Mhy, asiakkaat ja työntekijät lähtevät.

Mikä mättää ? Miksi ?
152293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei ole toimittu viisaasti. On vain oleskeltu ja unelmoitu. Toimitalokin on jo aikoja sitten syöty, nyt huutolaisena toisten nurkissa.

Äänestä

Metsäalalta on tältä seudulta jääneet eläkkeelle kovat myynti- ja ostomiehet. Heidän töitä ei voi enään lukea omiksi saavutuksiksi.

Äänestä
  • Onko Parkanos muita mhylla ku toi ekonomi Vesanto?

    Äänestä

Kyllä on osaamatonta porukkaa ollut aina. Ennen oli helppoa kun verottaja keräsi metsänhoitomaksut ja tilitti mhy:yhdistyksiin. Silloin sai nauttia sosialismista ja sai olla ylimielinen muutaman isännän kanssa. Nykyään pitäisi jotain osatakkin muutakin kuin tekemällä leivästä paskaa.

Äänestä

Vaikee sanoo mikä mättää, mutta monessa kiekkojoukkueessa vaihtuu valmentaja, ei pelaajat jos ei homma toimi.

Äänestä

Tiedetään kauheasti, mutta todellisuudessa vaikeassa paikassa ei tiedetä mitään.

Äänestä

Täällä yksi lähtenyt, joka sitten sai muitakin lähtemään. Toimihenkilöltä toimeksiantoihin liittyviä lupauksia lupausten perään, jotka eivät kuitenkaan toteutuneet kuin vasta useiden uusintayhteyksien jälkeen. Tämän vuoksi oli pakko siirtää yksityiselle palveluntuottajalle, jossa hommat hoituu erinomaisesti. On tärkeää, että palvelu pelaa!

Äänestä

Jos ei saanut avustusta niin eivät osaa täyttää plankettia, kun ovat selaisia avustus ja tukiais puljuja. Tarviiko metsä mitään insinööriä? Mitä se siellä kehittää? Kaivaa ojia järviin ja sotkee vetet, sekö on tarkoitus???

Äänestä

Puu kallista nyt

Äänestä

Mhy, olis pitäny lopettaa ajat sitten.Eihän ne siä ole ajanut muiden kuin isojen omistajien asioita.Kaikesta meni aina maksu vaikka olit jäsen.Yksityiseltä sektorilta saa nykyään parempaa ja halvempaa osaamista.

Äänestä

Kihniön toimitalokin meni sakin leikkiessä kaikentietäviä. Oli niillä kummallisia ajatuksia kaikenlaisista massahake tehtaista, nekin meni konkurssiin ja rahat palo pohjaan.

Äänestä

Siinä kuoli nopeasti metsää omistanut ikäluokka ja riitaiset perikunnat avohakkuuttivat metsiä. Mhy: llä meni hetken lujaa. Nyt on metsät myyty ja suru tullut puseroon. The party is over.

Äänestä

Sama sakki hiero persettään pankkien kokouksissa kukaan ei ymmärtänyt mistään mitään. Sitten syntyi suuressa viisaudessa yrittäjä pankki missä oli asiakkaana joku pulikan sorvaaja muutama lehmä ja sikapossun hoitokunta ja kaurojen viljelijä jotka pakkasaamuna itkivät.

Äänestä

Kuka tarvitsee nykyaikana mhyn palveluita?

Äänestä

itku tuloo ny itku tuloo. itkekäämme ja myötäeläkäämme kun näin kohtalo on kouraissut pikkuisen tyhmää sakkia. meni toimitalot ja nyt on tuulen huuhtoma perse jäljellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä mättää ? Miksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu