Kysymys kuuluu, millaisilla virikkeillä kirkosta eronneiden vanhempien perheissä inspiroiduttaisiin erottamaan lapsi/lapset kirkosta ja siirtämään heidät saman tien (tai kesällä) koulun uskonnonopetuksesta elämänkatsomustiedon opetukseen.
Vuoden 2023 lopussa 10-19-vuotiaista oli kirkon jäseninä suurempi osuus (76 %) kuin 70-79-vuotiaista (75 %).
Vuoden 2023 lopussa 10-19-vuotiaista oli kirkon jäseninä suurempi osuus (76 %) kuin 70-79-vuotiaista (75 %).
Vastaukset 45
Vanhimmat
Perheen katsomuksellisen tilanteen harmonisointi!? Jee.
Se kalskahtaa kuumalta!
Noh, viileän harkitulta.
No koska ET on paljon parempi kuin uskonto.
Liittyä tekemään historiaa.
Historia kuvaa mennyttä aikaa tee tulevaisuutta voit päätyä historiaan. Toki historian kuvaa voi muuttaa tulevaisuudessakin erilaisten näkemysten vatulointia kun harrastetaan nykyisinkin. Mikä on totuus mistäkin on sitten hankalampi jälkikäteen selvittää monet asiat kun perustuvat kuulopuheisiin. Isot linjat tiedetään kuten käydyt sodat ym. konkreettiset asiat, mutta niiden syyt ja aiheuttajat jaksavat vieläkin partoja pärisyttää.
Liittyä tekemään tulevaisuutta.
Kivaan sakkiin.
Tiedot et:n kasvusta ja hyvästä sisällöstä.
Uskonnon oppikirjojen tunnustuksellisuus.
Heräte vaihtaa.aan et-opetukseen.
Uskonnon oppikirjojen uskonnollisuus herätteenä.
Virikkeitä haussa! Holhous ei käy enää.
Miten heidät tavoittaisi?
Jod käy ilmi, että ETn avaamisvaatimus ei mene läpi, holhouksen jatkuminen suututtaa.
Vähän vaikea otsikko, mutta asia haastava.
Uskaltaako kajota siihen, tapahtuiko lapsen liittäminen (ennen 2017) vain toisen vanhemman päätöksellä?
Ideakilpailu menossa, haloo.
Omituinen otsikko. Saako ideoimaan?
Mainostoimisto?
Inspis elää.
Keskikesä ja humanismin päivä.
Valon juhla, järjen juhla.
Vapaus pakkouskonnosta koulussa.
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/modernin-humanismin-julistus/
Nyt eeteehen kun se on vielä mahdollista.
Klassillisilla menetelmillä.
Joku konsti tässä olis hyväksi.
Kokeillaan viestinnällä, sanoi palopäällikkö.
Kyllä nyt tarvitaan protestia holhousta kohtaan.
Tämä ON tärkeää.
Media, media, media.
ET on edistystä.
Yhteistyö ja vuorovaikutus.
Huhtikuu on kuukausista parhain.
Useita eri kouluja.
Kerro vinkki.
Epis vs. reiluus.
Ainakin pohtimalla asiaa yleisesti.
Sellaista ihmettä ei parane odottaa, että lestadiolaistaustainen perhe erottaisi viisi peruskouluikäisten lasta yhdellä kertaa.
Puhuen, kirjoittaen, piirtäen..
Rohkeasti kehiin.
Meidän täytyy puhua.
Ajatwlkaa lapsen uskonnollista kylvetystä. Päiväkoti 3 vuotta + peruskoulu 9 vuotta + lukio 3 vuotta. Elikautinen ja vähän ylikin.
Anna tulka.
Tehdyn ratkaisun korjaaminen...