Hei
Löysin yhden vanhan vastaavan ketjun, mutta kaipaisin lisää kokemuksia.
Eli vanhempi leikattu kolli ja leikkaamaton nuori narttu olivat ennen kuin paita ja pylly. Viikko sitten tiistaina (nyt keskiviikko) natu kävi sterilisaatiossa ja heti operaation jälkeen kolli on murissut ka sähissyt pikkuiselle. Kaikki on hyvin siihen asti, kun natu on häkissä. Hetken ovat sovussa vapaanakin, kun olen seuraamassa heidän toimiaan, juttelen kollille, annan hellyyttä ja herkkuja. Ovat syöneet samalta lautaseltakin normaalisti ja vähän pesseet toisiaan. Sitten kun en ole paikalla vaan mieheni, niin kollilla naksahtaa päässä ja alkaa sähinät. Toki natu on vähän liiankin innokas leikkimään vanhan kaverinsa kanssa
Itse en voi olla kokoaikaa paikalla, mutta ukkoni on. Hänen aikanaan pahimmat sähinät ja murinat tapahtuvat.
Vanhassa ketjussa oli juttua, että ystävystyisivät uudelleen, kun leikkaushaava on parantunut. Nyt se tuntuu välillä aika mahdottomalta

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.