Maapallo oli lämpimämpi huomattavasti.
Etelämannerkin oli vihreä.
Etelämannerkin oli vihreä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Etelämanner vihreä 6000 vuotta sitten? Ei edes 6 000 000 vuotta sitten.
YLE:
"Vuosi 2023 oli mittaushistorian kuumin vuosi ja todennäköisesti myös kuumin ainakin kymmeniintuhansiin vuosiin, kertoo ilmastonmuutosta seuraava EU:n Copernicus-palvelu."
Vai onko sinun maailmasi vain 6000 vuotta vanha?
Aloittajan maapallo oli uunituore ja oli siksi vielä lämmin.
Uunituore? Ei todellakaan.
😱 Alarm alarm alarm UAAAA UAAAA UAAAA!!!! 🤡
Ei kasva vesipähkinä suomessa, nyt liian kylmää ja kasvaa vasta Itämeren eteläosan tasolla. Kivikaudella se kasvoi suomessa ja oli ruokakasvina, siitä kertoo asuinpaikkojen arkeologiset löydökset. Eli jääkauden jälkeen suomessa on ollut nykyistä lämpimämpää.
Niimpä. Ei ole uskomista putkinäköisiin ilmastopelleihin, kun eivät käsitä kokonaisuutta ja sekoittavat tuumat ja metrin ihan tahallaan.
Miksemme sano suoraan että pahin Ilmastosuojelun vastustaja on Mark Rutten. Häntä ilmasto ei kiinosta pätkääkään.
Sekoile vaan - mutta muista ottaa lääkkeet ajallaan!
Maapallo ei ole tasalämpöinen.
Joo mutta se oli vain vähän maailman luomisen jälkeen ja ennen syntiinlankeemusta. Sitten Jumala suuttui, jäädytti Antarktiksen ja karkoitti Aatamin ja Eevan lämpimästä paratiisista kylmään maailmaan.
Satusetä? Sadut eivät kuulu tiede-palstalle.
Homo sapiensin ilmaantumisen aikoihin keskilämpötila on ollut 1...2 C korkeampi kuin nyt.
Olitko mittareinesi paikalla?
En enää muista. Siitä on jo niin pitkä aika, yli 100 000 vuotta.