Antikaisen huolet?

En oikein ymmärtänyt Sanna Antikaisen huolta alhaisesta äänestysaktiivisuudesta ja Kepun syyttelyä hyvin menneistä vaaleista. On aivan päivän selvää, etteivät Persut vaivautuneet äänestämään, koska he eivät halunneet tulla leimatuiksi pensapumppukansalaisiksi. Siksi toiseksi pääosa kansasta, myöskin Persut luottavat hallituksen politiikkaan ja näin ollen eivät nähneet tarvetta vaivautua. Sanna valittaa, ettei demogratia toimi. Nythän se vasta toimi, kun enemmistö antoi tukensa vaaloeissa ja boikotoi kansalaisoikeutensa sallimana näitä vaaleja. Saahan sitä voivotella ja pauhata ja jatkaa entiseen tapaan syytellen toisia häviöstä. Ihan pieni vihje persuille: palkatkaa puoluetoimistoonne joku henkilö, joka hiukan tajuaa, miten vaalien alla tulee mainostaa. Ei yhden ihmisen vouhkaminen jollakin bensaverolla ja maahanmuuttajien parjaaminen joka käänteessä kanna sivistyneessä suomessa kovin korkealle. Ilmeisesti Keskustakin menestyi Sannan mielestä yleisesti ottaen hyvi. Olihan se Outokummussakin lievästi sanottuna y l i v o i m a i n en !"
6184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olisi vaan enemmän äänestäneet meitä Persuja niin bensa olisi halpaa. laiskat äänestäjät tekivät tämän meille!

Äänestä
  • Oletko noin yksinkertainen tyyppi, että pensamittariasiat ratkaistaan SiunSoten valtuustossa? Sinun kaltaisten tyyppien takia Persut kärsivät "Rytkytappion". Homma jatkuu seuraavisssa vaaleissa, ellei järki tule mukaan Persujen vaali-ilmottelussa?

    Äänestä

Katkera jari-matti turpiinein täällä äänessä!!!

Äänestä

Persut ovat ratsastaneet populismilla, valehtelemalla ja sumuttamalla kannattajiaan mutta jossain vaiheessa se totuus tulee vetävän käteen. Persut eivät osaa hävitä fiksusti vaan aina uhraudutaan ja syytetään aina muita. Sanna Antikainen, opettele asioita ja käyttäydy kansanedustajan aseman mukaisesti äläkä aina kopioi mitä idiootit puoluetoimistossa teille persuille syöttävät.

Äänestä

Mie värkkään näistä convoy idiooteista liven faceen jos vielä siellä jatketaan maailman pelastamista. Nyt alkaa väki olla sen verran kaatuneessa kunnossa että konsonantit korostuu liikaa sopertelijoilta. Korkit kii laumapersut tyhmyytenne on huomattu!

Äänestä

Hanna ja Sanna on henkiystävii. Älä siis julmettu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En oikein ymmärtänyt Sanna Antikaisen huolta alhaisesta äänestysaktiivisuudesta ja Kepun syyttelyä hyvin menneistä vaaleista. On aivan päivän selvää, etteivät Persut vaivautuneet äänestämään, koska he eivät halunneet tulla leimatuiksi pensapumppukansalaisiksi. Siksi toiseksi pääosa kansasta, myöskin Persut luottavat hallituksen politiikkaan ja näin ollen eivät nähneet tarvetta vaivautua. Sanna valittaa, ettei demogratia toimi. Nythän se vasta toimi, kun enemmistö antoi tukensa vaaloeissa ja boikotoi kansalaisoikeutensa sallimana näitä vaaleja. Saahan sitä voivotella ja pauhata ja jatkaa entiseen tapaan syytellen toisia häviöstä. Ihan pieni vihje persuille: palkatkaa puoluetoimistoonne joku henkilö, joka hiukan tajuaa, miten vaalien alla tulee mainostaa. Ei yhden ihmisen vouhkaminen jollakin bensaverolla ja maahanmuuttajien parjaaminen joka käänteessä kanna sivistyneessä suomessa kovin korkealle. Ilmeisesti Keskustakin menestyi Sannan mielestä yleisesti ottaen hyvi. Olihan se Outokummussakin lievästi sanottuna y l i v o i m a i n en !"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu