Ylöjärvi: taas vei mönkkäri yhden nuoren

Eikö noihin saada edes mitään turvakaarta tai jotain? Miten nämä kapineet on voitu hyväksyä viranomaisen taholta?
11722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ja ja tulee viemään jatkossakin. Sen verran kivoja leluja ja epävakaita osaamattoman ja ilman itsesuojeluvaistoa olevan nuoren käsissä.

Äänestä

Itse olen työskennellyt Polariksella ja voin sanoa että turvallisuus on aivan toissijainen asia heillä. Pyrkivät maksimoimaan vain voitot. Tietämykseni mukaan Polaris on myös maksanut Hallituksen poliitikoille että äänestäisivät mönkiä lakien puolesta.

Äänestä
  • cfmotor tulee kiinasta ja mitä kiinalaiset haluaa meille länsimaalaisille...

    Äänestä

Nuoriso tappaa itsensä oli kulkupeli lähtökohtaisesti kuinka turvallinen tahansa.
Eilen viimeksi katsoin kuinka teini ajeli mönkkärillään 40 alueella noin 65 vauhtia ja sitten veti risteyksestä formulamaisilla ajolinjoilla lievässä sivuliusussa. Tie oli märkä joten sivuliusu oli tuloksena, kuivalla pinnalla olisi mennyt 2 pyöräiseksi. Ja perässä helvetinmoinen letka yhtä kovaa kulkevia moottoripyöriksi viritettyjä mopoja.
En tiedä mitkä ovat kertoimet sille, että tuollaisesta joukkueesta kaikki näkevät 20-vuotispäivänsä.

Äänestä

Turvakaari ? tyhmää sillä itse nuo itsensä tappavat idioottimaisella ajollaan on FAKTA!! samoin ukot juovuspäissään suurimmaksi osaksi mäntyyn ajavat tai kaarteesta ulos. Harvassa on kuolemantapaukset normaalissa käytössä. Kusipäitä ei tartte suojella.

Äänestä

Ongelma noissa on pehmeät renkaat joissa on todella vähän ilmaa. Asfaltilla sellaiset on todella arvaamattomat käytökseltään. Moni edes aikuinen ei osaa kallistaa itseään sisämutkan puolelle vaan seisoo kuin tikku ja kaataa mönkijän.

Äänestä

Traktorimönkiät voisi kokonaan poistaa tieliikenteessä tai muuttaa lakia että ne katsastetaan jatkossa valkokilpisiksi ja niitä saisi ajaa vasta autokortilla. Nuoret niillä mitään töitä tee mihin ne on tarkoitettu, vaan ajelevat kylällä ja kaupungilla joutavaa.

Äänestä
  • Ajoneuvojen luokituksesta päättää EU, ei Suomi!
    Mikään lakimuutos ei siis tule kyseeseen, vaan pitää muuttaa EU direktiiviä ja/tai EU asetusta.

    Suuntaus on ihan vastakkainen sille mitä haluat. Traktorimönkijöiden suurin sallittu nopeus nostettiin 80 km/h, mikäli löytyy ABS jarrut, ja valmistaja tuo nopeuden hyväksyy. Viranomainen ei siis asiaan vaikuta, vaan nimenomaan valmistaja. Myös rengastukseeen otettiin viranomaisvalvonnassa tiukempi ote: suuremmassa vauhdissa turvallisemmat auton renkaat ovat kiellettyjä, ja mönkkärin maastorenkaat huonommalla tiepidolla ja arvaamattomalla ajokäytöksellä pakolliset.

    Äänestä

Onko kukaan koskaan missään nähnyt kaksipyöräistä mönkijää ajossa?
Entä 2 pyörästä moottorikelkkaa?

Tämä alafoorumi mönkijöille ja moottorikeljoille kun on kaksipyöräisille tarkoitetun foorumin osa!
Ihmettelen vaan että miksi. Miksei ole suoraan pääfoorumin alla?

Äänestä
  • Pääfoorumi = ajoneuvot ja liikenne

    Äänestä

  • "Onko kukaan koskaan missään nähnyt kaksipyöräistä mönkijää ajossa?
    Entä 2 pyörästä moottorikelkkaa?"

    Lopeta se panimotuotteiden kanssa läträäminen ja pidä nenän valkaisua edes muutama viikko, niin kyllä nuo kuvaamasi hallusinaatiot siitä vähitellen katoavat.



    😆😆😆

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikö noihin saada edes mitään turvakaarta tai jotain? Miten nämä kapineet on voitu hyväksyä viranomaisen taholta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu