Trump runnaa

Nakkasi Pariisin ilmastosopimuksen roskikseen heti ensimmäisenä virassaolopäivänään!
41622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Aivan oikein. Mitä te luulette täältä mukaanne saavan kun kuolette. Ette mitään, ette yhtään mitään. Ja kukaan ei teitä arvosta, naspurin koirakin käy kusemassa haudallesi. Jos haluat sutta ja parsntaa maailmaa, niin tee se Hurstin kautta vähävaraisille.

Äänestä
  • Toiminnan mies, ei jäänyt saivartelemaan ja mutisemaan että kun kansainväliset sopimukset, kansaiväliset sopimukset...

    Äänestä

TRUMP PISTI TUULEMAAN

"Trump aikoo muutenkin vähentää energiantuotantoon liittyvää sääntelyä. Voimaloiden, sähkölinjojen ja öljyputkien rakentamista koskeva lupabyrokratia kevenee.

Tuulivoima sen sijaan ei ole Trumpin suosiossa. Hän pitää tuulienergiaa kalliina ja tuulivoimaloita maisemahaittana. Presidentti keskeyttää tuulivoimaloiden lupakäsittelyn🌬

Trump ilmoitti myös kumoavansa ne edeltäjänsä päätökset, jotka hänen mielestään suosivat sähköautoja. Bidenin tavoitteena oli, että puolet Yhdysvalloissa myytävistä autoista olisi sähköautoja vuoteen 2030 mennessä"

Äänestä

Suomen veronmaksajat ovat luvanneet korvata erotuksen

Äänestä

Alkoi Suomessakin heti tapahtua:
"Hallitus aikoo lakkauttaa ilmastopaneelin" (HS 21.1)
Make Finland Great Again!

Äänestä
  • Trummpilaista ja laitaoikeistolaissta politiikkaa:
    Kun tieteentekijöiden tuottama tieto ei vastaa omaa ideologiaa, niin rajoitetaan tiedon tuottamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Trummpilaista ja laitaoikeistolaissta politiikkaa:
    Kun tieteentekijöiden tuottama tieto ei vastaa omaa ideologiaa, niin rajoitetaan tiedon tuottamista.

    Ylä-luokan äärioikeistopolitiikkaa, laitetaan stoppi viher-keskiluokan ilmasto--usetukselle ja rikastumiselle.

    Äänestä

  • Hyvä yksi rahareikä vähemmän 👌👍

    Äänestä

  • MaFGA

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Trummpilaista ja laitaoikeistolaissta politiikkaa:
    Kun tieteentekijöiden tuottama tieto ei vastaa omaa ideologiaa, niin rajoitetaan tiedon tuottamista.

    On painettava lisää euroja, jotta saadaan hyvä ilmanala Euroopan ylle, mikäli mahdollista.

    Äänestä

Trump on turvassa. Vanhus ei tule mitään suuria ilmastonmuutoksen aiheuttamia tuhoja näkemään. Hän on todennäköisesti 10 vuoden kuluttua vain kuva Washingtonin presidenttien muotokuvagalleriassa.

Joten mitä välii?

Äänestä
  • Se virallinen kuva onkin niin presidentillinen, varmaan Trumpin itsensä valitsema.

    Äänestä

  • Elämästä ei selviä hengissä, ei edes eloapinoiden 🐒🦧
    jengissä

    Äänestä

Trumpin hallinnon ainoa järkevä teko.

Äänestä

Järjen käyttö lisääntyi usa/ssa 🤔onnittelut samoin ihmisiä ei ole kuin mies ja nainen.ja wwo ja wokk paska 🤔ja paljon muuta onneksi olkoon usa teillä on viisaat päätäjät nyt toisin kuin suomen ja eu mädätys ja kusetus politikot👍

Äänestä

Trump on ääliö. Historia tulee tuomitsemaan hänet, kuten Putininkin. Molemmat rikoksista ihmiskuntaa vastaan.

Äänestä

Tiede on tiedettä ja tuleva yhdistelmä paneelikin voi pysyä siinä asiantuntijana, mutta myös pysyä siinä roolissa alkamatta tekemään politiikkaa.
Värikakkula asiantuntijat pysykööt roolissaan eivätkä ala keulimaan viherpropagandaa.

Äänestä

Trump toimii kuin hänellä ei olisi jälkeläisiä lainkaan. Jälkeläisiä, jotka suoraan joutuvat kärsimään edeltäjiensä tekemistä raskaista virheistä.

"Meidän jälkeemme vedenpaisumus". Onko Trump ylöstempaukseen uskova hihhuli? 🤔

Äänestä
  • Kaikki eivät tuhoa jälkeläistensä taloutta ja aja heidät konkurssiin ilmastonmuutosuskonnolla

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kaikki eivät tuhoa jälkeläistensä taloutta ja aja heidät konkurssiin ilmastonmuutosuskonnolla

    "Kaikki eivät tuhoa jälkeläistensä taloutta ja aja heidät konkurssiin ilmastonmuutosuskonnolla"

    kukaan ei aja taloutta konkurssiin. Päin vastoin ilmastotoimet ovat tuomassa Suomeenkin miljardiluokan investointeja ja ovat jo tuoneet.
    Ilmastopolitiikan vastustajat sen sijaan syövät tulevien sukupolvien hyvinvoinnin, jos saavat tahtonsa läpi.

    On varmaa, että historia tuomitsee Trumpin hänen ilmastopolitiikkansa takia, vaikka hän jossain muussa onnistuisikin, mitä sitäkin epäilen.
    Kun rokotesalaliittoteoreetikko nimitetään terveysministeriksi, niin tiedevastaisuus alkaa olla huipussaan. Ei kai silloin ilmastotutkijoitakaan tarvitse uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "ilmastotoimet ovat tuomassa Suomeenkin miljardiluokan investointeja ja ovat jo tuoneet"

    Toivon tosiaan, että näin olisi. Suomi saisi maksettua ulkomaanvelkansa, jotka annettu "ilmastorahaksi" etelänmaiden polittiselle eliitille 💸

    Äänestä

  • Mistä virheistä jälkeläiset nyt kärsisivät?
    He eivät ole tähänasti tarvinneet kärsiä mistään. Vanhemmat on raataneet, että lapsilla on mukavat oltavat.
    Kun on kaikki hyvin alkaa toimettomuus ikävystyttää ja niinpä on keksitty. että ilmasto tuhoutuu. Ja jo löytyy tekemistä. Mielenosoitukset, tuhopoltot jne. Eikä tarvitse pelätä, että rahat loppuu kun vaikka esim köydään ihmettelemässä Afrikassa miten ilmasto vaikuttaa siihen että kansa rynnii Eurooppa.
    Hahahhaa...

    Äänestä

  • Trump tekee ilmastotalkoonsa osaltaan julistamalla muutamia sotia, joissa toivottavasti tapetaan mahdollisimman paljon ilmastolle vaarallisia ihmisiä!

    Äänestä

"In God We Trust" ja kaikki muut käteisellä.

Äänestä

"Drill, baby, drill". Tekeekö Trump nyt Telluksesta maanpäällisen helvetin.

Äänestä

Tarkoitit kai että r*nkkaa? Ja ne Kalifornian metsäpalot on kylläkin ilmastonmuutoksen syytä ainakin osittain! Joten herra Rumpin kannattais ottaa asiantuntijat tosissaan eikä heittää tollaisia tärkeitä papereita roskiin!

Äänestä
  • Ilmastonmuutos tulipaon saa aikaan kun käyt heittelemässä polttopulloja sinne tänne. Niin Kaliforniassakin. Kumma kun vaan yksi alue palaa, onhan siellä rannikolla muitaki n kaupunkeja. Miksei koko rannikko pala ?

    Äänestä

Olisipa meilläkin vastaavan kaliiberin poliitikkoja joilla olisi mynää repiä typeriä sopimuksia joita on tehty oman kansan etujen vastaisesti. Niinkuin huomataan, ei USAn maine ja houkuttelevuus ole kärsineet tippaakaan, päinvastoin joutuvat kärräämään laittonasti tulleita siirtolaisia urakalla maasta ulos

Äänestä
  • "Olisipa meilläkin vastaavan kaliiberin poliitikkoja joilla olisi mynää repiä typeriä sopimuksia..."

    Osoitat vain oman typeryytesi tuollaisilla kommenteilla. USA on (vielä) maailman suurin markkina, ja se pärjää omillaankin. Suomen kaltaiset pienet maat ovat hyvin paljon kansainvälisten sopimusten varassa pärjäämisensä osalta. Suomi ei kykene kauppasotaan ainuttakaan taloudellista suurvaltaa vastaan. Siksi Suomen tulee tukea sopimuspohjaista järjestelmää.

    Taidat äänestää persuja?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    "Olisipa meilläkin vastaavan kaliiberin poliitikkoja joilla olisi mynää repiä typeriä sopimuksia..."

    Osoitat vain oman typeryytesi tuollaisilla kommenteilla. USA on (vielä) maailman suurin markkina, ja se pärjää omillaankin. Suomen kaltaiset pienet maat ovat hyvin paljon kansainvälisten sopimusten varassa pärjäämisensä osalta. Suomi ei kykene kauppasotaan ainuttakaan taloudellista suurvaltaa vastaan. Siksi Suomen tulee tukea sopimuspohjaista järjestelmää.

    Taidat äänestää persuja?

    Jos taas sopimus on huono niin silloin se kannattaa repiä vaikka olisi pieni maa. Suomen pitää keskittyä pitämään huolen itsestään. Kaikkia sopimuksia ei tarvitse allekirjoittaa.

    Lisäksi osa sopimuksista on Suomen itsensä keksimiä. Nimittäin Suomen vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoite oli täysin Suomen oma keksintö. Muilla EU-mailla ei tuollaista tavoitetta ole. Joten Suomi voi aivan rauhassa hylätä tuon tavoitteen vaikka se sopimukseen onkin kirjoitettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Hiilineutraalitavoitteelta putosi pohja pois kun muut eivät lähteneetkään ilmastohumppaan mukaan. Muut käyttävät fossiilista kansalaistensa hyvinvointiin ja me kärsitään ja maksetaan tyhjästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Hiilineutraalitavoitteelta putosi pohja pois kun muut eivät lähteneetkään ilmastohumppaan mukaan. Muut käyttävät fossiilista kansalaistensa hyvinvointiin ja me kärsitään ja maksetaan tyhjästä.

    "Hiilineutraalitavoitteelta putosi pohja pois kun muut eivät lähteneetkään ilmastohumppaan mukaan."

    Muut?
    Pariisin sopimuksen allekirjoitti 195 maata. Monet "muut" ovat toteuttaneet ilmastotoimia Suomea paremmin. Väitteesi on kuin Ville viisivuotiaalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ei tämän Villen postauksia tarvitse kommentoida.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    "Hiilineutraalitavoitteelta putosi pohja pois kun muut eivät lähteneetkään ilmastohumppaan mukaan."

    Muut?
    Pariisin sopimuksen allekirjoitti 195 maata. Monet "muut" ovat toteuttaneet ilmastotoimia Suomea paremmin. Väitteesi on kuin Ville viisivuotiaalta.

    Valtaosa sopimuksen allekirjoittaneista ei tehnyt yhtäkään ilmastotoimea. Ja nuo paremmin ilmastotoimia toteuttavat voidaan laskea yhden käsin sormilla.

    Muutenkin koko sopimus oli arvoton paskapaperi ja siksi useimmat maat lähinnä pyyhkivät persettä sillä.

    Äänestä

  • " Niinkuin huomataan, ei USAn maine ja houkuttelevuus ole kärsineet tippaakaan,"

    Oletko vielä samaa mietä?

    Äänestä

Tekoäly vie energiaa

"Tarvitsemme tuplamäärän energiaa, jotta pystymme vastaamaan tekoälyn energiatarpeeseen, Trump kertoo"

Äänestä
  • Tekoäly voisi kertoa onko järkevää tuplata energiantuotanto fossiilisilla polttoaineilla.

    Äänestä

RASKAAT SÄHKÖAUTOT KULUTTAVAT TEITÄ

"Yhdysvaltain kongressissa on esitetty uutta lakialoitetta, joka toisi sähköautoilijoille 130 dollarin vuotuisen lisämaksun.

Yhdysvalloissa teiden kunnossapitoa rahoitetaan liittovaltion polttoaineverolla, jota sähköautoilijat eivät maksa. Tavoitteena on saada sähköautoilijat maksamaan reilu osuutensa teiden käytöstä.

Uusi maksu astuisi voimaan vuonna 2029, jolloin se olisi 130 dollaria, ja se nousisi viidellä dollarilla kahden vuoden välein aina 150 dollariin saakka"

IL

Äänestä

Vieläkö aloittaja ihailee Trumpia?

Äänestä
  • Vähissä taitavat olla jo Trumpin ihailijat Suomessa. Mieshän on täysi kahjo.

    Äänestä

Ei ymmärtänyt itse mitään koko kouhotuksesta, kuunteli asiantuntijoita, jotka kertoivat kyseessä olevan Brittien käynnistämästä huijauksesta, ja päätti luopua hankkeesta, joka musertaisi Euroopan talouden, joka taas ei olisi USA.n etu.

Siis pelkkä arvio, kannattaako tähän kusetukseen panostaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nakkasi Pariisin ilmastosopimuksen roskikseen heti ensimmäisenä virassaolopäivänään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu