Suomen hallitus on ostanut ilmatorjuntajärjestelmiä Israelista viimeakoina. Moraalisesti tämä on kestämätöntä ja Suomen on peruttava ostot ja hankittava järjestelmät muualta.
Suomen peruttava asehankinnat Israelista!
Anonyymi-ap
14677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyseinen valittu järjestelmä on parhaita, tai ehkäpä jopa paras saatavilla oleva järjestelmä ja Suomen turvallisuuden (Venäjän uhan) takia kyseisellä suorituskyvyllä oleva järjestelmä tulee suomeen hankkia niin pikaisesti kuin mahdollista ja nyt kauppojen peruminen tulisi aivan varmasti myöhästyttämään järjestelmän Suomeen saamista, joten kauppaa ei tule missään tapauksessa perua, eikä sitä tulla myöskään mitä todennäköisimmin perumaan, kun asiasta päättävät tahot eivät ole edes missään sivukeskusteluissakaan asiasta mitää maininneet.
Silloin kun on kysymys Suomen puolustamisesta niin kauppoja tehdään vaikka paholaisen kanssa? On ihan sama mitä antisemitistit selittää, Israel on sotinut koko olemassaolonsa. Eiköhän siellä ole asejärjestelmät koitettu. Pitää muistaa miten iran rikkoi diplomatian perussääntöä kun hyökkäsi USAn lähetystöön ja otti panttivankeja? Edes natsit eivät tehneen sellaista? Ilman öljyvaroja olisi pantu maa aisoihin?
Sun moraaliongelmat on omien korviesi välisien huonojen arvovalintojen seurausta. Korjaa typerät arvosi, niin helpottaa.
Juurihan saimme todisteita kuinka hyvä ilmapuolustusjärjestelmä Israelilla on. Daavidin Linko on osa sitä järjestelmää. Kaikki haluavat nyt saman järjestelmän. Hyvä, että Suomi oli ajoissa liikkeellä. Valinnan ja tilauksen tehneet voivat onnitella itseään hyvästä valinnasta.
Toivottavasti ei juoduta käyttämään sitä
Suomi hehkuttaa eurooppalaista puolustusmateriaaliyhteistyötä mutta toimii itse juuri päinvastoin hankkimalla kalustoa Koreasta, USA:sta, Israelista... Toteutuu se vanha intin hokema: tehkää niin kuin sanon älkääkä niin kuin teen.
Hyvä Suomi. Kannattaa hankkia hyviä puolustusjärjestelmiä Israelista,ovat parempia kuin muualta ostetut. Sehän on jo moneen kertaan todistettu.
https://archive.is/Jn0rF
US to redirect Patriot air defence orders to Ukraine
Suomelle ei tule tuosta ongelmia, koska ilmatorjunta tulee Israelista.
ministeri valtonen tykkää kun ggassa teurastetaan
On se kummallista ,kun säälitään hamasin,hizbollahin terroristeja. Eikö olisi jo aika vaatia panttivangit vapaiksi , Gaza vapaaksi hamasista ja Libanon vapaaksi hizbollahista. Näistä terroristeista kun pääsisi,niin sota loppuisi,kun hamas ja hizbollah laskisi aseensa.
Suomen Hamasin tukijat ovat niitä, jotka ei halua maamiinoja, eikä ilmapuolustusjärjestelmiä, eikä itärajan sulkua. Tulkaa kaikki tänne me ollaan valmiita ottamaan vastaan. Ei sitten minkäänlaista isänmaalaisuutta,
Lukekaa historiaa kuinka Suomesta Venäjälle loikanneiden kommunistienkin kävi ja kuinka Suomi luovutti juutalaisia natseille.
Asun Israelissa ja kyllähän se on aika kivaa että on sellainen ilmapuolustusjärjestelmä kuin täällä. Tosin tuo ”Daavidin linko" on ainoastaan osa siitä. Jotta homma toimii kuten täällä, tarvitaan ”Iron Dome" raketteja ja matalalla lentäviä drooneja vastaan, sitten ”Daavidin linko" ja ”Arrow 2", ja ballististen ohjusten torjuntaan vielä ”Arrow 3" joka on pudottanut kaikki paitsi yhden Jemenin Houthien ampumat ballistiset ohjukset.
Tosin maastosta riippuen droonit saattavat lentää niin matalalla ja katvealueissa ettei edes ”Iron domen" tutkat huomaa niitä joten silloin hävittäjät ovat ilmassa ja alas katsovien tutkiensa avulla näkevät droonit ja ampuvat ne alas.
Joten vaikka Daavidin linko hyvä systeemi onkin niin on turha odottaa siltä ihmeitä. Niitä varten pitäisi ostaa koko Israelin monikerroksinen puolustusjärjestelmä.
Gaza ei olisi raunioina jos Hamas ei olis hyökännyt 2023 syksyn lopulla Israeliin, tappaen, raiskaten ja panttivankeja ottaen. Hamas tiesi miten Israel reagoi , se oli Hamasin strateginen isku .
Tänään on euroviisut ja Israel saa minun äänen.
Israel on jumalan omaisuuskansa, vaikka onkin pakanakansa tällä hetkellä, mutta on kuitenkin jumalan valitsema kansa. Raamattu sanoo:"joka israelia kiroaa, sitä minä kiroan mutta joka israelia siunaa, sitä minä siunaan" eli nousemalla israelia vastaan nousette jumalaanne vastaan, ja jumalan voiman edessä ihminen nöyrtyy varmasti.