Pienet demokratiat ei kahmi mitaleita

Kommunistidiktatuuri Kiina, näyttää kahmivan Tokiossa eniten mitaleita. Kun kansa ei voi vapaissa vaaleissa siellä vaihtaa vallanpitäjiä on näiden näytettävä urheilussakin ettei parempaa vaihtoehtoa ole.

Putinin diktatuurissa elävä Venäjä syyllistyi juuri siksi Sotshin olympialaisissa valtiojohtoiseen dopingiin vaihtamalla venäläisurheilijoiden näytteet salaa puhtaisiin näytteisiin.
5154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Venäjän dopinghuijaus voi jatkua vieläkin. Eihän sen tutkimista viety loppuun saakka.

Äänestä
  • Päästiin hyvin lähelle Putinia ja tutkiminen lopetettiin. Venäjän urheilujohtajat myönsivät valtiojohtoisen dopingin mutta väittivät ettei Putin olisi tiennyt siitä mitään.

    Ei se voi olla totta. Mutta siihen selitykseen tyydyttiin.

    https://yle.fi/urheilu/3-10224723

    Äänestä

Venäläiset urheilijat eivät saa kilpailla olympialaisissa Venäjän nimellä eivätkä omalla lippunsa alla. Syy tähän on systemaattinen doping, jota itänaapurissa on todistettavasti harjoitettu menneinä vuosina.

Silti maasta on mukana yli 300 urheilijaa, mikä ei miellytä kaikkia.

Myös 200 metrin selkäuinnin pronssimitalisti, brittiläisuimari Luke Greenbank, antoi palaa Venäjän suuntaan.

– On turhauttavaa tietää, että on olemassa valtiojohtoinen dopingohjelma, joka ei katoa moneen vuoteen, Greenbank lausui.

https://www.iltalehti.fi/tokion-olympialaiset-2021/a/6f4272d1-59c9-4a21-a90e-de49f1a8f1af

Äänestä

Mitä lie korruptiota. Historian törkeimpään dopinghuijaukseen syyllistynyt maa kilpailee kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ymmärtää että muiden maiden urheilijoita turhauttaa.

Äänestä

"Jos haluaa parantaa maailmaa, pitäisi aloittaa omalta takapihalta. Yhdysvaltain antidopingtoimiston Usadan ongelma on, että lähes 90 prosenttia heidän urheilijoistaan ei kilpaile (Wadan) antidopingsäännöstön alaisuudessa. En puhu ainoastaan suurista liigoista tai yksityisistä urheiluorganisaatioista, vaan akateemisesta urheilusta" (Wadan puheenjohtaja Witold Banka).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kommunistidiktatuuri Kiina, näyttää kahmivan Tokiossa eniten mitaleita. Kun kansa ei voi vapaissa vaaleissa siellä vaihtaa vallanpitäjiä on näiden näytettävä urheilussakin ettei parempaa vaihtoehtoa ole.

Putinin diktatuurissa elävä Venäjä syyllistyi juuri siksi Sotshin olympialaisissa valtiojohtoiseen dopingiin vaihtamalla venäläisurheilijoiden näytteet salaa puhtaisiin näytteisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu