Saako korona-altistunut tulla töihin?

Meillä on tänään töissä henkilö, jolla on ollut altistus myöhemmin koronapositiiviseksi todetun henkilön kanssa. Saako nykyään tulla töihin, jos on altistunut ja oleskellut tapaamisen jälkeen koronapositiiviseksi testatun kanssa?
2223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarkennus: tämä koronapositiiviseksi toteaminen tapahtui pari päivää tapaamisen jälkeen eli hän on ollut jo tartuttavassa vaiheessa kontaktin tapahtuessa. Ihminenhän tartuttaa jo ennen oireiden ilmaantuvuutta.

Äänestä

Ei kannata tulla töihin jos on häärännyt myrkkyruiskeen ottaneen kanssa pidempiä aikoja, siis lähiaikoina saatu piikki tartuttaa muita vierellä pitkään olevia.

Piikitysinto romahtaa rokotehaittoihin – Tutkitusti: mRNA-tehosterokotuksista ei hyötyä, vain haittaa!

Miksi yksikään enää piikittäisi itseään, kun tehosterokotuksista ei ole hyötyä, vaan haittaa? Samaan aikaan Covid-rokotteiden turvallisuudesta ja pitkäaikaisista haitoista ei tiedä vielä kukaan ja jokainen rokotteen ottaja osallistuu vasta sen testaukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meillä on tänään töissä henkilö, jolla on ollut altistus myöhemmin koronapositiiviseksi todetun henkilön kanssa. Saako nykyään tulla töihin, jos on altistunut ja oleskellut tapaamisen jälkeen koronapositiiviseksi testatun kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu