Voiko työn tekemisen ylistys olla harhaoppi?

1780 eli vallankumouksen aikana alkoi Genesiksen aikalaskun mukaan seitsemäs vuosituhat eli lepopäivä.

Joka nyt saarnaa työn tekemisen autuutta on harhassa. Etenkin Intian Bhagavadgita kummeksuu työn tekoa. Samoin Koraani sanoo että tulee vuosisata 2100-2200 jolloin kaikki työn hedelmät riistetään pois.
Jopa raamatun Galatalaiskirje kehottaa varomaan sekaantumista jokapäiväiseen työhön.

Jeesus sanoi joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen ei kelpaa.

Mitä pitää tehdä työn asemasta. Onko eettisesti oikein kieltää työn tekeminen.

Onko vuosituhat pilalla kun kuitenkin on jo 250 vuotta paiskittu työtä.

Jne. Mitä itse kysyisit?
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Orjuus kiellettiin 1830 luvulla.
Robotti sana keksittiin 1900 luvun alkupuoliskolla.
Sosialismi alkoi 1840 luvulla

Kuka sitten tekee työt?

Matteus sanoo jos Roomalainen sotilas pyytää kantamaan taakkaansa virstan kuljeta kaksi.
Itse olen ollut töissä maanrakennus firmassa katolisessa. Ja se tuntui palkan tähden olevan tuollaista avustustoimintaa.

Mutta sitten taas on firmoja joissa palkka on ylisuuri.

Yleisesti ottaen työtä monet tekee mielellään vaikka uskonnot toppuuttelee. Ja asiat sillä saralla ovat hyvin?

On olemassa muitakin ajanlaskuja kuin Genesiksen. Olympiadien alusta on 2800 vuotta vasta ja islamin siirtymisestä Medinaan 1400 vuotta. Oikeastaan on uskon asia mitä vuotta elämme.

Mutta onko väärin tehdä työtä vapaa-ajaksi osoitettuna hetkenä? Tai lakon aikana.

Monet yrittäjät työskentelee pitkiä päiviä ja viikkoja.

Työ aiheuttaa luonnolle vaurioita ja saattaa ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan. Siitä on paljon haittaa. Pitäisikö kaikki turha työ kieltää. Esim. Tarpeettomien lelujen tekeminen.

Äänestä

Etiikka ja moraali on vaikein asia jos se on täysin aikaan sidottu.
Aika on heittää kiviä ja aika on koota kivet.

Työn tekeminen on aina velvollisuus ja ihanne, mutta sitten tuleekin lepopäivä jolloin työn tekeminen on kuoleman synti.

Onko olemassa mitään eettistä lakia joka olisi voimassa aina, joka paikassa ja ikuisesti?

Vai ovatko luonnonlait ainoat joilla on kyky yleispätevyyteen?

Tuleeko uskoa yksin kirjoituksiin jotka puhuu yleispätevyydestä vailla katetta.
Vai tuleeko uskoa ajan johtajaan uuteen joka tietää mikä on kullekin ajalle uusin ohje ja tulkinta.

Tämä on tärkeä kysymys.

Äänestä
  • Inkvisition aikana oli kyse uskosta kirkkoon tai kirjoituksiin. Ne jotka usko kirjoituksiin voittivat valtaa, mutta kadottivat autuuden ja onnen.

    Jotka uskoivat kirkkoon kadottivat maineen ja kunnian mutta eivät autuutta. Ja valtaakin he saavuttivat kun ryhtyivät matkimaan niitä jotka valitsi kirjoitukset.

    Yksin moraaliseen lakiin uskominen johtaa onnen katoamiseen. Kuitenkin filosofit olivat päätyneet ratkaisuun että nautinto on suurin hyveistä ja kärsimys on pahinta mitä on. Kirjoitusten seuraaja ei siis ole hyveellinen ja kun hän on vailla hyvettä niin hän onkin pahan ilman lintu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1780 eli vallankumouksen aikana alkoi Genesiksen aikalaskun mukaan seitsemäs vuosituhat eli lepopäivä.

Joka nyt saarnaa työn tekemisen autuutta on harhassa. Etenkin Intian Bhagavadgita kummeksuu työn tekoa. Samoin Koraani sanoo että tulee vuosisata 2100-2200 jolloin kaikki työn hedelmät riistetään pois.
Jopa raamatun Galatalaiskirje kehottaa varomaan sekaantumista jokapäiväiseen työhön.

Jeesus sanoi joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen ei kelpaa.

Mitä pitää tehdä työn asemasta. Onko eettisesti oikein kieltää työn tekeminen.

Onko vuosituhat pilalla kun kuitenkin on jo 250 vuotta paiskittu työtä.

Jne. Mitä itse kysyisit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu