Ilmaston ja,sän selittäjät

Pielleen on mennyt selittäjien ennustelut. Kovin on ohkainen tieteellinen tausta heidän selityksilleen. 25 vuotta sitten ennustelivat ettei 2024 enää Suomrssa ole talvea. Uusia termejä tuoneet, tykkäävät termistä "sään ääri-ilmiöt", sillähän voi selittää mitä vain
11305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

EI LUMETONTA TALVEA EDES ETELÄ-EUROOPASSA ❄️☃️

"Pohjoisnavalta asti puhaltavat tuulet iskevät lauantaina Britteinsaarille, Ranskaan ja Benelux-maihin. Tuulen nopeus voi puuskissa olla jopa yli 30 metriä sekunnissa.

Sunnuntaina rajut tuulet siirtyvät läntisen Välimeren alueelle. Ranskassa tuuli voi aiheuttaa laajoja vahinkoja laaksoalueilla. Välimerellä tuuli taas synnyttää suuria aaltoja.

Kovien tuulten lisäksi läntiseen Eurooppaan ennustetaan myös suuria lumikertymiä.

Espanjan ja Ranskan välisellä Pyreneiden vuoristoalueella voi sataa yli metri lunta sunnuntain ja maanantain aikana. Itävallan ja Pohjois-Italian Alpeilla lunta voi tulla yli puoli metriä"

Äänestä

Kylmeneminen jatkuu

"Perjantain vastaisena yönä pakkasta on Forecan ennusteen mukaan pohjoisessa monin paikoin 8–15 astetta ja maan etelä- ja keskiosassa 3–10 astetta"

Äänestä
  • No johan on ihmeellistä, kun Suomessa on joulukuussa pakkasta ja ihan monta astetta.
    Mistä teitä ilmastopalstalle mönkii?

    Äänestä

"25 vuotta sitten ennustelivat ettei 2024 enää Suomrssa ole talvea. "

Älä valehtele. Yksikään tutkija ei ole sellaista esittänyt. Etelä-Suomessa pysyvä lumipeite vähenee ja on jo vähentynyt huomattavasti. Pohjoisessa ennustetaan lumimäärän päin vastoin kasvavan

Äänestä
  • JAA

    Viikolla sateet ovat paikallisia, mutta viikonloppuna lunta voi tupruttaa paikoin jopa kymmenen senttiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    JAA

    Viikolla sateet ovat paikallisia, mutta viikonloppuna lunta voi tupruttaa paikoin jopa kymmenen senttiä.

    Herää pahvi. On Joulukuu. Joulukuussa Suomessa yleensä sataa lunta, mutta nykyään kun ei tiedä. Järvikin jäätyi tänä syksynä neljä kertaa. Nyt varmaan pysyy jo.
    Syksy oli lämmin ja jossain osassa maata jopa poikkeuksellisen lämmin. Toinen ennätyskuuma vuosi peräkkäin on tulossa globaalissa ilmastossa. Se on jo varmaa.

    Yhtä varmaa on sekin, että Suomessa sataa vielä silloinkin lunta, kun minä vaihdan hiippakuntaa. talvet ovat vaan tulleet paljon arvaamattomammiksi kuin ennen. Talvitulviakin on harvase talvi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eli ilmasto ei sittenkään lämpene

    Äänestä

Lämmitystarvelukujen perusteella Helsingin lämpötila on noussut asteen verran neljännesvuosisadassa. Jos meno jatkuu, niin nousu on neljä astetta vuosisadassa.

Äänestä
  • Talvi 2020 oli jo lumeton, mutta ei se tarkoita, että lunta ei enää täällä näy.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Talvi 2020 oli jo lumeton, mutta ei se tarkoita, että lunta ei enää täällä näy.

    Ei ollut muistaakseni

    Äänestä

Tämänkin ketjun on aloittanut ja sitä jatkaa planeetan älykkäin eläinlaji.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pielleen on mennyt selittäjien ennustelut. Kovin on ohkainen tieteellinen tausta heidän selityksilleen. 25 vuotta sitten ennustelivat ettei 2024 enää Suomrssa ole talvea. Uusia termejä tuoneet, tykkäävät termistä "sään ääri-ilmiöt", sillähän voi selittää mitä vain

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu