HAVAITSE - ENNALTAEHKÄISE - TARKKAILE - RAPORTOI

Amerikan yhdysvalloissa vartijoille koulutetaan seuraava toimintajärjestys:
DETECT - DETER - OBSERVE - REPORT

Suomeksi sama on:

Käytännössä tämä tarkoittaa:

1) HAVAITSE
Havaitse mahdollinen uhka.

2) ENNALTAEHKÄISE
Yritä ennaltaehkäistä uhka esimerkiksi näkyvillä ololla.

3) TARKKAILE
Jos rikos silti tapahtuu niin tarkkaile tilannetta.

4) RAPORTOI
Raportoi tapahtumat viranomaisille ja toimeksiantajille.
8315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yhdysvalloissa ei muutenkaan ole mitään liittovaltiotason lakien yksityisistä turvallisuuspalveluista, vaan osavaltiot säätelevät toimintaa mm. valtuuksia, koulutusta ja muuta säätelyä.

Vaihtelu alalla on muutenkin alvan valtavaa esimerkiksi Dyncorpin turvamiehet suojasivat aikoinaan Afganistanin presidenttiä ja saivat 200 000 dollaria vuodessa. Toisaalta maasta löytyy runsaasti turvallisuusalan hommia, joista maksetaan paikallista minimipalkkaa.

Valtuudet voivat olla paikkaan sidotut poliisinvaltuudet tai ei mitään normikansalaisen valtuuksista poikkeavia valtuuksia.

Aseistuksena voi olla energiaministeriön kohteessa konetuliaseita tai sitten ei mitään voimankäyttövälineitä esimerkiksi kauppakeskuksen parkkipaikan valvonnassa.

Suomen tasavallassa on aivan erilainen meininki kuin Yhdysvalloissa, että se siitä sitten.

1Äänestä
  • Miten niin "se siitä sitten"? Päin vastoin. Suomessa laki ja asetukset ovat jokapuolella vartijoille samat. Vartijat saavat kantaa ampuma-asetta vain henkivartija- tai arvokuljetustehtävissä sekä huomattavan yleisen edun kannalta merkittävän vartioimisalueen vartioinnissa, jos tehtävän suorittaminen olosuhteiden johdosta sitä välttämättä edellyttää.

    Että jokos alkaa leikata? Suomessa siis nimenomaan pitäisi yhtenäistää koulutus ja toimintamallit vartijoille. Miksi joku vartija on 40 tunnin koulutuksella ilman voimankäyttövälineitä samassa tehtävässä, johon seuraavaan työvuoroon tulee ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittanut käsirautoja, patukkaa ja kaasusumutinta kantava vartija? Toimeksiantaja ei välttämättä edes ole tietoinen siitä, että yhdellä vartijalla ei ole voimankäyttövälineitä ja toisella on kaikki mahdolliset voimankäyttövälineet. Toimeksiantaja on vain tilannut vartijan ja olettaa, heillä on työvälineet ja koulutustaso yhtenäinen. Maanantaina voi olla vartija, joka puuttuu kaikkeen näkemäänsä ja tiistaina on vuorossa vartija, joka ei kanna edes käsirautoja ja on päättänyt, ettei poista tai kiinniota ketään, koska ei ole pakko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin "se siitä sitten"? Päin vastoin. Suomessa laki ja asetukset ovat jokapuolella vartijoille samat. Vartijat saavat kantaa ampuma-asetta vain henkivartija- tai arvokuljetustehtävissä sekä huomattavan yleisen edun kannalta merkittävän vartioimisalueen vartioinnissa, jos tehtävän suorittaminen olosuhteiden johdosta sitä välttämättä edellyttää.

    Että jokos alkaa leikata? Suomessa siis nimenomaan pitäisi yhtenäistää koulutus ja toimintamallit vartijoille. Miksi joku vartija on 40 tunnin koulutuksella ilman voimankäyttövälineitä samassa tehtävässä, johon seuraavaan työvuoroon tulee ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittanut käsirautoja, patukkaa ja kaasusumutinta kantava vartija? Toimeksiantaja ei välttämättä edes ole tietoinen siitä, että yhdellä vartijalla ei ole voimankäyttövälineitä ja toisella on kaikki mahdolliset voimankäyttövälineet. Toimeksiantaja on vain tilannut vartijan ja olettaa, heillä on työvälineet ja koulutustaso yhtenäinen. Maanantaina voi olla vartija, joka puuttuu kaikkeen näkemäänsä ja tiistaina on vuorossa vartija, joka ei kanna edes käsirautoja ja on päättänyt, ettei poista tai kiinniota ketään, koska ei ole pakko.

    "Maanantaina voi olla vartija, joka puuttuu kaikkeen näkemäänsä ja tiistaina on vuorossa vartija, joka ei kanna edes käsirautoja ja on päättänyt, ettei poista tai kiinniota ketään, koska ei ole pakko."

    Sitä saa mistä maksaa.

    On Suomessa sellaisia kohteita, joihin ei ole mitään asiaa ilman useamman vuoden työkokemusta ja ilman kaikkia lain sallimia voimankäyttövälineitä.

    Aika harvassa paikassa vain on ammattitaitoinen turvallisuuspäällikkö joka osaa vaatia ja organisaatiolla on varaa maksaa.

    Useinmiten vaan otetaan se halvin vaihtoehto, kun ei asioista tiedetä tai välitetä. Jos vaatimustaso on se, että sokeri suussa sulaa ja vartijakortti löytyy, niin sitä saa mitä tilaa.

    Se on totta, että sitä saa mistä maksaa. Suomessa rahallakaan ei saa hyvää laatua ostettua, koska laadukkaalle vartioinnille ei ole kysyntää. Sellaista palvelua ei ole tarjolla, koska siitä ei kukaan halua maksaa. Tällaista palvelua ei siis tuoteta. Vähän kuten räätälinpukujakin alkaa olla vaikea saada teetettyä.

    Useimmiten vartijan läsnäolon syy on se, että saadaan vakuutussopimus, vakuutusalennukset ja että vartija hoitaa ne hommat, jotka ei henkilökunnan arvolle sovi. Vartijan koulutustasolla tai voimankäyttövälineillä ei silloin tosiaan ole mitään merkitystä.

    Tiedän kohteen, jossa kannetaan ampuma-asetta. Kohdeohjeissa vaan ei puhuta ampuma-aseen kantamisesta mitään.

    Kyllä Suomessa on sellaisia kohteita joihin on kovat vaatimukset sekä osaamisen että kokemuksen osalta. Niitä ovat ydinvoimalat sekä muutamat erityiskohteet pääkaupunkiseudulla ja ihan yksittäisiä kohteita löytyy myös muualta Suomesta, mutta tosi vähän. Useimmilla toimipoikoilla ei ole yhtään tuollaista kohdetta.

    Tuollaiset vaatimukset kyllä sitten näkyy palkassakin joka lähtökohtaisesti on IV luokassa.

    Loppujen lopuksi aika harva vartija noissa työskentelee ja kysymys on melko pienestä porukasta alan työntekijöistä.

    Miksi ydinvoimalassa pitäisi olla jotain korkeasti koulutettuja vartijoita? Eihän siellä koskaan mitään tapahdu.

    Tässä vuoden sisään on haettu vartijoita Loviisan ydinvoimalaan pariinkin otteeseen. Kaikennäköisiä vaatimuksia oli esitetty ja rekrytoinnin yhteydessä järjestettiin kuntotesti.

    Ennen töiden aloittamista vietettiin peräti kahdeksan kuukautta koulutuksessa. Ydinvoimaloissa vartijat toimivat tarvittaessa myös palomiehinä.

    Olkiluotoon kun on viime vuosina haettu vartijoita, niin vaatimuksena oli turvallisuusalan koulutusten lisäksi C-kortti sekä toistakymmentä VPK:n koulutusta tai palomiehen koulutus.

    Ei kai nyt mihinkään ydinvoimalaan voi laittaa vartioimaan jotain ihmisiä joilla ei ole mitään eväitä toimia esimerkiksi jos laitosalueelle yrittää tunkeutua aseistettuja ihmisiä tai tapahtuu ydinvoimalaonnettomuus.

    Ei poliisikaan laita henkilösuojaustehtäviin töhö taunoja sillä ajatuksella "että viimeeksi poliitikko on yritetty murhata Suomessa 1950-luvulla".

    Oletko lukenut viime aikoina uutisia poliisista? Poliisi uhkasi ministeriä, poliisin äärioikeistolaiset ryhmittymät, poliisi huumeissa, poliisi pahoinpiteli jne.

    Meno on hurjempaa kuin MC kerhoilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Amerikan yhdysvalloissa vartijoille koulutetaan seuraava toimintajärjestys:
DETECT - DETER - OBSERVE - REPORT

Suomeksi sama on:
HAVAITSE - ENNALTAEHKÄISE - TARKKAILE - RAPORTOI

Käytännössä tämä tarkoittaa:

1) HAVAITSE
Havaitse mahdollinen uhka.

2) ENNALTAEHKÄISE
Yritä ennaltaehkäistä uhka esimerkiksi näkyvillä ololla.

3) TARKKAILE
Jos rikos silti tapahtuu niin tarkkaile tilannetta.

4) RAPORTOI
Raportoi tapahtumat viranomaisille ja toimeksiantajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu