Säilölumella hiihdellään

Runsaasti Ah-stadionilla iloista hiihtoporukkaa on ollut viime viikkoina, kun nyt "kesä on tullut talven keskelle". Kun nyt vain ei ole tuota luonnonlunta maastohiihtoon. Täytyy lausua lämpimät kiitokset kuntapäättäjille, jotka tämän ovat mahdollistaneet! Ja niille vastarannan kiiskisille haiseva moite, kun kaikin tavoin ovat yrittäneet sabotoida parasta talviliikuntamuotoa!
10582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hulluutta on monenlaista, kun pitää väkisellä hiihtää vaikkei olisi luntakaan.
Ennen ei otettu suksia esillekään ennen kuin oli tarpeeksi taivaalta tullutta lunta ja hiihdettiin siihen asti kun lunta piisasi, sulalla maalla ei enää hiihdetty.
Kun lunta ei ollut niin liikuttiin muilla tavoilla, kuten jalan tai polkupyörällä.
Paiholaan olisi kärrätty jos joku olisi ruvennut lunta tekemään ja sitä sulaan metsään levittämään, että saisi hiihtää.
Niin äkkiä se hulluus osaa muuttua "normaaliksi".

Äänestä
  • Eiköhän sekin vielä nähdä että talven keskellä aletaan pitämään pyhätössä ladun sijasta sulatettua juoksulenkkiä. Saa sitten lenkkeilijät juosta talven siinä ja kesäkuussa sitten aletaan kyhäämään latua hiihtäjille.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eiköhän sekin vielä nähdä että talven keskellä aletaan pitämään pyhätössä ladun sijasta sulatettua juoksulenkkiä. Saa sitten lenkkeilijät juosta talven siinä ja kesäkuussa sitten aletaan kyhäämään latua hiihtäjille.

    Jos PKO on vetäjänä niin vasta sitten onnistuu.

    Äänestä

Vaikka täällä kirjoitetaan paljon soopaa, en ole huomannut että kenelläkään olisi ollut mitään hiihtämistä vastaan. Varsinkin näin kevään tullessa upeassa auringon paisteessa käynti Jouhtenisessa suksilla on melkein parasta mitä voi tehdä housut jalassa.

Äänestä
  • Eivätkä ladut maksa miljoonia, eikä valaistus.

    Äänestä

  • Kun vielä pidettäs ladut puhtaana niin vois nauttia luonnosta mutta ovat aina yleisiä huusseja (koirien).

    Äänestä

Kunta varmaan maksoi taas Haapalan synttärit, ikään kuin ei olisi jo tarpeeksi kallis mies kunnalle

Äänestä
  • Tietenkin, on niin hyvä mies. Tekisit sinäkin jotain mainittavaa niin pidettäisiin sinullekin synttärit.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tietenkin, on niin hyvä mies. Tekisit sinäkin jotain mainittavaa niin pidettäisiin sinullekin synttärit.

    Onhan hän saanut monet kunnan päättäjät matkustelemaan verorahoilla tutustumassa ah-kisojen järjestelyihin missä on yleisöä kymmeniätuhansia, täällä satoja maksaneita, loput kunnan maksamina ryyppäämässä vip-teltassa :)

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Onhan hän saanut monet kunnan päättäjät matkustelemaan verorahoilla tutustumassa ah-kisojen järjestelyihin missä on yleisöä kymmeniätuhansia, täällä satoja maksaneita, loput kunnan maksamina ryyppäämässä vip-teltassa :)

    Oletko käynyt nauttimassa Vip teltan tunnelmasta?
    Ihan huippua!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Runsaasti Ah-stadionilla iloista hiihtoporukkaa on ollut viime viikkoina, kun nyt "kesä on tullut talven keskelle". Kun nyt vain ei ole tuota luonnonlunta maastohiihtoon. Täytyy lausua lämpimät kiitokset kuntapäättäjille, jotka tämän ovat mahdollistaneet! Ja niille vastarannan kiiskisille haiseva moite, kun kaikin tavoin ovat yrittäneet sabotoida parasta talviliikuntamuotoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu