Mitä italialaiset syö arkiruokana?

Tykkään italialaisesta ruoasta, ja osaan itsekin valmistaa monenmoista. Kuitenkin, siihen menee aikaa jos alkaa tekemään tuoreista aineksista kaiken. En jaksa uskoa että italialaiset näkisivät vaivaa tuntikaupalla joka päivä ruoan tekemiseen.

Siksi kysynkin, mikä on italialaisten arkiruoka. Siis sellainen mikä valmistuu nopsaan eikä aikaa mene valmistukseen ikuisuutta? Suomessa vertailun vuoksi vaikka nakit ja muusi. Aikaa menee sen valmistamiseen reilu puoli tuntia, ja suurin osa ajasta on perunoiden kypsymisen odottelua. Varsinaisiin työvaiheisiin ei mene 10 min enempää.

Että mikä on italialainen vastine tälle? En jaksa uskoa että italialaiset näkisivät joka arkipäivä aikaa ja vaivaa tuntikausia herkullisen ruoan valmistukseen. Ihmisiä hekin ovat, kiireineen.
7691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Italialaiset syövät esimerkiksi lihapullia tomaattikastikkeessa arkiruokana

Äänestä
  • Lihapullat tomaattikastikkeessa on secondo. Sitä ei syödä pastan kanssa, vaan pasta syödään ensin (primo).

    Äänestä

  • Hyvin yleinen Italialainen peruskotiruoka ja useimmiten herkullista. Lihapullat menevät nimellä 'polpette' ja useimmiten lihapullat ovat kastikkeessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hyvin yleinen Italialainen peruskotiruoka ja useimmiten herkullista. Lihapullat menevät nimellä 'polpette' ja useimmiten lihapullat ovat kastikkeessa.

    Syödään usein myös hevosen lihasta valmistettuna joka on herkullista ja Italialaisten laajasti arvostama liha.

    Äänestä

Joka maakunnalla on omat "arkiruokansa",. Alkuun pastaajollain kotitekoisella kastikkeella (sugo) , sitten joko lihaa tai kalaa lisukkeiden kanssa. . NS. NAKIT Ja MUUSI,ei ole Italiassa. Ruuan laittoon käytetään aikaa. Google kertoo.

Äänestä

Yksi melko nopea Italialainen arkiruoka on Cotoletto eli leivitetty naudan perusleike. Menee useimmiten nimellä Cotoletto alla Milanese. Sen voi syödä esimerkiksi munakoisoviipaleilla jotka on paistettu uunissa tai öljyssä pannulla.

Äänestä

Calabrialaisessa hotellissa varsinainen ilta-ateria koostui runsaista salaateista, tuoreista, myös paistetuista vihanneksista. Paistettuja perunoita. Myös pastaa. Friteerattuja jotakin, en tiedä mitä. Friteerattuja, falaffelpullan näköisiä pyöryköitä. Sitten jotain kalaa, mm. paistettua miekkakalaa, turskaa tai äyriäisiä (isoja katkarapuja). Oli myös lihatuotteita, ohuita porsaanlihasiivuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tykkään italialaisesta ruoasta, ja osaan itsekin valmistaa monenmoista. Kuitenkin, siihen menee aikaa jos alkaa tekemään tuoreista aineksista kaiken. En jaksa uskoa että italialaiset näkisivät vaivaa tuntikaupalla joka päivä ruoan tekemiseen.

Siksi kysynkin, mikä on italialaisten arkiruoka. Siis sellainen mikä valmistuu nopsaan eikä aikaa mene valmistukseen ikuisuutta? Suomessa vertailun vuoksi vaikka nakit ja muusi. Aikaa menee sen valmistamiseen reilu puoli tuntia, ja suurin osa ajasta on perunoiden kypsymisen odottelua. Varsinaisiin työvaiheisiin ei mene 10 min enempää.

Että mikä on italialainen vastine tälle? En jaksa uskoa että italialaiset näkisivät joka arkipäivä aikaa ja vaivaa tuntikausia herkullisen ruoan valmistukseen. Ihmisiä hekin ovat, kiireineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu