Ratkaisu Ruotsin jengirikollisuuteen

Tämän sunnuntain (1.10) Hesarissa on kiinnostava mielipidekirjoitus Ruotsin jengiväkivallan kukistamiseksi. Kirjoituksen on laatinut yliopistolehtori Matti Karppa Göteborgista.

Hänen mielestään välitön ratkaisukeino olisi huumekaupan laillistaminen. Järjestäytnyt rikollisuus ei toimi eikä kiinnosta, jos siltä viedään rahanansaintamahdollisuudet. Jengithän toimivat huumebisneksen avulla ja väkivaltainen sota on reviiritaistelua laittoman bisneksen sisällä. Kilpailijat halutaan eliminoida. Ihan tuttua tarinaa Meksikosta ja muista huumemaista. Huumeiden laillistaminen veisi siis markkinat rikollisilta. Ratkaisu ei ongelmaton, kirjoittaa Karppa ja Ruotsin huumevastaisessa mielipideilmastossa myös epärealistinen. Mutta aika tehottomilta näyttävät myös laki ja oikeus -linjan ratkaisut.

Pehmeämpi tapa on sosiaalipoliittinen, mutta se ei ole nopea ratkaisukeino, vaikka juuri segregaation aiheuttama osattomuus on ongelman perussyy. Ruotsiin rakennettiin "heikomman aineksen" ghettoja 70-luvulta asti, mihin Karppakin liittää ongelman juurisyyn. Ja se parempi aines on koko ajan haluttomampi ratkaisemaan asiaa sosiaalipoliittisin keinoin. Tilanteen ylläpitäminen johtaa rikollisten alakultturien erillisyyden vahvistumiseen. Yhteiskuntaan kuulumattomuuden tunne vaan saa lisää oikeutusta sieltä pudonneiden keskuudessa.

Saksa tulee mahdollisesti käyttämään juuri välitöntä ratkaisukeinoa eli huumeiden laillistamista ainakin jossakin määrin. Ajatuksena on markkinoiden vieminen rikollisilta. Sama ajatus lopetti aikoinaan kieltolait ja osoittautui toimivaksi ratkaisuksi myös Suomessa. Väkivaltarikollisuus alkoi sen seurauksena vähetä ja ammattimainen rikollisuus kuihtua.

Uskoisin, että Ruotsissa aletaan pian käydä laaja-alaista keskustelua ratkaisukeinoista. Tähän asti se on pyörinyt poliisin vahvistamisena ja rangaistusten koventamisena. Se ei ole vaan missään eikä koskaan oikein toiminut, joten keinovalikoimaa pitäisi yrittää laajentaa.
83622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

Voikin kysyä, tarvitaanko yliopistoja ja professoreita, yhteiskunnan varoin. Kun ajatukset ovat tuota luokkaa. Tuo linjahan on oikeastaan käyty osittain mm. Usassa, ja seurauksena on ollut ketastrofi, yhteiskunnan tuho ja narkkarikaupunkeja. Silti dealereitä tarvitaan, ja he ovat sitkeämpiä kuin torakat ja lutikat.

Ei siis toimi.

Äänestä
  • Talojen katoille tarkka-ampujia, armeijan joukot tekemään kotitarkastuksia etsimään aseita, huumeita ja laittomia maassa olevia. Aseen kanssa liikkuva, ilman virkapukua tai poliisi tunnuksia oleva ammutaan. Poikkeustilaa jatketaan niin kauan kun aseet ja huumeet on poissa, samoin kuin laittomasti maassa oleskelevat .

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Talojen katoille tarkka-ampujia, armeijan joukot tekemään kotitarkastuksia etsimään aseita, huumeita ja laittomia maassa olevia. Aseen kanssa liikkuva, ilman virkapukua tai poliisi tunnuksia oleva ammutaan. Poikkeustilaa jatketaan niin kauan kun aseet ja huumeet on poissa, samoin kuin laittomasti maassa oleskelevat .

    Kuulostaa ihan syvimmän pään muslimivaltiohenkiseltä touhulta.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Talojen katoille tarkka-ampujia, armeijan joukot tekemään kotitarkastuksia etsimään aseita, huumeita ja laittomia maassa olevia. Aseen kanssa liikkuva, ilman virkapukua tai poliisi tunnuksia oleva ammutaan. Poikkeustilaa jatketaan niin kauan kun aseet ja huumeet on poissa, samoin kuin laittomasti maassa oleskelevat .

    Saako ampua moottoripyöräjengiläisiä tai kantaruotsalaisia huumeenmyyjiä?

    Äänestä

  • ”Ruotsin poliittinen järjestelmä on kyvytön vastaamaan ongelmiin, koska tehokkaat toimenpiteet johtavat äänestäjien antamaan rangaistukseen. Äänestäjät eivät halua ”huonoa ainesta” asuinalueilleen, omien lastensa kouluihin. He eivät halua jakaa tukia, eivät maksaa sosiaaliohjelmia eivätkä halua työpaikoilleen ”vääränlaisia ihmisiä”. Ruotsin kansa haluaa jengejä tuottavaa politiikkaa.”

    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009889485.html

    Persujen levittämä muukalaisviha ja syrjäytymistä edistävät toimet ovat viemässä Suomen Ruotsin tielle.

    Äänestä

Kehitysmaaksi muuttuminen on huono ”ratkaisu” ongelmaan, joka johtuu massamaahanmuutosta.

Äänestä
  • Ruotsissa prätkäjengitkin ovat tappaneet vuosien aikana.
    2016 äärioikeistolaiset jengit räjäyttelivät pommeja. Oppi oli haettu Venäjällä järjestetyillä leireiltä.

    Äänestä

Jos huumejengien väkivalta ratkaistaisiin poliiseilla, niin kuinka paljon poliiseja pitäisi palkata lisää?

Äänestä
  • Huomattavasti vähemmän kuin kuvitellaan, poliiseille pitäisi palauttaa oikeudet hoitaa työnsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Huomattavasti vähemmän kuin kuvitellaan, poliiseille pitäisi palauttaa oikeudet hoitaa työnsä.

    Eivät saa edes ratkaistua huumejengien tekemiä polkupyörävarkauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eivät saa edes ratkaistua huumejengien tekemiä polkupyörävarkauksia.

    Sellaisiin ei ole aikaa, pitää kantaa istuskelijoita kaduluilta ja olla oikeudessa vastaamassa kun on "kajottu".

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sellaisiin ei ole aikaa, pitää kantaa istuskelijoita kaduluilta ja olla oikeudessa vastaamassa kun on "kajottu".

    Eli huumejengit saavat mellastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Huomattavasti vähemmän kuin kuvitellaan, poliiseille pitäisi palauttaa oikeudet hoitaa työnsä.

    Vihreät sisäministeri eivät millään meinanneet antaa bensarahaa poliisien virkaautojen polttoaineeseen jne. Ja monet rikokset jäivät selvittämättä ja tutkimatta tämän takia .

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Vihreät sisäministeri eivät millään meinanneet antaa bensarahaa poliisien virkaautojen polttoaineeseen jne. Ja monet rikokset jäivät selvittämättä ja tutkimatta tämän takia .

    PersKeKo-hallituksen leikkauspolitiikan seurausta. Erityisesti kohdennettiin harmaan talouden tutkintaan.

    "Oppositio ryöpytti: ”Hallituksen lakiesitys kuin katuva pankkirosvo – joka saa pitää ryöstörahat”

    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015102220547318

    Eli persut itse järjestävät ongelmia ja esittävät sitten niihin yksinkertaisia ratkaisuja?

    Äänestä

  • Jos poliisille annetaan koko ajan enemmän oikeuksia, eikö ole riski, että poliisi käyttää niitä tulevaisuudessa syntyperäisiä suomalaisia vastaan? Perussuomalaisen pääministerin ja sisäministerin alaisuudessa kiusaus sellaiseen olisi varmasti suuri.

    Äänestä

Miten paljon valtio saisi verotuloja kieltolain kumoamisella?

Äänestä
  • Ei ehkä samaa noin 3,5 miljardia kuin alkoholista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei ehkä samaa noin 3,5 miljardia kuin alkoholista.

    Ei persuille kelpaa pikku miljardit. Tuo olisi vain 1/3 2024 vuoden alijäämästä tai tuoll paikkaisi komiasti Hyvinvointialueiden SOTEn puutteen.

    Äänestä

Toimiva rakaisu.

Äänestä

Persut eivät uskalla ratkaista asiaa.

Äänestä

Tuohan tarkoittaisi oikeastaan sitä, että luovutetaan se "länsimainen sivistys- ja oikeusvaltiuo" rikollisjengeille, jotka saisivat pyrkimyksensä läpi. He tekisivät länsimaista oman kultuurinsa mukaisen yhteiskunnan, sellaisen jota väittivät ja väittävät pakenevansa. Kuten aiemmin on esiin tuotu, ja tuodaan varmastikin lisää. Kysehän ei ole pakenemisesta, vaan levittämisestä.
Ruotsalaiset ovat siitä karmaiseva esimerkki. Oma lukunsa ovat nuo turhat professorit, jotka ovat viisaudessaan halukaita romuttamaan länsimaisen yhteiskunan, miksi ? Sitä on mahdotonta ymmärtää.

Äänestä
  • Jos olisi tehty Perussuomalaista politiikkaa maahanmuuton suhteen,niin tälläistä matuongemaa meillä ei nyt olisi .

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos olisi tehty Perussuomalaista politiikkaa maahanmuuton suhteen,niin tälläistä matuongemaa meillä ei nyt olisi .

    Jussi Hallaaho puhui näistä matuongelmista jo vusia sitten,vastaus oli Vihervasureilta,nämä rikastusstavat meidän kulttuuriamme . Miten pöljä ajattelutapa .

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos olisi tehty Perussuomalaista politiikkaa maahanmuuton suhteen,niin tälläistä matuongemaa meillä ei nyt olisi .

    No nythän persuilla on tilaisuus hoitaa asia. Vai onko sekin tyhjää mölinää?

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No nythän persuilla on tilaisuus hoitaa asia. Vai onko sekin tyhjää mölinää?

    Kysy Biaudetilta

    Äänestä

  • Persut on tosiasn hiljaista porukkaa kun nyt pitäisi hoitaa asiaa. Ei ainuttakaan esitystä.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Eihän tuossa mitään luovuteta rikollisjengeille vaan otetaan niiltä ansaintamahdollisuus pois. Idea on sama kuin kieltolain kumoamisessa. Ei Suomi kaatunut kieltolain kumoamiseen. Ei se tietenkään ollut ongelmaton ratkaisu, koska alkoholin kulutus laajeni ja alkoholin aiheuttamat terveyshaitat lisääntyivät. Silti moni ei kaipaa kieltolakia takaisin.

    1Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kyllä luovutettaisiin, niille annettaisiin vapaat toiminta edellytykset. Kuka esim. toimittaisi ne "lailliset" huumeet ? Usassa ja muissa maissa joissa mm. marihuana on "laillistettu", kauppa on edelleenkin rikollisten ja laittomien käsissä. Verottomana ! Eli rikastuttaa entistäkin enemmän rikollisia, rikollisjärjestöjä kautta maailman. Ihmiskauppaa tuskin voidaan sallia, kiristystä, uhkailua jne jne. Eli ainoa keino niitä vastaan on lait ja säädökset sekä niiden valvonta, ja niitä rikkoneiden rangaistukset.

    Äänestä

  • Kannabis on laillista vain
    islamistisissa Lähi-Idän maissa kuten USAssa, Hollannissa jne..

    Äänestä

  • Aloittaja

    AdDicte kirjoitti:

    Kyllä luovutettaisiin, niille annettaisiin vapaat toiminta edellytykset. Kuka esim. toimittaisi ne "lailliset" huumeet ? Usassa ja muissa maissa joissa mm. marihuana on "laillistettu", kauppa on edelleenkin rikollisten ja laittomien käsissä. Verottomana ! Eli rikastuttaa entistäkin enemmän rikollisia, rikollisjärjestöjä kautta maailman. Ihmiskauppaa tuskin voidaan sallia, kiristystä, uhkailua jne jne. Eli ainoa keino niitä vastaan on lait ja säädökset sekä niiden valvonta, ja niitä rikkoneiden rangaistukset.

    Tottakai järjestely edellyttäisi sitä, että Systembolaget tai vastaava valtion monopoliyritys hoitaisi kaupan. Ilman kaupan laillista järjestämistä rikollisongelmaa ei voitaisi ratkaista. Pelkkä käytön ja vähäisten määrien hallussapidon dekriminalisointi voisi auttaa hoitoon ohjauksessa yms.

    Kun vertasin asiaa alkoholin kieltolain kumoamiseen, ratkaisuna olennaisena osana oli myynnin siirtäminen valtion monopoliyritykselle. ideana on viedä rikollisilta nimenomaan ansaintamahdollisuudet. Et ole nyt kovin tarkkaan perehtynyt siihen, mikä tässä idean pääpointti.

    Äänestä

  • Miten niin? Onko vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa koskien aloitusta? Siinähän esitettiin, että vietäisiin rikollisilta elinkeino. Tämäkö olisi se rikollisjengien pyrkimys?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kysy Biaudetilta

    Maalinsiirto.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tottakai järjestely edellyttäisi sitä, että Systembolaget tai vastaava valtion monopoliyritys hoitaisi kaupan. Ilman kaupan laillista järjestämistä rikollisongelmaa ei voitaisi ratkaista. Pelkkä käytön ja vähäisten määrien hallussapidon dekriminalisointi voisi auttaa hoitoon ohjauksessa yms.

    Kun vertasin asiaa alkoholin kieltolain kumoamiseen, ratkaisuna olennaisena osana oli myynnin siirtäminen valtion monopoliyritykselle. ideana on viedä rikollisilta nimenomaan ansaintamahdollisuudet. Et ole nyt kovin tarkkaan perehtynyt siihen, mikä tässä idean pääpointti.

    AdDicte kai kuvittelee, että pelkällä väkivallalla vastaamisella ongelma ratkeaisi. Rikollisliigathan ottaisivat sen vain sodanjulistuksena heitä vastaan. Kyllä tehokkain tapa ratkaista ongelmaa on viedä ongelmanaiheuttajilta kyky toimia eli kuten totesit viedä heiltä ansaintamahdollisuudet. Itse huumeidenkäyttöön tulisikin sitten puuttua muilla toimilla esim. valistustyöllä, kriminaalihuollon sekä sosiaalisten palvelujen ja muunlaisen avun keinoin. Aivan kuten on torjuttu alkoholiongelmienkin kohdalla.

    Eipä ole toiminut missään päin maailmaa - joten . . . .

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    AdDicte kai kuvittelee, että pelkällä väkivallalla vastaamisella ongelma ratkeaisi. Rikollisliigathan ottaisivat sen vain sodanjulistuksena heitä vastaan. Kyllä tehokkain tapa ratkaista ongelmaa on viedä ongelmanaiheuttajilta kyky toimia eli kuten totesit viedä heiltä ansaintamahdollisuudet. Itse huumeidenkäyttöön tulisikin sitten puuttua muilla toimilla esim. valistustyöllä, kriminaalihuollon sekä sosiaalisten palvelujen ja muunlaisen avun keinoin. Aivan kuten on torjuttu alkoholiongelmienkin kohdalla.

    Pointtihan oli se, että laittomat toimijat, voittavat aina lalilliset toimijat. Niin kävi Usassa kaikissa osavaltioissa joissa mömmöjä vapautettiin, ja rakennettiin niille "lailliset" jakelukanavat. Laittomat toimijat toimittavat niille tuotteet . . .

    Tuo on todellakin lapsellista, tuo sinun kertomasi, mitä luulet kenenkin milloinkin kuvittelevan . . .

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Eihän tuossa mitään luovuteta rikollisjengeille vaan otetaan niiltä ansaintamahdollisuus pois. Idea on sama kuin kieltolain kumoamisessa. Ei Suomi kaatunut kieltolain kumoamiseen. Ei se tietenkään ollut ongelmaton ratkaisu, koska alkoholin kulutus laajeni ja alkoholin aiheuttamat terveyshaitat lisääntyivät. Silti moni ei kaipaa kieltolakia takaisin.

    Näin juuri, meillä olisi siihen myös jo kaupatkin valmiina, eli Alko.
    Siinähän se laillistettu muukin päihdyttävä aine onnistuisi myynti.

    Äänestä

Ehkä kuumekauppa korvaisi ne verotulot, jotka pikkuhijaa tippuisivat yhä useamman narkkiksen työkyvyttömyyden vuoksi. Kattaisko se myös vieroituksen ja hoidot sekä pöllyissä tehdyt rikokset. Rokollisuuden lisääntyminen olisi myös todennäköistä, varsinkin väkivaltarikollisuuden, huumeisiin tarvitaan rahaa, paljon rahaa. Sekopäiset sekakäyttäjät vaarantaisivat lisäksi itsensä ja muut ihmiset.
Enkä ihmisillä, jotka itse haikailevat käyttöä on positiivisempi suhtautuminen, mutta varsin moni sanoo huumeille jyrkän EIn. Jos huumeiden kautta kuvitellaan jengirikollisuutta ja väkivaltaa vähennettävän olisi huomattavasti parempi ratkaisu saada käyttö loppumaan. Jos ei ole asiakkaita ei ole myöskään myyntiä. Tuo on tietty aika utopistinen ajatus. Jengiväkivallassa ei ole yksinomaa huumeet, on gangstameno, jännitys, painostus, uhkailu, porukkaan kuuluminen, väkivallan houkutus... onhan se aika sairasta, että alaikäiset haluavat jengeihin, koska heitä kiehtoo tappaminen

Äänestä
  • Aloittaja

    Käyttöä ei ole saatu missään loppumaan. Pitkäaikaista kokemusta on yhden päihteen eli alkoholin osalta. Länsimaissa kieltolait on kumottu eikä kukaan tunnu haluavan niitä takaisin, vaikka alkoholi aiheuttaa erilaisia päihdeongelmia ja rikoksia. Kieltolain kumoaminen ei ole siis ollut ongelmatonta, mutta alkoholin salakauppaan liittyvän rikosongelman se ratkaisi. Se mitä tässä voidaan pohtia on laillistamisen hyödyt ja haitat. Olipa ratkaisu mikä tahansa, se ei ole täydellinen ratkaisu ja ongelmaton.

    Jengien synnyssä on varmaan mainitsemiasi muitakin asioita, mutta se ei ole silloin järjestäynyttä ja ammattimaista rikollisuutta vaan pelkästään nuoruuteen liittyvää rikollista alakulttuuria. Poliisin on paljon helpompi puuttua sellaiseen sekopäiseen toimintaan kuin järjestäytyneeseen ja ammattimaiseen rikollisuuteen. Ja ammattimainen rikollisuus kytketyy aina rahanansaintaan. Toiminnan järjestelijoita kiinnostaa vain suuret tulot. Ilman niitä motivaatio vähenee olennaisesti, koska rikollisesta toiminnasta saatava hyöty on pienempi kuin riski kiinni jäämisestä ja sen seurauksista.

    Alaikäisten halu tappaa muita on tietysti sairasta, mutta Ruotsin tapauksessakin taitaa olla niin, että tämän ammattimaisen rikollistoiminnan johtajat houkuttelevat eri syistä nimenomaan niitä alaikäisiä siihen.

    Äänestä

  • Yritä saada lopetettua nuuskankäyttö, tupakan poltto, viinan juonti ja verojennkierto ensin. Lue kieltolain lyhyt historia, niin ymmärrät.

    1Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Käyttöä ei ole saatu missään loppumaan. Pitkäaikaista kokemusta on yhden päihteen eli alkoholin osalta. Länsimaissa kieltolait on kumottu eikä kukaan tunnu haluavan niitä takaisin, vaikka alkoholi aiheuttaa erilaisia päihdeongelmia ja rikoksia. Kieltolain kumoaminen ei ole siis ollut ongelmatonta, mutta alkoholin salakauppaan liittyvän rikosongelman se ratkaisi. Se mitä tässä voidaan pohtia on laillistamisen hyödyt ja haitat. Olipa ratkaisu mikä tahansa, se ei ole täydellinen ratkaisu ja ongelmaton.

    Jengien synnyssä on varmaan mainitsemiasi muitakin asioita, mutta se ei ole silloin järjestäynyttä ja ammattimaista rikollisuutta vaan pelkästään nuoruuteen liittyvää rikollista alakulttuuria. Poliisin on paljon helpompi puuttua sellaiseen sekopäiseen toimintaan kuin järjestäytyneeseen ja ammattimaiseen rikollisuuteen. Ja ammattimainen rikollisuus kytketyy aina rahanansaintaan. Toiminnan järjestelijoita kiinnostaa vain suuret tulot. Ilman niitä motivaatio vähenee olennaisesti, koska rikollisesta toiminnasta saatava hyöty on pienempi kuin riski kiinni jäämisestä ja sen seurauksista.

    Alaikäisten halu tappaa muita on tietysti sairasta, mutta Ruotsin tapauksessakin taitaa olla niin, että tämän ammattimaisen rikollistoiminnan johtajat houkuttelevat eri syistä nimenomaan niitä alaikäisiä siihen.

    Jengi nimitys on harhaanjohtava, se on vain se näkyvä osa, joka on lainsäädännön vuoksi syntynyt, lähinnä ala-ikäisistä koska he voivat hillua ja rikkoa lakia ja järjestystä vastaan "hienossa järjestelmässämme" toistuvasti. Nuo "jengit" ovat orhanisaatioiden, rikollisjärjestöjen, terroristijärjestöjen ja uskonnollisten järjestöjen johtamia. Oikeuslaitos on kyennyt onnistuneesti poistamaan niiltä niiden luonnolliset viholliset, eli mm. moottoripyöräjengit. Sen länsimaisen version, jotka ovat kuitenkin olleet liian sivistyneitä nykyisen menoon. Mafiakin on henkitoreissaan. Poliisilla taas ei ole resursseja ja oikeuksia ratkaista ongelmaa, armeijalla ei ole oikeuksia ratkaista onelmaa. Eli me olemme suojattomia "jengejä" vastaan, jotka todellakin ovat organisoituja länsimaista järjestelmää vastaan. Hassuinta on se, että poltiikkomme ovat ne mahdollistaneet, ja vieneet meiltä keinot ja makshollisuudet puolustautua.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tarkoitukseni ei ole puolustella mitään huumeiden vapauttamista. Niitä ei pidä vapauttaa sen vuoksi, että käyttäjät toivovat sitä. Näkökulma oli tässä ainoastaan huumerikollisuuden torjunnassa, mikä ruotsalaisen mielipidekirjoittajan mukaan voisi ainakin osittain olla ratkaisu jengirikollisuuden kasvuun. Itse olen tässä kohdin samaa mieltä ko. kirjoittajan kanssa. Rikollisen ansaintamahdollisuuden poistaminen vähentäisi ammattimaista ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Se poistaisi pelistä ne, jotka suunnittelvat ja rahastavat rikollisella toiminnalla eniten. Mitä alemmas hierarkiassa mennään sitä impulsiivisempia ja epärationaalisia toimijoita tulee vastaan. Poliisi on sitä porukkaa jo monta astetta fiksumpaa ja rikosten selvittäminen helpottuu. Väkivaltahan on ollut reviirikiistaa ja huumevelkojen perintää. Tietysti myös nuoriin kohdistuva ryöstely on ongelma, mutta siinä harvoin kuitenkaan ketään tapetaan jonkun kännykän tai merkkivaatteen vuoksi. Huumebisneksessä riippuu ihan eri suuruusluokan rahoja, minkä vuoksi rikolliset kilpailevat kaikin keinoin keskenään näiden rahojen saannista omien housujen taskuihin.

    Huumebisnes on vain osa jengien rikollista toimintaa. Kuten nyt Suomessakin, myös Ruotsissa peruskaava on ryöstää merkkivaatteita, puhelimia jne. Huumeiden vapauttamisella ei rikollisuus loppuisi, eikä kunnolla edes vähenisi. Rikollisuus vain muuttaisi muotoaan.

    Maahanmuutto on onnistunut suhteellisen hyvin maissa, joissa on selkeästi pidetty kiinni maan omasta identiteetistä. Singapore, Sveitsi ja moni muu on onnistunut integroimaan maahanmuuttajia suuremmitta ongelmitta. USA myös omalla tavallaan, sinne on menty jo 1800 luvulla toteuttamaan menestymisen unelmaa. Tulijoiden on pitänyt sopeutua siihen kulttuuriin johon ovat muuttaneet.

    Ruotsin, kuten myös Suomen, ongelma on näenäinen suvaitsevaisuus. Tulijoiden on annettu harjoittaa omaa kulttuuriaan sitä jopa korostaen, ja omaa kantaväestöä on vaadittu sopeutumaan tulijoiden tapoihin. Tai ainakin hyväksymään ne mukisematta. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, eikä tule koskaan käymään. Vaikka olisi kuinka suvaitsevainen vihreää aatetta kannattava kantasuomalainen, oma elämä perustuu kuitenkin suomalaiselle perinteelle. Niin kouluissa kuin työssä kuin arkielämässä.

    Monikulttuurisuus merkitsee city-vihrellekin vain sitä, että voi poiketa etniseen ravintolaan, tai piipahtaa maailma kylässä festivaaleilla, ja sitten taas palata omaan porukkaan. Maahanmuuttajista parhaiten pärjäävät ne, jotka hyväksyvät suomalaiset (Ruotsissa ruotsalaiset) tavat toimia yhteiskunnassa. Maahanmuutossa pitää olla tarkempi ja maassaolon kriteerejä pitää tiukentaa, aivan kuten Ruotsi ja Tanska jo tekevät. Vain se takaa kohtuullisen onnistumisen maahanmuuttajien kotouttamisessa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tarkoitukseni ei ole puolustella mitään huumeiden vapauttamista. Niitä ei pidä vapauttaa sen vuoksi, että käyttäjät toivovat sitä. Näkökulma oli tässä ainoastaan huumerikollisuuden torjunnassa, mikä ruotsalaisen mielipidekirjoittajan mukaan voisi ainakin osittain olla ratkaisu jengirikollisuuden kasvuun. Itse olen tässä kohdin samaa mieltä ko. kirjoittajan kanssa. Rikollisen ansaintamahdollisuuden poistaminen vähentäisi ammattimaista ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Se poistaisi pelistä ne, jotka suunnittelvat ja rahastavat rikollisella toiminnalla eniten. Mitä alemmas hierarkiassa mennään sitä impulsiivisempia ja epärationaalisia toimijoita tulee vastaan. Poliisi on sitä porukkaa jo monta astetta fiksumpaa ja rikosten selvittäminen helpottuu. Väkivaltahan on ollut reviirikiistaa ja huumevelkojen perintää. Tietysti myös nuoriin kohdistuva ryöstely on ongelma, mutta siinä harvoin kuitenkaan ketään tapetaan jonkun kännykän tai merkkivaatteen vuoksi. Huumebisneksessä riippuu ihan eri suuruusluokan rahoja, minkä vuoksi rikolliset kilpailevat kaikin keinoin keskenään näiden rahojen saannista omien housujen taskuihin.

    Kirjoituksesi jatkaa sitä kaavaa, jonka vuoksi esim. Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne sanoo jengirikollisuuden räjähtäneen Ruotsissa ja päätyneen nyt myös Suomeen.

    Hänen mukaansa katujengien olemassaoloa Suomessa ei ole myönnetty tarpeeksi ajoissa, keskustelu on politisoitunut Persut (jotka tunnistavat ongelman) vastaan vihervasemmisto (joka kiistää koko ongelman). ”Nyt on ehkä saavutettu se piste, että tämä asia todella kaatuu syliin.” Näin sanoo Rinne. Sen sijaan toinen poliisin edustaja, Jari Taponen, yrittää selittää, ettei meillä ole mitään jengejä ja nuorten rikollisuuskin on laskussa. Taponen on tunnettu vihreiden kannattaja.

    Kun poliisissakin on sisällä tälläsiä myyriä, ei ole ihme, ettei meillä ole päästy ongelman ytimiin.

    Äänestä

Matti Karppa kuulostaa maahanmuuttajalta läntisessä naapurimaassa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Akateemisessa maailmassa toimitaan monasti muuallakin kuin Suomessa tai kotimaassa. Esim. presidenttiehdokas Alex Stubb hoitaa professuuria Firenzen yliopistossa. Jos hänet sen perusteella luetaan maahanmuuttajaksi, niin tämä Karppa on vastaavanlainen. Nykyinen Helsingin pormestari Juhana Vartiainenkin oli pidemmän aikaa Ruotsissa harjoittamassa akateemista uraansa.

    Stubb on kyllä vain ja ainoastaan ainutlaatuinen idiootti ! On suorataan huolestuttavaa, että tuollainen on ollut koskaan edes vierailulla eduskuntatalossa, saati ministerinä. Professuuri firenzessä varmaan ihan paikallaan, toisvottavasti pakenee takaisin sinne ja nopeasti.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Akateemisessa maailmassa toimitaan monasti muuallakin kuin Suomessa tai kotimaassa. Esim. presidenttiehdokas Alex Stubb hoitaa professuuria Firenzen yliopistossa. Jos hänet sen perusteella luetaan maahanmuuttajaksi, niin tämä Karppa on vastaavanlainen. Nykyinen Helsingin pormestari Juhana Vartiainenkin oli pidemmän aikaa Ruotsissa harjoittamassa akateemista uraansa.

    Stubb tai Vartiainen eivät kelpaisikaan Suomessa akateemiseen yhteisöön. Sinne kun kelpaavat vain punavihreästi ajattelevat. Joku Martin Scheinin, Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitean entinen jäsen, on oiva esimerkki millä meriiteillä Suomessa pääsee yliopistomaailmaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00058 kirjoitti:

    Mukavaa, kun otit esimerkiksi Martin Scheininin. Hänkin on professorina siellä Firenzessä, missä Stubbkin.

    Kyllä Stubb ja Vartiainen ovat kelvanneet myös Suomeen. Vartiainen väitteli tohtoriksi Hgin yliopistossa ja toiminut sen jälkeen kansantaloustieteen tutkijana samaisessa yliopistossa ja ennen poliittista uraansa mm. VATTin ylijohtajana. Stubb on väitellyt ulkomailla, mutta ollut myös tutkijana Suomessa mm. Suomen Akatemiassa.

    Martin Scheinin on kuulunut väkivaltaiseen äärijärjestöön, kommunisteihin. Mitä jos yliopistolle pyrkisi väkivaltaiseen äärijärjestöön poliittisen kentän oikealta laidalta kuuluva henkilö. Mahtaisiko päästä virkoihin?

    Äänestä

Persuille ei kelpaa tietenkään väkivaltaan vastauksena kuin väkivalta siis kovemmat rangaistukset. Mutta missä tämä on toiminut? Huumeongelma on joka maassa ja pysyy. Yksi persujen ikoneista,tony halme,kuoli huumeisiin. Ajoiko hän kovempia rangaistuksia?

1Äänestä
  • Ajoi kyllä, vakavista rikoksista kovempia tuomioita, uusijoille kovempia tuomioita.

    Äänestä

Ainoa järkevä ratkaisumalli.

Äänestä

Paha asia, jos valtio tienaisi jengiytymisen ratkaisulla.

Äänestä
  • Persut eivät ymmärrä WinWin-ratkaisuja, kun heidän ajattelumallissa jonkun pitää aina kärsiä. Muuten se ei ole oikea ratkaisu asiaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Persut eivät ymmärrä WinWin-ratkaisuja, kun heidän ajattelumallissa jonkun pitää aina kärsiä. Muuten se ei ole oikea ratkaisu asiaan.

    Oliko tämän päivän uutisissa venäjän win-win tilanne kun valtio on ottanut rikolliset suojelukseensa, hyvä siitä silleen tulee kuten näkyy. Perinteisesti rikolliset valtion rinnalle otettuna eivät ole muuttuneet valtion normeihin sopeutuviksi vaan ko. valtiot ovat alkaneet siirtyä hallinnollisesti rikollisille poluille.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00027 kirjoitti:

    Oliko tämän päivän uutisissa venäjän win-win tilanne kun valtio on ottanut rikolliset suojelukseensa, hyvä siitä silleen tulee kuten näkyy. Perinteisesti rikolliset valtion rinnalle otettuna eivät ole muuttuneet valtion normeihin sopeutuviksi vaan ko. valtiot ovat alkaneet siirtyä hallinnollisesti rikollisille poluille.

    Ruotsin tapauksessa ei ole kyse mistään rikollisten mukaanotosta. Päinvastoin rikollisilta vietäisiin markkinat ja he olisivat kärsijöitä. Yhteiskunta saisi etua, kun rikollisuus vähenisi ja huumeiden käyttäjät saisivat etua siitä, ettei heidän tarvitse asioida rikollisten kanssa ja terveystilanne, hoitoonpääsy sekä sosiaalisten ongelmien ratkaisu voisivat helpottua. Rikollisten kanssa ei tietenkään tehtäisi mitään diiliä vaan heidän toimintansa tehtäisiin mahdottomaksi. Näinhän kävi alkoholin osalta, kun kieltolaki kumottiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Pysyisitkö aihessa, jos kykener.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ruotsin tapauksessa ei ole kyse mistään rikollisten mukaanotosta. Päinvastoin rikollisilta vietäisiin markkinat ja he olisivat kärsijöitä. Yhteiskunta saisi etua, kun rikollisuus vähenisi ja huumeiden käyttäjät saisivat etua siitä, ettei heidän tarvitse asioida rikollisten kanssa ja terveystilanne, hoitoonpääsy sekä sosiaalisten ongelmien ratkaisu voisivat helpottua. Rikollisten kanssa ei tietenkään tehtäisi mitään diiliä vaan heidän toimintansa tehtäisiin mahdottomaksi. Näinhän kävi alkoholin osalta, kun kieltolaki kumottiin.

    Eivät markkinat mihinkään häviäisi. edelleen alkoholin luvaton valmistaminen ja myynti on miljardi business rikollisille, niin kävisi myös huumeiden ja muiden rikollisten businestenkin kanssa. Ne jatkuisivat kuten ennenkin, ehkäpä hiukan näkyvämpinä. Ongelmaa ne eivät poistaisi mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Menettääkö joku edelleen henkensä alkoholin tähden kuten kieltolain aikaan?

    Perinteiset syysmarkkinat ovat ainakin hävinneet toreilta

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Menettääkö joku edelleen henkensä alkoholin tähden kuten kieltolain aikaan?

    Menettää kyllä, edelleenkin rikollisjärjestöt käyvät reviiritaisteluja ja myös virkavaltaa kuolee. Ne järjestöt ovat vain nykypäivänä monialaisempia.

    Äänestä

Saisikohan jostain ostetuksi selkärankaa... tuntuu, dettä se alkaa olla poissa yhä useammalta.

Äänestä

Olishan mahtavaa jos persut osaisivat ratkaista Ruotsin jengiongelmat, mutta ei Suomen.

Äänestä
  • Et ole lukenut ehdotuksia, persut on ratkaiseet ruotsin ongelman helposti.

    Lähetetään sinne yksi suomalainen poliisi ja asia kunnossa. Suomalainen nettipoliisi ja sille tiedotus tilanteesta.

    Mitään ongelmaa ei ole ja vähäiset rikokset ovat alkuperäiskansalaisten tekemiä.

    Äänestä

Eipä ole ruotsidemokraatitkaan saaneet mitää hyvää aikaiseksi. Tyhjiä tynnyreitä nekin.

Äänestä
  • Onko ne hallituksessa? Kukaan ei ole varoittanut näistä muuttajista, niinkö?

    Äänestä

Ei ratkaisut kelpaa persuille, kun sitten ei ole mistä valittaa.

Äänestä
  • Pistätkö vihdoinkin tuohon typeryytesi edes jotain järjellistä perustelua, vaikka mahdotontahan se tuon tasoiseen kommenttiin on.

    Äänestä

Olisiko nopeampi ratkaisu poikkeuslaki ja heikomman aineksen keräily kadulta leireille jossa voisivat elää keskenään. Jonkinlainen Gazan alueen mukainen tiuhaan asuttu alue pohjois Ruotsin syrjäisessä kolkassa. Tiukka vartijointi ettei aines karkaisi sieltä.

Äänestä

olipas tyhmä ehdotus 🤣 ai että minkit lakkaa hyökkäämisen jos kanat laitetaan häkkiin 🤔 SE SAATANA ON LUOTEESSA ELI PERIMÄSSÄ ainoa keino olisi lakkauttaa raha , mutta sitten siirryttäisiin ihmiskauppaan

Äänestä
  • Laillistettuun ihmiskappaan?

    Äänestä

Olisiko parempi antaa huumejengien tappaa toisensa, jos kukaan sivullinen ei kuole taisteluissa.

Äänestä

Kyllä

Äänestä

Ei huumeita saa verottaa.

Äänestä

Ruokkiiko Vebäjä ruotsalaisia jengejä kuten 2016 äärioikeistolaisia jengejä Ruotsissa. Venäläiset verkkorikolliset toimivat valtion suojeluksessa. Aina ei ole ollut näin

Äänestä
  • Epäilemättä Venäjältä on virrannut aina opiaatteja ja synteettisiä huumeita Pohjoismaihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Epäilemättä Venäjältä on virrannut aina opiaatteja ja synteettisiä huumeita Pohjoismaihin.

    Kyllähän kauppa EU;n sisällä on helpompaa ilman rajamuodollisuuksia ja huumeet tulevat pääsääntöisesti etelä-Euroopan alueelta sisälle EU;hun.

    1Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Osataan EUssakin valmistaa synteettisiä ja kasvattaa hamppua.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Kyllähän kauppa EU;n sisällä on helpompaa ilman rajamuodollisuuksia ja huumeet tulevat pääsääntöisesti etelä-Euroopan alueelta sisälle EU;hun.

    Venäjästä ei saa puhua paskaa.

    Äänestä

Miksi ruotsalaiset eivät saisi dekriminalisoida kannabista? Ei liity mitenkään Suomen politiikkaan.
Nuuskanhakureissuilla olisi muutakin tuotavaa.

Äänestä

Toivottavasti päätöksiä ei twhdä tunteella vaan tutkimusten ja hyöty- ja haittalaskelmien perusteella.

Äänestä

Minkä arvoinen huumeidenkäyttäjän henki on?

Äänestä

Perusturvalla on merkityksensä. Jos se ei ole kunnossa, riippuvuus muista ihmisistä altistaa hyväksikäytölle ja rikollisuudelle. Viranomaisia pitäisi tukea kansalaisten taholta. Se ei enää onnistu jos esimerkiksi oma sosiaaliturva ei riitä elämän perusasioihin.

Kulttuurierot maahanmuutajilla on sitten vielä eri asia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Tämän sunnuntain (1.10) Hesarissa on kiinnostava mielipidekirjoitus Ruotsin jengiväkivallan kukistamiseksi. Kirjoituksen on laatinut yliopistolehtori Matti Karppa Göteborgista.

Hänen mielestään välitön ratkaisukeino olisi huumekaupan laillistaminen. Järjestäytnyt rikollisuus ei toimi eikä kiinnosta, jos siltä viedään rahanansaintamahdollisuudet. Jengithän toimivat huumebisneksen avulla ja väkivaltainen sota on reviiritaistelua laittoman bisneksen sisällä. Kilpailijat halutaan eliminoida. Ihan tuttua tarinaa Meksikosta ja muista huumemaista. Huumeiden laillistaminen veisi siis markkinat rikollisilta. Ratkaisu ei ongelmaton, kirjoittaa Karppa ja Ruotsin huumevastaisessa mielipideilmastossa myös epärealistinen. Mutta aika tehottomilta näyttävät myös laki ja oikeus -linjan ratkaisut.

Pehmeämpi tapa on sosiaalipoliittinen, mutta se ei ole nopea ratkaisukeino, vaikka juuri segregaation aiheuttama osattomuus on ongelman perussyy. Ruotsiin rakennettiin "heikomman aineksen" ghettoja 70-luvulta asti, mihin Karppakin liittää ongelman juurisyyn. Ja se parempi aines on koko ajan haluttomampi ratkaisemaan asiaa sosiaalipoliittisin keinoin. Tilanteen ylläpitäminen johtaa rikollisten alakultturien erillisyyden vahvistumiseen. Yhteiskuntaan kuulumattomuuden tunne vaan saa lisää oikeutusta sieltä pudonneiden keskuudessa.

Saksa tulee mahdollisesti käyttämään juuri välitöntä ratkaisukeinoa eli huumeiden laillistamista ainakin jossakin määrin. Ajatuksena on markkinoiden vieminen rikollisilta. Sama ajatus lopetti aikoinaan kieltolait ja osoittautui toimivaksi ratkaisuksi myös Suomessa. Väkivaltarikollisuus alkoi sen seurauksena vähetä ja ammattimainen rikollisuus kuihtua.

Uskoisin, että Ruotsissa aletaan pian käydä laaja-alaista keskustelua ratkaisukeinoista. Tähän asti se on pyörinyt poliisin vahvistamisena ja rangaistusten koventamisena. Se ei ole vaan missään eikä koskaan oikein toiminut, joten keinovalikoimaa pitäisi yrittää laajentaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu