+10% kahdessa vuodessa, nyt tuli kunnon vaatimus

Niinhän sitä sanotaan että metsä vastaa niin kuin sille huudetaan. Ja oikeistohallitus ja työnantajat huutelivat sellaisia törkeyksiä että kaiku vastaa nyt samalla tavalla, turha itkeä, ei auta. Se on lähes luokkasotaa nyt ja oikeisto aloitti.
15321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Maksajalle aina liikaa ja saajalle liian vähän.Mutta lopulta neuvottelukysymys.Ratkaisu on aina löytynyt.

Äänestä

EK toki huutelee että Saksassa IG Metall sopi vain 5,5% korotuksista kahdelle vuodelle, eli noin puolet SAK:n tavoitteista.
Se mitä EK jättää sanomatta, on että IG Metall sopi vuonna 2022 5,2%+3,3% sekä 3000€ kertakorvauksesta työntekijöilleen. Miten meni vuonna 2022 Suomessa TES neuvottelujen korotukset, muistuuko mieleen?
Olisikohan tässä nyt kuitenkin käynyt niin, että tuolla 10% palkankorotuspyynnöllä pyritään kuromaan edes osaa tästä palkkaerosta kiinni, joka on syntynyt Suomen ja muun Euroopan välille?

Äänestä

Ei tämä vaatimus ole liian korkea, kun verrataan USA autoteollisuuden vaatimukseen joka on 40%:a

Äänestä

Inflaation ollessa korkea ei voi nostaa palkkoja koska se ruokkisi inflaatiota entisestään.
Inflaation ollessa matala ei voi nostaa palkkoja koska ei ole mitään tarvetta, kun inflaatio kerta on matala.

Kun yrityksellä menee hyvin, pitää kassaan kerryttää vielä vähän rahaa pahan päivän varalle, eli ei voida nostaa palkkoja.
Kun yrityksellä menee huonosti, pitää potkia työntekijöitä pois eikä silloin ole hyvä hetki nostaa palkkoja.

Saksassa maksoivat 3000€ verottomia kertakorvauksia, mutta ei Saksasta voi ottaa mallia.
Saksassa maksoivat vain 5,2% palkankorotukset jaettuna kahdelle vuodelle, Saksasta pitää ottaa mallia!

EK huutaa että Ruotsista pitää ottaa mallia, siellä toimii asiat hyvin!
SAK ottaa Ruotsista mallia ja julkistaa palkankorotustavoitteensa, EK valittaa että ompas oudosti tehty.

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa EK/Työnantajaleirin puolesta ;-O

Äänestä

SAK on Suomen suurin työttömyyden aiheuttaja. Kevään satamien sulkeminen viikkokausiksi aiheutti yli 20 000 työtöntä lisää. Lakot veivät palkankorotusvarat.

SAK:n ulostulo on ryhmätyhmyyttä. Mediatemppu. Miksi Yle antoi ruutuaikaa tuollaiselle? Sen takia, että Yle on punainen. Miksi minun pitää maksaa vasemmiston ja SAK:n paapomisesta Yle-veroa. Yle-vero pois!!!

Narsistit olivat tiedotustilaisuudessa, Kokko ja Aalto. He vaativat itselleen 10% palkankorotusta 20 000 euron kuukausipalkkaan ja 10%:n korotusta kahden vuoden ajalta 5 euron tuntipalkkoihin, eli nostoa 5,50 euroon kahden vuoden kuluessa.

Palkoista on jo sovittu syksyn neuvotteluissa. SAK:n ulostulo on vain teatteria ja ammattiliittojen jäsenien kusetusta. Kuten houkuttelu poliittisiin lakkoihin. Ei niillä saavutettu mitään, ei ollut tarkoituskaan, mutta valitettavasti lakot söivät palkankorotusvarat.

Äänestä
  • 3,5 % on jo sovittu kahdelle vuodelle. Tämä 10 % on teatteriesitys ja sen vuoksi työnantajapuolikaan ei ole teilannut hyvää performanssia suoralta kädeltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    3,5 % on jo sovittu kahdelle vuodelle. Tämä 10 % on teatteriesitys ja sen vuoksi työnantajapuolikaan ei ole teilannut hyvää performanssia suoralta kädeltä.

    Luuletko, että ne palkkojen korotukset ovat noin suuria. Tuossa on pilkku väärässä paikassa. Todellinen korotus on 0,35 % kahdelle vuodelle.

    Äänestä

  • Poliittiset lakothan on kiellettyjä tätänykyä?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    3,5 % on jo sovittu kahdelle vuodelle. Tämä 10 % on teatteriesitys ja sen vuoksi työnantajapuolikaan ei ole teilannut hyvää performanssia suoralta kädeltä.

    On annettu hullujen ay-pomojen poseerata ja pelata oman palkkansa korotusten eteen. On ne kovia poikia. Ehkä niille kaikille 2000 euron korotus kuukausipalkkaan. Niin ensimmäisenä vuotena ja toisena...

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Poliittiset lakothan on kiellettyjä tätänykyä?

    Saa lakkoilla, mutta siitä lakkoilijoitakin sakotetaan.

    Äänestä

jos saa enämpi tiliä niin täytyy myös tehdä enämpi (laatu ja määrä) valmista samassa ajassa. Makoilusta ei tule maksaa.

Äänestä
  • Pekkaspäivät pois. Makoilusta ei pidä maksaa.

    Äänestä

Kilpailukyky eli työllisyyden ylläpito ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ylläpito kestäisivät korotukset 2,9% ja 2,6%. Näin on laskettu. Siitä tulee sama 5,5%, mikä Saksassa sovittiin. Ei enempää voi ainakaan korottaa palkkoja. Edellä mainittu yhteensä 3,9% kahdelta vuodelta on parempi.

Kysymys on yrityskohtainen. Kevään lakot aiheuttivat joillekin yrityksille niin suuret tappiot, että kysymys voi olla jopa toiminnan lopettamisesta. Sehän ei Hakaniemen herroja kiinnosta. Eikä demareita, jotka olivat lakkojen moottoreita. Hyökkäys persuja vastaan. Taitaa tuo mediatilaisuuskin, jossa ay-pomot olivat elvistelemässä televiisiossa olla demareiden propagandaa hallitusta ja yrityksiä vastaan.

Äänestä

Tulevana talvena lakot tulevat aiheuttamaan vielä lisääkin tappioita ellei vaatimuksiin suostuta !
Myöskin mahdolliset rikkurit tulevat kärsimään tappioita siankusella uittamisesta johtuvista haju-ym haitoista pari viikkoa sen ruiskutuksen jälkeen, jos eivät älyä pysyä poissa lakkoporteilta !!!

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niinhän sitä sanotaan että metsä vastaa niin kuin sille huudetaan. Ja oikeistohallitus ja työnantajat huutelivat sellaisia törkeyksiä että kaiku vastaa nyt samalla tavalla, turha itkeä, ei auta. Se on lähes luokkasotaa nyt ja oikeisto aloitti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu