Jotkut vastaavat vuonna kivi ja kirves aloitettuihin keskusteluihin.
Nämä aloitukset vois poistaa hämäämästä tämän päivän asioita.
Nämä aloitukset vois poistaa hämäämästä tämän päivän asioita.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo, paitsi että näiden selvien tapausten lisäksi siellä voi olla myös ihan asiaakin, kun tiedetään asiasta enemmän kuin silloin, kun viesti jätettiin.
Olen "Rahikaisen" kanssa samaa mieltä, että vanhat tarinat voi poistaa viimeistään kuukauden kuluttua! Kiitos!
Outokummussa ei mikään muutu. 10 vuotta vanhat tekstit ovat ajankohtaisia vuodesta toiseen.
Täällä ei juuri kiitoksia jaeta, moititaan ilmapiirin huonoutta, kadun kapeutta, pusikoitumista, romukasoja vuodesta toiseen... Kaikki asiat olivat esillä ja olemassa jo 10 vuotta sitten...
Hyvää Joulua kansalaiset.
On muuttunut. Voitaisiin keskittyä siihen että Outokumpua ajetaan edelleen kulttuurikaupungiksi vaikka se ei ole kannattavaa. Kuka jaksaa katsoa tansssijatyttöjen puolipukeisia esityksiä joissa kävellään tai ollaan vaan.
Kannuksiaan hakee vaan se verryttelypukuveijari ja lähtee sitten muille maille viereahille. Onhan se hassu joo.
Kunnon teollisuutta ja rahavirtaa tarvitaan outokumpuun eikä mitään jokakylän hömppää.
Monipuolista kulttuuria oli takavuosina, nykyään kiinnostavaa tarjontaa ei juuri ole.
Rahavirtoja on vaikeaa ohjailla millään tavalla, kaivoksen piti olla ykkösvalttikortti ja miljoonat virtaa kaupungin kassan pohjalle..
Kuinkas kävi, amatöörit tyrivät markkinoinnin ja kaikki kutistui tuottamattomaksi näpertelyksi..
Pakko tyytyä siihenkin vähään hömppään jota väkisin tehdään ja vikistään...
Kyllä, tämän kirjoitusketjun aloittaja on ihan oikeassa. Tämäkin kirjoitusketju joutaisi poistaa heti, turhan päiväisenä, ja vanhenneena.