CV;n ja yleisesti työkokemuksen väärentäminen

Olen hakenut töitä julkiselta. Valtiolla saa tilattua nimitysmuistion, hakijaluettelon ja ansiovertailun. SUOSITTELEN KAIKILLE TILAAMAAN EM. JA TARKASTAMAAN Ja TOTEAMAAN KUINKA MEITÄ HYVÄ VELI VERKOSTOIHIN KUULUMATTOMIA KUSETETAAN! Olen huomannut, että paljon väärennetään ja liioitellaan työkokemusta. Jos joku nuori tai vanhempikin vaikka on opiskellut yliopisto-opintoja vaikkapa vuonna 2012 - 2018 ja ollut samaan aikaan töissä, niin se yhtälö ei toimi. Joko opiskelu ei ole ollu pelkkää koulun kirjoilla olemista tai sitten töissä on käyty satunnaisesti tyyliin 1 päivä 2 viikossa. Työsopimus ollut erikseeb töihin kutsuttava määräaikaisesti taibtoistaiseksi, mutta ei välttämättä yhtään töitä! Tällainen satunnainen työ ei ole sellaista työkokemusta josta voi ottaa täyden kunnian. 8 tuntia töitä kahdessa viikossa tarkoittaa 208 tuntia töitä vuodessa. Se on siis 1kk ja 1 viikko työkokemusta, ei todellakaan koko vuosi! Nyt kuitenkin ujutetaan suhteilla virkoihin näitä omia penikoita ja tuttuja, jolloin nämä valheet katsotaan läpi sormien ja työantaja jopa valehtelee työkokemusta valitulle, jotta kukaan ei kritisoi. Näin siis valtiolla, jonka kuuluu näyttää hyvää esimerkkiä! Kunnat on oma lukunsa ja siellä tätä on varmasti enemmän. Yksityisellä myös, mutta heihin ei päde sama laki. Tietenkin työkokemuksen väärentäminen on PETOS! Pitäisikö siis työkokemus tarkastaa esimerkiksi eläkelaitokselta?
6606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Korjaus: Joko opiskelu ei ole ollut KUIN pelkkää koulun kirjoilla olemista tai sitten töissä on käyty satunnaisesti tyyliin 1 päivä 2 viikossa.

Äänestä

Hyvin yleinen tapa eri tilanteissa.

Äänestä

nykyaika tuo erikoisuuksia mitä aikoinansa ei ollut. Itsekin olen opiskellut työn ohessa. Työssä oltiin kokopäiväisesti ja opiskelu tapahtui työajan ulkupuolella. Usein iltaisin ja viikonloppuisin. Raskasta.

Äänestä
  • VR taustaiset virkamiehet ja veturinkuljettajilla paras työtodistus on lähisukulainen on töissä VR llä. Uudeksi ekstraksi on tullut 15-vuotiaana hankittu SDP jäsenkirja.

    Äänestä

  • Siis joku tuossa yhtälössä kärsii opiskelun laatu tai työn määrä. Et varmasti ehdi olla 160 tuntia kuukaudessa töissä ja saman verran koulussa. Ehkä se menee hetken, mutta et vuosikausia.

    Äänestä

  • Vuorokaudessa on 24 tuntia ja jos olet täysitehoisesti hyödyllisesti töissä ja opiskelemassa yhteensä 16 tuntia vuorokaudessa ja matkat sekä muut velvollisuudet päälle, niin missä välissä sinä nukut? Ei varmasti onnistu ihmisillä joilla on omakin elämä. Jos tuo yhtälö toimii, kyseenalaistan kyllä suomalaisen työn ja suomalaisen koulutuksen laatua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen hakenut töitä julkiselta. Valtiolla saa tilattua nimitysmuistion, hakijaluettelon ja ansiovertailun. SUOSITTELEN KAIKILLE TILAAMAAN EM. JA TARKASTAMAAN Ja TOTEAMAAN KUINKA MEITÄ HYVÄ VELI VERKOSTOIHIN KUULUMATTOMIA KUSETETAAN! Olen huomannut, että paljon väärennetään ja liioitellaan työkokemusta. Jos joku nuori tai vanhempikin vaikka on opiskellut yliopisto-opintoja vaikkapa vuonna 2012 - 2018 ja ollut samaan aikaan töissä, niin se yhtälö ei toimi. Joko opiskelu ei ole ollu pelkkää koulun kirjoilla olemista tai sitten töissä on käyty satunnaisesti tyyliin 1 päivä 2 viikossa. Työsopimus ollut erikseeb töihin kutsuttava määräaikaisesti taibtoistaiseksi, mutta ei välttämättä yhtään töitä! Tällainen satunnainen työ ei ole sellaista työkokemusta josta voi ottaa täyden kunnian. 8 tuntia töitä kahdessa viikossa tarkoittaa 208 tuntia töitä vuodessa. Se on siis 1kk ja 1 viikko työkokemusta, ei todellakaan koko vuosi! Nyt kuitenkin ujutetaan suhteilla virkoihin näitä omia penikoita ja tuttuja, jolloin nämä valheet katsotaan läpi sormien ja työantaja jopa valehtelee työkokemusta valitulle, jotta kukaan ei kritisoi. Näin siis valtiolla, jonka kuuluu näyttää hyvää esimerkkiä! Kunnat on oma lukunsa ja siellä tätä on varmasti enemmän. Yksityisellä myös, mutta heihin ei päde sama laki. Tietenkin työkokemuksen väärentäminen on PETOS! Pitäisikö siis työkokemus tarkastaa esimerkiksi eläkelaitokselta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu