Joko olette lukeneet korkeinta oikeutta kirjan

Kirja kertoo yksityisetsivän taistelusta patkkimafiaa vastaan. Mielipide kirjasta? Millaisia tunteita se herätti?
482188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Mistä se on luettavissa? Onko Storytellissä?

Äänestä
  • Lainattu "Rakettikiidolla Suomen suurimmaksi keltalaputtajaksi veloituksettomalla pysäköinninvalvonnallaan noussut Parkkipate Oy käyttää nykyisin vuonna 2023 ehtokylttejä, jotka ovat pääosin harmaansinisiä. Suomen ilmaston ja pohjoiset leveysasteet huomioon ottaen, nämä on todettu liiketoiminnan kannalta toimivimmiksi. Mikäli ehtokyltit vielä sijoitetaan pysäköintialueiden sivustoille niin, että ne jäävät kuljettajalta sivupalkkien vuoksi havaitsematta tai selvästi sivuun sisäänajokaistalta, tuottaa pysäköintialue keltalappuja paremmin. Ehtokyltit asennetaan paikoin niin ylös, että henkilöauton kuljettajan on vaikea saada ehtokylttiä näkökenttäänsä.

    Valtakunnallisena toimijana Parkkipate Oy:n ehtokylttien olettaisi olevan jokseenkin yhtenäisiä, mutta tiheään rakennetun kerrostalolähiön seinään kiinnitetty kyltti on toisinaan varustettu haalealla taustalla, joka sointuu kerrostalon seinän väriin. Syynä voi toki olla vilpitön halu sopeuttaa ehtokyltit luontevasti ympäristöön, mutta havaittavuutta tämä ei lisää.

    Eikä ole tarkoituskaan, sillä lakia pysäköinninvalvonnasta tai tieliikennelakia ei sovelleta keltalaputtajiin. Keltalaputtajia eivät koske tosiasiallisesti mitkään muutkaan säädökset, vaan toiminta perustuu yksinomaan korkeimman oikeuden mandaattiin KKO 2010:23.

    Kuljettajan kannalta ehtokyltit ovat suonsilmä, sillä vaikka ehtokyltin havaitsisi, on kuljettaja ongelmissa, sillä ehtoja ei faktuaalisesti ilmoiteta. Parkkipate Oy:n tulovirran kannalta ehtokyltit ovat kuitenkin nyanssi, sillä Parkkipate Oy määrittelee säännöt kuljettajan erehtyessä aluevalvomalleen alueelle. Aluevalvojia on määrätty vain tuottamaan keltalappuja ja jättämään niiden oikeellisuuden arviointi yksin reklamaatiokäsittelijän vastuulle. Juridisen vastuun kantaa tietysti vain Parkkipate Oy sillä pysäköinninvalvojat eivät ole virkamiehiä, vaan isäntänsä määräysvallassa työlainsäädännön nojalla olevia työntekijöitä."

    https://www.lakita.fi/l/korkeinta-oikeutta-2023/

    Äänestä

"Kiitin ja poistuin käräjäoikeuden parkkipaikalle poliisin ruutuun parkkeeratulla autolla tyytyväisenä sukutapaamiseen Kuusamon Rukalle. "

Äänestä
  • Ei löydy tällaisia juttuja tuosta kirjasta. Tapahtumat on muutoinkin vain Helsingissä ja vissiin Espoossa. Mistä nuita lainauksia löydät? Laita PatePoika sivunumero jooko?

    Äänestä

"johdin tuomioistuinta tahallisesti harhaan vaan katsoakseni kuinka helposti se käy."

Äänestä
  • Miltä sivulta löytyy. Ei ole ainakaan Korkeinta oikeutta 2023 kirjastaa joka käsittelee yksinomaan Parkkipaten ja Uuvan eli rikollisjoukon toimintaa kansalaisia ja oikeuslaitosta kohtaan.

    Kirja kertoo erittäin mielenkiintoisesti törkeästä prosessipetoksesta, ei yksin pysäköinnistä tai autolla ajosta.
    Parkkipaten poerintätoimisto Uuva Oy johti Helsingin käräjäoikeutta väitetysti harhaan ja tuo lainaus "Johdin tuomioistuinta tahallisesti harhaan" on yksityisetsivän salaa nauhoittama, jossa asia myönnetään, eikö?

    Äänestä

"En malttanut olla kiihdyttämättä hyvin ripeään moottoritienopeuteen partioauton edustalta, sillä ei korttia voi kahdesti menettää."

Äänestä

"Psykoterapian keinoinkaan psykopatiaan taipuvaisille ei ole paljoa tehtävissä"

Äänestä
  • Kirjailija tarkoitti tällä Reijo ja Tomi Järvistä eli ristiin rastiin Uuva Oy:tä ja Parkkipatea omistavia isää ja poikaa, eikö?

    Äänestä

Onkohan kirjoittaja ihan viisas kun tunnustaa kirjassa rikoksiaan ja ylpeilee niillä🙈 Eikö se kuulosta hieman psykopatialta 🤔

Äänestä

Onko tämä yksityisetsivä kovempi kuin Philip Marlowe? Tai Jussi Vares? Mitkään velttom*lkut eivät lähde haastamaan parkkimafiaa, se on varmaa.

Äänestä

Ei oo Storytellis vaan kirja Korkeinta Oikeutta on ladattavissa lakiasiaintoimiston webbisivustolta:

www.lakita.fi

Parppipetejä ei teos kovin hennoin ottein käsittele :D

Äänestä
  • Teos ei anna myöskään kirjoittajastaan hyvää kuvaa. Aikaisemmin anyhelppi sivustolla kertoi kuinka teki ampuma eleitä kohti patkkipaten työntekijöitä ja esti heidän ajamisensa pois pihalta.

    Säälittää että ilmiselvä narsisti pilaa myös oman perheensä elämän.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Teos ei anna myöskään kirjoittajastaan hyvää kuvaa. Aikaisemmin anyhelppi sivustolla kertoi kuinka teki ampuma eleitä kohti patkkipaten työntekijöitä ja esti heidän ajamisensa pois pihalta.

    Säälittää että ilmiselvä narsisti pilaa myös oman perheensä elämän.

    Aivan täyttä paskaa :P Kertoi kirjassa Korkeinta oikeutta nostaneensa puhelimen taskusta ja Paten aluevalvojan vissiin luulleen tätä aseeksi ja ajaneen nurmikon läpi karkuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Aivan täyttä paskaa :P Kertoi kirjassa Korkeinta oikeutta nostaneensa puhelimen taskusta ja Paten aluevalvojan vissiin luulleen tätä aseeksi ja ajaneen nurmikon läpi karkuun.

    Ehkä on ottanut puhelimen mutta onhan se päivän selvää, että on täytynyt antaa ymmärtää jotain....

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Aivan täyttä paskaa :P Kertoi kirjassa Korkeinta oikeutta nostaneensa puhelimen taskusta ja Paten aluevalvojan vissiin luulleen tätä aseeksi ja ajaneen nurmikon läpi karkuun.

    Muuten kuvan kaappaukset on kaikesta ;)

    t: yksityisetsivä

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Teos ei anna myöskään kirjoittajastaan hyvää kuvaa. Aikaisemmin anyhelppi sivustolla kertoi kuinka teki ampuma eleitä kohti patkkipaten työntekijöitä ja esti heidän ajamisensa pois pihalta.

    Säälittää että ilmiselvä narsisti pilaa myös oman perheensä elämän.

    Kirjoittajasta saa kuvan että puhuu ainakin totta alusta alkaen. Vajaa puolet jäljellä mutta en saa kyllä tuollaista kuvaa kirjoittajasta, Jarkko Hyppösestä. Miten ajattelit hänen pilaavan oman tai perheen elämän? En ymmärrä?

    Äänestä

Loistava kirja vaikka vähän helvetin pitkä. Vähän niin kuin tosielämän dekkari. Harvoin kukaan kirjoittaa oikeudenkäynnistä, oli erityisen mielenkiintoista lukea miten ylipäänsäkin oikeusprosessit etenee.

Parkkipatesta saa järin ja perin karun kuvan. Rikollisliiga kuvaa kyllä hyvin yhtiön ja perintäyhtiönsä Uuvan touhua. Häikäisevän kriminaalia sanoisin..
Laho oksa putoaa aina ja nyt on tullut Pate-Uuva Oy:n vuoro.

Olis kieltämättä helpompi lukea jos lataisi sen kirjan jonnekin kirjasovellukseen. Jotain 500 sivua pdfnä joutu lukee läppäriltä mut ei malttanut olla kyllä lukemattakaan :)

Äänestä

Syyllinen on heka joka antoi virheellistä tietoa. Parkkipate olisi saanut kuitenkin neuvoa mikä on oikea pysäköintipaikka.

Äänestä
  • Höpö höpö - Parkkipate-Uuva Oy perherikosyhtiö haastaa säännönmukaisesti vääriä vastaajia oikeuteen ja pelottelee sekä uhkauspuheluin vaientaa, jopa hädänalaiseen asemaan joutuneiden kansalaisten asianajajia.

    Kriminaali rikollisjoukko, mutta laho oksa putoaa aina loppuviimein. Nyt kaatuu rymisten koko Isin siementämä ja Pojan istuttama puu ;)

    https://www.lakita.fi/l/parkkipate-ja-uuva-pelottelee-asianajotoimistoja/

    Äänestä

Repesin ;)))

"Järvisen Reijon blogikirjoituksen mukaan KTC Finland Oy:n perimät saatavat ovat olleet ”luonteeltaan perimiskelpoisia ja aiheellisia ja niiden vanhentuminen on katkaistu.”
Reijon tuntien luonteeltaan perimiskelpoinen ei tarkoita oikeustieteessä tunnustettua perimiskelpoista saatavaa. Ilmaisu on kuin sanoisi sarjakuristajaa luonteeltaan helläksi." s.87

"Järvinen ei luonnollisestikaan ota kantaa eettisiin kysymyksiin, sillä ei Reijo blogiinsa kirjoittanut eettisen vastuuntunnon vuoksi, vaan yksin rikosvastuun ja perheyhtiönsä luhistumisen pelossa. KTC Finland Oy piti moitittavana ylitarkastaja Timo Korhosen menettelyä kirjoittaa keskustelupalstoille, mutta mielipiteeni on, että heti kun lainsäädäntö mahdollistaa kloonaamisen, Timo Korhosia täytyy tuottaa jokaiseen julkista valtaa käyttävään instanssiin korkeinta oikeutta myöten." s.88

Äänestä

Lopeta jo parkkipaten mollaaminen!

Äänestä
  • "Toimistooni soitti 13.1.2022 Uuva Oy:n hallituksen jäsen Reijo Järvinen. Reijo Järvinen oli erittäin kiihtynyt ja kritisoi voimakkaasti kirjoitusta verkkosivuillamme. Minulle ei tuossa vaiheessa kuitenkaan aivan tarkoin selvinnyt miten Uuva Oy:n hallituksen jäsen liittyisi ParkkiPate Oy:öön.

    Reijo Järvinen ei kyennyt yksilöimään mitä kirjoituksesta tulisi muuttaa ja Järvinen keskittyi lähinnä kritisoimaan asianajotoimistoni pientä kokoa ja alhaista liikevaihdon määrää. Reijo Järvinen toimii myös ParkkiPate Oy:n perintätoimesta huolehtivan Uuva Oy:n vastuuhenkilönä (perintätoiminnasta vastaava henkilö)."

    (Helsinki, asianajaja J.K)

    Äänestä

LAKIALOITE TULOSSA PIAN:

Pysäköinninvalvonnasta annettuun lakiin (727/2011) lisätään uusi 2 a § seuraavasti:

2 a § Yksityisen pysäköintivirheseuraamuksen kielto

Sopimusehto, jolla määrätään sopimussakko tai sitä vastaava tosiasiallisesti sanktioluontoinen maksu 1 §:ssä tarkoitetusta pysäköintivirheestä tai muusta vastaavasta ajoneuvon virhepysäköinnistä, on mitätön.
__________________________________________________________________

Perustelut
Suomen laki ei tunne yksityistä pysäköinninvalvontaa.
Koko liiketoiminta-ala perustuu yksinomaan oikeuskäytäntöön, joka on yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöiden velkomuskanteillaan luomaa.

Pysäköintivirhemaksusta on säädetty lain (727/2011) 10 §:n mukaan julkinen pysäköinninvalvonta kuuluu poliisille ja kunnalliselle pysäköinninvalvojalle, joilla on toimivalta valvoa pysäköintiä ja määrätä lain mukainen pysäköintivirhemaksu julkisilla sekä yksityisillä alueilla.

Yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöiden tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen, ja maksimoida kirjoitettujen pysäköintivalvontamaksujen määrä. Viranomaislähtöisen pysäköinninvalvonnan tehtävä on sen sijaan ajaa yleistä etua, ja suojata korkeampia oikeushyviä eli estää esimerkiksi pelastusteille pysäköiminen turvaten korkeinta oikeushyvää, ihmishenkeä. Viranomaisten pysäköintivirhemaksuista saatu tulo kertyy yksin valtion ja veronmaksajien hyväksi.

Yksityisten osakeyhtiöiden määräämät virhemaksut ovat pääsääntöisesti yhtiöiden ainoa tulonlähde, sillä pysäköinninvalvontapalvelu on lähtökohtaisesti vastikkeeton palvelun tilaajalle, jolloin yhtiöiden ansaintalogiikkana on maksimoida valvontamaksujen määrä keinoja kaihtamatta.

Reklamointi yksityisten pysäköintifirmojen lainvastaisista, kohtuuttomista ja perusteettomista pysäköinninvalvontamaksuista on lähes mahdotonta vaikeiksi tehtyjen reklamointikäytänteiden, vastaamattomuuden, postilokero-osoitteiden, uhkailevien, painostavien viestien, noreply-sähköpostiosoitteiden ja vain tekaistuilla nimillä esiintyvien yhtiöiden edustajien takia. Väitetyt saatavat yhtiöt vievät herkästi käräjäoikeuteen aiheellisista reklamaatioista riippumatta.

Yksityistä pysäköinninvalvonta-alaa hallitsee tällä hetkellä Suomen suurin pysäköinninvalvontayhtiö Parkkipate Oy, joka painostaa ja pelottelee asiakkaakseen joutuneiden ohella myös asianajotoimistoja, jotka pyrkivät auttamaan Parkkipate Oy:n ja saman perheen omistaman Uuva Oy:n asiakkaaksi joutuneita.

Parkkipate Oy toimii kirjanpidollisista syistä sekä kuluttajissa sekaannusta aiheuttaakseen aputoiminimillä; City Parkki, Cityparkki, OmaPate, Pate Aula, Pate Pilvi, Oma Pate, Oma Ruutu, Uudenmaan Pysäköinninvalvonta, Alueellinen Pysäköinninvalvonta, APV Yksityinen Pysäköinninvalvonta, UPV, APV, ParkkiPate Hyvä valvontatapa ja Suomen Aluevalvonta Oy.

Parkkipate Oy on laajentunut ylivoimaiseksi markkinajohtajaksi viimeisen 8 vuoden aikana tarjoamalla vastikkeetonta pysäköinninvalvontapalvelua. Enemmistö vastuullisista yrittäjistä on kilpailuoikeudellisesti menettänyt mahdollisuutensa harjoittaa kannattavaa, vastikkeellista pysäköinninvalvontapalvelua.

Parkkipate Oy:n vastikkeettoman palvelun mahdollistaa yksinomaan saman perheen perintäyhtiö Uuva Oy, joka laskuttaa Parkkipate Oy:n asiakkaaksi joutuneilta vuosittain, lisäksi noin 7 miljoonan euron edestä perintä-, sekä oikeudenkäyntikuluina.

SPATY:n eli yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöiden edunvalvontajärjestön puheenjohtajana on toiminut niin ikään vuosikaudet Parkkipate Oy:n toimitusjohtaja Christian Metsäranta.

Perheyhtiöt toimivat yksinomaan postilokerosoitteesta käsin, mutta toimitilansa sijaitsevat samassa liikekiinteistössä Pohjois-Helsingissä. Perheyhtiöiden vuosittainen kirjanpitoon merkitty liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa.


Yli vuosikymmenen jatkuneen yksityisen parkkisirkuksen on mahdollistanut Suomen korkein oikeus, joka antoi vuonna 2010 kasuistisen ja vahvasti erimielisen prejudikaatin Dnro KKO 2010:23. Tästä ennakkopäätöksestä johtuen Suomen kansalaiset ovat maksaneet satoja miljoonia euroja pysäköinninvalvontamaksuina, oikeudenkäyntikuluina sekä julkisten oikeussuojainstanssien, kuten kuluttajariitalautakunnan, tietosuojavaltuutetun toimiston sekä tuomioistuinlaitoksen kuluina.

Yksityinen pysäköinninvalvonta ei kuulu oikeusvaltioon.

(lähde: Lakita -lakitoimiston Parkkirikosblogi, Korkeinta Oikeutta, 2023 -kirja, Parkkipate Oy kaupparekisteriote, Uuva Oy kaupparekisteriote)

LAKIALOITE JULKAISTAAN 11-13.4.2023

Äänestä
  • Laita linkki kun se on saatavissa.

    Äänestä

Pilaat kaiken!

Äänestä

PP-Uuvan kannataisi haastaa parkkiaktivistit käräjille. Ihan sama mistä mutta jostain siviili- tai rikosprosessiin.
Todistajiksi kutsuttaisiin asianajajia, PP-Uuvan työntekijöitä, TSV:n ja KKV:n juristeja, Isä ja poika jne.

Kyllä loppuisi parkkiaktivismi heti.
Tutkintapyyntö kannattaa!

Äänestä
  • Parkkiaktivismi on yhteiskunnan syöpä ja parkkiluikuruuden juurisyy!

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Parkkiaktivismi on yhteiskunnan syöpä ja parkkiluikuruuden juurisyy!

    Eikö Korkeinta Oikeutta kirjassa sanottu että Parkkimafia on yhteiskunnan syöpä, jonka juristin skalpelli leikkaa pois? Tai jotenkin noin.
    Parkkimafia kihisee kiukusta näköjään :)

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Eikö Korkeinta Oikeutta kirjassa sanottu että Parkkimafia on yhteiskunnan syöpä, jonka juristin skalpelli leikkaa pois? Tai jotenkin noin.
    Parkkimafia kihisee kiukusta näköjään :)

    Lakitan konkurssi on ajan kysymys!

    Äänestä

Nopealla vilkaisulla ainakin yksi asia kiinnitti huomioni: Kirjasta otetuissa teksteissä mainitaan varsin monta kertaa pysäköinti pelastustielle keltalaputuksen kohteena. Sen ei pitäisi olla siellä ollenkaan, koska kyseessä on tieliikennelaissa määritelty liikennevirhemaksukohde. Näin ollen asia on selkeästi keltalaputtajien toimivaltuuksien ulkopuolella ja sen yrittäminenkin on virkavallan anastus.

Kukaan maanomistaja ei voi sopimuksella ohittaa, mitä laissa määrätään. Ei varsinkaan epämääräisen kolmannen tahon kanssa solmitulla sopimuksella.

Äänestä

HEII!!
Lakita laittanut kirjan KORKEINTA OIKEUTTA nyt ilmaiseksi ladattavaksi, ladatkaa nopeasti ennen kuin menee maksumuurin taakse. Saattaa meinaan olla puhdas erehdys sillä on nettikaupassaan samaan aikaan myös myynnissä.

lakita.fi etusivulla painike mistä ladattavissa 0 €

Vaikuttaa mielenkiintoiselta vaan en saa selkoa onko tietokirja vai deckkari? Takakansi viittaa deckkariin mut sisältö faktanoloista.

Äänestä
  • Heh aamneljältä ei parkkiluikuri saa unta ja etsii kuumeisesti keinoa olla maksamatta valvontamaksuja. Menee ikä, terveys ja rahat luikuroidessa 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Heh aamneljältä ei parkkiluikuri saa unta ja etsii kuumeisesti keinoa olla maksamatta valvontamaksuja. Menee ikä, terveys ja rahat luikuroidessa 😅

    Parkkipate Oy:n entinen työntekijä myöntää petoslaputuksen olevan yleistä ja esimiestasolta johdettua. Parkkipate Oy:llä vuosia työskennellyt kertoi 15.4.2023 seuraavaa;

    - Työntekijöille on annettu määrä, joka valvontamaksuja täytyy työvuorossa vähintään kirjoittaa tai tulee sanomista (sakkokiintiö 15-20 kpl/vuoro/työntekijä)

    - Jos ei ole virhepysäköintejä niin kynnys kyseenalaiseen laputukseen kasvaa.

    - Moni työntekijä laputti aiheetta. Yleistä oli että yritettiin ottaa esim. kuvia niin että jokin pysäköintilupa tai pysäköintikiekko ei näkynyt kuvassa.

    - Koeajalla olevat potkittiin pellolle tosi nopeasti jos ei tuohon (15/20) sakon määrään pystyneet, muut saattoi saada varoituksia ja jotkut irtisanomisehdotuksia.

    - Firmassa ei ole mistään syystä lupa mitätöidä valvontamaksua vaikka kuinka virhepysäköinnille olisi niin sanotusti hyvä syy. (annettuja laputuksia ei saa perua)

    - Jos kyseenalaisti laputuspainostusta siitä tuli heti noottia tai varoituksia. (laputuspainostus)

    - Koeajalla jos uskalsi valittaa, niin heitetiin yleensä ulos. Vanhempia työntekijöitä koitettiin savustaa ulos jos liikaa kyseenalaistivat PP:n käytäntöjä tai firman menettelyjä.

    - Esimiehet kyttäävät ja seuraavat laputusmääriä päivittäin. Yleinen ohjeistus oli että ”Jos ei ole varma laputetaanko, niin laputetaan silti, reklamoikoot sitten” (reklamaatioissa esitetyt seikat eivät tietosuojavaltuutetulle Parkkipate Oy:n lausumasti muuta PP:n käsitystä asiasta, vaan saatavat viedään oikeudelliseen perintään ”KKO:n oikeuskäytännön nojalla.”)


    Ahh.. Suuri nautinto tuhota rikollisliiga Suomesta :PPP

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Parkkipate Oy:n entinen työntekijä myöntää petoslaputuksen olevan yleistä ja esimiestasolta johdettua. Parkkipate Oy:llä vuosia työskennellyt kertoi 15.4.2023 seuraavaa;

    - Työntekijöille on annettu määrä, joka valvontamaksuja täytyy työvuorossa vähintään kirjoittaa tai tulee sanomista (sakkokiintiö 15-20 kpl/vuoro/työntekijä)

    - Jos ei ole virhepysäköintejä niin kynnys kyseenalaiseen laputukseen kasvaa.

    - Moni työntekijä laputti aiheetta. Yleistä oli että yritettiin ottaa esim. kuvia niin että jokin pysäköintilupa tai pysäköintikiekko ei näkynyt kuvassa.

    - Koeajalla olevat potkittiin pellolle tosi nopeasti jos ei tuohon (15/20) sakon määrään pystyneet, muut saattoi saada varoituksia ja jotkut irtisanomisehdotuksia.

    - Firmassa ei ole mistään syystä lupa mitätöidä valvontamaksua vaikka kuinka virhepysäköinnille olisi niin sanotusti hyvä syy. (annettuja laputuksia ei saa perua)

    - Jos kyseenalaisti laputuspainostusta siitä tuli heti noottia tai varoituksia. (laputuspainostus)

    - Koeajalla jos uskalsi valittaa, niin heitetiin yleensä ulos. Vanhempia työntekijöitä koitettiin savustaa ulos jos liikaa kyseenalaistivat PP:n käytäntöjä tai firman menettelyjä.

    - Esimiehet kyttäävät ja seuraavat laputusmääriä päivittäin. Yleinen ohjeistus oli että ”Jos ei ole varma laputetaanko, niin laputetaan silti, reklamoikoot sitten” (reklamaatioissa esitetyt seikat eivät tietosuojavaltuutetulle Parkkipate Oy:n lausumasti muuta PP:n käsitystä asiasta, vaan saatavat viedään oikeudelliseen perintään ”KKO:n oikeuskäytännön nojalla.”)


    Ahh.. Suuri nautinto tuhota rikollisliiga Suomesta :PPP

    Älä unta nää anyhelppi!

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Älä unta nää anyhelppi!

    IL ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    IL ;)

    Et tee sitä! Et lähetä Jaakolle juttuvinkiä!

    Äänestä

Olipa rohkea kirjailija!! Parkkipaten ja Uuvan rikoksia ei paljoa hissuteltu vaan paukutettiin puolentuhatta sivua menemään niin että tästä kirjasta vielä kuullaan :DDD

Hyvin kuvannut mitä kusetusta toi touhu on pysäköintiehtokyltistä lähtien.

Äänestä
  • Jake liity meihin

    Äänestä

Yksityinen pysäköinninvalvonta kiellettävä
26.4.2023 klo 06.00 | Lakita

Kansalaisaloite.fi -palvelussa on tänään 26.4.2023 tullut vireille kansalaisaloite, jossa esitetään kiellettäväksi yksityinen pysäköinninvalvonta.

Kansalaisaloitteen sisältö

Pysäköinninvalvonnasta annettuun lakiin (727/2011) lisätään uusi 2 a § seuraavasti:
2 a § Yksityisen pysäköintivirheseuraamuksen kielto
Sopimusehto, jolla määrätään sopimussakko tai sitä vastaava tosiasiallisesti sanktioluontoinen maksu pysäköinninvalvonnasta annetun lain (727/2011) 1 §:ssä tarkoitetusta pysäköintivirheestä tai muusta vastaavasta ajoneuvon virhepysäköinnistä, on mitätön.
Suomen valtion ja kansalaisten etu on tehdä laputtamisesta mitätöntä.

Kannata lakialoitetta:
www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12031

Äänestä
  • En kannata. Jake tuu meille töihin.

    Äänestä

Minulla ei ole tapana kommentoida lukemiani asioita, mutta...

Autoni sai keltaisen koristeen omalla pysäköintipaikallani. Viitaten johdantoon korkeimmasta oikeudesta, kävi ilmi, että en ole keskimääräistä älykkäämpi, minulla ei ole itsesuojeluvaistoa ja koen vahvasti olevani sisukas periaatteen nainen. Valvontamaksu on riitautettu ja prosessin tulevaisuus auki.

Reklamaatioprosessi itsessään oli erikoinen sirkus ja luonnollisestikaan vastauksia kysymyksiini ja varsinaisiin reklamaatioperusteisiini en koskaan saanut. Reklamointikeskustelu on tallennettu ja omaa näyttöä valvontamaksun perusteettomuudesta löytyy pidemmältä ajalta. Nyt sitten odotellaan, onko oman paikkakuntani yksityisen pysäköinninvalvonnan toiminnan moraali samalla tasolla kuin eteläisemmässä Suomessa. SPATYn hallituksessa istuu tämänkin firman MKM Park Service Oy:n toimitusjohtaja M.Koljander.

Yksityishenkilölle, jolla ei ole lainopillista koulutusta ja jonka toimintaa viittoo vain henkilökohtainen näkemys oikeudenmukaisuudesta, riittävän tiedon löytäminen ja kerääminen tällaiseen villin lännen prosessiin on työlästä, joten Korkeinta Oikeutta on loistava kirja ja etenkin jos on saanut yksityisen parkkisakon.
Kirjassa on tehty yksityisen parkinvalvonnan toimintatapoja julkiseksi ja koottu lakeja ja tietoa kaikkien saataville. Kirjassa on valaistu taustoja ja syitä näille erikoisille prosesseille, joissa logiikalle ja perusjärjelle ei ole sijaa. Lukemisen jälkeen ymmärrän alan kokonaistilannetta huomattavasti paremmin ja osaan myös korjata odotuksiani oman parkkihelvetin etenemisestä.

Kirjailijan J.Hyppösen työ on arvokasta ja hyödyksi monelle näihin tilanteisiin joutuneille.

Äänestä
  • Ok Jakeliini

    Äänestä

Pirun hyvä kirja. Parkkipetet vedetään kölin alle alkutekstistä lähtien :D
Rohkeaa tekstiä.
Lukusuositus!!

Äänestä
  • Ok Jake

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kirja kertoo yksityisetsivän taistelusta patkkimafiaa vastaan. Mielipide kirjasta? Millaisia tunteita se herätti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu