisellä soveliaisuudella) – Venäjältä, Kiinasta, USA’ sta, Saksasta, Intiasta – mitä useammasta, sen turvallisemmaksi meidän oma asema muodostuisi, sillä kukaan ei halua omia tietojaan tuhota. Olisimme ikään kuin tiedon turvasatama – osana verkostoa, joka sijaitsee puolueettomilla vyöhykkeillä.

Tiedon määrä räjähtää käsiin

Nyt tarvitaan entistä suurempia keskuksia, joita samalla hajautetaan. Suomi on erinomainen valtio, jo ympäristönäkökulmien vuoksi. Meillä ei ole tulivuoria, meillä ei ole maanjäristyksiä, ei suuria tulvia – ei ylettömiä helleaaltoja. Meillä on osaavaa porukkaa, ainakin toistaiseksi turvallinen yhteiskuntajärjestys – harkitsevat enemmistökansalaiset, todisteena juuri tuo ”ilman Natoa hyvä tulee mentaliteetti”.

>

Äänestä

Huawei edustaa maailman suurinta innovaatiokeskusta.

Äänestä
  • Suurin tuotekehityskoneisto.

    Äänestä

No kun ei ole. Nokia on paras.
Suomi takaisin.

Äänestä

Aikaa on nyt kulunut väitteistä ja syytteistä; löytyikö niihin todisteita?

Äänestä
  • Löytyi.

    Äänestä

Huawei on liian ylivoimainen!

Äänestä

Huaweilla on maailman suurin alan tuotekehityskoneisto ja Kiina itsessään tarjoaa hyvän lähtökohdan, joka vuosi valmistuu 300 000 ylempää insinööriä esimerkiksi tuotekehitystoimintoihin. Tuo 300 tuhatta on enemmän kuin USA:ssa ja EU:ssa yhteensä,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ilkka.luoma kirjoitti:

.
HS:
FT: Yhdysvallat harkitsee Huawein kilpailijoiden tukemista, Nokia voisi hyötyä
...

Comment

Näyttäisi amerikkalaisten toimenpiteistä käyvän ilmi, että Huawei on jo liian suuri ja siis kansallinen uhka amerikkalaiselle yhteiskunnalle. Syyt on väitetty - niitä ei ole todistettu. Nyt toimenpiteet sen kuin lisääntyvät - ja edelleen ilman vakuuttavia näyttöjä Huaweihin liittyvistä syytöksistä ja väitteistä. Mitä US pelkää - heillähän on Omena ja sen erinomaiset tuotteet!

US syyttää todisteetta, että Huawei saa muun muassa tukea omalta valtioltaan - Kiinalta. No, sehän ei ole laitonta, jos saisi - tosin siihen ei ole esitetty todisteita, ... mutta [!] parhaillaan on menossa nokittelu hiukan eri alueelta: EU-Euroopan ja US' n välillä - kyseessä lentokoneet Airbus EU' sta ja Boeing US' sta - molemmat väittävät toisen saavan laittomia valtiotukiaisia lentokonekauppoihinsa.

Entä Huawei, josta kasvoi monien yllätykseksi maailman suurin tietoliikenneverkkovalmistaja. Miksi se on ylivoimainen, ja miksi US' n pitää toimia tässä täysin vastoin kansainvälisiä sääntöjä ja menettelytapoja?

Melkoisen läpinäkyvää tuo trumppistinen "Uhkaa, kiristä ja pakota" politiikka. Voimme jälleen odottaa Kiinan vastatoimia. Muistamme US-presidentti Donald Trumpin aloittaneen koko tämän pakotepolitiikan - ja nyt US' n kansantalous on jo laskussa. Löikö Trump kirveensä liian vahvaan kiveen? Kiina on jo maailman suurin kansantalous (bkt/PPP - IMF 2014/-15) ...

Tukeeko Suomen valtio omia yhtiöitään maailmalle? Muistammeko US' n rankan painostuksen aikoinaan Rauma-Repola yhtiötä kohtaan, kun se kielsi suomalaisia käymästä kauppaa Neuvostoliiton kanssa - koskien syvänmeren sukellustekniikkaa. US vetosi COCOM-säännöstöön, jonka myötä arvioitiin venäläisten saadessa tuota Rauma-Repolan syvän meren tekniikkaa - olisi se ollut tuolloinkin kansallinen uhka Yhdysvalloille - näinkö mennään edelleen ...?

Aikanaan vahva US-presidentti Ronald Reagan ilmoitti kongressille, ettei tule hyväksymään yhtään lakia, joka rajoittaa kansainvälistä kauppaa - niin, ajat ovat muuttuneet päinvastaisiksi!

...
6623

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu