Pätevyyttä kunnanjohtoon

Katsoin hallintojohtajan virkaa hakeneet, neljä oli valittu haastateltavaksi. Mukana oli myös meidän oma, todella kokenut, osaava, kuunteleva, helposti lähestyttävä , rautainen ammattilainen!!
Hän nauttii suurta luottamusta ja arvostusta yli puoluerajojen, ja tuntee kuntamme toiminnot kuin omat taskunsa.
Hänen yhteistyö verkostonsa sekä oman kuntamme, että kolmen maakunnan alueella on vertaansa vailla.
Kysymyksessä on merkittävä tehtävä ja edellä mainittujen faktojen lisäksi hän omaa sovittelevan luonteenpiirteen josta on suuri apu jos ja kun asiat tahtovat joskus mennä solmuun.
603254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Älkää nyt hemmetissä valitko hallintojohtajaksi henkilöä, jolla on omat suosikkinsa ja vihamiehensä valmiiksi kunnassa. Samoin esteenä on nähtävä sekin, että nepotistiset intressit, eli sukulaisten suosiminen ovat riskitekijä, joka pilaa yhteishengen vaikka epäilyt olisivat aiheettomia.
Kunnan entiseen vaikuttavaan poliitikkoon kohdistuva viranhaltijavalinta rikkoo pahasti hyviä rekrytointiohjeita.
Vaikeuksia on tiedossa jos avaajan näkemysten mukaan rekrytoidaan.
Valittavalla henkilöllä ei saa olla ennakkoasenteita, suosituimmuussuhteita eikä vastakkainasettelusuhteita.
Pätevyys hallintojohtajan viranhoitoon on ehdoton edellytys. Mahdollisissa viranhoitoon liittyvissä kiistoissa asianmukaisesti dokumentoidun pätevyyden puuttuminen on varma ja inhottava tarttumiskohta.
Avaaja, unohda koko juttu. Valmistelet päätöstä, joka ei ole sinun tehtäväsi, semmingin kun et varmaan mitään tiedä kilpailevien hakijoiden kyvykkyyksistä.

Äänestä

Olen myös avaajan kanssa samoilla ajatuksilla, allekirjoitan esiin nostetut faktat!
Lisäisin vielä sen että ollessaan luottamushenkilönä hän onnistui määrätietoisella ja jämäkällä asenteellaan pitämään paikallisen änkyrä porukan erinomaisesti aisoissa.

Äänestä
  • Suomi on demokratia. Meillä on kunnallisdemokratia. Esitetään mielipteitä ja vastakkaisia mielipiteitä. Demokraattinen tulkinta on sellainen, että kumpi tahansa voi olla änkyröintiä, tai jopa molemmat.
    Avaaja ja puolustaja näyttävät rakentavan varsin kummallista toimenkuvaa tulevalle hallintojohtajalle. Kehotan paneutumaan kunnan hallinnon työnjakoon.
    Evijärvi ei ole valitsemassa ja nimittämässä keisaria.
    Ollaan rekrytoimassa hallintojohtajaa, viranhaltijaa. Ei poliittiseen päätöksentekoon osallistuvaa edustuksellisen järjestelmän päätöksiin vaikuttavaa valtuutettua.
    Kunnan hallinnon on pidettävä rooli- ja työnjako hyvin selvänä. Valtuuston puheenjohtajalla, kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on siinä tehtävää. - Erityisesti kunnassa, jossa on raskas perinnekuorma epätasarvon soveltamisessa. Ja Evijärvellä on.
    Henkilövalinta on rekrytointia, josta vastaavat siihen nimetyt henkilöt. Heidän on saatava työrauha ja täysi mahdollisuus käyttää heille delegoitua päätäntävaltaa parhaimman tarjolla olevan henkilön löytämiseksi.

    Äänestä

  • Vain Evijärven kunnallispolitiikassa eriävä mielipide on änkyröintiä. On paljon opittavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain Evijärven kunnallispolitiikassa eriävä mielipide on änkyröintiä. On paljon opittavaa.

    Mitä merkitystä eriävällä on, nähdäkseni ei yhtään mitään! Sen siitä saa että narsistin luonteen omaava luottamushenkilö saa nimensä lehteen, ja sehän hivelee itsetuntoa kun oma nimi on lehdessä.

    Äänestä

Evijärven kunnan johdossa on erinomaista pätevyyttä. Kunnanjohtaja viranhaltijoineen edustaa osaavaa tasapainoista kuntajohdon ja toiminnallisen suorituksen tasoa. Nyt haetaan määriteltyihin työnjaon mukaisiin tehtäviin suorittajaa, hallintojohtajaa.
Yllä oleva tulisi tulla myös kommentoijille ymmärretyksi.

Äänestä
  • Miksi näin pienessä kunnassa pitää olla niin julmetusti päälliköitä. Mitä tekee kunnanjohtaja jos on hallintopäällikkö kehittämispäällikkö jne...

    Äänestä

Niin tuntee kunnan ja omat taskut. Luulee varmaan vieläkin kunnan taskuja omikseen.

Äänestä

Mitäs ihmeestä katsoit hakijalistan? Ainoastaan haastatteluun valitut on julkaistu. Kerro toki sisäpiirin tietoa muista hakijoista.

Äänestä
  • Hakijoiden nimiluettelo ei ole sisäpiiritietoa. Julkinen virka, julkinen haku. KHO on joutunut eri yhteyksissä antamaan päätöksensä hakijoiden nimien julkisuuteen, niistä esimerkkinä löydät helposti Pietarsaaren kaupunginjohtajan virantäytön yhteydessä annetun päätöksen.
    Siis julkiseen virkaan julkisessa haussa hakeneiden nimiluettelot ovat julkisia. Ja koska ne ovat julkisia voit helposti googlata esiin heidän cv:nsä. Jo haastatteluun kutsumattomienkin joukossa on dokumentoidun pätevyyden, vahvan koulutuksen ja viranhoitoa palvelevan kokemuksen omaavia hakijoita.
    Puhumattakaan haastatteluun kutsutuista.
    Julkinen virka, julkinen haku-yhdistelmässä on hyvä muistaa, että pienikin kestävä näyttö viran ns. petaamisesta jollekin tietylle hakijalle riittää oikeuskäsittelylle perusteeksi mitätöidä haun.
    Suomi on demokraattinen oikeusvaltio. Mikään kunta ei voi eristää itseään irti voimassa olevasta lainsäädännöstä. Ei myöskään Kuntaliiton ohjeistuksesta.

    Äänestä

Takana varmaankin pitkiä työsuhteita hyvin tuloksin? Toimistovastaavan työt perheyhtiössä ja kiinteistöyhtiössä hoidettu upeesti. Hyvä niin ettei tarvitse viranomaisten ja viranhaltijoiden tutkailla asioita jälkeenpäin, nice job ja mahtava meriitti joka kantaa elämässä pitkälle! Hienoa että on kokemusta muustakin kuin vaikkapa imuroinnista.
Eipä siinä, kyllä Evin paras imuroijakin muistetaan. Ammatti kuin ammatti, kunhan työnsä huolella hoitaa niin hyvä.

Äänestä
  • Mitäs jos antaisitte nyt rekrytoinnista vastaavien henkilöitten työlle rauhan.
    Vai yritättekö antaa näyttöä sille, että haku julkiseen virkaan sisältää petaustoimia jonkun hakijan valitsemiseksi.
    Olisiko nyt aihetta muistuttaa, että hakijoiden puoluekanta ja puoluejäsenyys ei ole hyväksyttävä arviointi- eikä vertailuperuste verrattaessa hakijoiden sopivuutta ja pätevyyttä julkiseen virkaan. Ei myöskään yksityiselämässä, omassa perhepiirissä muodostunut työkokemus.
    Työrauha valitsijoille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs jos antaisitte nyt rekrytoinnista vastaavien henkilöitten työlle rauhan.

    Ei mitään poliittista broileria!

    Olisiko ollut likaiseen petaamiseen kuuluvaa räätälöintiä kun hallintopäällikön virka muutettiin hallintojohtajan viraksi. Onhan jo ennakko-odotusten mukaisesti valituksi tulevan helpompaa edetä urallaan jos cv:ssä lukee sana hallintojohtaja.
    Onko niin, että Evijärvi pysyy poliittisen kuralammikkopelin pelaajan maineensa mukaisena. Yrittääkö ruhtinassuku jälleen huolehtia, että tuota mainetta ei petetä nytkään. Aiheen avaajan kirjoitus yllä on osa tyypillistä poliittista, nepotistista ja suosituimmuusasemaa rakentavaa peliä, joka ei kuuluu julkisiin virantäyttöihin.
    Olisi aika oppia häpeämään.

    Äänestä

Hai herätkää!

Kun HÄN oli hallituksen puheenjohtaja oli Evijärvellä pelkkää eripuraa; Jatkuvia äänestyksiä, eriäviä mielipiteitä, valituksia hallinto- oikeuteen yms.

Moni päätös meni nurin laittomana ja eduskunnan oikeusasiamies antoi ainakin kaksi langettavaa päätöstä kunnanhallitukselle.

Oletteko te unohtaneet jo tämän kaiken. Hän on merkittävä tekijä myös siinä, että Evijärven pinta on edelleen alhaalla koko kesän.

Jos hänet valitaan, saatte samalla uuden kunnanjohtajan joka hallitsee terhikeskusta- sivuillaan myös puoluettaan ja koko hallintoa. Poliittiset riidat palaavat välittömästi.

Kokoomus ja demarit herätkää! Tunnistakaa vaara ajoissa ja ryhtykää uudella ryhmällä toimiin.

Yhtäkään ääntä ei voi mennä hänelle, jos porukan oikein edelleen tunnen.

HÄN ei ole enää sopiva meille koskaan. Näytöt on annettu! Kepukin tämän tietää!

Hän esiintyy maisterina, mutta onko hän sitäkään ihan oikeasti?

Äänestä
  • Olipas osuvasti kirjoitettu.

    Amen.

    Äänestä

  • Totta on, oikeudellisesti kestämättömät ja riitoja aiheuttaneet väärät päätökset syntyivät hänen puheenjohtajuudellaan ja vaikuttamanaan.
    Hallintojohtajan tehtävät ja virka-asema edellyttävät kykyä olla sotkeutumatta valtuuston, hallituksen ja kunnanjohtajan päätöksentekoon. Hallintojohtaja on organisaation toteuttavan työn johtaja. Ei päättäjä.
    Jos kunta nimittää virastonsa hallintojohtajaksi kunnan suurinta valtuustoryhmää innokkaasti ohjailevan ja joitain kuntalaisten intressiryhmiä suosivan henkilön, kunta ottaa tietoisen riskin. Riskin, jonka toteutumisen kaltaiset seuraukset on jo aikaisemmin kunnassa koettu ja kärsitty.
    Riskin ottaa myös tällainen valituksi ja virkaan nimitetyksi tullut ristiriitojen aiheuttajaksi todettu henkilö. Hänen riskinsä on toistunut, tulevaa uraa kuormittava julkinen epäonnistuminen. Hyvä uraennuste voi romahtaa. Tulevaa uraa varjostavat vaikeudet virkojen hakuprosesseissa ja virkatehtävien hoitoon kohdistuvat epäilyt, Niin käy kun referenssinä takana on epäonnistumisten ja riitojen suma.
    Valitsijat päättävät ja taikovat joukosta esiin parhaan hakijan. Toivotaan, että se hoituu terveellä järjen käytöllä, ilman poliittisia intohimoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta on, oikeudellisesti kestämättömät ja riitoja aiheuttaneet väärät päätökset syntyivät hänen puheenjohtajuudellaan ja vaikuttamanaan.

    Hyvin täällä on kunnan asioita hoidettu, vertaappa vaikka naapurikuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin täällä on kunnan asioita hoidettu, vertaappa vaikka naapurikuntaan.

    Mitä kuntaa tarkoitat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä kuntaa tarkoitat?

    Tuo oli todella hyvä kysymys.

    Kysyttäisiinkö asiaa myös mökkiläisiltä niin saisimme ulkopuolisen lausunnon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta on, oikeudellisesti kestämättömät ja riitoja aiheuttaneet väärät päätökset syntyivät hänen puheenjohtajuudellaan ja vaikuttamanaan.
    Hallintojohtajan tehtävät ja virka-asema edellyttävät kykyä olla sotkeutumatta valtuuston, hallituksen ja kunnanjohtajan päätöksentekoon. Hallintojohtaja on organisaation toteuttavan työn johtaja. Ei päättäjä.
    Jos kunta nimittää virastonsa hallintojohtajaksi kunnan suurinta valtuustoryhmää innokkaasti ohjailevan ja joitain kuntalaisten intressiryhmiä suosivan henkilön, kunta ottaa tietoisen riskin. Riskin, jonka toteutumisen kaltaiset seuraukset on jo aikaisemmin kunnassa koettu ja kärsitty.
    Riskin ottaa myös tällainen valituksi ja virkaan nimitetyksi tullut ristiriitojen aiheuttajaksi todettu henkilö. Hänen riskinsä on toistunut, tulevaa uraa kuormittava julkinen epäonnistuminen. Hyvä uraennuste voi romahtaa. Tulevaa uraa varjostavat vaikeudet virkojen hakuprosesseissa ja virkatehtävien hoitoon kohdistuvat epäilyt, Niin käy kun referenssinä takana on epäonnistumisten ja riitojen suma.
    Valitsijat päättävät ja taikovat joukosta esiin parhaan hakijan. Toivotaan, että se hoituu terveellä järjen käytöllä, ilman poliittisia intohimoja.

    Mutta siitä huolimatta me kepussa painamme päälle ja valitsemme Terhin. Olemme Evijärven suurin ja mahtavin puolue.

    Se on meidän moraalinen velvollisuus osoittaa kiitollisuutta pitkäaikaiselle liottamushenkilöllemme ja nettisivujen hoitajalle.

    Turha sius täällä kitistä.

    Meillä on yksinkertaisestyksinkertainen i enemmistö, jonka viisas kansa meille vaaleissa antoi!

    Itseään suuremman järven rannalta katsoen, näyttää ihan siltä, että kepu on tahallisesti päästämässä helvetin valloilleen.
    Jos julkisen viran täyttäminen tietyllä henkilöllä on haaste jo ennakkoon erimielisyyttä osoittaneille, ovat rekrytoinnin perusteet pettäneet ja on tehty tahallinen virhe. Sellainenko nyt Evijärven kuntaan tarvitaan.
    Sen virheen välttäminen on helppoa. Valitaan ja nimitetään virkaan hakijoista se, jolla on dokumentoitu pätevyys, kokemus vastaavan viran hoidosta ja kiistoja provosoimaton, neutraali ja historiaton suhde Evijärven kuntaan.
    Päteviä hakijoita on riittävän monta ja riittävän osaavia valintaan, joka ei heti ennakolta tietäen synnytä pahoja kiistatilanteita.
    Evijärven kepu on jo kesäasukkaisiin pilannut välinsä siinä määrin pahasti, että uutta ärsytystä ei enää tarvita. Olisiko kepun aika yrittää parantaa puolueen jääräpäisyydellään tulehduttamia välejä.
    On vaan päätettävä lopettaa tahallisten itseään suurempien virheitten tekeminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta siitä huolimatta me kepussa painamme päälle ja valitsemme Terhin. Olemme Evijärven suurin ja mahtavin puolue.

    Se on meidän moraalinen velvollisuus osoittaa kiitollisuutta pitkäaikaiselle liottamushenkilöllemme ja nettisivujen hoitajalle.

    Turha sius täällä kitistä.

    Meillä on yksinkertaisestyksinkertainen i enemmistö, jonka viisas kansa meille vaaleissa antoi!

    Kiitollisuus ei taida sopia julkisen virantäytön perusteisiin.
    Menee tuolla kiitollisuuseväällä vähän huonosti, jos joku valitsematta jääneistä hakijoista haastaa päätöksen oikeudessa.
    Olisiko nyt aihetta pysyä hyvissä rekrytointiohjeissa.

    Kyllä olisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä olisi.

    No, mitä kiitollisuusvelkaa kunnalla on KHO:n laittomina mitätöimien päätösten ja vuosia kestäneen kaoottisen riitelyn aiheuttajalle.
    Koeta nyt selvittää se itsellesi. Samalla mieti millainen työilmapiiri kunnantalolla on jos siellä on vaikuttavassa asemassa yksi riidankylväjä.
    Tähänkö pyrit kiitollisuudenvelan kattamisella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta siitä huolimatta me kepussa painamme päälle ja valitsemme Terhin. Olemme Evijärven suurin ja mahtavin puolue.

    Se on meidän moraalinen velvollisuus osoittaa kiitollisuutta pitkäaikaiselle liottamushenkilöllemme ja nettisivujen hoitajalle.

    Turha sius täällä kitistä.

    Meillä on yksinkertaisestyksinkertainen i enemmistö, jonka viisas kansa meille vaaleissa antoi!

    Henkilö valinta julkiseen virkaan ei perustu henkilön poliittiseen kantaan ja hänen takanaan olevaan kannatukseen. Se vaan on niin yksinkertaista paras valitaan.

    Äänestä

Terhi takaisin.

Ennen oli niin värikästä ja ihanaa kunnallispolitiikkaa.

Nyt on liian rauhallista ja tasaista ja kaksi eläkeläistä vain myhäilee keskenään.

Äänestä
  • Niin, nyt onkin seesteinen suotuisa aika toimipaikakseen Evijärveä suunnitteleville yrityksille.
    Mutta kuinka pitkään. Tälläkin palstalla mielipidekirjoituksellakin vahvistettu viranhaltijavalinnan räätälöity petaus jos onnistuu ja taas helvetti pääsee valloilleen, kiertää sijaintia hakevä yritys kunnan kaukaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, nyt onkin seesteinen suotuisa aika toimipaikakseen Evijärveä suunnitteleville yrityksille.
    Mutta kuinka pitkään. Tälläkin palstalla mielipidekirjoituksellakin vahvistettu viranhaltijavalinnan räätälöity petaus jos onnistuu ja taas helvetti pääsee valloilleen, kiertää sijaintia hakevä yritys kunnan kaukaa.

    Juuri näin!

    Terveisiä Inasta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin!

    Terveisiä Inasta!

    Esimerkkejä kyllä on, katso vaikka kuntia joista lähtee kunnanjohtajat ja virkamiehet hyvinkin lyhyen työjakson jälkeen . Jopa seurakunnan Paimen saattaa olla hukassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esimerkkejä kyllä on, katso vaikka kuntia joista lähtee kunnanjohtajat ja virkamiehet hyvinkin lyhyen työjakson jälkeen . Jopa seurakunnan Paimen saattaa olla hukassa.

    Eihän meillä ole enää omaa seurakuntaakaan ja hautausmaa on suorastaan raisksttu pilalle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esimerkkejä kyllä on, katso vaikka kuntia joista lähtee kunnanjohtajat ja virkamiehet hyvinkin lyhyen työjakson jälkeen . Jopa seurakunnan Paimen saattaa olla hukassa.

    Kauanko tämä edellinen hallintojohtaja oli virassaan Evijärvellä? 🤣

    Äänestä

Kerrotaan että Järviseudulla on niin paljon itseään suurempi kunta, että jo vuosikymmen sitten sen rouva kunnanjohtajalla oli keskisuuren suomalaisen kaupungin kunnanjohtajan tasoa oleva lähes kymppitonnin kuukausipalkka. Ehkäpä sen vuoksi kunnassa oli myöskin itseään suurempi säästöohjelma ja tätä säästöohjelmaa ajoi itsepäisesti läpi myöskin silloinen rouva kunnanhallituksen puheenjohtaja. Säästöohjelma oli niin tehokas, että sen turvin kunnanhallitukselle esitettiin säästökohteeksi viimeisen iltahuutonsa kuulleitten sotaveteraanien seppelerahat, jotka kunta oli vuosikymmeniä perinteikkäästi maksanut. Silloinen rouva kunnanhallituksen puheenjohtaja äänesti seppelerahojen leikkaamisen puolesta. Kunnanhallituksessa oli muutamia vanhanaikaisen epätaloudellisen ajattelutavan omaavia henkilöitä, jotka estivät tuon kunnan taloutta rasittavien seppelerahojen leikkaamisen. Tuo tapahtuma kertoi monille "vanhanaikaisesti" ajatteleville kuntalaisille, millä " innovatiivisella ymmärryksellä " , suhteellisuudentajulla ja tärkeysjärjestyksellä kyseistä itseään suurempaa kuntaa lähes vuosikymmen sen jälkeen johdettiin ja kunnan maa-aluettakin laajennettiin kunnan sisäisesti siten että vedetkin väistyivät sen innovatiivisuuden tieltä.
Kerrotaan myös, että nyttemmin meno on ollut tasaisempaa, ehkä niin tasaista, että tuossa kunnassa suurimman puolueen sukujen valtaa pitävät toivovat tuon innovatiivisen ajan palaavan. Ehkäpä heillä on toiveena saada takaisin vaikkapa se siirrettävä tilapäinen hyötykäyttöasema, joka voitaisiin parkkeerata heidän mailleen kohtuullista vuokraa vastaan. Vain taivas on rajana itseään suuremmassa maailmankuvassa.

Äänestä
  • Niin sitä itseään kunta asukkaineen saa kokea kunnissa, joissa annetaan ruhtinassukujen mellastaa suurimman puolueen tuella. Siinä julkiseen kunnan virkaan tapahtuvat valinnat saavat ohjeista ja laista poikkeavia muotoja ja keinoja, jotka valituskäsittelyssä mitätöivät valinnan.
    On aika hoitaa tämän kunnan tärkeän julkisen viran haltijan rekrytointi tikun tarkasti lakien ja ohjeitten mukaan.
    Nyt hyvän kunnanjohtajan ja hänen hyvän henkilöstönsä ansiosta rauhallista kehittämisvaihetta elävän Evijärven ei tarvitse päätyä uudelleen calabrialaisen hallintotavan pyörteisiin. Siinä takuuvarmasti rikkoutuu valtuuston päätöksenteko, vaikka osaava ja vastuuntuntoinen Ahonen kuinka yrittää estää ja rauhoittaa riidankylvöä. Pahimmillaan tilanne äityy sellaiseksi, että valtuuston pöytäkirjat kirjoittaa kalliiseen hintaan asianajotoimiston juristi.
    Nyt henkilövalinnan petaus ja viran räätälöinti ennustavat huonojen vaihtoehtojen toteutumista.
    Hyvä kunnanjohtaja tarvitsee alaisekseen pätevän, riidattoman ja rakentavan hallintojohtajan, jonka henkilöhistoria suhteineen ja sukulaisuussuhteineen ei kuormita ja sotke kunnan hallintoa.

    Äänestä

Deittinen ja terhikeskusta takaisin niin saadaan taas painettua nuo ikävät pienpuolueet järvenpohjaan.

Ei tietenkään perkkalaista, hän petti toverit ja vaaliliittokumppanit valiten mieluummin kepun.

Ja paikkoja tuli 10. Demarit jäi tyhjän päälle. Solidaarisuutta kommunistien tapaan?

Nyt on tämän korvauksen aika?

Äänestä
  • Olisiko läpi Suomen kunnissa aihetta keskustella kunnanjohtajien osaavasta ja yleensä suhteellisen intressivapaasta valmistelutyöstä. Tuo useimmiten huolellinen ja asiantuntijatukeen perustuva työ ja sen johtopäätösten esittely usein peittyy valtuustojen ja kunnanhallitusten besservissereitten puolueintresseiltä haiseviin aivopieruihin.
    Kun on kyse kunnanjohtajan alaisten viranhaltijoitten rekrytoinnista, se on useimmiten kunnanjohtaja, joka näkee virantäytön vaikutukset viraston henkilöstön työmahdollisuuksiin, -motivaatioon ja vastuunjaon säilymiseen.
    Evijärven kohdalla ei ole pienintäkään epäilyä kunnanjohtajan kyvykkyydestä tässä asiassa. Mielestäni luottamuselimet voivat tukea kunnanjohtajan näkemyksiä.
    Käsillä olevan valinta- ja nimitysprosessin tuloksella on suuri vaikutus kunnan hallintotyön henkeen ja saavutettaviin tuloksiin.
    Huono valinta pilaa todella monien ihmisten elämän laadun. Sitä tilannetta sopii välttää.

    Äänestä

  • Pitkäaikaisena vasemmistolaisena paheksun tuollaista toimintaa. On ihme että Vertanen on pitänyt vielä kaiken sisällään. Vaaliliitto- kumppani kahmi todella röykheästi kaiken vain ainoalle edustajalleen.

    Tosin edellisellä kaudella Jorma autokauppias teki ihan saman tempun. Löi demareita turpiin ja otti itselleen varapuheenjohtajuuden.

    Nuo ei voi olla jättämättä vakavia jälkiä luottamukseen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitkäaikaisena vasemmistolaisena paheksun tuollaista toimintaa. On ihme että Vertanen on pitänyt vielä kaiken sisällään. Vaaliliitto- kumppani kahmi todella röykheästi kaiken vain ainoalle edustajalleen.

    Tosin edellisellä kaudella Jorma autokauppias teki ihan saman tempun. Löi demareita turpiin ja otti itselleen varapuheenjohtajuuden.

    Nuo ei voi olla jättämättä vakavia jälkiä luottamukseen

    Puhut vähän mutta asiaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhut vähän mutta asiaa!

    Lions Clubin presidentti kausi alkaa olla Jounilta lopussa, hän lupasi että evileaks ottaa pikimmiten kantaa tähän hallintojohtaja kohuun. Hän perusteli hiljaiseloa sillä että lionsien säännöt kieltävät poliittisen toiminnan näkyvästi keskeisiltä klubin toimijoilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitkäaikaisena vasemmistolaisena paheksun tuollaista toimintaa. On ihme että Vertanen on pitänyt vielä kaiken sisällään. Vaaliliitto- kumppani kahmi todella röykheästi kaiken vain ainoalle edustajalleen.

    Tosin edellisellä kaudella Jorma autokauppias teki ihan saman tempun. Löi demareita turpiin ja otti itselleen varapuheenjohtajuuden.

    Nuo ei voi olla jättämättä vakavia jälkiä luottamukseen

    Vasemmistoliiton ja Sdp:n änkyröitä ei tarvita mihinkään.

    Vasemmistolaisuus on kuin syöpä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmistoliiton ja Sdp:n änkyröitä ei tarvita mihinkään.

    Vasemmistolaisuus on kuin syöpä.

    Änkyröintiin on pakko vastata änkyröinnillä. Kun kepu änkyröi kaikessa jo ennen asiaan kohdistuvaa valtuusto keskustelua, on arvattavaa, että vastaan tulee kokoomuksen ja demareitten luja tahto.

    Äänestä

Ei kuulu enää mitään vaikka haastateltu on. Saammeko sittenkin terhikeskustan?

Äänestä
  • Onko täällä Evijärvellä palattu taas Venäjän malliin kun kuntalaisille ei kerrota edes sitä, ketä haastattelu toimikunta esittää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko täällä Evijärvellä palattu taas Venäjän malliin kun kuntalaisille ei kerrota edes sitä, ketä haastattelu toimikunta esittää?

    Kysykää kepun puuhamiehiltä onko Terhi vene vai hallintojohtaja. Evijärvellä on mahdollista molemmat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysykää kepun puuhamiehiltä onko Terhi vene vai hallintojohtaja. Evijärvellä on mahdollista molemmat.

    Nyt on pakko mieluiten veneillä, vaikka ei vettä järves ookkaan. Siitäkin toki päätti kepu!

    Äänestä

Nyt se oli jo listalla, mutta ei vieläkään ehdotusta?

Äänestä

Nyt se Sonninenkin luopu. Teille jäi pelkkä terhi🤣

Äänestä
  • Vene.

    Äänestä

  • Et vaan tarkoita, että Terhi klikkinsä kanssa olisi myrkyttänyt pitäjän hallinnon niin pahasti, että muut hakijat kieltäytyvät.
    Onneksi kunnan hallinto ja asukkaiden suhtautuminen hallintoon on ehtinyt toipua hänen sotkuisesta puheenjohtajakaudestaan.
    Kunnalla on erinomaiset mahdollisuudet jatkaa hyvällä hallintotavalla kunhan tulee ymmärretyksi, että hallintojohtajaksi tai muihin tehtäviin hallinnossa ei kannata ikinä valita henkilöä, joka jo haku- ja valintaprosessin aikana synnyttää esiin vanhat kiistat ja inhot, joita monet kunnan asukkaat valmiiksi tuntevat häntä kohtaan.
    Käsillä on tilanne, jossa enemmistöllä ja vähemmistöllä ei ole merkitystä. Oleellisempaa on ymmärtää se, mitä kannattaa ja ei kannata tehdä. Kunnan tulevaisuutta ei pidä tahallisesti tärvellä.

    Äänestä

😄😉

Äänestä

Panoovat kuulemma viran uudestaan hakuun...?

Äänestä
  • Ihan oikein. Ja Terhin on turha vaivautua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan oikein. Ja Terhin on turha vaivautua.

    Ihmettelen, että edes vaivautui...

    Äänestä

Nyt on kyllä Evijärvellä puurot ja vellit sekaisin kun hirveä älymölö hallintojohtajan valinnasta. Hallintojohtaja toimii hallintokeskuksen esimiehenä ja toimii kokousten sihteerinä ja huolehtii siitä että kokouskäytännöt menevät muodollisesti oikein jne. Hallintojohtaja ei päätä eikä ole päätöksentekijä kunnassa. Hän valmistelee asioita. Sitä vaan mietin että miten Evijärven kokoisessa kunnassa tarvitaan oikein hallintojohtajaa kunnanjohtajan lisäksi. Hallintopäällikkö ehkä olisi oikeampi nimike.

Äänestä

Valintatyöryhmä haastattelee ja esittää valittavaksi virkaan parhaiten soveltuvaa henkilöä. Olen ymmärtänyt että kuntien hallintojohtajien virkoihin ei ole kovasti ollut tunkua tai ainakaan kovin paljon ei ole ollut päteviä hakijoita.

Äänestä
  • Miksi pätevistä pätevin ja sopivista sopivin on vetänyt hakemuksensa pois?
    Onko ollut uhkailua ja painostusta, ja jos on ollut niin voi kyllä arvata mistä taholta sitä on tullut.
    Onko meillä Evijärvellä varaa tälläiseen?

    Äänestä

Olisikohan muuttanut pois paikkakunnalta?

Äänestä

Evijärvi on ihmeellinen paikkakunta. Vuosikymmeniä hoviaan pyörittänyt porukka piti kuntaa ja sen päätöksentekoa panttivankinaan ja kuntalaisten oikeutta pilkkanaan. Minäitse, omasuku, kaverit ja puolue, oli hyötyjärjestys.
Tuota sirkusta ei uskaltanut asettua vastustamaan kuin pari kunnanvaltuutettua ja heidän lisäkseen kourallinen muita kuntalaisia. Heitä pidettiin sylkykuppeina ja kiviriippana.

Nyt näyttää tuo hovi rakoilevan ja siirtyvän muille metsästysmaille. Jo on aikakin, herran vuonna 2022.

Suremaan jäävät vain saamamiehet, sanoo vanha sananlasku.

Äänestä
  • Uskomattoman hyvin kirjoitettu. Manipulointi on Evijärvellä voittanut hyvän hallintotavan todella pitkään.
    Muutoksen aika on meneillään. Erinomaisen hyvin kuntaa johtava kunnanjohtaja on hallitun ja oikeutta tekevän muitoksen ajava voima.
    Tulevaisuus on mennyttä parempi.

    Äänestä

  • Terhin valitseminen tähän julkiseen virkaan ennakoi valtakunnallista paskaiskua, jonka tuloksena Kittilä näyttää kunnallisdemokratian Paratiisilta verrattuna Evijärveen, joka silloin olisi Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen-näytelmän maisemaa.
    Kait nyt murheellisimmissa sotkuisen sielun syvyyksissäkin uiva ymmärtää, että Terhin valitseminen on suuri virhe.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Katsoin hallintojohtajan virkaa hakeneet, neljä oli valittu haastateltavaksi. Mukana oli myös meidän oma, todella kokenut, osaava, kuunteleva, helposti lähestyttävä , rautainen ammattilainen!!
Hän nauttii suurta luottamusta ja arvostusta yli puoluerajojen, ja tuntee kuntamme toiminnot kuin omat taskunsa.
Hänen yhteistyö verkostonsa sekä oman kuntamme, että kolmen maakunnan alueella on vertaansa vailla.
Kysymyksessä on merkittävä tehtävä ja edellä mainittujen faktojen lisäksi hän omaa sovittelevan luonteenpiirteen josta on suuri apu jos ja kun asiat tahtovat joskus mennä solmuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu