Suomalainen taidemaalari Johanna Oras

Tästä taiteilijasta kirjoitellaan paljon. Mies on taidekauppias Oras.
Missään ei kuitenkaan sanallakaan mainita Johannan tyttönimeä eli mikä hänen sukunimensä oli alunperin?
64750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Veikkaan että se on joku liian tavallinen ja hänen mielestään jopa nolo ollakseen taiteilijalle sopiva. Sen takia haluaa sen pysyvän piilossa. Vaikka eihän nimi miestä (naista) pahenna.

Äänestä

Minä en vaan voi käsittää tuota Johanna Oraksen uusinta(?) ideaa korvata ihmiset ikään kuin kalloilla mutta käytännössä häppäreillä. Googlettakaa "Johanna Oras Kallavale".

Äänestä

Mahtanee vielä Reijo Oras pesää saada?

Äänestä

En ole kuullutkaan henkilöstä mitään aiemmin kuin julkisuuteen nousseen tyttären menettämisestä. Surullinen tapaus, kun se sattuu kohdalle. Mutta Johanna Orasksen taide muistuttaa vankimielisairaalan potilaiden teoksia, ei tuota voi taiteeksi sanoa, tai jos kehtaa tuoda sitä ilmi hienossa seurassa. Taide toki on katsojan silmässä. Olen elämässäni taitelijoita nähnyt ja on myös lähipiirissä ja olenhan itsekin. Aina oppii jotain uutta.

1Äänestä
  • Aika hienoa toisena taiteilijana tulla tänne anonyymina arvioimaan tuolla tavalla toisen taiteilijan teoksia samassa kommentissa kun tuo esille hänen äskettäin kuolleen nuoren tyttärensä. Tätähän tämä taidemaailma on, täynnä nimettömänä huutelevia kateellisia narsisteja, joiden oma menestys on jäänyt taidealalla mitättömäksi. Oraksenkin olisi vain pitänyt mennä maan tapojen mukaan ja hakeutua sinne maan virallisen taidekentän puolelle rauhassa odottamaan apuraha vuoroaan, ei sitä noin itse teoksillaan saa menestyä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tästä taiteilijasta kirjoitellaan paljon. Mies on taidekauppias Oras.
Missään ei kuitenkaan sanallakaan mainita Johannan tyttönimeä eli mikä hänen sukunimensä oli alunperin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu