Persut kansallissosialismin jalan jäljissä

Kansallissosialistinen talouspolitiikka Saksassa oli sekoitus suunnitelmataloutta ja yksityistä markkinataloutta. Valtion rooli oli siinä merkittävä. Kysymys ei siis ollut mistään sosialismista siinä mielessä, että tuotantoväineet olisi haluttu kansallistaa. Ohjausmekanismit olivat kotimaisuuden suojaamisessa ja kilpailevan ulkomaisen tuonnin torjumisessa. Talousopit olivat siis protektionistisiä. Kansallissosialistinen työväenpuolue oli duunaripuolue ilman sosialismia. Vaikuttaako tutulta.

Globalismi on kansallismielisille suurin kirosana, kun puhutaan talouspolitiikasta. Trump viljelee estettömästi vihaansa globalisaatiota ja sen kannattajia vastaan, vaikka samasta republikaanipuolueesta nämä molemmat opit ovat saaneet käyttövoimansa. Natsipuolueen tavoin kansallismieliset oikeistopopulistit pyrkivät rajoittamaan vapaata markkinataloutta ja suosivat protektionismia. Kauppasodat syntyvät juuri tästä.

Globalisaation on muuttanut maailmaa rajusti. Se on kasvattanut elintasoamme ennytysmäisellä vauhdilla ja edistänyt uusien globaalien innovaatioiden eli ennen kaikkea tietoteknisen teollisuuden syntyä ja kasvua. Samalla se on saanut aikaan markkinoiden uusjakoa ja luonut eri puolille länsimaitakin ns. suhteellisia käyhyysalueita, joissa maatalous ja vanhakantainen tehdasteollisuus kärsivät. Tältä ruostevyöhykkeiden väeltä kansallismieliset keräävät kannatuksensa. Se on taloudelliseen alamäkeen joutuneiden väestöosien protestia. Tietotekniikan moderniin imuun päässeiden kohdalla kyse on vastaavasti satumaisesta onnesta ja rikastumisesta. Kun vapaa markkinatalous tällä tavoin jakaa kansoja hyvä- ja huonotuurisiin, syntyy vahvaa poliittista kitkaa ennen muuta globalistien ja protektionistien välille. Protektionistit haluvat kääntää aikapyörää taaksepäin ja palata ajassa ainakin 20-30 vuotta taaksepäin. Suomen kohdalla elimme tässä suhteessa onnekasta suunnitelmatalouden aikaa silloin, kun Neuvostoliitto asetti meille rajoja globalisaation suhteen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu