Nykyään kaikki ristiinpukeutumisen eri muodot on laitettu yhteen ja samaan nippuun. Tai oikeastaan ne kaikki sotketaan transseksualismiin.
Kuitenkin on vain yksi ristiinpukeutumisen muoto jonka ympärillä on pitkä liuta terapeutteja ja lääkäreitä, siis transseksuaalit.
Eihän ennenvanhaan pienten lasten vaateleikit olleet mitään sairauksia, niille vain naurettiin ja lapsella oli kivaa. Isona heistä tuli normaaleita ihmisiä.
Poikatyttökulttuuri (tyttö pelaa jalkapalloa samassa joukkueessa poikien kanssa ja samoissa kamppeissa) nimenomaan pyrkii sanoutumaan irti HLBT-leimasta ja haluavat olla ihan vain tavallisia tyttöjä, onpa naisten jalkapallosta jopa kirjoitettu kirja nimeltä "Naisten laji".
Transvestismi sotkettiin ennenvanhaan homouteen ja oli sitäkautta kriminalisoitu ja sairautena pidetty asia, tosin ei enään vuosikymmeniin.
Autogynefiilit ristiinpukeutuivat salaa kellarissaan tai jossain kaukana.
Drag-kulttuuri ja muu lavalla tapahtuva ristiinpukeutuminen oli roolileikki ja esittävää taidetta jota tekivät kunnialliset normaalit ihmiset.
Niputtamisesta hyötyy terapiateollisuus ja lääketeollisuus. Kaiken tämän maksaa veronmaksaja rahallaan ja tranlapsi nahallaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Eikö transvestinen ole normaali ihminen?
Ei.
On! Hän vaan haluaa ajoittain ilmentää toistakin sisäistä sukupuoltaan.
Setan mukaan sukupuolta ei ole olemassakaan. Perusteena vaikkapa se että koivupuukin on sukupuoleton, se pystyy lisääntymään ilman hedelmöittymista siis kasvullisesti juurivesojen avulla.
Siitä vaan setalaiset lisääntymään juurivesojen avulla.
Seta on muuttunut täysin tämän jenkkivetoisen mielikuvitussukupuoli-ideologian kannattajaksi. Ei mitään niiden taholta tulevaa voi ottaa vakavasti.
varsinkaan cis-miehiä
Mitä on transseksualismi, eikö se ole heteroseksuaalisuutta? Trans tarkoittaa vastakkaista ja siis transseksuaalisuus vastakkaiseen sukupuoleen ihastumista. Löytyy useita seksuaalisuuden ilmenemismuotoja tavanomaisten homo- ja biseksuaalisuuden lisäksi, mutta sellaista seksuaalisuuden muotoa kuin transseksuaalisuus ei ole Suomessa.