Tämä on erittäin hyvä uutinen. Harmi vain, että e-viisumi ei kelpaa junassa.
Allegro alkaa taas kulkea 12.12 alkaen
Anonyymi
332128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Uskon liikenteen alkavan vasta sitten kun junan pilli viheltää, toivottavasti näin kuitenkin nyt käy!
e-viisumien myöntäminen on joka tapauksessa keskeytyksessä koronan vuoksi.
Bongasin tänään Tikkurilassa Allegron. Juna oli menossa Helsinkiin päin.
Kyseessä oli nähtävästi koulutus- / testiajo.
Saattaa olla, että liikennöintiä ollaan tosiaan piakkoin aloittamassa.
Venäjän RZD-rautateiden henkilöliikenteen johtaja on ilmoittanut, että VR:n kanssa on jo alustava sopimus liikenteen aloittamisesta 12. joulukuuta.
VR:n sivuilla tuosta ei ole mitään mainintaa.
Kyllä tuo liikennöinti tosiaan alkaa. Ensi alkuun kaksoiskansalaiset saavat matkustella ja näin saadaan uutta ja tehokasta varianttia koronasta Suomeen.
Kaksoiskansalaiset ovat saaneet matkustella käytännössä koko epidemian ajan. Säännöllinen bussiliikennekin kulkenut jo monta kuukautta. Virukselta ei kysellä viisumia, tulipa se venäjältä, virosta tai jostain muusta maasta.
Kaikki keskusteluun osallistujat eivät ole todentaneet, että aiheena on Allegro juna eikä mitkään olemattomat bussimatkat.
Tekhnika, sano ruski, kun rautakangen näki.
Eipä sitten käynnistynytkään junaliikenne 12.12... Aloitusta lykätty hamaan tulevaisuuteen.
Venäjän viranomaiset ovat hyväksyneet tänään junaliikenteen alkamisen. Liput Allegroon ovat jo tulleet myyntiin.
Allegroiden matka Suomeen keskeytyy viimeistään Buslovskajan asemalla. Tokko pääsevät edes lähtemään Pietarin Suomen asemalta. Tosin Suomenkin viranomaiset suosittelevat liikenteen aloittamista. Venäjä on todella tärkeä Suomen kumppani ja ystävä.
Allegro-juna lähti Pietariin ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun 2020 jälkeen tänään Helsingin rautatieasemalta kello 09.57.
"Venäjä on todella tärkeä Suomen kumppani ja ystävä."
No mutta tämä kommenttihan vanheni erinomaisesti parissa-kolmessa kuukaudessa.
Ja viimeistä kertaa toistaiseksi tänään 28.3.2022
kiskot voikin poistaa tuolta reitiltä
Tulis lopullinen katkos tuo helvetöintien kansa
VR alaskirjasi 45,4 miljoonaa Pietarin-liikenteen Allegro-kalustosta.
Junat ja vaunut seisovat ymmärtääkseni Ilmalan varikolla.
Koittaa ilmeisesti saada lupaa myydä ne pois. Ehkä ne voisi lahjoittaa Ukrainaan sodan jälkeen. Venäjä on tuhonnut siellä paljon kalustoa ja allegrossa olisi valmiiksi sopiva raideleveys Ukrainankin rautateitä ajatellen.
Tosi hieno idea!
Juu, ja junalle ois helppo antaa ukrainalainen nimi eli Aлегро.
romurautaa, niinkuin venäläistankit.
Made in Italy.
Mutta ei mikään pendolino vaan yllättävän kelpo juna.
No nyt on tullut virallinen pyyntö Ukrainan valtionrautateiltä että Suomi luovuttaisi Allegrot Ukrainaan.
Tuo Ukrzaliznytsjan toimitusjohtaja Oleksandr Kamyshin on vekkuli kaveri, suosittelen seuraamaan hänen sosiaalista mediaansa (twitteriä).
https://demokraatti.fi/ukrainalta-pyynto-suomelle-luovuttakaa-nelja-allegro-junaa
Allegro junan neitsytmatkasta Helsingista Pietarin Suomen asemalle on olemassa lehtikuva, jossa Tarja Halonen ja Putin matkustavat samassa vaunussa, juovat shampanjaa ja pitävät toisiaan käsistä kiinni irvokkaan makeasti hymyillen.
Jälkisuomettumista parhaimmillaan.
Aito venäläinen shamppanja sai kahden vaikutusvaltaisen poliitikon väliset suhteet roihahtamaan. Voi niitä aikoja!
Kyllähän se puolimakea neuvostoshampanja maistuu itse kullekin, mutta ei ole kyllä noita punamuumin aikoja ja idän diktaattorien rahoittamista ja ymmärtämistä yhtään ikävä!
Kaasuputkisabotaasin jälkeen Suomen pitäisi välittömästo takavarikoida juna itselleen ja siirtää se mahdollisimman nopeasti Ukrainaan jossa se tulisi hyödylliseen käyttöön sen sijaan että nyt vain kerää pölyä varikolla.
VR on vihdoin toiminut tämän asian suhteen. YLE nimittäin uutisoi, jotta VR ottaa Allegro-junat kotimaan liikenteeseen. Valtion Rautatiet kertoo ottaneensa junat haltuunsa torstaina.
VR:n mukaan junien huoltaminen liikennekelpoisiksi vie arviolta noin vuoden, sillä niille ei ole tehty huoltoja tai tilattu varaosia
https://yle.fi/a/74-20064987
Allegro alkaa tosiaan taas kulkea...
Asiassa on vain pieni nyanssi. Uudet reitit ovat Helsinki-Turku ja Helsinki-Oulu välillä.
joo ja akseli remontti näitä vielä oottaa aikanaan kun kiskoväli euroopalaistetaan
Tarkoitat varmaan raideleveyttä.
mitäs muuta se olisi
Rata venäjän umpeutetaan, koska itä on pahuuden pesä.
joo ja Allegroja tuuletetaan siitä hirmu tunnelmasta mitä luovat tämäkin päivänä mistä lehdet kertovat KUUSISEN HALLITUSTEN MUODOSTAMISISTA
VENÄJÄ PYRKII SAIRAUTTAAN LEVITÄMÄÄN JUURIYIN KOSKA ITSE NÄÄ SAIRAITA OVAT
Ei siellä kaatuneita lasketa vaan ilmaistaan aina sopivin summin luvuin paljonko meni
Kaatuneet elävät VENÄLÄISISSÄ ISOISSA KONSERTTIJUHLISSA
Kyynel silmästä vuodattaenollen mieli pahan taivaassa.