Baltsu, aktiivinen viisikymppinen kuntosaliharrastaja

Ketju kiinni, uusi auki. Ei videoita viikkoon, threads kiinni, Xssä räksytystä, juoksu jäi, pyöräily kevyttä jopoilua. Kuntosalissa sentään käy. Minkalaiseksi tulevaisuus muodostuukaan *? Vieläkö granfondo toteutuu ?
71312824
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 713

Vanhimmat

Ukko veti viiskyt leukaa neljässä erässä. Kova kuntoukko.

Äänestä
  • Yhden sarjan välissä 20minuuttia palautusta ukkelilla.

    Äänestä

Ei toteudu. Ja ukkelin vetkutteluheilutuksia ponnistuksella en leuoiksi haukkuisi.

Cuck.

Äänestä

Ukkeli on aktiivikuntoilija. Kilpailu on mennyttä elämää. Eikä hölkkä tapahtumat mitään kilpailua olekaan vaikka ukkeli niin kovasti yrittikin väittää.

Äänestä
  • Aika ajanut ukkelin ohi. Ei enää treenaa kunnolla vailkka puhuukin harjoittelusta jne. Pyöräily on rauhallista retkipyöräilyä

    Äänestä

Hupiukko on

Äänestä

Tyyppi bännätty juoksufoorumilta pari kertaa, futisforumilta ja jatkoajan keskustelupalstalta myös ja nyt lisäksi Threadsista.

Äänestä

Kaapro kirjoittaa twitterissä että kaipaa saksalaista vahvaa 1940-luvun armeijaa ja harmittelee että Saksa hävisi toisen maailmansodan.

Äänestä
  • Kape haluaisi olla sakemanner.

    Äänestä

Lapsena osannut jo sanoa next time. On se hieno ihminen, ooaaee

Äänestä
  • Seuraavassa elämässä sitten. Tässä jäi kaikki tiskiin, puheeksi vain.

    Äänestä

Aika huolestuttavaa kyllä, että nyt Baltsu toivoo sotaa myös Saksan ja Venäjän välille. Ajatukset radikalisoituvat kovalla vauhdilla.

Äänestä
  • Ylivertaisuusajatuksia Baltsulla on ollut aina. Mutta katkeroituuhan sitä vähemmästäkin. Mennyttä on loistava tulevaisuus, autot ja veneet, matkat ja ura, tyttöystävät ja perhehaaveet, juoksut ja maratonit alle kolmen, kaverit. Tilalla kesken jäänyt opiskelu, apupojan ura pyöäkaupassa, toimeentulotuki, kymmenvuotinen maratontreeni ilman kisoja, yksinäisyy ja someriidat.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ylivertaisuusajatuksia Baltsulla on ollut aina. Mutta katkeroituuhan sitä vähemmästäkin. Mennyttä on loistava tulevaisuus, autot ja veneet, matkat ja ura, tyttöystävät ja perhehaaveet, juoksut ja maratonit alle kolmen, kaverit. Tilalla kesken jäänyt opiskelu, apupojan ura pyöäkaupassa, toimeentulotuki, kymmenvuotinen maratontreeni ilman kisoja, yksinäisyy ja someriidat.

    Tietääkö kukaan miksi ei mennyt yhteenkään maratoniin vaikka treenasi niin älyttömästi sitä varten?,,tosi kummallista.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tietääkö kukaan miksi ei mennyt yhteenkään maratoniin vaikka treenasi niin älyttömästi sitä varten?,,tosi kummallista.

    Totuus olisi tullut ilmi 3.30 ajalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Totuus olisi tullut ilmi 3.30 ajalla.

    On kumminkin juossut 3.03 joten ihan tuohon en usko,Kiuruhölkän puokin aika 1.25 kyllä kertoo että alle 3 tunnin ei olisi mennyt.

    Äänestä

  • Joo viime aikoina ollut huolestuttavia ukkelin jutut! Aina avoimesti ihaillut Saksaa ja viljellyt epämääräisiä viittauksia. Juoksufoorumilta tuli bännit kun kirjoitti haluavansa eliminoida yhteiskunnan huono-osaisia. Ja näkee omassa päässään äärivasemmistolaista terrorismia ja syyttelee videollaan ja somessa eri ihmisiä terroristeiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tietääkö kukaan miksi ei mennyt yhteenkään maratoniin vaikka treenasi niin älyttömästi sitä varten?,,tosi kummallista.

    Keksi aina tekosyitä ja siirsi tavoitteena seuraavaan vuoteen ettei olisi tarvinnut kohdata totuutta. Piti lenkeillä taukoja pysäyttämällä kellon ja sai sitä kautta keskivauhdin näyttämään paremmalta. Tyhmänä ukkona toisti samaa noin 15 vuotta joista viimeisimmän 12 vuoden aikana ei ole selvinnyt maratonin lähtöviivalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tietääkö kukaan miksi ei mennyt yhteenkään maratoniin vaikka treenasi niin älyttömästi sitä varten?,,tosi kummallista.

    Ja yks syy oli kai et jos jotkut sit vittuilee jos ja kun epäonnistuu

    Äänestä

Kunnon velttokulli.

Äänestä

Sanoi että kolmen tunnin marassa ei haastetta, treenasi alle 2:46 aikoihin.

Äänestä
  • Ukkeli on kova puhumaan, mutta teot ovat jääneet tekemättä.

    Äänestä

Kiuruhölkän 1:25 kertoi että olisi ollut alle kolkki kunnossa any given day. Mutta kun se ei riitä jos kävisi vähän alle kolkin vetämässä.

Monien on vaikea ymmärtää että Baltsu on vanhan liiton äijä ja tervaskanto. Sillon ennen reenattiin kovaa. Tavoitteet olivat korkealla. Baltsu on juur sitä KARPAASIEN sukupolvea joka oli tottunut kovaan reeniin. Niin kuin Konosen Vallukin sanoi dokkarissa että jos sä et anna kaikkees niin et sä voi ikinä saavuttaa mitään. Se on raakaa peliä ja kovaa työtä. Nämä vanhan liiton karpaasit, Baltsu mukaan luettuna, eivät puolestaan ymmärrä hölkkääjiä ja muita puuhastelijoita jotka eivät anna kaikkea ja tee uhrauksia urheilun alttarille.

Äänestä
  • 1.25 puokki on Vähän siinä ja siinä meneekö alle 3 täysmatka.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    1.25 puokki on Vähän siinä ja siinä meneekö alle 3 täysmatka.

    Riippuu juoksijasta toiset vetää maralla toisen puolikkaan negatiivisella splitillä. Baltsu oli kiurussa puolikkaan jälkeen köysissä että toisella puoliskolla kunto oli loppunut kesken ylläpitää vauhtia

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Riippuu juoksijasta toiset vetää maralla toisen puolikkaan negatiivisella splitillä. Baltsu oli kiurussa puolikkaan jälkeen köysissä että toisella puoliskolla kunto oli loppunut kesken ylläpitää vauhtia

    Oli pakko laittaa laskuriin, niin 1:25 puolikas tarjoaa 3:07:29 täyspitkän ajaksi. Mielestäni siis 1:25 ja 3:03 ovat aikalailla linjassa. Alle kolmen ei missään nimessä mene.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Oli pakko laittaa laskuriin, niin 1:25 puolikas tarjoaa 3:07:29 täyspitkän ajaksi. Mielestäni siis 1:25 ja 3:03 ovat aikalailla linjassa. Alle kolmen ei missään nimessä mene.

    Eipä se nyt ihan noin suoraviivaista ole,ihan hyvin 1.25 puokin juoksija voi juosta alle 3 tunnin mutta ei kovin paljon siksi sanoinkin että se on siinä ja siinä,ja tuo 1.25 oli Kapella kesä helteessä juostu,syksyllä olisi varmasti järkevällä tekemisellä vantaalla mennyt alle 3 tunnin mutta kun ei niin ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Eipä se nyt ihan noin suoraviivaista ole,ihan hyvin 1.25 puokin juoksija voi juosta alle 3 tunnin mutta ei kovin paljon siksi sanoinkin että se on siinä ja siinä,ja tuo 1.25 oli Kapella kesä helteessä juostu,syksyllä olisi varmasti järkevällä tekemisellä vantaalla mennyt alle 3 tunnin mutta kun ei niin ei.

    Olin paikalla kun kapukka juoksi kiuruhölkässä. Oli aivan katki maalissa, oksenteli ja makoili 10 minuuttia heinikossa huomiota hakien maaliintulon jälkeen. Ei mitään palaa edes 3.10 aikaan, kaikki jäi tuona päivänä radalle.

    Olisi kuulemma halunnut aloittaa vieläkin kovempaa, mutta pudonnut porukasta jo parin kilometrin jälkeen kun oikeat juoksijat jatkoivat tasavauhtista harjoitustaan. Kova huohotus ollut kaverilla päällä alusta lähtien eli maksimialueella menty startista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Olin paikalla kun kapukka juoksi kiuruhölkässä. Oli aivan katki maalissa, oksenteli ja makoili 10 minuuttia heinikossa huomiota hakien maaliintulon jälkeen. Ei mitään palaa edes 3.10 aikaan, kaikki jäi tuona päivänä radalle.

    Olisi kuulemma halunnut aloittaa vieläkin kovempaa, mutta pudonnut porukasta jo parin kilometrin jälkeen kun oikeat juoksijat jatkoivat tasavauhtista harjoitustaan. Kova huohotus ollut kaverilla päällä alusta lähtien eli maksimialueella menty startista.

    Kiuruhölkän jälkeen tulikin legendaariset selittelyt minkä takia epäonnistui vaikka oikeasti tulos vastasi täysin kuntoa. Täytyy jostain kaivaa ukkelin selittelyt.

    Äänestä

Onko koskaan selvinnyt mistä tulee lempinimi Baltsu?

Äänestä
  • Bati on käynyt joskus italiassa lomalla, joten otti nimimerkikseen italialaisen maratonjuoksijan nimen Baldini. Foorumilaisten suussa se vääntyi hellittelynimeksi Baltsu, ja Bati otti sen omakseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Bati on käynyt joskus italiassa lomalla, joten otti nimimerkikseen italialaisen maratonjuoksijan nimen Baldini. Foorumilaisten suussa se vääntyi hellittelynimeksi Baltsu, ja Bati otti sen omakseen.

    Hänen idoli. Kuvitteli omassa päässään olevansa itsekin olympiavoittaja maralla. Ooaaee.

    Äänestä

Nii ja hautas Baldinin jollain syyllä. Sehän ihmetteli ku joku oli sen omalle facebook sivulle kirjoittanu jotain olis pitäny Baltsun ku ne on kai eri asia, ooaaee

Äänestä

Tsekkasin Batin facebookin:

Vuosi sitten marraskuussa Vantaan kenttäurheilijat alkoivat vittuilla minulle siitä, kun mainitsin 48-vuotiaan Reyes Estévezin kympin ajan vs. Suomen miesjuoksijoiden tulokset. Tänä vuonna sama mies juoksi maratonin 2.16.
Kengät tulevat koko ajan nopeammiksi ja harjoittelusta opitaan lisää. Aikojen pitäisi parantua, mutta se ei koske Suomea. Alla on kauden kärkitulokset Suomessa:
1. Leevi Keronen 2:17:33
2. Hannu Granberg 2:19:48
3. Aki Nummela 2:20:12
Missä on Urheiluliiton vastuu? Miksei Suomesta tule 2.05-2.10 väliin juoksevia miesmaratoonareita? Tai 27 minuutin kympin juoksijoita? Onko juokseminen kovaa ahnehtimista?
Lätkässä on ihan normaalia vittuuntua, jos suomalaiset häviävät matsit ihan pystyyn, mutta juoksussa asian esilleottaja on se terroristi, joka pitää vaientaa. Fakta on, että seurat ovat aivan perseestä ja sama koskee Urheiluliittoa. Kukaan ei harjoittele kunnolla, eikä lahjakkuuksia houkutella lajin pariin, vaan juoksuun houkutellaan mukaan lähinnä juoppoja ja ylipainoisia henkilöitä.

Äänestä
  • Suomen maajoukkue lätkässä lytättiin toimittajien taholta 4 Nationsin jälkeen vaikka ovat kuitenkin maailman huipulla. On Laineet Barkovit Rantaset ja Ahot, mutta silti lytättiin.

    Laskuri kertoo et 2:58 menis mara jos puolikas on 1:25.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Suomen maajoukkue lätkässä lytättiin toimittajien taholta 4 Nationsin jälkeen vaikka ovat kuitenkin maailman huipulla. On Laineet Barkovit Rantaset ja Ahot, mutta silti lytättiin.

    Laskuri kertoo et 2:58 menis mara jos puolikas on 1:25.

    Juu siihen perustuu Batin käsitys että milloin tahansa olisi mennyt alle kolmen, kun kiuruhölkkäkin oli milloin tahansa juostu puokki.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Suomen maajoukkue lätkässä lytättiin toimittajien taholta 4 Nationsin jälkeen vaikka ovat kuitenkin maailman huipulla. On Laineet Barkovit Rantaset ja Ahot, mutta silti lytättiin.

    Laskuri kertoo et 2:58 menis mara jos puolikas on 1:25.

    Ei mene 2.58. Palataan kun ymmärrät aiheesta jotain trollaamisen sijaan.

    T. Sub 2.30 juoksija.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ei mene 2.58. Palataan kun ymmärrät aiheesta jotain trollaamisen sijaan.

    T. Sub 2.30 juoksija.

    Seppo meni alle kolmen vaikka puokki hidas.

    Äänestä

Laskurit on laskureita mutta ajat pitää juosta. Muuten voisi esim keskittyä vaan lyhyemmille matkoille ilman maratonharjoittelua.

Äänestä

Ja kisoissa virallisella ajanotolla pitää tulla tulos eikä missään harjoituksissa itsekseen.

Äänestä
  • Niin kilpajuoksijoilla mutta kape oli vain juoksunharrastaja niin 36 minuutin mattokymppi lasketaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Niin kilpajuoksijoilla mutta kape oli vain juoksunharrastaja niin 36 minuutin mattokymppi lasketaan.

    Minä juoksin matolla kympin 22 minuuttia. Kaapro ei ole 40min alittanut ikinä eikä alita.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Minä juoksin matolla kympin 22 minuuttia. Kaapro ei ole 40min alittanut ikinä eikä alita.

    No on alittanut,pysytään nyt faktoissa kumminkin.

    Äänestä

Ukkeli on twitterissä myös toiselle käyttäjänimellä SchollsCorner. Haukkuu siinä suomalaisia lätkäpelaajia. Oli Jatkoajan keskustelupalstalla nimimerkillä Scholl mutta bännättiin sieltä asiattomuuksien takia.

Äänestä

Ukkeli puhui kameralle lämpimikseen, kun ei tarkastanut onko kortilla tilaa.

Äänestä
  • Kaaprolle tuttu tilanne tuo tyhjä kortti. Toisella tila loppu, toisella rahat.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kaaprolle tuttu tilanne tuo tyhjä kortti. Toisella tila loppu, toisella rahat.

    Ei ainoa kapasiteetti, mikä on tyhjä.

    Äänestä

Baltsu vissiinkin lähtenyt lomalle kun ei ole videoita tullut kymmeneen päivään.
Mut voidaan muistella Kiuruhölkkää ja muita hänen uran huippuhetkiä ja analysoida treenejä.

Äänestä
  • Saammeko kohta nähdä videon jossa sammunut Tallinnan laivan kannelle viikoksi?

    Äänestä

Kaapro puhuu treenaamisesta ja urheilemisesta mutta käy joka toinen päivä ajamassa kuntopyörällä 45-50 minuuttia. Aika harhaisessa maailmassa elää kun kertonut tähtäävänsä pyöräilyn mm-kisoihin!

Äänestä
  • Ukkelin kannattaisi osallistua natuhomojen fitnesskisoihin. Siinä ukkeli voisi pärjätä.

    Äänestä

Baltsu oli diesel kilometrien ahnehtija. Maraton sopii paremmin kuin puolikas eli olisi mennyt alle kolmen. Vahvuudet on siellä pitkillä lenkeillä ja rautaisessa kunto pohjassa.

Äänestä

Todennäköisesti olisi maralla aloittanut 2.45 vauhtia ja lopulta hyytynyt yli 3h aikaan.

Äänestä
  • 3.55min/km vauhdilla jos olisi aloittanut niin olisi keskeyttänyt.

    Äänestä

Pääkaupunkiseudun kestävyysjuoksijat -ryhmästä Facebookissa löytyy Baltsun kommentteja vuosilta 2016-2017, kun hakukenttään kirjoittaa hänen nimensä. Yhdessä Baltsu alkaa raivoamaan sen jälkeen, kun häntä on kehotettu juoksemaan maraton alle 2:20 ennen kuin alkaa kritisoimaan muiden lenkkivauhteja.

Äänestä
  • Tuota olen aina ihmetellyt että jos esittää kritiikkiä joidenkin lenkkivauhdeista niin sanotaan juokse itse jotain tiettyjä aikoja,eikö se tavallaan kerro että ei kestetä sitä kritiikkiä kun noin sanotaan,tosin noissa taisi olla näitä toisen puolesta mielensäpahoittajia koska ei oikeasti alle 2.20 maratoonaria kiinnosta jonkun yli 3 tunnin maratoni juoksija Balleron sanomiset ja neuvot hevonpaskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Tuota olen aina ihmetellyt että jos esittää kritiikkiä joidenkin lenkkivauhdeista niin sanotaan juokse itse jotain tiettyjä aikoja,eikö se tavallaan kerro että ei kestetä sitä kritiikkiä kun noin sanotaan,tosin noissa taisi olla näitä toisen puolesta mielensäpahoittajia koska ei oikeasti alle 2.20 maratoonaria kiinnosta jonkun yli 3 tunnin maratoni juoksija Balleron sanomiset ja neuvot hevonpaskaa.

    Ei kai siinä Marskin mieltä pahoitettu vaan muiden vantaalaisten 5h maratoonareitten.

    Äänestä

  • Saiko bati tonnekin bännit? Aika sakeaa tekstiä ja haukkumista. No, minkäs se seepra juovilleen voi. Tuleeko samanlaiset haukut jos menee ostamaan fillaria ja sanoo ajavansa 20km/h lenkkejä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Ei kai siinä Marskin mieltä pahoitettu vaan muiden vantaalaisten 5h maratoonareitten.

    Juu. Haukut tulee ellei ole granfondo tavoa jopoilussa.

    Äänestä

Kaapro haukkuu suomalaslia 2.20 maratonjuoksijoita sekä 5h juoksijoita ja kaikkien siltä väliltä kun kukaan ei hänen mielestään edes yritä kunnolla eikä panostaa tosissaan.

Äänestä

Oli kyllä sakeaa settiä. Kummallista että noin juoksulle omistautunut ukkeli ei sitten lopulta päässyt edes alle kolmen. Uho ja tuho.

Äänestä

Hehe vois siitä pikku poru nousta jos Suomen hiihtäjät olis yhtä huonoja kun juoksijat maratonilla ja puolikkaalla. Kahdenkympin pertsalla jäisivät 5-11 minsaa ja viidelläkympillä 20 minsaa. Oltaisi taannuttu hiihdossa Kazakstanin tasolle.

Äänestä

Suomen juoksumaajoukkue pitäisi lakkauttaa. On häpeäksi maallemme. Kukin harjoitelkoon tykönään niinkuin parhaaksi näkee.

Äänestä

Baltsu avautuu Twitterissä:

”Ymmärrän siinä amerikkalaisia, kun sota maksaa koko ajan ja se, jolla ei ole rahaa, esittää vaatimuksia siitä, mitä pitäisi saada. Vähän sama kuin jos työttömät haluaisivat elää herroiksi valtion piikkiin”

Pakko oli vähän nauraa. Herrahan itse rahoittaa suuresti Suomen valtiota, eikä yhtään elä herroiksi käyttämällä hyvinvointivaltion palveluita ilmaiseksi.

Äänestä

Kaaprolla aina ollut kaksoisatandardit itselleen. Muiden työttömyyskorvaus on huono asia mutta itselleen toimeentulotuki jne ovat ansaittuja. Urheilussa kun joku harjoittelee kevyemmin tai ei tosissaan niin Kaapro suuttuu ja kyseessä ja alkaa haukkua. Itse sen sijaan voi löysäillä milloin milläkin syyllä ja se on ok. Pelle äijä!

Äänestä
  • Itselleen Kape keksii tekosyitä muille ei liikene empatiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Itselleen Kape keksii tekosyitä muille ei liikene empatiaa.

    Itsekin aikani yritin ymmärtää Kapea irvailijoilta, mutta lopulta kyllästyin ja liityin irvailemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Itsekin aikani yritin ymmärtää Kapea irvailijoilta, mutta lopulta kyllästyin ja liityin irvailemaan.

    Fiksuimmat seuraavat ukon puuhasteluja vähän aikaa,toteavat mikä ukkeli on ja eivät enää käytä aikaansa ukkelin seuraamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Fiksuimmat seuraavat ukon puuhasteluja vähän aikaa,toteavat mikä ukkeli on ja eivät enää käytä aikaansa ukkelin seuraamiseen.

    Luuserit seuraavat ukkelia somessa ja kuittailevat Suomi24:älä.

    Äänestä

Ukkoa harmittaa kun Chappaz jäi sprintissä neljänneksi ja Suomi sai mitalin kun ukkoa kaatu edestä.

Äänestä

Asetelma on semmonen et menestyjät Selänne Gretzky Baltsu Vance Musk ja Trump vastaan Vantaalaiset, Ukrainalaiset maalaiset, kommarit ja vihreät.

Äänestä

Paula Radcliffe 51v eli baltsua vuoden nuorempi juoksi Tokion maratonin 2.57 aikaan. 10 vuotta edellisestä marasta. Jos Paulan kaltainen huippu vetää noin huonon ajan niin batilla ei ole mitään palaa alle kolmen. Kaikki tämän jo toki tiesivät.

Äänestä
  • Miksi pitäisi mennä alle kolmen? Ukolle riittää alle neljä. Ukko on nykyään pappakuntoilija. Ei saa ahnehtia.

    Äänestä

  • Ei varmaankaan kovin paljon ole treenaillut tuota varten,ja Paula on entinen huippu,Baltsu taas on pelkkä entinen,koska ei koskaan ole ollutkaan mitään eikä tule olemaankaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Miksi pitäisi mennä alle kolmen? Ukolle riittää alle neljä. Ukko on nykyään pappakuntoilija. Ei saa ahnehtia.

    Varmaan siksi kun on itse sanonut niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Miksi pitäisi mennä alle kolmen? Ukolle riittää alle neljä. Ukko on nykyään pappakuntoilija. Ei saa ahnehtia.

    Onhan se nyt noloa ettei mennyt koskaan alle 3 tunnin,erityisesti siksi että panosti niin paljon treenaamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Miksi pitäisi mennä alle kolmen? Ukolle riittää alle neljä. Ukko on nykyään pappakuntoilija. Ei saa ahnehtia.

    Juu. Ei ole ukko puhunut pitkään aikaan granfondosta. Hitaasti vain jopoilee. Maratonilla alle 4h materiaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Ei varmaankaan kovin paljon ole treenaillut tuota varten,ja Paula on entinen huippu,Baltsu taas on pelkkä entinen,koska ei koskaan ole ollutkaan mitään eikä tule olemaankaan.

    Ei hän näitä varten ole erityisesti treenannut aika mielessä vaan juoksee omaksi ilokseen.
    Lontoo ja Boston seuraavina. Saa nähdä paranavatko ajat. Silti voi verrata kapeen ja huomata että kapen tavo alle kolmen on täyttä utopiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Juu. Ei ole ukko puhunut pitkään aikaan granfondosta. Hitaasti vain jopoilee. Maratonilla alle 4h materiaalia.

    Ukko on numerolapun raiskaaja fillaillakin. Miksei edes yritä. Ei tollainen hidas jopoilu ole mitään. Alkaisi nyt treenaamaan ja jos ei huvita,, niin antaisi pyöränsä jollekulle jolle treeni maistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Ei hän näitä varten ole erityisesti treenannut aika mielessä vaan juoksee omaksi ilokseen.
    Lontoo ja Boston seuraavina. Saa nähdä paranavatko ajat. Silti voi verrata kapeen ja huomata että kapen tavo alle kolmen on täyttä utopiaa.

    Reilu viisikymppiselle naiselle sub3h on huippu aika. 50v miehenä Batin tavo 2.46 oli vaatimaton.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Reilu viisikymppiselle naiselle sub3h on huippu aika. 50v miehenä Batin tavo 2.46 oli vaatimaton.

    Nyt puhutaan juoksijasta joka on juossut 2.15 kolmekymppisenä ja silloinhan ei ollut mitään pomppukenkiä,tuo 2.57 kertoo että lenkillä on käyty jonkin verran mutta ei todellakaan ole pahemmin panostettu,jos olisi panostettu niin aika olisi paljon kovempi.

    Äänestä

Turha puhua kolmesta tunnista kun se ei ollut Baltsun tavo.

Äänestä
  • Baltsun tavo oli alittaa 3 tuntia reilusti ja se ei onnistunut.

    Äänestä

Jäi ukkelilta kovasta yrityksestä huolimatta tosiaan tavoitteet saavuttamatta eikä mennyt edessä alle 3h vakka sen piti olla naurettavan helppoa. Yli 10 vuotta meni ukkelilla täysin hukkaan koska keskittyi pelkästään siihen elämässään. Ja tuo nykyinen jopoilu niin naurettavaa touhua että sanat ei riitä. Touhua ei voi oikein enää edes kuntoiluksi laskea.

Äänestä

Loistavaa että Bati alkaa tekemään kansainvälisen tason videoita. Saa myös Amerikan serkut seurata Suomen kuningasta.

Äänestä

Baltsu käynyt Barcelonassa. Nyt muutoksen tuulet puhaltaa. Ukkeli tehnyt 326 videota. Täytyy sanoa että urheilumiehiä kun reenaili kovasti ja tekee urheiluvideoita.

Äänestä
  • Bati sanoi aiemmin että vaatii 100 videota oppia videoiden teko Batistinille ei kolmesataakaan riitä. Hirveesti ryystämistä ja nieleskelyä uusimmallakin videolla. Itse ei varmaan katso minkälaista jälkä syntyy tai sitten Ukko on sokea kun ylivalottaa valkoista tiiliseinää valkoinen paita päällä. No joo onha sillä nuo rillit...

    Äänestä

Tämä touhu loppuu? Jännä video varmaan, lopettaako Bati huippu-urheilun ja ryhtyy liikunnan harrastajaksi?

Äänestä
  • Lopettaa suomenkielisten videoiden tekemisen kun ei saa muuta kuin vittuilua.

    Äänestä

Hauska ku repeili kunnolla ku joku möi Munhenin peliin lippuja. Kyl se pitää kattoa jos tekee ulkomaisillakin kielillä ni siinähän niitä oppii sitten. Veikkaan et tulee englannin kielestäkin vittuilua. Joskus teki illalla jostain Helsingin rannikolta ja ei niin sujuvaa englantia puhunut ni joku kommentoi heti et opettele puhumaan.

Äänestä

Videolla taas kootut selitykset miksi ei ole voinut treenata. Ollut lonkat kipeät, istuminen sattuu, ajatukset muualla, nukkunut huonosti, ei ole voinut keskittyä, takareisissä ei voimaa, satula hiertää yms yms. Ja samalla toki haukkuu esim suomalaiset maajoukkuehiihtäjät että eivät harjoittele kunnolla ja että Suomessa kukaan ei harjoittele kunnolla. Katsoisi pelle peiliin. Ja kamala kahvin ryystämistä videoilla. Ala-arvoisia videoita.

Äänestä

Selitti jotakin, ettei harjoittelusta tule mitään, elleivät ajatukset ole 100% harjoittelussa. Ja liikenteessä ei pysty harjoittelemaan. Eikä myöskään salilla. Eikö yber mensch aikanaan kehittänyt lennokasta strategiaa samalla kuin juoksi? Miksei onnistu enää? Ukkeli ei aiemmin harjoitellutkaan tosissaan? No nykyään vielä vähemmän.

Äänestä
  • Niinpä, heikkoa suoriutumista kun ei voi sisällä eikä ulkona kummassakaam ns keskittyä. Eikö hänen pitänyt jo vuosia sitten tehdä itsestään juurikin yli-ihminen monella osa-alueella. Sanoo että juoksuaikoina keskittyi mattotreeniin monta tuntia etukäteen. Työtön perheerön lorvailee ja makaa sohvalla.

    Äänestä

En kuluta aikaani tyhjän päivästen Baltsun videon seuraamiseen. Antaa ukon meuhkata omiansa, mieluummin seuraan oikeiden urheilijoiden videoita.

Äänestä

Maratonin Suomen ennätys täyttää tällä viikolla 22 vuotta ja se on kymmenen minuuttia hitaampi kun maailman ennätys. Puolimara SE yli 6 minuuttia hitaampi kuin ME. Muissa maissa ennätykset paranee Suomessa menty hitaampaan suuntaan.

Äänestä
  • Ja pitää muistaa että noihin aikoihin ei ollut mitään hiilikuitu pomppukenkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Ja pitää muistaa että noihin aikoihin ei ollut mitään hiilikuitu pomppukenkiä.

    Suomessa juostaan liian hitaasti. Tämmöisen syväanalyysin heitän.

    Äänestä

  • Ei pidä paikkaansa. Holmenin Suomen ennätys on vuodelta 2008 Rotterdamista.

    Äänestä

Kaapro ei päässyt tavoitteissa ja nyt yrittää mustamaalata kaikkia suomalaisia että Suomessa ei harjoitella kunnolla jne. Kuitenkin monet juoksevat selkeästi alle 3h ja harjoittelevat Kaaproa järkevämmin

Äänestä
  • Kape harjoitteli aikansa kovaa, mutta ei vain lahjakkuus riittänyt juoksemiseen eikä harjoittelun suunnitteluun. 3.03 tulos tuli vielä rennolla otteella, mutta sitten ukkeli alkoi treenaamaan väkisin ja tuli mystisiä sairastumisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Kape harjoitteli aikansa kovaa, mutta ei vain lahjakkuus riittänyt juoksemiseen eikä harjoittelun suunnitteluun. 3.03 tulos tuli vielä rennolla otteella, mutta sitten ukkeli alkoi treenaamaan väkisin ja tuli mystisiä sairastumisia.

    Ukkeli ei yrittänyt tarpeeksi. Olisi pitänyt panostaa enemmän eikä lepsuilla. Nyt ukkeli saa harmitella virheitään. 3h alitus piti olla todella helppoa mutta ei vaan mennyt. Olisi pitänut vähemmän juosta määrää jotta olisi voinut tehdä enemmän todellakin kovia harjoituksia. Eli ei harjoitellut tarpeeksi kovaa. Toimi juuri siten kuin haukkuu suomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ukkeli ei yrittänyt tarpeeksi. Olisi pitänyt panostaa enemmän eikä lepsuilla. Nyt ukkeli saa harmitella virheitään. 3h alitus piti olla todella helppoa mutta ei vaan mennyt. Olisi pitänut vähemmän juosta määrää jotta olisi voinut tehdä enemmän todellakin kovia harjoituksia. Eli ei harjoitellut tarpeeksi kovaa. Toimi juuri siten kuin haukkuu suomalaisia.

    Ukkeli harjoitteli kuin wannabe eliittijuoksija vaikka on perimältään lähinnä sohvaperunaa. Vaarallinen yhdistelmä, joka päättyi huonosti nivelrikkoon. Kolme tuntia jäi laittamatta, koska ahnehti liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Ukkeli harjoitteli kuin wannabe eliittijuoksija vaikka on perimältään lähinnä sohvaperunaa. Vaarallinen yhdistelmä, joka päättyi huonosti nivelrikkoon. Kolme tuntia jäi laittamatta, koska ahnehti liikaa.

    alittamatta

    Äänestä

Jos englanniksi alkaa videoita tehdä niin surkuhupaisaa. Tankeroenglannilla sönköttää että suomalaiset eivät harjoittele tarpeeksi. Mikäköhän on videoiden kohderyhmä? Ja esiintyykö itse huippumaratonjuoksijana vai realistisemmin siten että on juossut päälle 3h maratoneja muutaman ja opiskelut olleet vaiheessa 30 vuotta.

Äänestä

Mitähän kieliä meidän oma pikku kosmopoliitimme mahtaa hallita?

Äänestä
  • Ruotsiakin osaa yksittäisiä sanoja humoristisesti ääntää niinku ruotsalaiset

    Äänestä

Tuo on pask#puhetta että kolmen tunnin alitus olisi joku helppo juttu (johon vaan Baltsu ei päässyt kymmenen vuoden ammattilaisurheilijan urasta huolimatta).
Näistä kommenteista saa kuvan et kevyellä treenilläkin kaikki muut pääsee alle kolmen, mutta tosiasiassa ne muut ei edes pääse alle kolmen yleensä. Ne jotka pääsee, tekee 100-130 kilometrin viikkoja ja viettävät urheilijan kurinalaista elämää kun on maraton projekti päällä. On aamulenkit ja kaikki eli kaksi harjoitusta päivässä.

Täällä aliarvioidaan juoksun vaatimuksia. Vissiin jengiä jotka eivät itse kunnolla edes tavoittele rajojaan.

Äänestä
  • Kolme tuntia ei ole niinku mitään.

    Äänestä

  • Itse pääsin alle 3 tunnin ihan vaan että juoksin 10km-15km lenkkejä työpäivän jälkeen ja sunnuntaina 25km-30km lenkki,maanantai oli lepopäivä,Kyllä se sub 3 tuntia aika helppo on alittaa jos ei ole mitään terveydellisiä esteitä ja aika riittää lenkillä käymiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Itse pääsin alle 3 tunnin ihan vaan että juoksin 10km-15km lenkkejä työpäivän jälkeen ja sunnuntaina 25km-30km lenkki,maanantai oli lepopäivä,Kyllä se sub 3 tuntia aika helppo on alittaa jos ei ole mitään terveydellisiä esteitä ja aika riittää lenkillä käymiseen.

    Juuri näin. Ei se sub3 mitään ammattijuoksijana elämää vaadi. Olen nähnyt tämän Stravassa. Järkevää juoksuharjoittelua vain. Toki monella voi olla syitä miksi ei kunto lähde nousuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Juuri näin. Ei se sub3 mitään ammattijuoksijana elämää vaadi. Olen nähnyt tämän Stravassa. Järkevää juoksuharjoittelua vain. Toki monella voi olla syitä miksi ei kunto lähde nousuun.

    Juu. 70-80km hölkkää viikossa viitenä päivänä riittää. Yksi 26km lenkki, kerran vetoja, sitten puolipitkä ja pari lyhyttä lenkkiä. Ei tarvita mitään tuplia ja 7 päivänä viikossa juoksua niinkuin Batistinilla oli. Ei pidä ahnehtia. Juoksee vain ne lenkit kunnolla mitä ohjelmassa on. Noin 5min/km vauhti on ihan riittävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Kolme tuntia ei ole niinku mitään.

    Niinku perhana mitä kolme tuntia sitten on niiku silleen ?

    Äänestä

Baltsu on väärin ymmärretty mies. Ei se ole hänen vikansa, että vuonna 2011 hän paljasti maauimaloiden suurimman mädännäisyyden eli sen, että jotkut miehet käyttävät siellä erektionkin peittäviä uimahousuja. Sen sijaan, että vantaalaiset/maalaiset olisivat ottaneet irvailun kohteekseen nämä ns. homohousujen käyttäjät, valikoitui kohteeksi Baltsu erittäin epäoikeudenmukaisella tavalla. Tässä ns. ammuttiin viestintuojaa. Don't shoot the messenger.

Äänestä

Kolme tuntia vaatii vuosien työn harjoitukset 5-7 päivänä viikossa. Monet saavuttavat tämän rajan 40 ikävuoden jälkeen kun se on niin kova raja ja vaatii vuosien jopa vuosikymmenten harrastuneisuuden taustalle. Kovimmat alittavat kolme tuntia jo kolmekymppisinä.

Yleensä se on niin kovaa touhua että tulee jalka vammoja sairastumisia ja sitten taas telakka jakson jälkeen jatketaan urheilua ja unelman jahtaamista.

Äänestä
  • Minä olen jo vuosien ajan matkinut yhden 2.46 Stravaukkelin 5x viikkotreeniä, enkä ole päässyt alle 3.45.

    Äänestä

Kyllähän juoksussa kuten kaikessa muussakin on paljon erilaisia tasoja, eli siis yksilöiden välillä on suurta hajontaa. Jos haluaa perehtyä vähän juoksevaan mutta erinomaiseen kunnossa olevaan juoksijaan, niin kannattaa lukea Rolf Haikkolan kirjat Lasse Virenistä. Lassehan juoksi 5 000 metriä 14 minuuttiin niin aikaisessa vaiheessa "uraansa" (ei ollut missään vaiheessa ammattilainen, vaan teki työtä ja opiskeli), että ennätysvuosikilometrit hänellä tuolloin olivat vasta 2000 km. Eli 40 km/viikko.

Joku voi sanoa, että Lassehan juoksi kovaa harjoituksissaan, kun taas toinen voi sanoa, että oli ihan äärimmäisen lahjakas, mutta ehkä kaikista fiksuimmat sanovat, että hän oli yhdistelmä näitä molempia.

Oma arvioni on, että rinnakkaistodellisuuden Lasse, joka olisi elämänsä aikana juossut vain "neljä kympin lenkkiä tuntiin", juoksisi maratonin hyvin lähelle sub 3 ellei jopa sub 3. Pitää ottaa huomioon, että 14:00 5 km on ihan eri tasoa kuin sub 3 maratonilla. Ja kaveri teki sen 40 km/viikko harjoittelulla.

Äänestä
  • Nykyään juoksussa tehdään väärin se, että aloittelijatkin ahnehtivat määrää. Ensin pitäisi saada juoksutekniikka ja nopeus. Sitten vähitellen vuosien myötä se nopeus kantaa pidemmälle, kun lisätään määrää. Maratoonari toki tarvitsee määrää, mutta perus kympin hölkkääjä ei. Ensin pitää saada rentö hölkkä vauhti kondikseen ennen kuin rupeaa lisäämään viikkokilometrejä yli 50.

    Äänestä

Kyllä, ihan alkeista kun lähdetään ja painonpudotuksesta niin 10-15 vuotta saa varata sub3 projektiin. Toki ei ole takuita että ikinä pääset sen alle.
Jos on lapsesta saakka urheillut niin sitten 5-10 vuotta reenit. Sitten sen pitäisi mennä jos on urheilutaustaa.

Äänestä
  • Miula heikkous painon pudotus. Dieetillä ei jaksa juosta. Painoa 15kg liikaa.

    Äänestä

Nyt kun aloitat niin vuonna 2035 sub3 tavo täytetty.

Äänestä
  • 7v riittää jos riittää. Sitten luovutan. Itsellä jo 3v tavoitteellista treeniä takana ja sub4 takataskussa.

    Äänestä

Milloin ukkelilta videoitakin englanniksi? Ja mikä on aihe?

Äänestä
  • Odotan innolla Batin enkunkielisiä videoita. Jäätymisiä tulee varmasti. Pahimmat Bati leikkaa pois, jolloin videoihin tulee hauskoja epäjatkuvuuskohtia. Mikä muuten on englanniksi "siis niinku silleen"?

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Odotan innolla Batin enkunkielisiä videoita. Jäätymisiä tulee varmasti. Pahimmat Bati leikkaa pois, jolloin videoihin tulee hauskoja epäjatkuvuuskohtia. Mikä muuten on englanniksi "siis niinku silleen"?

    Siis niinku silleen = so that's it.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Odotan innolla Batin enkunkielisiä videoita. Jäätymisiä tulee varmasti. Pahimmat Bati leikkaa pois, jolloin videoihin tulee hauskoja epäjatkuvuuskohtia. Mikä muuten on englanniksi "siis niinku silleen"?

    Ei tule videoita. Jos tulee, uusi markorepairs on syntynyt. I'm laughing the fullest, very best, my stomach ill.

    Äänestä

Ukko kuitenkin kansainvälinen kundi käynyt ulkomailla ja asunut Italiassa ja Saksassa.

Äänestä
  • Ja kuussa. Ja juossut sub 2h ja varmaan päässyt pukillekin.

    Äänestä

Varmaan videoiillaan jotain urheilusta selittää. Että suomalaiset eivät menesty koska eivät harjoittele jne. Ja haukkuu suomalaisia. Ukkeli on työtön, lapseton, ei kavereita eikä ikinä ollut parisuhteessa niin aikaa seurata kun muut urheilevat. Ukkelin oma touhu on peruskuntoilijatasoa vaikka muuta puhelee.

Äänestä

En viitsi edes yrittää imitoida Batin englantia, kun ukkeli sönköttää vantaalaisista ja ahnehtimisesta. In Finland you should not be greedy. Set low goals and not even try.

Äänestä
  • Tankerosta vääntää. Myötähäpeä on aivan mieletön.

    Äänestä

Jotenkin veikkaan että ei saa aikaiseksi tehdä englanninkielisiä videoita. Tänään teki ja julkaisi uuden videon jossa höpöttää muovikasseista ja esittelee erilaisia omistamiaan muovi- ja kangaskasseja. Harmittelee kun muovikassien hinta on noussut kaupassa.

Äänestä
  • Videoiden tuottaminen loppuu vähin äänin. Kyllästyi tekemään suomenkielisiä videoita joissa vantaalaisista terroristeista kaikki sanottava jo sanottu.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Videoiden tuottaminen loppuu vähin äänin. Kyllästyi tekemään suomenkielisiä videoita joissa vantaalaisista terroristeista kaikki sanottava jo sanottu.

    Aiemmin kyllästyi juoksemaan ja kyllästynyt myös pyöräilyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Aiemmin kyllästyi juoksemaan ja kyllästynyt myös pyöräilyyn.

    Sitä ennen opiskeluun. Tavoitteita ei ole saavuttanut missään.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Sitä ennen opiskeluun. Tavoitteita ei ole saavuttanut missään.

    Juoksi kuitenkin 3.03 ennenkuin aloitti harjoittelemaan tosissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Juoksi kuitenkin 3.03 ennenkuin aloitti harjoittelemaan tosissaan.

    Lahjakkuutta on juoksuun ja matikkaa, mutta luovuttaa ennen aikojaan.

    Äänestä

Ukkelin twitterin juttujen perusteella olisi kyllä lääkityksen tarpeesssa. Ihan mielenvikaista saksan armeija ihannointia "Saadaan Saksalle taas vahva armeija" ja näkee joka paikasssa punavihervasemmistoterroristeja.

Äänestä

Unohtanut varmaan tavoitteensa olevan pyöräilyn mm-kisoissa. Talvella oli 3kk taukoa/lomaa pyörä"treeneistä" ja nyt käy joka toinen tai joka kolmas päivä kuntopyörällä ajamassa 40-50 minuuttiani rauhallista ajelua. Täysin huuhaa-ukkeli.

Äänestä
  • Voisiko ukolle sopiva tavoite olla ns. special olympialaisissa? Even if you win, you are still retarded.

    Äänestä

Joku voisi päivittää tänne kaikki Baltsun Xcom kommentit niin että saadaan pidettyä yllä keskustelua.

Remi on selvästi Never easy ukkoja. Samanlainen kuin Baltsu. Asiantuntija kommentaattori sanoi että Remi on saanut paljon kritiikkiä ja Suomessa teilataan jos joku reenailee enemmän tai eri tavalla kuin muut. Sama homma Baltsulla.

Äänestä
  • Parasta trumpin ajassa on, että luusereilla pettää pää. Punavihreillä poninhäntäjätkillä ei ole mitään keinoja.

    Äänestä

Ukko pyöräili 70.60km rennosti 19.4km/h. Ei pidä ahnehtia.

Äänestä
  • Ajoiko kalja kädessä vai miksi noin hitaasti?

    Äänestä

  • Ja tuohon päälle kuvaustauot, kaljatauko ja todennäköisesti myös kauppatauko. Eli yhteensä noin viiden tunnin retkeily. Itse varmaan laskee sen kovaksi treeniksi. Matkalla kohti pyöräilyn mm-kisoja.

    Äänestä

Ukkelilla ollut tällä viikolla kaksi "treeniä" eli ajanut kuntopyörää 40-50m minuuttia. Tänään kuten kahtena edellisenä päivänä välipäivä "treenistä" joten lähti ulos retkeilemään.

Äänestä
  • Ukkeli lopettanut urheilun. Myy BMC pyöriä ja harrastaa liikuntaa.

    Äänestä

Kirjoittelee myös jotain näkemästään äärivasemmistolaisesta propagandasta. Eikö siis joku lääkitys auttaisi noihin ongelmiin?

Äänestä

Ukko saunoo KAJ tahtiin.

Äänestä

Bati on bati, ei ole sanojensa mittainen mies. Osta muovipussi.

Äänestä

En ole varmaan vuoteen seurannut Baltsun tilannetta, mutta nyt tuli tsekattua miehen kuukauden takainen video -tai sen verran, mitä pystyi. Onpa mies, tottavie, uudistunut:
- ensin tilitys tuoreista(?) selkä- ja vatsaongelmista, jotka ovat estäneet pyöräilyn
-sitten paluu juoksuun ja sairasteluihin, vammoihin ja ja "epäonnistu...juttuihin"
-kestävyysurheiluvastainen ilmapiiri jne.

Mut eniveis, samaa sakeaa paskaa. Palaan taas vuoden kuluttua.

Äänestä

Miula mänee 2x muovikassit kuussa.

Äänestä

Bati vetää ostokset kaupasta Anderssenin kärryllä.

Äänestä
  • Bati voisi kytkeä tuollaisen kärryn urban premiumin perään, niin liikkuu ostokset vantaan tammiston ostosparatiisista perille kätevästi.

    Äänestä

Taas tekisi mieli mustaa vahvaa kenialaista... kahvia. Bati ahnehtii bbc:tä.

Äänestä
  • Juu. Kankea kaikkoseen.

    Äänestä

Bati ei ymmärrä treenauksesta mitään. Painoi vaan menemään never easyllä. Nykyään jopoilee.

Äänestä

Niin vaipui kaapro unholaan, työtön pieni mies pohjolasta. Iso uho, pieni mun... ansioluettelo.

Äänestä
  • Unholaan vaipui, koska uhosi lopettavansa suomenkielisten videoiden tekemisen. Kuitenkin Lidlin muovipussivideo oli hänen mielestään niin tärkeä, että se oli vielä pakko tehdä.

    Baltsun pitää nyt mennä all in kansainvälisten videoiden tekemiseen, jos aikoo vielä kanavansa pelastaa. Ehdotan, että Baltsu tekee ”Bara bada bastu”sta cover-version ”Bara görä gloryhole”. Artistinimi voisi olla KAJPRO.

    Äänestä

  • Baltsun elämästä jää jäljelle pelkkä tyhjä ansioluettelo. Riitaa haastava persoona ei pärjää elämässä ellei hänellä ole jotain erityislaatuista osaamista jollain alalla. Baltsun jatkuvat epäonnistumiset ja kärjekkät mielipiteet tekevät hänestä pelkän sketsihahmon. Onneton tapaus kaiken kaikkiaan.

    Äänestä

Koska tulee englanninkielisiä videoita? Voisiko kape luennoida maratonkoulun englanniksi?

Äänestä
  • Comrades jäi kesken, sub 2:50 jäi kesken, gran fondo jäi kesken, urheiluseuran perustaminen jäi kesken, yhteislenkki Paippisten Shellille jäi kesken, puolueen perustaminen jäi kesken, rippikoulu jäi kesken, Marialle soittaminen jäi kesken…

    Toivottavasti olen väärässä, mutta ei kovin hyvältä näytä sen suhteen, että Baltsu vielä videoita tekisi…

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Comrades jäi kesken, sub 2:50 jäi kesken, gran fondo jäi kesken, urheiluseuran perustaminen jäi kesken, yhteislenkki Paippisten Shellille jäi kesken, puolueen perustaminen jäi kesken, rippikoulu jäi kesken, Marialle soittaminen jäi kesken…

    Toivottavasti olen väärässä, mutta ei kovin hyvältä näytä sen suhteen, että Baltsu vielä videoita tekisi…

    BBC kauppa käy. Yrittäjyys ukkelilta onnistuu, pitää sietää sitä ettei läheskään joka kerta onnistu. Huono kauppias myisi kaiken ekalla yrittämällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    BBC kauppa käy. Yrittäjyys ukkelilta onnistuu, pitää sietää sitä ettei läheskään joka kerta onnistu. Huono kauppias myisi kaiken ekalla yrittämällä.

    Monta pyörää mennyt kaupaksi tänä vuonna?

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    Monta pyörää mennyt kaupaksi tänä vuonna?

    Baltsu leikkii liikemiestä. Kymppitonnin päiväansiot kylläkin kaukana. Hyvä jos tienaa tonnin kuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    Monta pyörää mennyt kaupaksi tänä vuonna?

    Meneekö niitä kaupaksi? Ukko voi puhella omiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Meneekö niitä kaupaksi? Ukko voi puhella omiaan.

    Ei mene.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Baltsu leikkii liikemiestä. Kymppitonnin päiväansiot kylläkin kaukana. Hyvä jos tienaa tonnin kuussa.

    Niin mitäs se toimeentulotuki on? Vajaan tonnin taitaa hän toimettomana setämiehenä taitaa saada.

    Äänestä

Ukkeli rehvastelee kaljanjuonnilla ja neljän tunnin unilla. Ei ihme, ettei kehity urheilussa. Jäänyt yläasteen tasolle.

Äänestä

Ukkeli jatkaa suomenkielisten videoiden tekemistä, pyöräretki videot englanniksi. Juhuu.

Äänestä
  • Ei jaksa enää katsella tuollaista jaarittelua. Mieluummin kähövideoita Teneriffalta. Bati saa jakaa narsistisia näkemyksiään keskenänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Ei jaksa enää katsella tuollaista jaarittelua. Mieluummin kähövideoita Teneriffalta. Bati saa jakaa narsistisia näkemyksiään keskenänsä.

    Poluilla kävelevät spedet voi maksaa 200€ osallistumisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Poluilla kävelevät spedet voi maksaa 200€ osallistumisesta.

    Juu olihan sinne jälleen lipsahtanut hölkkääjien vihaamista ja itsensä profiloimista kilpaurheilijaksi 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Ei jaksa enää katsella tuollaista jaarittelua. Mieluummin kähövideoita Teneriffalta. Bati saa jakaa narsistisia näkemyksiään keskenänsä.

    Yritin katsoa, mutta nukahdin kesken videon

    Äänestä

Esim. karhukierron osallistumismaksu nyt 250e. Maalissa saa keittoa ja pienen puupalan kaulaan. Huoltopisteellä muutaman palan suklaata ja juomaa omaan astiaan. Reittiäkään ei tarvitse merkitä. Ei se ole hölmö kuka pyytää vaan kuka maksaa.

Äänestä

Nuts 300 tällä hetkellä 579€. Tympeää kävellä sikahintaisilla poluilla.

Äänestä
  • Järjestäjän kaikki tapahtumat ylihintaisia.

    Äänestä

Köyhälle kaikki on kallista.

Äänestä
  • Batin on oikeilla linjoilla. Osallistujien ei pitäisi heilutella setelinippuja vaan saada kisakutsuja. Kuntoilua voi kotonakin.

    Äänestä

Baltsulla mitalit kaulassa. Jo 32 tykkäystä videolla.

Äänestä
  • Kerran maratoonari, aina maratoonari. Mitalit kaulassa, Berlin, Zyrich, on se maailman matkaaja.

    Äänestä

Johtavien teknologia- ja teollisuusyhtiöiden pitää sponsoroida kisat, jotta työttömät aikamiespojat pääsee ilmaiseksi kisoihin. Nyt väärät tyypit osallistuu kisoihin kun osallistumismaksut on kalliita.

Äänestä
  • Bati ei ole työtön. Hän tubettaa, twiittaa ja myy pyöriä.

    Äänestä

  • Ainakin osaan Akin tapahtumista pääsee ilmaiseksi kun juoksee vaadittavan rajan alle.

    Äänestä

  • Eikös Batin mukaan aiemmin köyhät pitänyt häätää urheilusta? Mutta osallistumaan pitäisi päästä. Ota tuosta selvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Eikös Batin mukaan aiemmin köyhät pitänyt häätää urheilusta? Mutta osallistumaan pitäisi päästä. Ota tuosta selvää.

    Puoliammattilaiset pääsee ilmaiseksi, ammattilaisille maksetaan. Hitaat hölkkääjät maksakoot itse kun haluavat häpäistä itsensä. Mitä hitaampi, sitä enemmän maksaa,

    Eikös tämä sopisi batistining ideologiaan.

    Äänestä

Se on se titel,.. öääh taitol sponsori. Ooaa feel

Äänestä
  • Aki neuvotellut juoksutapahtumilleen uuden tittelsponsorin.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Aki neuvotellut juoksutapahtumilleen uuden tittelsponsorin.

    Aki on niin kujalla ettei ymmärrä neuvotella mitään. Silviisiin (ja viiksiin) sopii yhteen baltsun kanssa.

    Äänestä

Taas suomenkielinen video. Ukkeli vaihtoi kesärenkaat. Ei tullut englannin sönköttämisestä mitään.

Äänestä
  • Me laughing the very biggest my stomach ill.

    Äänestä

  • Mies lupasi että jatkossa pyöräilyvideot tulee englanniksi. Ensimmäinen kerta kun vetäytyy lupauksistaan. Onneksi Gran Fondo on tulossa 100% varmasti. Yhtä todennäköistä kuin 2.46-maraton.

    Äänestä

Tubessa Reino Nordin Ivan Puopolon haastattelussa. 90k katsojaa. Reino kuulostaa ihan Baltsulta. Vihervasemmiston woke-porukan salaliitto häntä vastaan. Reino Nordin haukkuu kaikki. Puhuu älykkyydestä ja haluaa viestittää rivien välistä että hän kuuluu niihin keillä sitä on. Muut on paskaa, joku voi olla hyvä mut lopulta sekin on paskaa.

Äänestä
  • Noh noh, älä halveeraa Reinoa tuollaisella vertauksella.

    Äänestä

Baltsu on kyvykäs mies ja te olette vain kateellisia. Pyöräbisnes sujuu mainiosti, ja pyörät menevät kaupaksi kuin itsestään. Puhumattakaan Gran Fondo -mestaruudesta, joka on viittä vaille valmis. Riittää, että ukko pysyy terveenä ja saapuu paikan päälle. Niin kovassa kunnossa Baltsu on.

Äänestä
  • Kyllä Baltsu on paras, ei tarvitse edes saapua paikalle Gran Fondoon. Voisivat jo lähettää pokaalin ja kultamitalin postissa Batistinille ja jakaa kisassa vain hopean ja pronssin.

    Äänestä

Lähtisiköhän aapo ukon kanssa kimppa kaverilenkille tai salille. Ooaaee.

Äänestä

Harmi, muttei yllätys, että Bati ei pitänyt lupaustaan englanninkielisten videoiden tekemisestä. On hauska katsoa Baltsun jäätymisiä, kun ensin ajatus katkeaa ja sitten kuuluu: "ööööööööö siis niinku sillleen". Sen jälkeen Bati laittaa videon poikki ja aloittaa uudelleen ihan eri aiheesta. Englanninkieliset olisivat varmasti vielä viihdyttävämpiä, kun Baltsu miettii sopivaa sanaa ja ääntää sen lopulta päin peetä.

Äänestä

Ehk Batin puheet ei ole aivan hatusta vedettyjä jos Reino Nordin toistaa melkein samoja asioita elämässään. Joitakin ärsyttää nää itseriittoiset Stadin kundit.

Äänestä

Baltsulla pilatestunnilla vierustoveri, joka teki kaiken väärin. Milloinkohan viimeksi Baltsun mielestä joku on tehnyt jotain oikein? Siis jos Trumppia tai Puuttinia jne. lasketa mukaan.

Äänestä

Ei ole varaa mollata liikunnanharrastajia ja kuntoilijoita. Moni näistä männy maran alle kolmen. Ballerina teeppä perässä.

Äänestä
  • Mitä se 3h maraton on. Se ei ole niinkun mitään. Paitsi kaaprolle joka löysän alistuneesti käytti aikansa mieluummin häviämiseen ja kaljoitteluun.

    Moni perheenisukki parilla saunalenkillä viikossa vetänyt kovemman ajan kuin meidän ammattihäviäjä.

    Äänestä

Ois hyvä ku ois pokkaa tehä mitä vaan ni menisin samaan pilatekseen mis Baltsu on ja kattoisin sillä silmällä ja laulaisin ooaaee

Äänestä

Baltsu on kyllä kova poika saunomaan….. ooaaeee

Äänestä

Nolo äijä, leluauto videossa ku haluaa yhdistellä asioita. Ooaaee

Äänestä
  • Ukkeli jäänyt 6-vuotiaan tasolle henkisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Ukkeli jäänyt 6-vuotiaan tasolle henkisesti.

    Äläpä mollaa 6-vuotiaita!

    Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Äläpä mollaa 6-vuotiaita!

    Aijuu viisivuotiaan tasollahan se olikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Aijuu viisivuotiaan tasollahan se olikin.

    Mun poikani on viisi, ja läppä on kyllä kypsempää.

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Mun poikani on viisi, ja läppä on kyllä kypsempää.

    Batin suusta läpändeerukset tulevat tosikosti ja niiden kanssa ei saa olla eri mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Batin suusta läpändeerukset tulevat tosikosti ja niiden kanssa ei saa olla eri mieltä.

    Batilla tulee löysän alistuneesti rajun astumisen jälkeen, jos tulee ensinkään.

    Äänestä

Saisikohan Lemaralta sponsorisopimuksen gran fondoon ? Tekis mieli alkaa treenata ammattimaisesti.

Äänestä
  • Ahnehtia käyrää majoneesit huulilla

    Äänestä

Ukko teki 20s vetoja. Viimeisessä tehot 352W. Eikö tuolla teholla pitäisi päästä aika-ajo läpi 20s sijaan?

Äänestä
  • Google kertoo, että 63-kiloisen miehen pitäisi pystyä noin 340 W keskitehoon 20 minuutin ajan, jotta olisi ”Gran Fondo -tasoa”. Eli iso työmaa vielä Baltsulla edessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Google kertoo, että 63-kiloisen miehen pitäisi pystyä noin 340 W keskitehoon 20 minuutin ajan, jotta olisi ”Gran Fondo -tasoa”. Eli iso työmaa vielä Baltsulla edessä.

    Joo. Antaa pojun leikkiä urheilijaa jopollaan. 20s vedot on huutista.

    Äänestä

eikö batilla ole pätäkkää pyöräilyyn kun pitää arvostella parin kympineroja osallistumismaksuissa.. Ai niin, eihän ammattilainen itse maksa vaan sille maksetaan.

Äänestä
  • Ei ole. Mutta antaa pojun velttokulleilla.

    Äänestä

Ukkeli aloitti maantiepyöräkauden. Polki svinöhön ja Suvi saaristoon. 23.4km/h. Miksei polje Veikkolaan ja Nummelaan niinkuin kaikki muut?

Äänestä
  • Ja miksei polje kovempaa niinkuin kaikki muut ?

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Ja miksei polje kovempaa niinkuin kaikki muut ?

    Ei pidä ahnehtia. Ranta reitti vuarallinen.

    Äänestä

  • Ei jaksa takaisin.

    Äänestä

Koska soitto Marioll... ähh Marialle?

Äänestä

Iltasanomat uutisoi varusmiesten Cooper-tulosten heikentyneen. Veikkaan, että pian Baltsu kommentoi uutista Twitterissä. Syypää tietysti se, ettei viitsitä edes yrittää

Äänestä

Eivät oikeasti juokse niin kovaa kun pystyy monet.

Äänestä

2400m hyvä tulos pleikkarin hakkaajalle.

Äänestä

Nyt Baltsu kritisoi Ukrainaakin Twitterissä sanoin ”Slaavilaisiin ei oikeasti voi luottaa”. Nyt viimeistään alkaa näyttää siltä, että Baltsu pelaa peliään Puuttinin edut edellä. Mahtaakohan tulla kuukausittainen palkkashekki Pietarin trollitehtaan pomolta?

Äänestä

En usko. On vaan niin hölmö ja leikkii jotain Trumpistia melkein ni kuuluu sanoa noin.

Äänestä

Ei kiinnosta enää baltsun trollailut ja jopoilut. Never easy juokseminen, uho ja tuho kiinnosti, tällä nykyisellä jopoilulla ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa.

Äänestä
  • Ai että, englannin kielinen pyöräilyvideo. Perun sanani. Saako kommentoida suomeksi mites sub3?

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    Ai että, englannin kielinen pyöräilyvideo. Perun sanani. Saako kommentoida suomeksi mites sub3?

    Hyvinhän se baltsu rallienglantia vääntää.

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Hyvinhän se baltsu rallienglantia vääntää.

    Vaffaa ironiaa

    Äänestä

  • Anonyymi00246 kirjoitti:

    Vaffaa ironiaa

    Minustakin puhui luontavasti, toki aksentti kuuluu mutta se on ihan ok paitsi suomalaisten mielestä. Pitää muistaa että tämä oli ensimmäinen video englanniksi paranee varmaan ajan myötä kuten eräällä toisella tubettajalla.

    Äänestä

Jonninjoutavaa höpötystä random jopoilijalta, kuka batistinin historiaa tuntematon jaksaa kiinnostua?

Äänestä
  • Batilla on kaunis ääni.

    Äänestä

Ihmeellinen äijä. Sanoo ulkomaalaisia veijareiks, kyllä valkoisetkin voi olla veijareita esim Baltsu ni siinä melkoinen veijari onkin. Ooaaee

Äänestä
  • Nämä uudet mamut ovat ahkeria työntekijöitä. Pitää tehdä töitä että saa olla maassa. Suomessa on työttömyysprosentti lähes kymmenen. Kanta suomalaiset työttömät kortistossa volttaavat ja mamut tekevät duunit.

    Äänestä

Kuinkahan monta prosenttia Baltsun videoiden katselijoista on suomenkielisiä? Veikkailisin 99-100%. Silti englanniksi pitää tehdä.

Äänestä

Kohta on tilaajia monta tuhatta. Baltsu on kuin uudesti syntynyt. Urbaani Helsinki ja Englannin kieli, ei junteille.

Äänestä

Ajassa 9:33 pien jäätyminen.

Äänestä

Nyt Baltsu auto ostoksille, arvonta lähestyy.

Äänestä

Videon nimeen olis pitänyt mahduttaa sanat cycling ja Helsinki. Jos aikoo kalastella ulkomaista yleisöä.

Premiun Winner´s Cycling Season Started in Urban Helsinki

Äänestä

Sama 300 katsojaa videolla edelleen. Vantaalaisia juoksijoita ja muutama avohoito fillaristi.

Äänestä

Aikoi videollaan ajaa Vaasasta Helsinkiin. Tekee varmaan samalla kun perustaa pyöräilyseuran, juoksee Comradesin ja osallistyu Gran Fondoon.

"Once you swet and then you stop, then you becomes cold"

Äänestä
  • "Me laughing the bestest my stomach very ill"

    Jos ei tietäisi että kaapro tosissaan yrittää, luulisin että tämä on joku ironinen taideprojekti markorepairsin kunniaksi.

    Äänestä

Katsoin Muusen haastattelun, jossa herra sanoi että pitää uskaltaa juosta hiljaa. Kaveri on kohta Baltsun mustalla listalla tällaisten höpöhöpö-juttujen jälkeen. Aina täysiä ja 2/3 lenkeistä mehutaukoihin.

Äänestä
  • Runners high podcastin aikaan Muuse vielä naureskeli juoksevansa kovaa. Kyllähän nämä ammattijuoksijoiden 'hitaat' vauhdit tiedetään. Ei Muuse mitään 7.30/km juokse.

    Äänestä

  • Anonyymi00262 kirjoitti:

    Runners high podcastin aikaan Muuse vielä naureskeli juoksevansa kovaa. Kyllähän nämä ammattijuoksijoiden 'hitaat' vauhdit tiedetään. Ei Muuse mitään 7.30/km juokse.

    Martti Vainiolla oli 70-luvun lopussa hitaiden lenkkien vauhti noin 4.30min/km,paljon lie Muusella.

    Äänestä

Onkohan Baltsu bannattu Twitteristä? Ei ole tullut uutta sisältöä sen jälkeen kun alkoi puhua veijareista

Äänestä

Ukkeli laittoi jalkaansa Vaporflyt. En kyllä tajua että miksi.

Äänestä
  • Mistä tiedät/näit et laittoi?

    Äänestä

  • Anonyymi00273 kirjoitti:

    Mistä tiedät/näit et laittoi?

    Instagramissa laittoi. Aikoo naamioituja vappuna juoksijaksi.

    Äänestä

Ukkeli on väsynyt luuseri. Twitterissä kaunaista kirjoitusta ku-58 ja ahnehtimisesta. Ukkelin nimenomaan ei olisi kannattanut ahnehtia kuten parempi neuvoi. Rikkoi vain paikkansa eikä alittanut edes 3h. Huippusäälittåväå. Ja nyt kirjoittelee että pitää ahnehtia vaikka on elävä esimerkki että olisi kannattanut. Ja älytöntä että julkisesti haukkuu itseään erittäin paljon parempaa entistä huippujuoksijaa.

Äänestä
  • Ukkeli ei ahnehtinut. Juoksi liian hiljaa. Jos nyt voisi aloittaa treeniblokin alusta, treenaisi kovempaa. Kenttäurheilijoiden valmennuksessa köpötellään vähän ja hitaasti ja tavoitellaan kakkosen alitusta niinkuin oltaisiin vammaisia.

    Äänestä

Höpönassu bati basistina on ihan kape

Äänestä

Kunnon luuseri.

Äänestä
  • Eikö ukkeli ymmärrä, miten noloa julkisuuden henkilönä ja pyöräkauppiaana tuollainen katkeruus vantaalaisia kohtaan on?

    Äänestä

  • Anonyymi00271 kirjoitti:

    Eikö ukkeli ymmärrä, miten noloa julkisuuden henkilönä ja pyöräkauppiaana tuollainen katkeruus vantaalaisia kohtaan on?

    Ostaisitko Vantaalaisena Kapelta BMCn ?

    Äänestä

Bati lainasi kirjan nimeltä "valehtelijat ympärilläni". Parempi olisi ollut "minäkö valehtelija"

Äänestä

Huliu ei tiedä olevansa hullu

Äänestä

Kiellän todellisuuden ja korvaan sen omallani.

Äänestä

Pyöräily treenaaminen ei ota tuulta alle, eipä yllätä kovat selitykset taas kehissä vaihteeksi miksi ei voi treenata tavoitteellisesti. Jotenkin näivettyneen oloinen ukko videolla vaikka jopoilee vain pyörällä retki ajoja. Veikkaus keho edelleen tiltissä.

Äänestä

Ukkeli ei pysty tavoitteelliseen harjoitteluun, muttei halua kuntoillakaan.

Äänestä
  • Ei anna luonto periksi asettaa realistisia tavotteita ja harjoitella sen mukaan mikä kunto on oikeasti tällä hetkellä,se on avain edes jonkinlaiseen kehittymiseen.

    Äänestä

Mistä kirpparilta Baltsu on löytäny kameran/puhelimen jolla se kuvaa videot. Ihan hirveä kuvanlaatu. Onko mies ihan sokea kun ei näe miten yli valottuneita nuo videot on.

Äänestä
  • Työttömän budjetille sopiva sopiva.

    Äänestä

  • Anonyymi00282 kirjoitti:

    Työttömän budjetille sopiva sopiva.

    Onko Baltsu työtön? Luulin että on yrittäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00283 kirjoitti:

    Onko Baltsu työtön? Luulin että on yrittäjä.

    Toimeentulotuella elävä äidin pikku lihapullarosmo.

    Äänestä

Se on niinku kolme tuntia. Perskuta jäi alittamatta.

Äänestä
  • Mutku 3 tuntin alitus ei ole niinku mitään,pitää mennä alle 2.50.Ukkeli ei kyllä päässyt edes viivalle.

    Äänestä

Ukkelilla kaikki laitteet ja varusteet on aina halvinta skeidaa vaikka yrittää profiloiua premium-asioihin.

Äänestä

Satuilee twitterissä että ei ole vuosiin ollut flunssassa. Kummasti kuitenkin videoilla ja aiemmin blogissa totesi todella usein olevansa kipeä ja flunssainen. Niin vaan harhainen mieli valikoi asioita.

Äänestä

Työttömällä lorvailijalla ei myöskään näköjään mitään käsitystä mihin aikaan ihmiset käyvät lounaalla. Kertoo että vain duunarit ja maanviljelijät käyvät lounaalla ennen klo 13.00 mutta herrat käyvät vasta 13.00 jälkeen.. Ukko on kyllä sekaisin.

Äänestä

Ukkeli lopettanut gran fondoon treenaamisen. Sama kuin moltzulla, harrastaa liikuntaa päästäkseen treenauskuntoon.

Äänestä
  • Eli jäi sitten tämäkin kesken. Kuka olisi arvannut?

    Äänestä

  • Anonyymi00290 kirjoitti:

    Eli jäi sitten tämäkin kesken. Kuka olisi arvannut?

    Jääkö kesken jos ei ole aloittanutkaan? Sääli että isänsä tuli nopsaan, ei ehtinyt keskeyttää ja ei tainnut olla varaa kumituotteisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00295 kirjoitti:

    Jääkö kesken jos ei ole aloittanutkaan? Sääli että isänsä tuli nopsaan, ei ehtinyt keskeyttää ja ei tainnut olla varaa kumituotteisiin.

    Onko Ballero päässyt ihon alle kun noin ilkeesti sivalsit?

    Äänestä

  • Anonyymi00296 kirjoitti:

    Onko Ballero päässyt ihon alle kun noin ilkeesti sivalsit?

    Ihon alle? Voi sen kai noinkin ilmaista kun ottaa kankea pyhimpäänsä. Minulla ei ole mitään kaaproa vastaan.

    Äänestä

Ukko harjoittelee jotta voisi harjoitella. Tai sitten harjoittelee harjoittelun harjoittelemista. Ehkä jopa harjoittelee harjoittelun harjoittelemisen harjoittelemista. Eli ei mitään uutta auringon alla. Samaa nähtiin jo silloin juoksuaikoina.

Äänestä
  • Kovasti puhuu kuntoon pääsemisestä, mutta miten realistista se on? Käyrä on ollut jo pidemmän aikaa alaspäin, eikä Gran fondoa ole näköpiirissä. Miksei voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Ikääntyneen ukkelin liikuntaharrastus.

    Äänestä

  • Anonyymi00292 kirjoitti:

    Kovasti puhuu kuntoon pääsemisestä, mutta miten realistista se on? Käyrä on ollut jo pidemmän aikaa alaspäin, eikä Gran fondoa ole näköpiirissä. Miksei voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Ikääntyneen ukkelin liikuntaharrastus.

    Viiskymppinen ukko, henkisesti pikkupoika kuvittelee lähtevänsä tyhjästä pyöräilyn ikäluokkansa huipulle. Missä pitkäjänteinen peruskunnon kehittäminen ? Kaikki jää muutenkin kesken. Sunnuntaijopoilija joka ajelee fillarilla kaupungin katuja käydessään kaupassa kuvittelee aloittavansa treenaamisen kunhan pääsee kuntoon. Ei ole treenannut minkäänlaista kestävyyttä kolmeen vuoteen.

    Äänestä

En tiedä oikein ketään Baltsun ikäistä, yli viisikymppistä joka kovasti harjoittelis. Viisikymppiset saattaa käydä sunnuntaisin eukon kanssa kävelyllä jos on kiva ilma ja sit on hyötylikunnat. Haravoiminen ja nikkarointi. Voivat polkupyörällä käydä jääkiekkomatsissa. En tiiä miks Baltsun sit pitäis vielä harjoitella henkihieverissä, varsinkin kun ukko teki sitä jo kymmenen vuotta ellei pitempäänkin.

Äänestä
  • Onhan heitä aika paljonkin,eivät vain pidä itsestään meteliä koska kilpaurheilu on heille vain harrastus.

    Äänestä

  • Anonyymi00298 kirjoitti:

    Onhan heitä aika paljonkin,eivät vain pidä itsestään meteliä koska kilpaurheilu on heille vain harrastus.

    Juu. Viisikymppisillä on aikaa. Lapset kasvaneet isoiksi ja vakaa asema työmarkkinoilla. Aikaa harrastaa liikuntaa. Baltsulla aika menee ensimmäisessä työpaikassaan eikä sitten jaksa illalla enää kuin jopoilla.

    Äänestä

Baltsulla ei ole muuta elämää kuin harjoittelu, sitä kautta hakee itsensä hyväksymistä. Ja tosiaan henkihieverissä harjoitteli jo 15 vuotta sitten haukkunut hajotti paikkansa eikä varsinaisesti menestynyt. Suomessakin on todella paljon kovakuntoisia yli viisilymppisiä vaikkapa juuri juoksussa taitaa pyöräilyssä, harrastavat sitä muun elämän ohella. Baltsu kuvittelee olevansa heitä parempi ja kuvittelee tähtäävänsä pyöräilyssä maailman huipulle.

Äänestä
  • Baltsu ei pysyisi omanikäistensä suomen parhaimpien maantiepyöräilijöiden perässä muutamaa minuuttia kauempaa syystä että ukkelin voimatasot jaloissa ovat niin heikot.Juoksussa tasoerot olivat kyllä paljon lähempänä omanikäisiin verraten.

    Äänestä

  • Anonyymi00302 kirjoitti:

    Baltsu ei pysyisi omanikäistensä suomen parhaimpien maantiepyöräilijöiden perässä muutamaa minuuttia kauempaa syystä että ukkelin voimatasot jaloissa ovat niin heikot.Juoksussa tasoerot olivat kyllä paljon lähempänä omanikäisiin verraten.

    Eikä tarvii verrata edes suomen parhaimpiin. Ukkelihan ei käytännössä tee maantielenkkejä ollenkaan. Joka toinen päivä kuntopyörällä 45 minuutta ja sitten ulkona retkipyöräilyä. Välillä toki vähän pidempää ajelua ulkoa mutta ne ihan retkivauhdeilla.

    Äänestä

Baltsu sitku-mutku mies. Sitku oon kunnossa alan harjoitella, sitku hankin paremman pyörän niin ajan kovempaa, sitku salilla on hyvä kuntopyörä voin harjoitella kunnolla. Mutku oli tuulinen ilma, mutku oli mutkainen reitti, mutku unohdin juoda, mutku vantaalaiset, duunarit ja maalaiset ärsyttää.

Äänestä

luulen ettei Batistinin kommentoijatkaan ole aivan eilisen teeren poikia
liekö moni sen kovempi reenaaja? vai tavisläskejä?

Äänestä
  • Batistini on ollut minulle esikuva never easystä. Sydäntä särkee nähdä ukko jopoilevana liikunnan harrastajana.

    Äänestä

Se on huippu-urheilijoille kova paikka kun ura on ohi eikä uusi elämänvaihe tarjoa samanlaista fiilistä ja merkityksellisyyttä elämään.

Äänestä
  • Paitsi että 3h-4h tuloksia maratoneja juossut ei ole huippu-urheilija vaikka omassa päässään sellaistakin leikkiikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00308 kirjoitti:

    Paitsi että 3h-4h tuloksia maratoneja juossut ei ole huippu-urheilija vaikka omassa päässään sellaistakin leikkiikin.

    Pauttiarallaa 50% maailmanennätystä hitaampi puokilla. Ihan hyvin pullonpohjaukkelilta.

    Äänestä

Tänään näköjään ollut pidempi retkipyöräily 24km/h keskivauhdilla. Näkeekö joku mikä on kokonaisaika kun mukana pysähdykset, kaupassakäynnit, evästauot ja valokuvaustauot?

Äänestä
  • 21 minuuttia mehutaukoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00312 kirjoitti:

    21 minuuttia mehutaukoja.

    Miten on mahdollista, ettei taukoja ole 2h?

    Äänestä

  • Anonyymi00313 kirjoitti:

    Miten on mahdollista, ettei taukoja ole 2h?

    Sotkee mäet ja huilaa päällä. Sama kuvio kuin juostessa. Useamman kerran yhytin herran mäen päältä nojailemasta polviin.

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Sotkee mäet ja huilaa päällä. Sama kuvio kuin juostessa. Useamman kerran yhytin herran mäen päältä nojailemasta polviin.

    Eihän siinä ole mitään järkeä. Mäet pitää jopoilla rennosti.

    Äänestä

Ukkeli puhuu paljon mutta puheessa ei ole mitään järkeä.

Äänestä

Baltsu kirjoittaa X:ssä tylysti ideologisesti työttömistä. Mitäs se ukkelin touhu "ammattijuoksijana" sitten oli? Ukkeli taitaa olla ideologisesti vammainen.

Äänestä
  • Vuosia vietti toimettomana. Tai no, teoriaa teki, mutta sitäkin sai vuosien työn jälkeen aikaiseksi hieman yli 50 sivua. Laadusta ei tietoa, mutta maisterin papereita ei ainakaan saanut ulos Aalto-yliopistosta, mistä voi päätellä, että täyttä p*skaahan teoria varmaankin oli.

    Ja olihan Baltsu tosiaan Aalto-yliopiston ”välirikon” jälkeen jonkin aikaa ”ammattijuoksija”. Tuloksena 1:33 Tukholman puokilta ja ura ohi.

    Nyt on päässyt ensimmäistä kertaa ehkä jopa vuosikymmeniin rahan makuun pyöräkauppiaana. Veikkaan, että Baltsua ketuttaa, ettei työttömillä ole varaa ostaa hänen premium-pyöriään ultra-premium-hinnoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Vuosia vietti toimettomana. Tai no, teoriaa teki, mutta sitäkin sai vuosien työn jälkeen aikaiseksi hieman yli 50 sivua. Laadusta ei tietoa, mutta maisterin papereita ei ainakaan saanut ulos Aalto-yliopistosta, mistä voi päätellä, että täyttä p*skaahan teoria varmaankin oli.

    Ja olihan Baltsu tosiaan Aalto-yliopiston ”välirikon” jälkeen jonkin aikaa ”ammattijuoksija”. Tuloksena 1:33 Tukholman puokilta ja ura ohi.

    Nyt on päässyt ensimmäistä kertaa ehkä jopa vuosikymmeniin rahan makuun pyöräkauppiaana. Veikkaan, että Baltsua ketuttaa, ettei työttömillä ole varaa ostaa hänen premium-pyöriään ultra-premium-hinnoilla.

    Kiuruhölkkä 2021 kesäkuu 1.25 puokki,,,tukholma 2022 huhtikuu 1.33 puokki.Eli kunto oli romahtanut vajaassa vuodessa ja se masensi niin paljon että juoksut jäi kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00318 kirjoitti:

    Kiuruhölkkä 2021 kesäkuu 1.25 puokki,,,tukholma 2022 huhtikuu 1.33 puokki.Eli kunto oli romahtanut vajaassa vuodessa ja se masensi niin paljon että juoksut jäi kokonaan.

    Jep. Surullista, että ukkeli ei voi enää hölkätä omaksi ilokseen, vain, koska menetti kasvonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00319 kirjoitti:

    Jep. Surullista, että ukkeli ei voi enää hölkätä omaksi ilokseen, vain, koska menetti kasvonsa.

    Emme tiedä, mitä on tapahtunut. Mutta en näe tämän liittyvän mihinkään muuhun kuin siihen, että joutomies - työtön menetti toivonsa.

    Tämä ei ollut menestys eikä onnistuminen.

    Juoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00319 kirjoitti:

    Jep. Surullista, että ukkeli ei voi enää hölkätä omaksi ilokseen, vain, koska menetti kasvonsa.

    Ainakin ukkeli tekee nyt duunia, toisin kuin ammattijuoksijana.

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Vuosia vietti toimettomana. Tai no, teoriaa teki, mutta sitäkin sai vuosien työn jälkeen aikaiseksi hieman yli 50 sivua. Laadusta ei tietoa, mutta maisterin papereita ei ainakaan saanut ulos Aalto-yliopistosta, mistä voi päätellä, että täyttä p*skaahan teoria varmaankin oli.

    Ja olihan Baltsu tosiaan Aalto-yliopiston ”välirikon” jälkeen jonkin aikaa ”ammattijuoksija”. Tuloksena 1:33 Tukholman puokilta ja ura ohi.

    Nyt on päässyt ensimmäistä kertaa ehkä jopa vuosikymmeniin rahan makuun pyöräkauppiaana. Veikkaan, että Baltsua ketuttaa, ettei työttömillä ole varaa ostaa hänen premium-pyöriään ultra-premium-hinnoilla.

    Kyllä aika paska teos pitää olla, jos gradusta ei edes ykköstä saa.

    Äänestä

  • Anonyymi00322 kirjoitti:

    Kyllä aika paska teos pitää olla, jos gradusta ei edes ykköstä saa.

    Sekavaa humalaisen poikamiehen tajunnanvirtsaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Vuosia vietti toimettomana. Tai no, teoriaa teki, mutta sitäkin sai vuosien työn jälkeen aikaiseksi hieman yli 50 sivua. Laadusta ei tietoa, mutta maisterin papereita ei ainakaan saanut ulos Aalto-yliopistosta, mistä voi päätellä, että täyttä p*skaahan teoria varmaankin oli.

    Ja olihan Baltsu tosiaan Aalto-yliopiston ”välirikon” jälkeen jonkin aikaa ”ammattijuoksija”. Tuloksena 1:33 Tukholman puokilta ja ura ohi.

    Nyt on päässyt ensimmäistä kertaa ehkä jopa vuosikymmeniin rahan makuun pyöräkauppiaana. Veikkaan, että Baltsua ketuttaa, ettei työttömillä ole varaa ostaa hänen premium-pyöriään ultra-premium-hinnoilla.

    Baltsulla on ihan omat teoriat joka asiassa. Niillä on vain hyvin vähän tekemistä tosiasioiden kanssa. Mutta kovapäisenä tyyppinä Bati ei voi koskaan myöntää olleensa väärässä. Niinpä koko elämä on ollut vain sarja epäonnistumisia.

    Äänestä

Viime videolla jo 1100 katselu kertaa. BMC esittelyvideo 5700 katselua. Tää on ihan huippu ukko.

Äänestä
  • Mutta siitä ei päästä mihinkään, että juoksijana oli ihan täys Spede, kun ei saanut tehtyä 2.45 maratontulosta, mihin hänen lahjakkuutensa helposti olisi riittänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00326 kirjoitti:

    Mutta siitä ei päästä mihinkään, että juoksijana oli ihan täys Spede, kun ei saanut tehtyä 2.45 maratontulosta, mihin hänen lahjakkuutensa helposti olisi riittänyt.

    Kas kun ei 1.45. Aivan yhtä harhaista utopiaa. Edes kolmea ei alittanut kun tykkäsi tissutella ja ottaa melaa mekkoon harjoittelua enemmän.

    Äänestä

Ei jäänyt kuntotekijöistä kiinni eikä harjoittelun määrästä. Siinä mielessä lahjakkuutta riitti kestävyysurheiluun. Mutta mutta...

Talvella rullaili matolla ja askel kuoli kun siirryttiin keväällä ulos kovaan juoksuun. Siellä tie ei liiku vaan juoksijan pitää liikkua.

Kovat juoksut ulkona jäi kokeilun asteelle kun ne epäonnistuivat karmealla tavalla. Siitä ukkeli ei enää toipunut.

Viimeinen armonlaukaus oli se ettei malttanut keventää vaan lähti kisoihin ylikunnossa ja törmäsi seinään.



Ehkä ultramatkat olisi ollut paras vaihtoehto tälle työhevoselle.

Äänestä
  • Ylikunnosta ukkeli ei tiedä mitään. Baltsun satujumpalla ei ylikuntoon päästä, huonoon kuntoon kylläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    Ylikunnosta ukkeli ei tiedä mitään. Baltsun satujumpalla ei ylikuntoon päästä, huonoon kuntoon kylläkin.

    Kyllä se kuntoilijakin voi itsensä eräänlaiseen ylikuntoon ajautua jos siellä on unet ja ravinto jätetty retuperälle arjen muussa kuormituksessa, mutta baltsulla niitä ei ehkä ollut tai mistä sitä tietää. Myös pienessä ylikunnossa saattaa tulla hyväkin tulos kisassa, mutta myöhemmin kostautuu kauden aikana jos ei maltetta pitää kevyempää jaksoa. Yleensä loukkaantuminen vaanii ensimäisenä nurkan takana kisan jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    Ylikunnosta ukkeli ei tiedä mitään. Baltsun satujumpalla ei ylikuntoon päästä, huonoon kuntoon kylläkin.

    130km-140km never easya kyllä aika varmasti ajoi Baltsun ylikuntoon tai alipalautuneeseen tilaan ja se näkyi juoksukunnon romahtamisena 2021-2022.

    Äänestä

  • Anonyymi00331 kirjoitti:

    130km-140km never easya kyllä aika varmasti ajoi Baltsun ylikuntoon tai alipalautuneeseen tilaan ja se näkyi juoksukunnon romahtamisena 2021-2022.

    Harmi sanoa. Et tiedä sinäkään ylikunnosta mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00331 kirjoitti:

    130km-140km never easya kyllä aika varmasti ajoi Baltsun ylikuntoon tai alipalautuneeseen tilaan ja se näkyi juoksukunnon romahtamisena 2021-2022.

    Ylikunnosta en tiedä, Batilla oli ennemminkin alikunto. Ei tehnyt juuri ollenkaan kovaa harjoittelua. Never easyä vain, joka nakersi kuntoa vähä vähältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00333 kirjoitti:

    Harmi sanoa. Et tiedä sinäkään ylikunnosta mitään.

    Etkä varsinkaan sinä,ukko juoksi 130km-140km viikkoja suurimman osan kilometreistä vk 1 alueella puutteellisen peruskunnon takia niin kyllä siinä menee ylikuntoon ja tuloskunto romahtaa jossain vaiheessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00334 kirjoitti:

    Ylikunnosta en tiedä, Batilla oli ennemminkin alikunto. Ei tehnyt juuri ollenkaan kovaa harjoittelua. Never easyä vain, joka nakersi kuntoa vähä vähältä.

    Ethän sinä tiedä yhtään mistä puhut,kannattaisi olla hiljaa kun ei ole oikeaa tietämystä asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00336 kirjoitti:

    Ethän sinä tiedä yhtään mistä puhut,kannattaisi olla hiljaa kun ei ole oikeaa tietämystä asioista.

    No runoilepa itse paremmin jos kerran olet niin viisas.

    Äänestä

Iso karhu katselee, kun siro batistiina asettuu satulaan pyöräkaupassaan

Äänestä

Baltsu ei ymmärtänyt että muut kovat reenaajat ovat entisiä kilpaurheilijoita tai sitten paljon nuorempia. Hänen puolustukseksi on sanottava ettei muutkaan keski-ikäiset tuolla tee vauhtivetoja mailerin askeleella. Se vähän päälle nelosen vauhti on ikämiehille vielä juuri ja juuri tehtävissä maratonin ajan.

Äänestä

Mitäs vaikeaa maanantaissa on? Rento välipäivälenkki.

Äänestä

En ole moneen viikkoon katsellut ukkelin videoita tai kanavaa. Oletin että videot nyt englanniksi kuten uhosi. Oli kuitenkin suomenkielinen video Lidlin muovipusseista! Ja seuraava video gravel-pyöräilytapahtumasta suomeksi, jossa haukkui tapahtuman, järjestäjät, hinnoittelun, sponsorit, osallistujat, reitin ja sijainnin. Vaikka eihän tietenkään ole itse ikinä osallistunut yhteenkään pyöräilytapahtumaan. Aivan kösittämätöntä! Ja lopuksi kehottaa ihmisiä ja urheiluseuroja olemaan osallistumatta suomalaisiin pyöräilytapahtumiin.

Äänestä
  • Ukkelin järjestämiä tapahtumia odotellessa... Koska on niin helppoa muka. Aika monta vuotta sitten kertoi aikovansa järjestää kilpailuja ja tapahtumia. Sekä seminaareja ja perustavansa juoksu- ja pyöräilyseuran ja viimeisimpänä taisi olla puolueen perustaminen

    Äänestä

  • Odottelen juoksukoulun jatkoa. Kova olisi halu alkaa treenata, mutta käytännön treeneihin ei vielä olla päästy ekan kisapaitajakson jälkeen. Koskahan pääsen ne eri easyn saloihin kiinni ?

    Äänestä

X:ssä ukkeli on tyytyväinen kun yhteiskunnan painolastit eivät käy äänestämässä. Voisiko noille keksiä jonkin laitoksen, josta ne vain katoaisivat? Työ vapauttaa.

Äänestä
  • Jätti itse väliin? Hyvä niin.

    Äänestä

Kävin pitkästä aikaa täällä katsomassa mitä uutta Baltsusta kirjoitellaan,mutta samat vanhat jutut pyörii täällä kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Äänestä

Tavoitteeton harjoittelu on kyllä synonyymi kuntoilulle

Äänestä
  • Ukkeli ei ole mikään liikunnan harrastaja vaan kehitysvaiheessa oleva huippu-urheilija.

    Äänestä

  • Anonyymi00348 kirjoitti:

    Ukkeli ei ole mikään liikunnan harrastaja vaan kehitysvaiheessa oleva huippu-urheilija.

    Ukko olisi työmatkapyöräilijä jos olisi töissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00349 kirjoitti:

    Ukko olisi työmatkapyöräilijä jos olisi töissä.

    Ukkelilla on yritysmatka Ruoholahdesta Lauttasaareen ja sen lisäksi harrasteumatka Unisporttiin. Hyötypyöräilevä liikunnan harrastaja. Urban premium.

    Äänestä

Oo aa ee! Kolme vuotta Tukholman puolikkaasta. Se oli 23.4. 2022. Sydän reistili ja jalka kipeä. Siihen loppui juoksut. Ennen sitä painoi 115 km viikon ja mattokymppi 36.02.
Maaliskuussa keskimäärin 18,8 km per päivä eli 130 km viikkotahtia. Raportoi myös unettomuudesta ja syke oli koholla.
Sai kovaa reenailtua mutta kisamoodiin ei päässyt.

Äänestä
  • Aika lentää. Stokis löi ukkelilta tajun kankaalle ja lopetti juoksemisen. Keho eikä mieli kestänyt never easyä, kroppa petti. Oo aa ee!

    Äänestä

  • Kuka jauhaa näitä samoja tänne koko ajan?

    Äänestä

  • Anonyymi00354 kirjoitti:

    Kuka jauhaa näitä samoja tänne koko ajan?

    Vantaalaiset hölkkääjät.

    Äänestä

  • Eka kilsa 3.45min/km tuossa tukholman kisassa muuten,eli usko omaan kuntoon oli ainakin kova,paha vaan että vauhti käyrästä näkee selvästi että kunto vain loppui eikä mitään jalkavaivaa ollut oikeasti niinkuin herra itse väittää,ei vaan pysty myöntämään sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00354 kirjoitti:

    Kuka jauhaa näitä samoja tänne koko ajan?

    Stokis in your face never forget.

    Äänestä

  • Anonyymi00356 kirjoitti:

    Eka kilsa 3.45min/km tuossa tukholman kisassa muuten,eli usko omaan kuntoon oli ainakin kova,paha vaan että vauhti käyrästä näkee selvästi että kunto vain loppui eikä mitään jalkavaivaa ollut oikeasti niinkuin herra itse väittää,ei vaan pysty myöntämään sitä.

    Lähti aivan liian kovaa matkaan. 4.10/km vauhdilla olisi voinut selvitä kunnialla katkeamatta maaliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00355 kirjoitti:

    Vantaalaiset hölkkääjät.

    Ja minä, välillä oon kyl jättäny kirjoittamatta ku kuullu ohjeen et jos ei oo ku arvostelua tai negatiivista sanoa ni jätä kirjoittamatta. Ei viittis lopettaa, tää on rikasta elämän sisältöä, kiitos Baltsun ja tänne kirjoittajien

    Äänestä

  • Anonyymi00364 kirjoitti:

    Ja minä, välillä oon kyl jättäny kirjoittamatta ku kuullu ohjeen et jos ei oo ku arvostelua tai negatiivista sanoa ni jätä kirjoittamatta. Ei viittis lopettaa, tää on rikasta elämän sisältöä, kiitos Baltsun ja tänne kirjoittajien

    Ei jaksa Batia enää seurata. Ukkeli lopetti juoksemisen kun never-easy all-in ei tuottanut tulosta. Nyt on ihan muut jantterit kiikarissa.

    Äänestä

Harmi että yrjönkatu on suljettu niin ei pääse sinne baltsua treffaamaan.

Äänestä

Useissa ns kisoissa lähti omaan kuntoonsa nähden aivan liian lujaa alkuvauhtia. Näinhän oli legendaarisessa kiuruhölkässäkin. Muutaman kilometrin jälkeen oli pakko hidastaa vauhtia ja keksiä tekosyitä.

Äänestä
  • Kiuruhölkässä ei tullut täydellistä kanttaamista niinkuin tukholmassa,mutta tuo että lähdetään liika kovaa alussa on monella aika yleistä,etenkin jos ei kisaa paljon.

    Äänestä

  • Kiva lukea pitkästä aikaa. Ihana uimahousukuva

    Äänestä

  • Surkuhupaisaa ammattilaisjuoksijalta joo mutta melkein viisikymppiseltä kuntoilijalta kova aika ja suoritus,mutta koska Kape ei sellainen ole niin arvioimme häntä hänen statuksensa mukaan,joten olihan tuo kyllä todella surkea aika kun keskivauhti ei edes alle 4.00min/km.

    Äänestä

  • Näin melkein 4 vuotta myöhemmin sanoisin että se oli Akin ansiota että tuli noinkin hyvä lopputulos,koska muuten ukko olisi lähtenyt paukuttamaan alussa jotain alle 3.40min/km ja kaikkihan tietää mitä siinä käy.

    Äänestä

  • Miten olin onnistunut missaamaan tän analyysin?! Harmi kun bati ei enää käy kisoissa, olis kiva lukea lisää vastaavaa settiä.

    Äänestä

Kymmenen vuotta sitten Baltsu juoksi vitosen hiekkatiellä Helsingissä. Katoin mitä ukkeli touhusi 10v sitten. Eka kilsa 3.28 ja loppuaika 19.42. Hiukan hyytyi...
Tiesi kyllä ettei ole kunnossa. Edellisenä vuonna teki huipputuloksen Pariisissa puokki 1:23.

Äänestä

Mihin on jääneet energiajuomien kurlutukset videoista?

Äänestä
  • Batistiina ottaa eeoouu

    Äänestä

Oi niitä aikoja. Kiuruhölkässä Baltsu oli iskussa ja aurinko paistaa, hellettä, kuumaa asfalttia, ruoho viheriöi ja sporttinen yhteisöllinen fiilis Stadissa.

Äänestä

Batistini nauraa x:ssä rapakuntoiselle suomalaisille, jotka uupuvat arjessa. Puhuukohannotsestään? Ei jaksa enää treenata, harrastaa vain liikuntaa satunnaisesti.

Äänestä

Äijä ollu 50 vuotiaaksi asti kovakuntoinen toi on tosi kova 1:23 puolimaraton. Viime kesän videolla esitteli kroppaansa uimarannalla ei ollut pelastusrengasta vyötäröllä.

Äänestä
  • 1.23 on vantaalaisten hölkkääjien täysin tavoittamattomissa oleva aika,nyt ovat ivallisia kun Baltsusta tullut vanha eikä enää jaksa.

    Äänestä

  • Anonyymi00375 kirjoitti:

    1.23 on vantaalaisten hölkkääjien täysin tavoittamattomissa oleva aika,nyt ovat ivallisia kun Baltsusta tullut vanha eikä enää jaksa.

    Eivät jaksa Vantaan hölkkääjätkään. Tavourheilu onnollutta ja mennyttä. Enää harrastetaan liikuntaa.

    Äänestä

  • Kyllä kaapron rakkauskahvoista otteen ottaisi ja pyörittelisi.

    Äänestä

Vanhasta ketjusta kopioituna selittelyt. Tähän vielä lisäyksenä että unohti juoda jokaisella juomapisteella koska kaatoi vai vettä päällensä.

Tässä vielä Baltsun kootut selitykset tiivistettynä:

- Numerolappu ei mennyt ihan keskelle
- Numerolapun väri ei oikein matchannut kenkiin ja paitaan
- Jonkun olisi pitänyt olla apuna paikan päällä, ottamassa kuvia Baltsusta blogia varten ja tarjoamalla juomahuoltoa
- Olisi pitänyt lähteä 4:00/km vauhtia, mutta koska jäniksenä ollut Aki Nummela juoksi 3:55/km vauhtia, niin Baltsukin päätti juosta 3:55/km eli liian kovaa
- Peesattavien vauhti oli liian epätasaista
- Rinnassa paineen tunne 6 km alkaen
- Rata liian ahdas, ei mahtunut kääntymään
- Meinasi juosta yhdessä kohdassa väärin
- Kaatoi juomamukin sisällön juottopaikalla ja luuli mukin olleen koko ajan tyhjä
- Kääntyi takaisin huomattuaan mukin olevan tyhjä, minkä johdosta "meni fiilikset"
- Pian juomapaikan jälkeen "alkoi tummua"
- Aki juoksi Baltsulta jalat alta
- Uskoo kärsineensä nestehukasta
- Ei varsinaisesti kevennellyt kisaa varten
- Nukkui vain 5 tuntia ennen kisaa
- Aamulla epähuomiossa vain makoili, vaikka olisi pitänyt tankata
- Neste ei uponnut kunnolla aamulla
- Olisi pitänyt kävellä vesipullo kädessä edellispäivinä
- Torstai-iltana oli hönttiolo ennen saunaa
- Huopalahden asema ei edes näyttänyt asemalta, vaan jonkinlaiselta seisakkeelta
- Tapahtumapaikalla ei ollut mitään kylttiä tai materiaalia juoksutapahtumasta
- Numerolappu olisi pitänyt saada jo edellisenä päivänä, koska Baltsu tykkää kiinnittää numerolapun paitaan jo edellisenä päivänä
- Hengitys ei toiminut aamulla yhtään
- Rutiinit eivät olleet kohdallaan
- Ei muistanut sitä, ettei pidä miettiä onko jano, vaan juoda, jos uppoaa
- Vain yksi juomapiste, josta sai juomaa vain kolme kertaa kisan aikana
- Radanvarressa päivysti rasittava pulloäijä, joka olisi ottanut Baltsun jemmaaman juomapullon
- Juomapaikka ei ollut tasaisessa paikassa, vaan molempiin suuntiin oli mäki
- Oli pussissa mustapukuisen naisen takana ensimmäisellä kierroksella
- Juomapöytä oli liian lyhyt
- Ei pystynyt pumppaamaan käsillään ylämäessä muki kädessä
- Vaporfly ei taittunut radan jyrkkiin mutkiin
- Mukien sijaan olisi pitänyt olla puolen litran pullot

Äänestä
  • Nämä jaksaa naurattaa joka kerta.

    Äänestä

  • Anonyymi00380 kirjoitti:

    Nämä jaksaa naurattaa joka kerta.

    Itse toivoa vielä kovempaa aloitusvauhtia ja putosi silti tasaisesta kyydistä.

    T. Paikalla ollut.

    Äänestä

Ukkelin ammattilaismaratonjuoksijana kesti noin kesti 15 vuotta. Sinä aikana taisi saavutuksena olla ensimmäisen viiden vuoden aikana 6 maratonia aikoihin reilu 3h - reilu 4h ja sen jälkeen 10 vuotta ilman maratonstarttia.. Kovan luokan ammattilainen.

Äänestä
  • Ukkeli on ennätys juoksija. Turha mennä viivalle mikäli ei ole ennätys kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00379 kirjoitti:

    Ukkeli on ennätys juoksija. Turha mennä viivalle mikäli ei ole ennätys kunnossa.

    Ukkeli ennätys maratoonarina on 10v maratoonarina ilman juostuja maratoneja

    Äänestä

Probably gonna get troubled for this, mutta olis se toi noi kiva jos itsekin sais juostua puolikkaan 1.23 tai toi Kiuruhölkkä oli 1h 25 minuuttia. Oisin ihan fiiliksissä ja frendit ihastelin mun juoksuvauhtia. Aika saakelisti joutuis painaa duunia tästä eteenpäin jos noita vauhteja aikoisi tavoitella. Tavo alittaa Baltsun ennätys joku päivä?

Äänestä
  • Nyt korkki kiinni, kaveri!

    Äänestä

  • Anonyymi00385 kirjoitti:

    Nyt korkki kiinni, kaveri!

    Kaapro kommentoi x:ssä jotain uutista:

    Onko 5 km hölkkää liian rankkaa taviksille?
    ”Moni kuntoilee saavuttaakseen jonkin tavoitteen, kuten kasvattaakseen lihasvoimaa tai pystyäkseen hölkkäämään viisi kilometriä."

    Kaapro on itse tavistakin paljon huonompi kun ei pysty hölkkäämään edes 1km. Kaapron kannattaisi kuntoilla ja kuntouttaa ja kerätä lihasvoimaa että voisi juosta esim 3km. Luuserikaapro ei pysty hölkkäämään lainkaan. Tavikset hölkkäävät useita kilometrejä mutta ei Kaapro koska Kaapro ei pysty.

    Äänestä

  • Anonyymi00387 kirjoitti:

    Kaapro kommentoi x:ssä jotain uutista:

    Onko 5 km hölkkää liian rankkaa taviksille?
    ”Moni kuntoilee saavuttaakseen jonkin tavoitteen, kuten kasvattaakseen lihasvoimaa tai pystyäkseen hölkkäämään viisi kilometriä."

    Kaapro on itse tavistakin paljon huonompi kun ei pysty hölkkäämään edes 1km. Kaapron kannattaisi kuntoilla ja kuntouttaa ja kerätä lihasvoimaa että voisi juosta esim 3km. Luuserikaapro ei pysty hölkkäämään lainkaan. Tavikset hölkkäävät useita kilometrejä mutta ei Kaapro koska Kaapro ei pysty.

    Huvittavaa kuinka ukko tietää kuntoilusta kaiken, vaikka ei ole koskaan edes harrastanut liikuntaa. Ukkeli on olevinaan kilpaurheilija, vaikka suorituskyky on surkeaa.

    Äänestä

Ai tää Baltsu on noinkin kovasti juossut kuin 1:23 puolikas maraton. Mä luulin että se vaan monta vuotta yritti juosta. En tiiä paljon tossa on kilometri vauhti tarkalleen mut veikkaan et vauhtia saa pitää että tohon yltää.

Äänestä
  • Keskivauhti 3.56min/km eli 3050m cooper vauhtia kokoajan,kyllähän ukkeli ihan hyvällä tasolla juoksi harrastelijaksi etenkin kun ottaa huomioon että ikääkin taisi olla jo 40+ tuon juostessa.

    Äänestä

  • Juu. Bati al Batistini on kova maratonrunneri. Ei mikään nylkky. Juoksi loppuvuosinaan 140km viikkoja. Tulos 1.33.

    Äänestä

  • Anonyymi00391 kirjoitti:

    Juu. Bati al Batistini on kova maratonrunneri. Ei mikään nylkky. Juoksi loppuvuosinaan 140km viikkoja. Tulos 1.33.

    Paljon juoksi kiuruhölkän 1.25 aikoihin?

    Äänestä

  • Anonyymi00392 kirjoitti:

    Paljon juoksi kiuruhölkän 1.25 aikoihin?

    Ukolle tuo oli paha epäonnistuminen. Ukko listasi pitkän listan epäonnistumisen syistä. Täälläkin tuo lista vastikään julkaistu. Ukolla meni tuona päivänä lähes kaikki pieleen. On se kova poika on se. Ooaaee.

    Äänestä

  • Anonyymi00393 kirjoitti:

    Ukolle tuo oli paha epäonnistuminen. Ukko listasi pitkän listan epäonnistumisen syistä. Täälläkin tuo lista vastikään julkaistu. Ukolla meni tuona päivänä lähes kaikki pieleen. On se kova poika on se. Ooaaee.

    Jännää että koki epäonnistumisena kun jäi vaan pari minuuttia enkasta ja ei ollut kisannut vuosiin.Tukholma oli paha epäonnistuminen kyllä,mutta laittoi sen jalkavaivan piikkiin kun ei pystynyt myöntämään että katkesi täysin.

    Äänestä

3h maraton jäi alittamatta vaikka oli kova uho. Maratonit 3h-4h väliin ja oli olevinaan huippu-urheilija.

Äänestä
  • Juoksi kuitenkin 1.23 puokin. 123, ooaaee.

    Äänestä

  • Anonyymi00395 kirjoitti:

    Juoksi kuitenkin 1.23 puokin. 123, ooaaee.

    Tunnen 118kg kaverin joka farkut jalassa pisteli kovempaa. Harjoittelematta rööki huulessa. Napsautti kaljan auki maalisuoralla.

    Äänestä

Missä 3h alitus? sekään ei olisi niinku yhtään mitään. 2:46 se pitää olla.

Äänestä
  • Batin maraton enkka alkaa kolmosella ja se ei siitä koskaan muutu.

    Äänestä

Työsuhdepyörän veroetu loppuu. Meneekö lemara nyt konkurssiin?

Äänestä
  • Äitin kellarissa pikku lihapullarosmo puuhastelee. Konkurssi tulee sitten kun verottaja hakee ja sillä ei ole mitään tekemistä työsuhdepyörien kanssa.

    Äänestä

Verovelkarekisterissä viime elokuusta lähtien. Eli viime vuoden keväästä lähtien on pimittänyt ALV:n itsellään eikä ole tilittänyt verottajalle. Veroilmoitukset ja tilinpäätökset tekemättä.

Äänestä

Hidas hölkkä ja Vantaa mainittu taas. Kirvesniemi ja Isometsä juoksevat kovaa ja ovat kunnossa. Bati polkee hitaasti eikä ole kunnossa.

Äänestä
  • Suosittelen katsomaan ukon videon - Miksi vantaa on juoksussa ongelma?

    Äänestä

  • Anonyymi00404 kirjoitti:

    Suosittelen katsomaan ukon videon - Miksi vantaa on juoksussa ongelma?

    En suosittele kenellekään tuon höyrypään tajunnanvirtaoksennuksen katselemista. Kannattaa käyttää aika järkevämmin ja nyppiä vaikka nenäkarvoja peilin edessä. Tai mennä Hesburgeriin ulostamaan omiin housuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00405 kirjoitti:

    En suosittele kenellekään tuon höyrypään tajunnanvirtaoksennuksen katselemista. Kannattaa käyttää aika järkevämmin ja nyppiä vaikka nenäkarvoja peilin edessä. Tai mennä Hesburgeriin ulostamaan omiin housuihin.

    Vantaalaisille duunareille voi tosiaan olla vaikea ymmärtää Kapen akateemista ja älykästä tajunnanvirtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00404 kirjoitti:

    Suosittelen katsomaan ukon videon - Miksi vantaa on juoksussa ongelma?

    Vantaa on juoksussa ongelma koska Bati sai bannit Vantaalaisten vuoksi juoksufoorumilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00407 kirjoitti:

    Vantaalaisille duunareille voi tosiaan olla vaikea ymmärtää Kapen akateemista ja älykästä tajunnanvirtaa.

    Niin akateemisen älykästä ettei nimen hauskimman saanut kaapro-koulukas edes koulua päässyt läpi.

    Äänestä

Tainnut kateus iskeä. Bati rennosti rupattelee porvarillista asiaa Helsingistä käsin mitä nyt pyöräkauppaharrastukselta ja ja freelancer konsultin hommilta ehtii. Tuhat katsojaa 20 tunnissa. Baltsu trendaa tubessa.

Äänestä
  • Työttömällä aikaa höpötellä. Ja mikäs siinä höpötellessä, elämä meni jo ja kaapukka jäi laiturille. Mamman lihapullia rosmoamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00410 kirjoitti:

    Työttömällä aikaa höpötellä. Ja mikäs siinä höpötellessä, elämä meni jo ja kaapukka jäi laiturille. Mamman lihapullia rosmoamaan.

    On kyllä säälittävyyden ja myötähäpeän yhdistelmä kun kaapro kertoo mitä unta on nähnyt tai että kohta syö jogurtin tai jotain muita päivän kohokohtiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00411 kirjoitti:

    On kyllä säälittävyyden ja myötähäpeän yhdistelmä kun kaapro kertoo mitä unta on nähnyt tai että kohta syö jogurtin tai jotain muita päivän kohokohtiaan.

    On joo älytöntä tajunnanvirtaa yli 50v ukkelilta. Varsinkin ryystämiset kamalan kuuloista. 30 minuutin videolla ehkä 5 minuuttia asiaa. Eipä ole oikeassa elämässä hänellä ketään kenen kanssa jutella tai kuunnella jaarituksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00411 kirjoitti:

    On kyllä säälittävyyden ja myötähäpeän yhdistelmä kun kaapro kertoo mitä unta on nähnyt tai että kohta syö jogurtin tai jotain muita päivän kohokohtiaan.

    Ukkeli larppaa menestyjää. Ylpeä yrittäjä pyöräkauppias pyörittää businesta ja tubettaja. Katkerat vantaalaiset työ muurahaiset haukkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00411 kirjoitti:

    On kyllä säälittävyyden ja myötähäpeän yhdistelmä kun kaapro kertoo mitä unta on nähnyt tai että kohta syö jogurtin tai jotain muita päivän kohokohtiaan.

    Repesin sun viestille : )

    Äänestä

Naurettavaa miten 1500 ei keksi muuta tekemistä kuin katsoa Batistinin videota pyöräilystä.

Äänestä
  • Batistinilla on niin vankka vantaalaisten fanien ydinjoukko, että sen ansiosta videoita suositellaan monelle, ja sitten kun on kiinnostava aihe, moni klikkaa auki ja sulkee kun tulee vaan jorinaa. Tilaajia ei näin saa lisää.

    Äänestä

Pk-seudulla on enemmän asukkaita ja potentiaalista yleisöä kun maalla. Baltsu on Stadin kundi ja siksi Hesan oman pojan urbaanit sporttijorinat ja bisnes analyysi kiinnostaa.

Äänestä

Tavoitehan ukkelilla on miljoona tilaajaa. Nykytahdilla tavoite on täynnä 20000 vuoden kuluttua

Äänestä

Jos yritetään positiivisesti ajatella niin yksi hyvä asia on että ukkelilla ei ole lapsia. Ei tarvitse lasten hävetä isäänsä. Ja samalla logiikalla ei tarvitse vaimon hävetä eikä aiempien tyttöystävien eikä työkavereidenkaan.

Äänestä
  • Wwhat? Nyt en kyllä ymmärrä. Olisko parempi jos Baltsu olis ylipainoinen työtön betonilähiön ukko joka röökaa parvekkeella eikä kehtaisi filmata videoita eikä keksi sanottavaa?

    Urheileva ja sanavalmis mies

    Äänestä

  • Anonyymi00420 kirjoitti:

    Wwhat? Nyt en kyllä ymmärrä. Olisko parempi jos Baltsu olis ylipainoinen työtön betonilähiön ukko joka röökaa parvekkeella eikä kehtaisi filmata videoita eikä keksi sanottavaa?

    Urheileva ja sanavalmis mies

    Urheileva? Ukko lähinnä jopoilee. Eikä sanaa saanut suustaan kun stadikan portsari komensi.

    Äänestä

  • Anonyymi00421 kirjoitti:

    Urheileva? Ukko lähinnä jopoilee. Eikä sanaa saanut suustaan kun stadikan portsari komensi.

    Stadikan alfa koulutti kaaproa. Nöyryytti. Babaliina huuli väristen totteli.

    Äänestä

No mä en ole niinkuin sä, mä en ole mikään työläinen,.. saakelin ukkeli täällä häiriköi

Äänestä
  • Baltsu ei tosiaan ole duunari, Baltsu on pitkäaikaistyötön.

    Äänestä

  • Anonyymi00425 kirjoitti:

    Baltsu ei tosiaan ole duunari, Baltsu on pitkäaikaistyötön.

    Työttömien pitääpi hakea työpaikkoja. Mihin paikkoihin ukko hakenut?

    Äänestä

  • Tää oli se kun ukkeli yritti jättää pyöränsä stadionin porttiin kiinni poistumisreitille vaikka 30m päässä olisi pyöräparkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00426 kirjoitti:

    Työttömien pitääpi hakea työpaikkoja. Mihin paikkoihin ukko hakenut?

    Ukkeli on duunissa mamman pyöräkellarissa. Ei tarvii hakea työpaikkoja.

    Äänestä

Baltsu antoi huomioliivi duunarin kuulla kunniansa. Laittoi ruotuun :)

Äänestä
  • Niin kyllä laittoi. Kaapro poistui häntä koipien välissä kun duunari laittoi ruttoon, hymyilyttää vielä tänä pänäkin

    Äänestä

Kaapro käynyt tänään pyörälenkillä, reilu 30km keskarilla 21 km/h. Ja tähtäin mm-kisoissa! Sehän on muuten varmaan että ukko ei osallistu ikinä yhteenkään kunto- tai kilpailutapahtumaan.

Äänestä
  • Bation nykyään duunari. Mikä on kun ei edes yritetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00429 kirjoitti:

    Bation nykyään duunari. Mikä on kun ei edes yritetä.

    Työtön on.

    Äänestä

Tuo on ihan todellinen ilmiö kun jotkut alkaa kokea olevansa muiden yläpuolella ja alkaa alitajuisesti vähän halveksua niitä ketkä lähtee aamulla töihin. On työn orjat ja sitten osa on vähän parempaa väkeä.

1900 katselukertaa Baltsun videolla.

Äänestä

Baltsu on ylimielinen ollut aina, olevinaan muita parempi. Haukkunut ja väheksynyt muita jatkuvasti. Sen takia bännätty useilta foorumeilta vihamielisen asenteensa vuoksi.

Äänestä
  • Bännättiin myös yhteistyöstä top4runningilta kun teki videon "Miksi vantaa on juoksussa ongelma?" kun yritys lähetti Baltsulle sähköpostin jossa kertoo sopimuksen lopettamisesta niin selitti jotain että viesti katosi eikä kerennyt sitä lukemaan.

    Äänestä

Baltsu esiintyy menestyvänä pyöräkauppiaana. Kaupparekisterissä firma on kuitenkin eläkeikäisen äidin nimissä luultavasti siksi, että Baltsu voisi jatkaa toimeentulotuella loisimista. Pyöräkaupoista saatavat pennoset ovat sitten pieni lisä tukien päälle.

Baltsun köyhyys on tosiasia. Mies asuu Ruoholahdessa kaupungin vuokra-asunnossa, ei matkustele (paitsi joskus halvoilla risteilyillä), ei omista autoa eikä käy juuri missään. Sen sijaan Bati tekee ostoksensa Lidlissa, juo pussikaljaa ja käy ilmaistapahtumissa.

Rahatilanne oli parempi 10 vuotta sitten. Silloin Batilla oli vielä prätkä ja hän matkusteli Euroopassa. Joitakin kavereitakin taisi vielä olla.

Äänestä
  • Kuulosta oikeasti aika surulliselta jos noin on.

    Äänestä

  • Tuo BMC-pyöräkauppakin on vähän niinkuin ala-asteen myyjäiset. Mutta kiva että ukkelilla on jotain tekemistä päivisin, ja sitten ehtii vielä harrastamaan liikuntaa iltaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00438 kirjoitti:

    Tuo BMC-pyöräkauppakin on vähän niinkuin ala-asteen myyjäiset. Mutta kiva että ukkelilla on jotain tekemistä päivisin, ja sitten ehtii vielä harrastamaan liikuntaa iltaisin.

    Tulisikohan aapo ukolle töihin. Ooaaee.

    Äänestä

  • Joo jatkuvasti hiipunut. Toki puheissaan selittelee laskettelumonoista ja lukuisista purjehdustakeista mutta ne peruja 80-luvulta kun asui kotona vanhempien kanssa
    Mitään tuollaista ei ole harrastanut tai tehnyt 20 vuoteen. Alkaa olla Hanko Yacht Centerillä huijatut rahat olla lopussa

    Äänestä

Jes! 2100 katselijaa.
Jes!

Videon tekemisessä on samaa fiilistä kuin juoksussa. Teet duunia videon eteen ja kävijälaskuri kertoo tuloksen. Miten onnistuit tällä kertaa.

Äänestä

Nyt on Baltsu lyöny videon teossa läpi

Äänestä

Suurin osa aivan turhaa lätinää videossa.

Äänestä
  • No kuule ei niitä videoita silleen tehdä että muutama lause ja se on siinä lyhyesti ja ytimekkäästi. Minkä sä laitat sun ensimmäisen videon aiheeksi muuten?

    Äänestä

  • Anonyymi00444 kirjoitti:

    No kuule ei niitä videoita silleen tehdä että muutama lause ja se on siinä lyhyesti ja ytimekkäästi. Minkä sä laitat sun ensimmäisen videon aiheeksi muuten?

    Ensimmäisen? Videoita läpytelty toistakymmentä vuotta, edellisellä 1,5 miljoonaa katselukertaa.

    Äänestä

Muutama vanha video katsomatta ja katsoin nyt videon aiheesta tavoitteeton harjoittelu. Ukkeli siis KUNTOILEE vaikka ei sitä myönnä. Muutama kerta viikossa salilla kevyttä ajelua ja viikonloppuna vähän pidempi/kovempi lenkki. Selittelee että ei ole voinut kolmeen vuoteen juosta (Oikeasti jos olisi vamma niin olisi toipunut jo yli kaksi vuotta sitten sitten). Ja lisäksi vatsa ei muka kunnossa, joutuu pilateksen jälkeen syömään banaani tai leivän tms
Ja lisäksi tällä hetkellä ei niin paljon kiinnosta.

Mutta kuten itse vuosien varrella todennut muille niin on naurettavaa että ei viitsi harjoitella kunnolla! Ensin merkitään viikon treenit kalenteriin perhana vieköön. Ja ne tehdään vaikka mikä olisi.

Äänestä
  • En katso Batin videoita enään. Ei kiinnosta jaarittelu niistä näistä. Sanoisi suoraan, että lopetti juoksemisen, koska ei pärjännyt enää. Ukkeli on umpikiero valehtelija.

    Äänestä

  • Anonyymi00446 kirjoitti:

    En katso Batin videoita enään. Ei kiinnosta jaarittelu niistä näistä. Sanoisi suoraan, että lopetti juoksemisen, koska ei pärjännyt enää. Ukkeli on umpikiero valehtelija.

    "Koska ei pärjännyt enää" onko Baltsu joskus muka pärjännyt millään mittakaavalla juoksemisessa? viimeinen niitti oli kun juoksi tukholmassa itseltään jalat alta liian kovalla aloituksella ja aika oli hyvin vaatimaton aikaisempiin juoksuihin nähden.

    Äänestä

  • Anonyymi00448 kirjoitti:

    "Koska ei pärjännyt enää" onko Baltsu joskus muka pärjännyt millään mittakaavalla juoksemisessa? viimeinen niitti oli kun juoksi tukholmassa itseltään jalat alta liian kovalla aloituksella ja aika oli hyvin vaatimaton aikaisempiin juoksuihin nähden.

    No minun papereissani 1.25 ja 3.03 ovat ihan ok tuloksia kuntoilijalle. Pärjäämistä siis. Ei toki muuta sitä että Bati kuvitteli olevansa 2.40 kunnossa ja lopetti juoksemisen, kun todellisuus iski päin kasvoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00449 kirjoitti:

    No minun papereissani 1.25 ja 3.03 ovat ihan ok tuloksia kuntoilijalle. Pärjäämistä siis. Ei toki muuta sitä että Bati kuvitteli olevansa 2.40 kunnossa ja lopetti juoksemisen, kun todellisuus iski päin kasvoja.

    No ihmisillä on eri standardit pärjäämiselle,niillä määrillä mitä Baltsu juoksi nuo tulokset ovat minun mielestä epäonnistumisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00450 kirjoitti:

    No ihmisillä on eri standardit pärjäämiselle,niillä määrillä mitä Baltsu juoksi nuo tulokset ovat minun mielestä epäonnistumisia.

    Vähemmälläkin treenaamisella samaa pääsee, kun treenaa fiksusti. Batistiina olikin wannabe kilpaurheilija jolla määrä korvasi laadun ja uho realismin. Rupesi itsekin uskomaan puheitaan kun niitä tarpeeksi toisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00450 kirjoitti:

    No ihmisillä on eri standardit pärjäämiselle,niillä määrillä mitä Baltsu juoksi nuo tulokset ovat minun mielestä epäonnistumisia.

    Onhan nuo vaatimattomat siihen nähden mitä viikko kilsoja hölkkäsi. Kilpaili myös niukasti ja sitten kun osallistui tuli pettymyksiä eikä päässyt niistä yli.

    Äänestä

  • Anonyymi00453 kirjoitti:

    Onhan nuo vaatimattomat siihen nähden mitä viikko kilsoja hölkkäsi. Kilpaili myös niukasti ja sitten kun osallistui tuli pettymyksiä eikä päässyt niistä yli.

    Baltsu juoksi paljon määrää ja vauhdit puuroutuivat,oikeasti kevyitä lenkkejä ei juossut ollenkaan ja se näkyi siinä että kovemmista harjoituksista ei tullut oikein mitään kun syke nousi melko nopeasti liian korkeaksi ja meno kangistui.

    Äänestä

  • Anonyymi00453 kirjoitti:

    Onhan nuo vaatimattomat siihen nähden mitä viikko kilsoja hölkkäsi. Kilpaili myös niukasti ja sitten kun osallistui tuli pettymyksiä eikä päässyt niistä yli.

    Sehän oli monen vuoden ajan oikein odotettu blogiteksti kun kertoi että joutuu keskeyttämään harjoittelun ja siirtämään tavoitteen seuraavaan vuoteen. Syitä olivat mm käpyyn kompastuminen, flunssa kesäkuussa, sateinen ilma jne

    Äänestä

Kuinka kovaa Bati olisikaan voinut juosta, jos olisi vähän järkeä päässä? Treenit yhtä älyttömiä kuin nuo YouTuben jorinat. Ylioppilas Kuapro.

Äänestä
  • Kolmisen tuntia. Sen olisi voinut juosta. Eli ei mitään. Koen syvää myötähäpeää ukkelin 3.03 enkasta. Se kun ei ole sitten yhtään mitään. Rakastan revitty pallomahainen alkoholisoitunut röökiukko vetää kovempaa treenaamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00457 kirjoitti:

    Kolmisen tuntia. Sen olisi voinut juosta. Eli ei mitään. Koen syvää myötähäpeää ukkelin 3.03 enkasta. Se kun ei ole sitten yhtään mitään. Rakastan revitty pallomahainen alkoholisoitunut röökiukko vetää kovempaa treenaamatta.

    Ukkeli haukkui kaikki kolmen tunnin alittajat sanoen että 3h alitus ei ole yhtään mitään. Mutta itse ei päässyt edes sitä. Monet muut pääsivät ja heillä lisäksi työ, perhe, lapset jne. Ukkeli on säälittävä luuseri.

    Äänestä

En tiedä, onko vappuasun idea se, että kantaa mukanaan kylttiä, joka kertoo mitä asu esittää, ja että ilman kyseistä kylttiä kenelläkään ei olisi aavistustakaan mistä on kyse.

Äänestä

Ukkeli sai vihdoinkin Vaporflyt jalkaan. Valejuoksija, oikeasti ei juokse enää ollenkaan.

Äänestä

Toivottavasti Baltriella on tullut isäänsä vain kuvaannollisesti eikä sanan varsinaisessa merkityksessä. Mamma lihapatojen ääressä hämmentää kun poikansa tulee taas noutamaan "ylijäämä"ruokaa kotoa. Ja parempi hämmentää, ettei tule hintelästä nyrkistä.

Äänestä

Bati pukeutui vappuna omaksi itsekseen, eli kummeli-juoksijaksi 😁

Äänestä

Vappu työläisten juhlapäivä. Batistinin painajainen. Punaliput liehuu ja työväenlauluja lauletaan marssilla.

Äänestä
  • Mistä lähtien Batistini on juhlinut vappua? Siitä kun Persut leikkasivat juhlapaikantukia

    Äänestä

  • Työtön juhlii vappua. Oi ironiaa.

    Äänestä

Baltsulla oli kyllä harvinaisen urpo vappuasu, yhdisteli vaan omia normaaleja vaatteitaan.

Äänestä
  • Forrest Gumpilla tuskin oli neon-värisiä kamoja ja kravattia.

    Äänestä

  • Anonyymi00464 kirjoitti:

    Forrest Gumpilla tuskin oli neon-värisiä kamoja ja kravattia.

    Ja moniväri vaporflyt kyllä pilaa ton forrest gump lookin hyvin tehokkaasti,olis pitänyt olla valkeat niket niinkuin leffassa.

    Äänestä

Ukko voisi ottaa kävely- ja pyöräily kengiksi vaporflyet. Ei ukolla niille muutakaan käyttöä ole. Ellei sitten salaa hölkkää niillä 7min/km vauhtia ja muunna sitä omassa päässään 3.30min/km vauhdiksi. Ooaaee.

Äänestä

Ukkeli olevinaan huippu-urheilija mutta nyt jo 5 päivää ettei ole tehnyt mitään. Sitä ennen viikon aikana muutama ajelu 21km/h keskarilla. Ja sanoo tähtäävänsä mm-kisoihin! Muita haukkuu siitä että eivät yritä ja harjoittele tarpeeksi. Täysi pelle ukkeli.

Äänestä
  • Luovuttanut on. Turvonnutkin niim maam birusti tässä muutaman kuukauden aikana. Ei taida +10kg riittää sitten lokakuun.

    Äänestä

  • Mikä on kun ei edes yritetä. Onneksi ukkeli myy pyöriä niin tekee edes jotakin hyödyllistä. Muistissa on vielä kun juoksi 140km viikkoja kuin päätön kana sekä koeponnisti kaikki keskustan liikkeiden premiumlenkkarit, ei ostanut mitään ja cumulukset ei kelvanneet herran arvolle sovitettavaksi.

    Äänestä

Ukkeli puhui taas numerolapun raiskauksesta pyöräilyssä.

Äänestä
  • Ja edellisellä videolla myös tahallaan huonosti juoksevista ja kenttäurheilijoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00473 kirjoitti:

    Ja edellisellä videolla myös tahallaan huonosti juoksevista ja kenttäurheilijoista.

    Ukkeli ei juokse enää ollenkaan. Ei kehtaa myöntää ettei hänestä ole juoksijaksi. Vastaamaan puheisiinsa teoilla. Pahimman luokan numerolapunraiskaaja.

    Äänestä

Ukkelin iänikuista harmitusta siitä että jotkut haluavat kuntoilla, juosta mukavaa vauhtia, pysyä kunnossa, saada mukavaa vaihtelua työarkeen jne.

Äänestä

Huvittavaa miten ukkeli puhuu kuin olisi kovakin ammattilainen, vaikka hän oli vain päin helvettiä treenannut kilpakuntoilija, nykyinen liikunnan harrastaja ja duunari.

Äänestä

Miksi ukko ei edes yritä olla kunnon kapitalisti ja avaa ennennäkemätöntä flagship storea Helsi gini paraatipaikalle pyöräliikkeelleen ? Se sijaan nyt puuhastelee äitinsä omistamassa firmassa jossain Lauttasaaren perukoilla hämyisessä varastokopissa. Baltsun tasoisen visionäärin pitäisi kyetä luomaan jotain ennen näkemätöntä pyöräilyn ja busineksen saralla.

Äänestä
  • Tuo Lauttasaaren perukoilla osuu naulan kantaan. Olen tuolla päin joskus liikuskellut ja aivan järkyttävän huonot liikenneyhteydet. Tikkurilaankin pääsee kantakaupungista helpommin kuin Baltsun pyöräkauppaan.

    Äänestä

Aika kurjaan sävyyn Bati puhuu videoillaan hitaista vanhusurheilijoista. No ukkeli vältti sen, koska lopetti juoksemisen. Ja gran fondoonkaan ei voi mennä, koska siellä nautitaan.

Äänestä

Voi eikä... jutussa sanotaan että hitaasti juoksemisesta on kasvanut kansainvälinen trendi. Onkohan Kenian pojat jo kuulleet asiasta ja alkaneet yhdessä höpsötella 7 min km-vauhtia? Jenkkien kovavauhtiset tubettavat juoksijatkin voisi hidastaa rennon letkeätä läpsyttelyään.

Äänestä

Pointti on, että Bati juoksi hidasta lenkkiä liian kovaa liian pitkään. Kovaa vauhtia ei sitten irronnut ollenkaan. Batin kunnolle sopiva pk-vauhti olisi ollut 6min/km viiden minuutin sijaan.

Äänestä
  • Ukon PK vauhti oli noin 5min/km silloin sykkeet 120, niin ainakin itse sanoi ja se kuulostaa ihan hyvältä vauhdilta peruskestävyyden kehittämiseen,miksi valehtelisi tuosta?

    Äänestä

  • Anonyymi00483 kirjoitti:

    Ukon PK vauhti oli noin 5min/km silloin sykkeet 120, niin ainakin itse sanoi ja se kuulostaa ihan hyvältä vauhdilta peruskestävyyden kehittämiseen,miksi valehtelisi tuosta?

    Ei käyttänyt sykemittaria juuri koskaan. Kun vihdoin osti rannesykemittarin, niin sitäkin käytti hihan päällä, jottei totuus paljastu.

    Joitakin sykelukemia tuli salin juoksumatosta. Siis jos puristaa kahvoista, niin matto mittaa sykettä. Probleema on, ettei kahvoista saa pitää kiinni juoksun aikana, eli tuo lukema oli joko mitattu mehutauon aikana tai sitten Baltsu huijasi itselleen lisävauhtia vetämällä kahvoista (kuin roikkuisi liikkuvan junan perässä ulkona).

    Äänestä

  • Anonyymi00483 kirjoitti:

    Ukon PK vauhti oli noin 5min/km silloin sykkeet 120, niin ainakin itse sanoi ja se kuulostaa ihan hyvältä vauhdilta peruskestävyyden kehittämiseen,miksi valehtelisi tuosta?

    Ukkelilla oli aina tuskainen never-easy ilme naamalla. Vauhti oli ehdottomasti liian kovaa. Mistä olet nähnyt sykkeet? En löytänyt keväältä 2022 ennen stokista.

    Äänestä

  • Anonyymi00485 kirjoitti:

    Ukkelilla oli aina tuskainen never-easy ilme naamalla. Vauhti oli ehdottomasti liian kovaa. Mistä olet nähnyt sykkeet? En löytänyt keväältä 2022 ennen stokista.

    Baltsu itse sanonut että 5min/km sykkeet 120 luokkaa,liekkö sitten valehdellut,en kyllä vaan ymmärrä miksi huijaisi tuommoisessa?

    Äänestä

Siksi koska haluaa olla ja uskottelee olevansa eliitti harrastelija. Ooaaee

Äänestä

Ja siksi että muunsi aika totuutta. Pystyi muka matolla juoksemaan 10km 36 minuuttiin ja puhumaan samalla vieruskaverille hengästymättä. Ja kuten todettua ei käyttänyt sykemittaria. Muutaman kerran kun käytti sitä oikein niin totesi että mittari näyttää väärin.

Äänestä

Mitä seurasin ukkelin touhuja niin aina pitkikset kuntoon nähden liian vauhdikkasti juostu. Yhdellä videolla juoksi pitkiksen 4.30/km vauhdeilla mehutaukojen kanssa eikä se näyttänyt kovin kevyeltä. Sellaista rimpuilua aina lenkkien kanssa.

Äänestä
  • Juu ukko ei osannut tehdä hitaita pitkiksiä. Aina vähintään 5.00/km vauhdilla, usein jopa 4.30/km ja runsaasti taukoja. Minä teen maratonvauhtisen harjoituksen erikseen se ei ole hitaan pitkiksen korvaaja.

    Äänestä

Bati olisi ennätyksellään tällä hetkellä suoment tilastossa sijalla 20. Tämä todistaa Batin kertoman faktan: suomen kestävyysjuoksu on vitsi. Tähän joku voi heittää, että kausi on vasta alussa ja juoksijoiden tavoitteet on vasta kesällä/syksyllä. Maailmalla on juostu kuitenkin kovia maratoneja jo useita, miksi siellä ei näy suomen huippuja ? Surkeaakin surkeampaa, sanon minä.

Äänestä
  • Suomessa ei oikeastaan ole maratoniin panostavia huippuja, etenkään miehissä.

    Äänestä

  • Katsoppas uudestaan. Ei mahdu top20.

    Äänestä

Maratonin ME 2.00.35 saa nämä 2.05-2.10 ukot näyttämään hitailta. Tehkää perässä.

Äänestä
  • Suomessa ei ole maratonhuippuja. Muutama sub2.30 ukko. Batikin oli sub2.30 ukkeli, ikäkorjattuna.

    Äänestä

  • Anonyymi00495 kirjoitti:

    Suomessa ei ole maratonhuippuja. Muutama sub2.30 ukko. Batikin oli sub2.30 ukkeli, ikäkorjattuna.

    Saiko Bekele jo ikähyvitystä 41 vuotiaana juoksemastaan 2.04.15 ajasta?

    Äänestä

Ukkelii viiden lepopäivän jälkeen käynyt retkeilemässä 21 km/h keskarilla. Toki kello pysäytetty taukojen ajaksi. Matkalla kohti MM-kisoja!

Äänestä

Jos ukkeli paahtanut rutiinin omaisesti 130 km viikkoja niin voin kertoo että sillä kunnolla 5 minuutin km vauhti ei paljoa rasita. Syke on alhainen koska on niin harjaantunut kestävyysreeniin.
Mutta sitten kun tulee se kovan päivän jälkeinen päivä niin olis voinut vaikka edetä hitaammin. Liika harjoittelu sai sykkeen koholle ja päätyi umpikujaan.

Äänestä
  • Mitä lueskelin kevään 2022 Stravan harjoituksia niin jäi vaikutelma että joka lenkki oli selviytymistaistelua. Ehdottomasti ukkeli oli rasittunut ha väsynyt. Viimeisen viikon ennen stokista lepäsi käytännössä kokonaan, omituinen viimeistely. Ei kevyitä lyhyitä lenkkejä kalkkiviivoilla. Itse ainakin tarvitsen niitä että kisassa kulkee.

    Äänestä

  • Suurinosa noista kilsoista tuli taikajuoksumatolla kahvoista kiinnipitäen.

    Äänestä

Mistä katsotte maratontuloksia kun maratontilastoa ei enää ole?

Äänestä
  • Batin tuloksen muistan ulkoa. 3.03. Olin katsomassa stadionilla maaliintuloa.

    Äänestä

  • Tilastopajasta. On batin tulokset niin hupia, että siitä ilosta voi vähän maksaakin.

    Äänestä


  • Anonyymi00500 kirjoitti:

    Batin tuloksen muistan ulkoa. 3.03. Olin katsomassa stadionilla maaliintuloa.

    Minä seurasin kisaa Lauttasaaressa. Baltsulla askel painoi jo pahasti.

    Äänestä

Kyllä olisi asiat hyvin jos kaikki olis kuin Baltsu. Haetaan täydellä panostuksella omia rajoja juoksun parissa. Siten löytyisi niitää huippujakin. Olisi hyväkuntoinen kansa kun kaikki innostuisivat juoksemaan. Baltsu näytti esimerkkiä ja muiden kansalaisten soisi ottavan mallia.

Äänestä
  • Totta, mutta Suomen talous olisi ihan kuralla, jos kaikki ottaisivat Baltsusta mallia. Kenelläkään ei olisi varaa ostaa edes juoksukenkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00506 kirjoitti:

    Totta, mutta Suomen talous olisi ihan kuralla, jos kaikki ottaisivat Baltsusta mallia. Kenelläkään ei olisi varaa ostaa edes juoksukenkiä.

    Miten niin? Eikös Baltsu tule toimeen nollatuloilla ja ties millä keinottelulla. Ei rasita yhteiskunnan kantokykyä mutta ei myöskään anna mitään valtiolle. Paitsi ehkä tekemällä työtä joka jonkun olisi tehtävä joka tapauksessa.

    Äänestä

Ukkelin on täytynyt mennä viikonlopun 21km/h retkeilyajelun jälkeen moneksi tunniksi sänkyyn koska "väsymyskooma" urheilun jälkeen.

Äänestä
  • Ukkelilla kapeat posket, koomasta päätellen kova dieetti ei testoa.

    Äänestä

Ukon metodit on esimerkkinä siitä, miten ei maralla kolme tunteroista alitu. Ei sitten millään, perhana sentään.

Äänestä
  • Perhana, niinku silleen. Olisi pitänyt treenata kovempaa.

    Äänestä

  • Vantaalla olis mennyt mutta kun ei päästy edes viivalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00513 kirjoitti:

    Vantaalla olis mennyt mutta kun ei päästy edes viivalle.

    Ukko ollut aktia cupissa vantaalla ja vielä maksanut tuosta. Vieläkö jonnet muistaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00514 kirjoitti:

    Ukko ollut aktia cupissa vantaalla ja vielä maksanut tuosta. Vieläkö jonnet muistaa?

    Ajautui riitaan liikenteenohjaajan kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00515 kirjoitti:

    Ajautui riitaan liikenteenohjaajan kanssa

    Kenen kanssa ukko ei ole riitaantunut ? Tuleeko kenellekkään ketään mieleen ?

    Äänestä

Ukkeli jälkikäteen selitellyt että olisi pitänyt treenata kovempaa. No olisi treenannut kovempaa eikä selitellyt. Mehutauot pois, kovilla lenkeillä olisi juossut kovempaa, olisi tehnyt pk-harjoittelua. Perusasiat aivan hukassa.

Äänestä
  • Ensin uho, sitten selittelyt ja lopuksi kerrotaan mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä tekis nyt jos olisi samassa tilanteessa.

    Äänestä

Surkuhupaisia noi videot kun haukkuu kaikki suomalaiset pyöräilytapahtumat paskoiksi. Vaikka ei tietenkään ole ikinä osallistunut. Tapahtumat, reitit, järjestäjät ja osallistujat ovat kaapron mielestä paskaa ja skeidaa.

Äänestä
  • Kaapro vanha koprofiili... aina mielessä.

    Äänestä

Ukkeli salillakin riitaantunut jonkun kanssa. X:ssä kommentoi kun joku oli tarkoituksella ollut kaapin oven tiellä ja työnsi sitä kyynärvarrella kiinni. Kaapro joutui pienestä välistä ottamaan pyyhkeensä että pääsi suihkuun.

Äänestä

Juoksu on paskaa, pyöräilyn on paskaa. Missä lajissa batistiina lähtee MM-kisoihin seuraavaksi?

Äänestä
  • Oli laji mikä tahansa, niin se on hetken päästä paskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00524 kirjoitti:

    Oli laji mikä tahansa, niin se on hetken päästä paskaa.

    Kaapro koprofiilina jäykkänä tästä ajatuksesta

    Äänestä

Suomen Gran Fondo ja muut kisat luulis olevan just hyviä ajoja Baltsulle. Matalan kynnyksen tapahtumia harrastelijoille. Mukaan tuleminen on tehty helpoksi kunhan ei ihan mummopyörällä tuulipuvussa tule paikalle.
Vääränlaisia kisoja, ei voi mennä.

Äänestä
  • Batille kategoria 3 on liian alhainen luokka; ei viitsi mennä hitaiden 35km/h kanssa ajelemaan lyhyitä 80 km lenkkejä. Batin haluaa päästä 40km/h ajavien oikeiden pyöräilijöiden joukkoon tientukkeeksi. Taas hyvä syy jättää menemättä kun liitto estää kilpailemisen.

    Äänestä

  • Totta, Muutta mieluummin haukkuu paskoiksi kuin osallistuisi. Jonkin videon kommenteissa olikin että mikään ei estä ajamasta pyöräilytapahtumassa alusta loppuun täysiä ja yksin jos siltä tuntuu. Ja sitä paitsi Suomessa on aika paljon oikeita pyöräilykilpailuita myös ja esim tempoajoja eli ns aika-ajoja yksin kelloa vastaan. Tervemenoa Kaapro sellaiseen. Toki niissä porukka ajaa oikeasti lujaa eikä Kaapron retkivauhtia 21km/h.

    Äänestä

  • Anonyymi00528 kirjoitti:

    Batille kategoria 3 on liian alhainen luokka; ei viitsi mennä hitaiden 35km/h kanssa ajelemaan lyhyitä 80 km lenkkejä. Batin haluaa päästä 40km/h ajavien oikeiden pyöräilijöiden joukkoon tientukkeeksi. Taas hyvä syy jättää menemättä kun liitto estää kilpailemisen.

    Olisi kyllä hauska nähdä ukkeli osallistumassa jossain. Lähtisi liikkeelle täysiä ja hyytyisi 1km jälkeen ja sitten olisi videolla pitkä listalta selityksiä joista isoimmat kohdistuvat tietenkin järjestäjään ja reittiin.

    Äänestä

Jos Bati olisi kuuluttajana Helsinki maratonilla, hän haukkuisi kaikki kahden ja neljän tunnin mänijät numerolapun raiskaajiksi. Muistan viime vuoden maratonilta miten halveksuvasti Bati katseli ohi juoksevia mänijöitä.

Äänestä
  • Onko ukko vielä riidoissa Akin kanssa? Jänis juoksi epätasaisesti kiuruhölkässä ja hyydytti ukon. Tapahtuma muutenkin oli ukkelin mielestä huonosti järjestetty, edes maaliin ei meinannut löytää tietä.

    Äänestä

  • Varmaan mietti mielessään että miksi tällaisia ihmisiä on houkuteltu kilpaurheiluun. Ja se onkin yksi ukkelin monista ongelmista eli kuvittelee että tuollaiset ovat kilpaurheilua.

    Äänestä

Bati on riidoissa juoksufoorumin, Sepon, lätkäfoorumin, aktiacupin liikenteenohjaajan, Akin, Stadionin järjestysmiehen, läskin salimiehen, saunamiehen , ... kanssa

Saa jatkaa listaa.

Äänestä

Teatterin vip-tiloissakin oli hänen mielestään vain luuserijengiä. Ööh ja itse on...

Äänestä
  • Tyypillistä Kaaproa. Itse jurottanut hupiukkovaatteissaan nurkkapöydässä kun muilla ollut hauskaa. Todennäköisesti oli vielä kyltti kädessä joka viimeisteli ajatuksen siitä että kyseessä on erikoinen tapaus.

    Äänestä

  • Työtön koprofiili.

    Äänestä

Kävin sirkuksessa. Sirkus tarvitsee oman pellensä.

Äänestä

Se käsittää noi asiat ihan omassa todellisuudessaan. Oli varmaan jossain vasemmistolaisten juhlissa ja siellä kohtas aktivisteja ni nyt pölhökustaa siirtää sitä johku omaan ideologiaan. Sit sekin oli väärin ajateltu ku joku nainen oli hymyilly leveästi ni varmaan sen takia et Suomessa on niin huono sateinen sää ku Baltsu satulaa pyyhki ni jotain ihme etelähelsinkiläisenä naisena ymmärs ettei pehvaa kastella ja se on jotain imagoa : )ooaaee

Äänestä

Tämä on ketjun viimeinen viesti.

Baltsun tarinat on mennyttä maailmaa. Eetu on uusi numero uno.

Äänestä

Onks normaali vai onko jotenkin outo?

Äänestä
  • Kenestä Eetu on puhunut sontaa kun kiinnostaa?

    Äänestä

Siis tämä Eetu

Äänestä
  • Älyllisesti hieman jälkeen jäänyt luultavasti, muuten normi jantteri, suomipoika.

    Äänestä

900 kuulijaa taas ja kohta tonnin raja paukkuu. Batistinia kuunnellaan ja hänen sanomisillaan on painoarvoa. Ainakin Helsingin urbaanien juppien piirissä. Maalaiset ja vantaalaiset ei niinkään osaa arvostaa.

Äänestä

Kuka muistaa vielä kuinka ku-58 canceloi ukon top4runningilta?

Äänestä
  • Kaaproa vietiin kuin pässiä narussa. Työtön poikanen väkisin kun joku jaksoi laittaa puolihuolimattoman sähköpostin. Sellainen vaikuttaja tämä kaapro, kyyti on kovaa elämän koulussa hänelle. Päätä patteriin, siitä se "persoonallinen" naamakin kapelle varmaan tullut.

    Äänestä

Minä. Blogiaikanahan se tapahtui. Baltsu yritti kostaa sit sanojensa mukaan : ) ooaaee

Äänestä
  • Pieni ja pelokas "mies". Kunnon luikku. Kasvokkainen hiljainen, alistuvan löysä ja vetäytyvä. Olen pariin kertaan haastanut keskusteluntynkää herran kanssa mutta pakenee tilanteesta hetken myötäiltyään. Ei mitään uhoa, mielipiteitä tai preesensiä kaverilla. Pelokkaasti vasikansilmät mulkoilee eri suuntiin ja änkytystä kummempaa ei tule suusta.

    Äänestä

Aikamoista, Baltsu seuraa Instagramissa 20-vuotiaita persekuvien postaajia ja Onlyfans-”malleja”. Ukolla ikää kuitenkin jo 51 vuotta.

Mitäpä jos seuraisit ihan vain omanikäisiäsi naisia, Baltsu?

Äänestä
  • Aika rohkeaa, noin nuoria poikia seurata. Ei älkää väärin ymmärtäkö, jokainen saa olla sellainen kuin on. Mutta onhan tuo ikäero vähän törkeä jo.

    Äänestä

Saucony lähetti Baltsulle kutsun juoksemaan Helsinki City Maratonia. Ukko vetosi "vammaansa" eikä siksi lähde raiskaamaan numbalappua.

Äänestä

Guurin ukoilta lähti Hoka-diili alta kun brändin edustajat kuulivat näiden maalaishörhöjen nettihäiriköinnistä. Itsestään selvää oli ettei nämä kiusaajat ja räyhääjät voi olla brändilähettiläinä. Heillä on tietty arvomaailma ja Guurin ukot eivät siihen sopineet.

Äänestä
  • Bati ei tainnut uskaltaa tavata guuria livenä? Netissä ainakin oli muistaakseni kovaa huutelointia puolin ja toisin? Joti taisi kyllä myös olla mukana kolmantena pyöränä sirkuksessa? Nyt taitaa olla blogit hiljentyneet ja juoksut loppu jokaiselta?

    Äänestä

  • Anonyymi00558 kirjoitti:

    Bati ei tainnut uskaltaa tavata guuria livenä? Netissä ainakin oli muistaakseni kovaa huutelointia puolin ja toisin? Joti taisi kyllä myös olla mukana kolmantena pyöränä sirkuksessa? Nyt taitaa olla blogit hiljentyneet ja juoksut loppu jokaiselta?

    Paiskas kättä Vantaan maratonin jälkeen silloin ku Forrestguuri juoks alle 2:30 en muista kumpi sanoi näin tapahtuneen. Forrestguuri toimi kilpenä muille et Jodlaaja ei muita haukkuis vaan häntä

    Äänestä

  • Anonyymi00558 kirjoitti:

    Bati ei tainnut uskaltaa tavata guuria livenä? Netissä ainakin oli muistaakseni kovaa huutelointia puolin ja toisin? Joti taisi kyllä myös olla mukana kolmantena pyöränä sirkuksessa? Nyt taitaa olla blogit hiljentyneet ja juoksut loppu jokaiselta?

    Jotlaajan juoksi eilen neljä lenkkiä. On se hullu.

    Äänestä

Kaapron pyöräilyvauhti vaan hidastuu. Eka ulkolenkki pitkään aikaan, 28km ja keskari 20,2. Ja tauoilla kello ollut pysäytetty.

Äänestä

Nää Hokat on tosi hyvät, kannattaa hankkia ne paitsi BALTSU joka tänäkin vuonna JÄLLEEN KERRAN on harjoitellut AIVAN PÄIN PERSETTÄ eikä sen vuoksi luultavasti taaskaan pääse viivalle. Silloinhan se on aivan se ja sama minkälaiset sämpylät on jaloissa. Mutta muille suosittelen lämpimästi Hokan huippuhyviä juoksukenkiä.

Äänestä

Kaapro on harjoitellut niin väärin että ollut kolme vuottta jalat kipeänä. Kunto rapistunut olemattomiin. Onneksi ei tarvii ukkelia enää nähdä juoksuskenessä luuseroimassa.

Äänestä

Mites käy gran fondon kun batin pyörä varastettiin

Äänestä
  • Miten nyt käy tunnin lenkkien?

    Äänestä

  • Anonyymi00567 kirjoitti:

    Miten nyt käy tunnin lenkkien?

    Piilottiko Baltsu pyörän, että olisi syy luovuttaa?

    Äänestä

  • Ei kannattaisi säilyttää pyörää kaupungin vuokrataloyhtiön kellarissa.

    Äänestä

Joutuuko siirtämään MM-tavoitteen seuraavaan vuoteen? Perhana vieköön siis niinku silleen.

Äänestä

Bara bada bastu, Baltsu
Perhana, sanoi BBC.
Yksi, kaksi, kolme, Yrjönkadun sauna.

Äänestä
  • Baltsu oli aikaansa edellä. Jo vuonna 2020 hän valitteli sitä, ettei voi rentoutua, koska yleiset saunat suljettiin koronarajoitusten takia. Nyt viisi vuotta myöhemmin KAJ voittaa euroviisut kappaleella, jonka sanoitus käsittelee rentoutumista saunassa. Yksi, kaksi, kolme, oo, aa, ee.

    Äänestä

  • Anonyymi00572 kirjoitti:

    Baltsu oli aikaansa edellä. Jo vuonna 2020 hän valitteli sitä, ettei voi rentoutua, koska yleiset saunat suljettiin koronarajoitusten takia. Nyt viisi vuotta myöhemmin KAJ voittaa euroviisut kappaleella, jonka sanoitus käsittelee rentoutumista saunassa. Yksi, kaksi, kolme, oo, aa, ee.

    Melkoinen bommi. Joku on seurannut baltsua yli 5 vuotta. Nyt on tosifani kyseessä. Ei muuta kuin yhteislenkille batin kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00575 kirjoitti:

    Melkoinen bommi. Joku on seurannut baltsua yli 5 vuotta. Nyt on tosifani kyseessä. Ei muuta kuin yhteislenkille batin kanssa.

    No kaikki täysjärkisethän on. Harmittaa ettei varmaan ihan alusta oo. Ku näkis hänen ekoja kirjoitkuksiaan jossain.

    Äänestä

Kaaprolla saattaa olla vaikeuksia vakuutuskorvauksen kanssa. Pyörä on varmastikin äitimuorin pyöräpajan nimissä, koska ei Kaaprolla ole varaa ostaa. Hankala selittää vakuutusyhtiölle miksi yrityksen omaisuutta on Kaapron kellarissa.

Äänestä

Bati aikoo järjestää yhteislenkkejä.

Äänestä
  • Kyllä ja aikoo perustaa juoksuseuran, pyöräilyseuran, juosta comradesissa huippuajan, perustaa puolueen ja mennä pyöräilyn mm-kisoihin. Ja tavoittelee 10.000 eur päivätuloja sekä youtubeen miljoona seuraajaa.

    Äänestä

  • Yes, sinne mukaan. Koska on eka?

    Äänestä

  • Anonyymi00576 kirjoitti:

    Kyllä ja aikoo perustaa juoksuseuran, pyöräilyseuran, juosta comradesissa huippuajan, perustaa puolueen ja mennä pyöräilyn mm-kisoihin. Ja tavoittelee 10.000 eur päivätuloja sekä youtubeen miljoona seuraajaa.

    Lisäksi aikoinaan puhui after work -juoksulenkkien järjestämisestä. Yksikään Batin ideoista ei ole toteutunut. Eikä toteudu jatkossakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00576 kirjoitti:

    Kyllä ja aikoo perustaa juoksuseuran, pyöräilyseuran, juosta comradesissa huippuajan, perustaa puolueen ja mennä pyöräilyn mm-kisoihin. Ja tavoittelee 10.000 eur päivätuloja sekä youtubeen miljoona seuraajaa.

    Ukon seura on avoin vantaalaisille, maalaisille, työläisille, foorumilaisille jne.

    Äänestä

Ihme ettei kukaan oo irvaillut hänen threads kuvista. Jotenkin ei vaan usko vaik täällä pilkataan jostain Yrjönkadun uimahallista ni on se ihan mieletöntä jos hän on miehiin päin

Äänestä
  • Mussuttaa letkua kermat huulilla ja loosteri kipiänä harva se päivä. Sellaista käyrää ei olekaan jolle tämä baltsu thug ei antautuisi.

    Äänestä

Forrest Baltsu poseeraa Pink Pantherin kanssa, jolla iso mela kädessä. On kyllä huippukuva :D

Äänestä
  • Ei pysty tsuumaamaan Baltsun viiloja, onko jääny auki, vähän aikaa sit ollu vaaleanpunaisella jotain muuta kädessä, ooaaee,.. on hänellä ollu aikoinaan vähän saman olonen kuva jostain juhlista mis oli jonkun pitkän miehen seurassa ja oliko joku muukin, oisko ollu kuntosalin juhlat

    Äänestä

Täällä on innokkaita fanipoikia. Aiotteko osallistua Baltsun ryhmäajoihin?

Äänestä
  • Yrjönkadulla junamuodostelmassa. Ooaaee.

    Äänestä

  • Totta kai. Niitä sessioitako kutsutaan nykyään ryhmäajoiksi? :)

    Äänestä

Minä ainakin haluan läheisiin väleihin Baltsun kanssa

Äänestä

Savo-Karjalan metsien pehmoiset nallekarhut ne taas Baltsusta haaveilee :)
Murrrrh!

Äänestä

Suosittelen Baltsulle, että löytäisi elämäänsä hopeaketun, jota Baltsu voisi käyttää kohottaakseen sosioekonomista asemaansa. Tietysti tämä vaatisi jonkin verran venymistä – ei ainoastaan kuvainnollisesti vaan myös kirjaimellisesti – erääntyyppisten vastapalvelusten muodossa.

Äänestä
  • Baltsu lähenee itse hopeaketun ikää joten taitaa jäädä haaveeksi.

    Äänestä

  • Hopeakettu Rolf Nordmo voisi olla vapailla markkinoilla vaikka ei vapaana.

    Äänestä

Koska nämä Batin yhteislenkit starttaavat?

Äänestä
  • Varmaan heti kun juoksu- ja pyöräilyseurat on perustettu, Gran Fondo ajettu ja tulot 10 000e päivässä.

    Äänestä

  • Silloin kun ukkeli viimeksi osallistui yhteislenkeille, valitti että ajetaan liian hiljaa, vaikka ei jaksa itsekään ajaa sen kovempaa.

    Äänestä

Baltsu on rahamiehiä, ja sekös voorumin ukkeleita harmittaa.

Äänestä
  • Bam bam bam, kun 5000€ pyörät käy kaupaksi, tämähän multa onnistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00599 kirjoitti:

    Bam bam bam, kun 5000€ pyörät käy kaupaksi, tämähän multa onnistuu.

    Monta pyörää mennyt kaupaksi tänä vuonna?

    Äänestä

Rento ukko hyvällä fiiliksellä videoista päätellen. Asiat on niin kuin olla pitää, paitsi juoksun suhteen mutta sen on jo taakse jäänyttä elämää. Tasapainoinen Helsingin kaupungin asukas. Tosin viime videollakin heitti kuittia siitä et ruotsalaisten mukaan Suomessa ollaan onnelllisia siksi kun odotukset on matalalla ja luuseroidaan pintakaasulla. Ärsyttää vähän tuollaisen kultalusikka suussa syntyneen heebon kuittailut mutta muuten ei mitään negatiivista.

Äänestä
  • Kyllä, onnellinen keski-ikäinen poikamies. Ei naista kitisemässä vaatimuksineen. Mies saa toteuttaa itseään omien tavoitteidensa mukaan. Rikaskin vielä ja vapaat työajat. Asunto hyvällä paikalla pääkaupungin ytimessä, kaikki tarvittava käden ulottuvilla. Halutessaan voi lähteä minne vaan ilman varoitusaika. Mitä muutakaan mies tarvii?

    Äänestä

  • Anonyymi00602 kirjoitti:

    Kyllä, onnellinen keski-ikäinen poikamies. Ei naista kitisemässä vaatimuksineen. Mies saa toteuttaa itseään omien tavoitteidensa mukaan. Rikaskin vielä ja vapaat työajat. Asunto hyvällä paikalla pääkaupungin ytimessä, kaikki tarvittava käden ulottuvilla. Halutessaan voi lähteä minne vaan ilman varoitusaika. Mitä muutakaan mies tarvii?

    Ei ukko enää reissaa. Ei Milanoon, Zyrichiin, eikä edes Tallinnaan. Pyöräkaupan puotipuksuna häärää. Jos liike menee nurin tulee muutto Keravalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00604 kirjoitti:

    Ei ukko enää reissaa. Ei Milanoon, Zyrichiin, eikä edes Tallinnaan. Pyöräkaupan puotipuksuna häärää. Jos liike menee nurin tulee muutto Keravalle.

    Apupoikana häärää. Ilman palkkaa tai tulosta.
    Työtön mamman pikku tukipullarosmo.

    Äänestä

Bati näki Sepon HCRD expossa, mutta ei uskaltanut mennä paiskaamaan kättä.

Äänestä

Sporttinen ukkeli, taas menee reitin varrelle Running Dayssa. Niin kun vanhan liiton tervaskannon kuuluukin. Omalta osaltaan pitää yllä kestävyysjuoksun kansanperinnettä menemällä katsoon vaikkei itse pysty juoksemaan.

Äänestä
  • Ja huutaa hyvä oscar. Kannustuslaatassa lukee luonnollisesti hyvä Baltsu, on Helsingissä kyllä mitä vaan

    Äänestä

  • Anonyymi00606 kirjoitti:

    Ja huutaa hyvä oscar. Kannustuslaatassa lukee luonnollisesti hyvä Baltsu, on Helsingissä kyllä mitä vaan

    Oscarilla ei männyt vieläkään sub 2.20.

    Äänestä

Kumma juttu, Baltsua mollataan mutta tänään Stadin kaduilla 2700 maratoonaria ja Baltsu ennätyksellään olisi ollut nopeimman neljän prosentin joukossa. Ja hänen todellinen taso ja potentiaali oli selvästi kovempi kuin mitä ennätys näyttää.

Äänestä
  • Ukko ei ole enää 3.03 kunnossa se on selvä. Foorumin isäntä sub 4 kunnossa bati ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00610 kirjoitti:

    Ukko ei ole enää 3.03 kunnossa se on selvä. Foorumin isäntä sub 4 kunnossa bati ei ole.

    Ei ukkeli ole edes maraton läpi kunnossa. Katsoikohan taas reitin varrella kieroon läskejä 5h mänijöitä?

    Äänestä

On se jännä jos vaaleanpunainen pantteri laittoi takaapäin häntä, ihan pokkana laittaa tollasen kuvan. Ooaaee,..

Äänestä

Miksi ukkeli menee expoon vaikkei juokse edes? Kyttäsi seppoa koko päivän paikalla? Miten tiesi milloin seppo on tulossa?

Äänestä
  • On olevinaan asiantuntija ni pitää perehtyä tämän ajan uusiin trendeihin

    Äänestä

  • Vieläkö bati haaveilee seposta kantelusta työantajalle? Kuka kanteli batin vihapuheista top4runningille?

    Äänestä

  • Miksi seppo olisi morjestanut baltsua? Onko baltsu ollut ystävällinen sepolle?

    Äänestä

Bati polki porvooseen ja takaisin 25.5km/h. Aika haipakkaa 106km.

Äänestä
  • Time elapsed vain kolme tuntia extraa. Siellä on joko imuteltu kallioilla taukojen lisäksi tai kunto pettänyt pahemman kerran. Hyvä ettei tälläkin kertaa tullut lanssikeikkaa ja maitojunalla kotiinlähtöä.

    Äänestä

Mykistäviä on noi Baltsun harjoitus määrät olleet. Jos ukkeli olis samalla lailla reenaillut kaksvitosena eikä nelivitosena, niin olisi juossut 2:30-2:40 ja ensinnäkin pysynyt terveenä koska oli nuori vetreä urheilija.

Äänestä
  • Eikös Baltsu ollut 90-luvun loppupuolella sellainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Eikös Baltsu ollut 90-luvun loppupuolella sellainen.

    Ei. Ukkelilla oli sydänlihastulehsus, jonka vuoksi juoksi neljän tunnin aikoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00621 kirjoitti:

    Ei. Ukkelilla oli sydänlihastulehsus, jonka vuoksi juoksi neljän tunnin aikoja.

    Mitä ?? Onko Baltsulla ollut sydänlihastulehdus ???

    Äänestä

  • Anonyymi00622 kirjoitti:

    Mitä ?? Onko Baltsulla ollut sydänlihastulehdus ???

    Juu. Ei ole muistanut mainita asiaa vähään aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00623 kirjoitti:

    Juu. Ei ole muistanut mainita asiaa vähään aikaan.

    Ottaisi puolikkaan Buranan. Sillä paranee sydänlihastulehdustrauma, työttömyys ja inceliys jos niin vaan itselleen uskottelee.

    Äänestä

  • Anonyymi00623 kirjoitti:

    Juu. Ei ole muistanut mainita asiaa vähään aikaan.

    Voisi joskus kertoa siitä videolla. Tämmöiset tärkeät asiat voi muuten päästä unohtumaan.

    Äänestä

Bati kommentoinut Oscarin Stravaa, kyselee lyhyempien kisojen perään.

Äänestä
  • Ukko haukkunut tuon tason mänijät. Miksi nyt mielistelee?

    Äänestä

  • Anonyymi00628 kirjoitti:

    Ukko haukkunut tuon tason mänijät. Miksi nyt mielistelee?

    Totta kai mielistelee. Oscar on joskus kuntosalilla vaihtanut pari sanaa Baltsun kanssa. Nyt Bati ajattelee olevansa Oscarin kaveri. Samoin oli aiemmin Jarkko Kinnusen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00629 kirjoitti:

    Totta kai mielistelee. Oscar on joskus kuntosalilla vaihtanut pari sanaa Baltsun kanssa. Nyt Bati ajattelee olevansa Oscarin kaveri. Samoin oli aiemmin Jarkko Kinnusen kanssa.

    Oliko Jarkko Kinnunen? Se saman näköinen kävelijä mitä Baltsu. Nii Aku Partanen.

    Äänestä

  • Batina en paljon kyselisi kisoista. Ukkeli ei ole startannut maratonille kymmeneen vuoteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00630 kirjoitti:

    Oliko Jarkko Kinnunen? Se saman näköinen kävelijä mitä Baltsu. Nii Aku Partanen.

    Joo oikeassa olet. Muistin väärin, Aku Partasesta puhui.

    Äänestä

Hyvä huudella kisojen perään kun itse käy kerran viidessä vuodessa ylipäänsä missään kisassa.

Äänestä

Juoksumäärien puolesta Baltsu kuului eliitti tasolle jopa top 1 prosentti Suomessa. Niistä ketä edes reenaa. Koko kansan keskuudessa promillen ylimmässä luokassa. Niin paljon on huonokuntoista jengiä. Sopusuhtaisenkin näköinen ihminen voi olla selvästi ylipainoinen.

Äänestä
  • Batistiina oli kova runneri, vaikkei juossutkaan koskaan alle kolmen. Never easy.

    Äänestä

  • Anonyymi00633 kirjoitti:

    Batistiina oli kova runneri, vaikkei juossutkaan koskaan alle kolmen. Never easy.

    Baltsu runner - rultsu banner.

    Äänestä

  • Baltsu on varmaan huonoimpia juoksijoita suomessa suhteessa määrään mitä treenasi.

    Äänestä

Uuden videon kohokohtia kun ei niihin kukaan muu näköjään keskity. Alkuspiikissä silmät suuriks niinku välillä tekee, hauskan näköistä, pitää aina monta kertaa näitä kelailla. Ajassa 5:04 hyvä jäätyminen. Ooaaee

Äänestä

Ukkeli on kyllä hoikassa kunnossa. Vähätkin lihakset lähteneet dokaamalla.

Äänestä

Paljonkohan kukkakepiltä nousee penkistä taikka mänee leukoja. Meidän oma lihaskimppu. Ooaaee.

Äänestä
  • Max 30 kiloa nostaa penkistä.

    Äänestä

Leukoja taisi mennä jollain videolla muutama vuosi sitten 8. Onhan se heikko tulos mieheltä, joka painaa karvan yli 60. Veikkaisin, että penkkimaksimi olisi 45 kg.

Äänestä

On se meijän sankari melkoinen. Oli pyörällä törmännyt kävelijään ja sano et hölkätessään törmäs useasti käveliöihin. Onkohan hänellä vammanen hahmotuskyky.? Hitto ku ei nää uusista pyöräilyshortseista pullottaako ihanasti. Liian tumman siniset

Äänestä
  • Outoa. Minä en ole koskaan törmännyt kehenkään. Saisi pullottaa enemmän, ei ole lämmitellyt kuvaa varten?

    Äänestä

  • Jotain haastetta on. Batihan on jo ennestään tunnettu kompasteluistaan käpyihin ja pikkukiviin.

    Äänestä

Oletteko koskaan nähneet Baltsua ilman rillejä? En minäkään. Baltsulla on todella paha likinäkö, linssit varmaan -10 diopteria tai jopa enemmän. Ilman laseja ei näe juuri mitään. Eli ei ole ihme, jos törmäilee, kun rillit huurtuvat juostessa.

Äänestä
  • Ukosta ainesta polkumänijäksi. Kuvitelkaa ukon mänevän juurakossa ja kivikossa kepeästi kuin perhonen lentävällä askeleella esteiden yli. Ooaaee.

    Äänestä

  • Anonyymi00649 kirjoitti:

    Ukosta ainesta polkumänijäksi. Kuvitelkaa ukon mänevän juurakossa ja kivikossa kepeästi kuin perhonen lentävällä askeleella esteiden yli. Ooaaee.

    Kuuluis perhana vieköön ku kaatuis lepikköön

    Äänestä

  • Anonyymi00650 kirjoitti:

    Kuuluis perhana vieköön ku kaatuis lepikköön

    Kirjoitat kuin idiootti. Oletko kenties liikenteenohjaaja joka estää ihmisiä pääsemästä saunalle?

    Äänestä

Siis niinkuin silleen. Noi kahvin tai energiajuoman nielaisutkin on hyviä ku joitain ne on ärsyttänyt

Äänestä

Hidas hölkkä ei ole ihmiselle luontaista juoksemista sanoo Bati. Maratonille kannattaisi mennä alimatkojen kautta, mutta ukkeli meni suoraan.

Äänestä

Ketjun päätähtikin eksynyt tänne kommentoimaan. Ooaaee. Yksi kaksi kolme saunaa.

Äänestä

En usko et on Baltsu kommentoinu. Ei lue viestejä

Äänestä

Vaihteeksi vähän posia Baldinilta. Nuoret juosseet hyvin ja pääsevät Helsingin kaduille kisaamaan. Ei tartte jostain majalta juosta kolmea kilsaa. Lapset ei juokse hiljaa vaan heille on luontaista juosta kovaa, ei hidasta hölkkää.
Yllättäen taas liikenteenohjaajat huomioliiveissään olivat konfliktissa Baldinin kanssa. Stadi on hänen kaupunki, hän on juoksun asiantuntija ja nää duunarit ei yhtään osaa hommaansa.

Äänestä
  • Kutsui liikenteenohjaajia ämmiksi, jotka estää hänen liikkumisen omistamassaan stadissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00659 kirjoitti:

    Kutsui liikenteenohjaajia ämmiksi, jotka estää hänen liikkumisen omistamassaan stadissa.

    Mikäli Baltsu olisi itse juossut ja liikenteenohjaaja päästänyt pyöräilijän yli, niin sama valitus olisi kuulunut. Minä minä minä. Hauska että vitosen voittajan seuraa ei maininnut, ei sopinut agendaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00659 kirjoitti:

    Kutsui liikenteenohjaajia ämmiksi, jotka estää hänen liikkumisen omistamassaan stadissa.

    Päätyikö videolle?

    Äänestä

Batin katkeruuden liikenteenohjaajia kohtaan ymmärtää. Kuvitelkaapa ukkeli itse ohjaamassa liikennettä. Eihän siitä mitään tulisi. Ukkeli ei osaa neuvoa, opastaa ja komentaa ihmisiä. Räksyttää vain.

Äänestä

Näkikö kukaan reitillä pusikossa kuikuilemassa "puutarhatonttua" = Baltsua?

Äänestä
  • Itse juoksin puokin enkä nähnyt puutarhatonttua. Olisiko ollut saunomassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00664 kirjoitti:

    Itse juoksin puokin enkä nähnyt puutarhatonttua. Olisiko ollut saunomassa.

    Hesan juoksujen kohokohta ain on kun yrittää bongata puutarhatontun reitin varrelta.

    Äänestä

Hauska, miten esimerkiksi Karo Hämäläinen, kirjailija ja hölkkäharrastaja juoksi maratonin 2.54.Ikää taitaa olla 48-vuotta.

Tämä urheilija Baltsu juoksi ylipäänsä kisoja varmaan keskiarvolla yksi kolmeen vuoteen ja maratonilla ei koskaan edes alle kolmen tunnin. Urheilija.

Äänestä
  • Ammattiurheilija/-juoksija voi olla kuka vain jantteri. Ei liene suojattu ammattinimike?

    Äänestä

  • Anonyymi00667 kirjoitti:

    Ammattiurheilija/-juoksija voi olla kuka vain jantteri. Ei liene suojattu ammattinimike?

    Kyllä ja Baltsu nimenomaan on kestävyysurheilija. Sellainen urheilija vain, joka ei ole koskaan urheillut.

    Äänestä

Karo Hämäläinen taitaa olla samanlainen numerolapun nusbuttelija kuin Miika Nousiainen. Eivät tosissaan panosta juoksuun kuten Mestari. Jättäisivät päivätyöt, muuttaisivat vanhemmilleen ja alkaisivat juoksemaan päätoimekseen kuten tosimiehet.

Äänestä
  • Ai sinun mielestäkin hän asuu vanhempiensa luona?

    Äänestä

  • Anonyymi00671 kirjoitti:

    Ai sinun mielestäkin hän asuu vanhempiensa luona?

    Mamman soppatykki mahdollistaa sataprosenttisen panostamisen juoksuun ja 3:03 taululla näyttää sen. Ei mitään mimmifrendejä vaan poikarakkautta juoksustadionin katsomon alla.

    Äänestä

Kyllä Baltsu kuuluisi tuonne kentän laidalle sekkari kädessä ja pilli kaulalla, pädi mukana pitämään harjoituksia muille. Tai tulee kaupunkipyörällä jonnekin tien varteen pitämään harjoituksia iin kuin Amerikassa. Hänellä on innostusta, kokemusta ja perehtyy asioihin kuten juoksun valmennukseen ja harjoitteluun.

Äänestä
  • Batin juoksutietämys perustuu youtubeen ja someen. Sellainen kokemusasiantuntija. Oma harjoittelu meni päin persettä ja ketään ei ole valmentanut. Kunhan huutelee sivusta kateellisena.

    Äänestä

  • Anonyymi00670 kirjoitti:

    Batin juoksutietämys perustuu youtubeen ja someen. Sellainen kokemusasiantuntija. Oma harjoittelu meni päin persettä ja ketään ei ole valmentanut. Kunhan huutelee sivusta kateellisena.

    Juu varmaan näin. Katselin kuitenkin blogista mitä tämä äijä touhunnut silloin kuin juoksi ja kovaa on painanut hommia vuosikaudet. Parina vuotena 4300 km ja 4500 km. Paistaa intohimo juoksemiseen noista teksteistä ja harjoittelun historiasta. Veikkaan ettei sulla ole ollut ihan yhtä kovaa sitoutumista harrastukseen.

    Baltsun blogista:

    Niinpä päätin, että piru vieköön, minähän alan hehkuttaa entistä enemmän kestävyysjuoksua. Ei polkukävelyä, ei hölkkää, vaan juoksua. Hehkutan koko vuoden 2022 kestävyysjuoksua lajina. Sehän on nimittäin paras laji ikinä missään. Kun kesällä olin sellaisessa kunnossa, että pystyin juoksemaan jotain 3.30 min/km vauhtia puuskuttamatta ja oli helppo käydä siinäkin vauhdissa jutusteluja, niin mietin oikeasti, etten ole koskaan elämäni aikana kokenut samanlaisia fiiliksiä. Päätin silloin, että treenaan 3.20 min/km vauhtia mahdollisimman paljon, jotta nopeampi juoksu alkaa sujua hyvin. Oli aivan mahtavaa olla hyvässä kunnossa ja onnellisimmillaan olin silloin, kun juoksin kovaa. Tämä tuli paitsi esille erityisesti harjoituksissa, mutta myös Kiuruhölkän alkumatkalla, jolloin juomapuoli ei ollut vielä ongelma. Oli ihan mieletön fiilis juosta kisaa porukassa. Sellaisia kokemuksia ei saa mistään muualta. Siinä mielessä en ymmärrä ollenkaan tuollaista, että lyllerretään jossain Nuuksiossa, kun ei ole viitsitty treenata ollenkaan tai että mennään ja keskeytetään. Niinpä aion tänä vuonna hehkuttaa niin paljon kuin pystyn kestävyysjuoksua ja toivon, että laji saa sitä kautta arvostusta. Olisi mahtavaa, jos saataisiin paljon uusia nuoria juoksijoita lajin pariin ja jossain vaiheessa suomalaiset juoksisivat maratonin joukolla alle 2.10.

    Lupaan siis, että 2022 tulee olemaan vuosi, jolloin juoksu lajina tulee saamaan ansaitsemaansa huomiota. Meillä on oikeasti hieno laji, mutta ympärillä on paljon lieveilmiöitä ja henkilöitä, jotka suoraan sanottuna yrittävät loata lajin maineen. Lisäksi yleinen mielipide kansan keskuudessa valtion ylintä johtoa myöden on sellainen, että kestävyysurheilu, erityisesti kestävyysjuoksu olisi jotenkin jonninjoutavaa touhua, harrastus, jolla ei ole mitään väliä. Tavoitteena voisi olla saada sen verran tunnustusta, että myönnetään, ettei juoksu ole harrastus, vaan vakavasti otettavaa tekemistä. Moni tekee ihan valtavasti hommia tuolla useamman kerran päivässä, eikä kukaan noteeraa sitä, kun eivät ole mitään olympiavoittajia tai maailmanmestareita. Silti he ovat kovemmassa kunnossa kuin ketkään ikäisensä Suomessa. Sitä pitäisi arvostaa ihan eri tavalla. Mieluummin niin, että juoksun parissa on vähemmän ihmisiä kuin nyt, kunhan arvostus olisi kohdallaan ja kaikki tekisivät asioita kunnolla, eikä sellaista touhua, missä kuseskelllaan nilkoille. Kestävyysjuoksu on oikeasti ihan eri tason laji kuin sähly, padel ja muut vastaavat villitykset. Jopa pyöräilyyn ja moneen muuhun kestävyyslajiinkin verrattuna juoksu on ylivertainen. Jopa nyt kun olen huonossa kunnossa vammojen ja sairastelujen jäljiltä on ollut mahtava fiilis päästä vihdoinkin lenkillä. Ei samanlaista fiilistä saa, jos joutuu tekemään jotain korvaavia lajeja. Eläköön juoksu!

    https://baltsu.wordpress.com/2022/01/05/mita-lupaan-kaudelle-2022/

    Äänestä

  • Anonyymi00674 kirjoitti:

    Juu varmaan näin. Katselin kuitenkin blogista mitä tämä äijä touhunnut silloin kuin juoksi ja kovaa on painanut hommia vuosikaudet. Parina vuotena 4300 km ja 4500 km. Paistaa intohimo juoksemiseen noista teksteistä ja harjoittelun historiasta. Veikkaan ettei sulla ole ollut ihan yhtä kovaa sitoutumista harrastukseen.

    Baltsun blogista:

    Niinpä päätin, että piru vieköön, minähän alan hehkuttaa entistä enemmän kestävyysjuoksua. Ei polkukävelyä, ei hölkkää, vaan juoksua. Hehkutan koko vuoden 2022 kestävyysjuoksua lajina. Sehän on nimittäin paras laji ikinä missään. Kun kesällä olin sellaisessa kunnossa, että pystyin juoksemaan jotain 3.30 min/km vauhtia puuskuttamatta ja oli helppo käydä siinäkin vauhdissa jutusteluja, niin mietin oikeasti, etten ole koskaan elämäni aikana kokenut samanlaisia fiiliksiä. Päätin silloin, että treenaan 3.20 min/km vauhtia mahdollisimman paljon, jotta nopeampi juoksu alkaa sujua hyvin. Oli aivan mahtavaa olla hyvässä kunnossa ja onnellisimmillaan olin silloin, kun juoksin kovaa. Tämä tuli paitsi esille erityisesti harjoituksissa, mutta myös Kiuruhölkän alkumatkalla, jolloin juomapuoli ei ollut vielä ongelma. Oli ihan mieletön fiilis juosta kisaa porukassa. Sellaisia kokemuksia ei saa mistään muualta. Siinä mielessä en ymmärrä ollenkaan tuollaista, että lyllerretään jossain Nuuksiossa, kun ei ole viitsitty treenata ollenkaan tai että mennään ja keskeytetään. Niinpä aion tänä vuonna hehkuttaa niin paljon kuin pystyn kestävyysjuoksua ja toivon, että laji saa sitä kautta arvostusta. Olisi mahtavaa, jos saataisiin paljon uusia nuoria juoksijoita lajin pariin ja jossain vaiheessa suomalaiset juoksisivat maratonin joukolla alle 2.10.

    Lupaan siis, että 2022 tulee olemaan vuosi, jolloin juoksu lajina tulee saamaan ansaitsemaansa huomiota. Meillä on oikeasti hieno laji, mutta ympärillä on paljon lieveilmiöitä ja henkilöitä, jotka suoraan sanottuna yrittävät loata lajin maineen. Lisäksi yleinen mielipide kansan keskuudessa valtion ylintä johtoa myöden on sellainen, että kestävyysurheilu, erityisesti kestävyysjuoksu olisi jotenkin jonninjoutavaa touhua, harrastus, jolla ei ole mitään väliä. Tavoitteena voisi olla saada sen verran tunnustusta, että myönnetään, ettei juoksu ole harrastus, vaan vakavasti otettavaa tekemistä. Moni tekee ihan valtavasti hommia tuolla useamman kerran päivässä, eikä kukaan noteeraa sitä, kun eivät ole mitään olympiavoittajia tai maailmanmestareita. Silti he ovat kovemmassa kunnossa kuin ketkään ikäisensä Suomessa. Sitä pitäisi arvostaa ihan eri tavalla. Mieluummin niin, että juoksun parissa on vähemmän ihmisiä kuin nyt, kunhan arvostus olisi kohdallaan ja kaikki tekisivät asioita kunnolla, eikä sellaista touhua, missä kuseskelllaan nilkoille. Kestävyysjuoksu on oikeasti ihan eri tason laji kuin sähly, padel ja muut vastaavat villitykset. Jopa pyöräilyyn ja moneen muuhun kestävyyslajiinkin verrattuna juoksu on ylivertainen. Jopa nyt kun olen huonossa kunnossa vammojen ja sairastelujen jäljiltä on ollut mahtava fiilis päästä vihdoinkin lenkillä. Ei samanlaista fiilistä saa, jos joutuu tekemään jotain korvaavia lajeja. Eläköön juoksu!

    https://baltsu.wordpress.com/2022/01/05/mita-lupaan-kaudelle-2022/

    Suuta kaveri osaa soittaa ja määrää ahnehtia, tulokset jäivät valitettavasti tekemättä. 3.03, oo aa ee.

    Äänestä

  • Anonyymi00674 kirjoitti:

    Juu varmaan näin. Katselin kuitenkin blogista mitä tämä äijä touhunnut silloin kuin juoksi ja kovaa on painanut hommia vuosikaudet. Parina vuotena 4300 km ja 4500 km. Paistaa intohimo juoksemiseen noista teksteistä ja harjoittelun historiasta. Veikkaan ettei sulla ole ollut ihan yhtä kovaa sitoutumista harrastukseen.

    Baltsun blogista:

    Niinpä päätin, että piru vieköön, minähän alan hehkuttaa entistä enemmän kestävyysjuoksua. Ei polkukävelyä, ei hölkkää, vaan juoksua. Hehkutan koko vuoden 2022 kestävyysjuoksua lajina. Sehän on nimittäin paras laji ikinä missään. Kun kesällä olin sellaisessa kunnossa, että pystyin juoksemaan jotain 3.30 min/km vauhtia puuskuttamatta ja oli helppo käydä siinäkin vauhdissa jutusteluja, niin mietin oikeasti, etten ole koskaan elämäni aikana kokenut samanlaisia fiiliksiä. Päätin silloin, että treenaan 3.20 min/km vauhtia mahdollisimman paljon, jotta nopeampi juoksu alkaa sujua hyvin. Oli aivan mahtavaa olla hyvässä kunnossa ja onnellisimmillaan olin silloin, kun juoksin kovaa. Tämä tuli paitsi esille erityisesti harjoituksissa, mutta myös Kiuruhölkän alkumatkalla, jolloin juomapuoli ei ollut vielä ongelma. Oli ihan mieletön fiilis juosta kisaa porukassa. Sellaisia kokemuksia ei saa mistään muualta. Siinä mielessä en ymmärrä ollenkaan tuollaista, että lyllerretään jossain Nuuksiossa, kun ei ole viitsitty treenata ollenkaan tai että mennään ja keskeytetään. Niinpä aion tänä vuonna hehkuttaa niin paljon kuin pystyn kestävyysjuoksua ja toivon, että laji saa sitä kautta arvostusta. Olisi mahtavaa, jos saataisiin paljon uusia nuoria juoksijoita lajin pariin ja jossain vaiheessa suomalaiset juoksisivat maratonin joukolla alle 2.10.

    Lupaan siis, että 2022 tulee olemaan vuosi, jolloin juoksu lajina tulee saamaan ansaitsemaansa huomiota. Meillä on oikeasti hieno laji, mutta ympärillä on paljon lieveilmiöitä ja henkilöitä, jotka suoraan sanottuna yrittävät loata lajin maineen. Lisäksi yleinen mielipide kansan keskuudessa valtion ylintä johtoa myöden on sellainen, että kestävyysurheilu, erityisesti kestävyysjuoksu olisi jotenkin jonninjoutavaa touhua, harrastus, jolla ei ole mitään väliä. Tavoitteena voisi olla saada sen verran tunnustusta, että myönnetään, ettei juoksu ole harrastus, vaan vakavasti otettavaa tekemistä. Moni tekee ihan valtavasti hommia tuolla useamman kerran päivässä, eikä kukaan noteeraa sitä, kun eivät ole mitään olympiavoittajia tai maailmanmestareita. Silti he ovat kovemmassa kunnossa kuin ketkään ikäisensä Suomessa. Sitä pitäisi arvostaa ihan eri tavalla. Mieluummin niin, että juoksun parissa on vähemmän ihmisiä kuin nyt, kunhan arvostus olisi kohdallaan ja kaikki tekisivät asioita kunnolla, eikä sellaista touhua, missä kuseskelllaan nilkoille. Kestävyysjuoksu on oikeasti ihan eri tason laji kuin sähly, padel ja muut vastaavat villitykset. Jopa pyöräilyyn ja moneen muuhun kestävyyslajiinkin verrattuna juoksu on ylivertainen. Jopa nyt kun olen huonossa kunnossa vammojen ja sairastelujen jäljiltä on ollut mahtava fiilis päästä vihdoinkin lenkillä. Ei samanlaista fiilistä saa, jos joutuu tekemään jotain korvaavia lajeja. Eläköön juoksu!

    https://baltsu.wordpress.com/2022/01/05/mita-lupaan-kaudelle-2022/

    Suuta soukemmalle, mäntti. Täällä on useampiakin ketkä juoksee tuplat vuodessa batin huippuihin nähden

    Äänestä

Joulukuussa 2019 viikossa 171 km. Kahdeksassa päivässä 204 km.
Kuukaudessa 36 lenkkiä, 604 km.

Jotkut sanoo ettei Baltsu edes treenaa itse. No tuossa se nähdään.

Äänestä
  • Ei ne kilometrit takaa tulosta jos sitä ei tehdä laadukkaasti. Baltsun tapauksessa pakkomielteiset kilometrit johtivat heikentyneeseen harjoitustehokkuuteen ja kehityksen pysähtymiseen.

    Äänestä

  • Paljonko oli puokin tulos stokiksessa näillä metodeilla? Harjoittelun tarkoitus on rasittaa ja palautua paremmalle tasolle. Batilla ei näin käynyt, kun vain ahnehti määrää.

    Äänestä

  • Anonyymi00679 kirjoitti:

    Paljonko oli puokin tulos stokiksessa näillä metodeilla? Harjoittelun tarkoitus on rasittaa ja palautua paremmalle tasolle. Batilla ei näin käynyt, kun vain ahnehti määrää.

    1.33 oli tulos koska katkesi täysin,laittoi jalkavamman piikkiin sen.Masentui siitä niin kovin että juoksut jäi sitten kokonaan.

    Äänestä

  • Baltsun kaltaisen hintelän tyypin olisi pitänyt päästä saavuttamiinsa tuloksiin kolmasosalla niistä harjoitusmääristä mitä hän teki. Mutta treenasi vuosikausia täysin järjettömästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00679 kirjoitti:

    Paljonko oli puokin tulos stokiksessa näillä metodeilla? Harjoittelun tarkoitus on rasittaa ja palautua paremmalle tasolle. Batilla ei näin käynyt, kun vain ahnehti määrää.

    Roinaajilla määrän laki toimii, siksi 70-luvulla juostiin kovin. Baltsu on naturaali ja hänen olisi kannattanut harjoitella alle 100km viikossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00682 kirjoitti:

    Roinaajilla määrän laki toimii, siksi 70-luvulla juostiin kovin. Baltsu on naturaali ja hänen olisi kannattanut harjoitella alle 100km viikossa.

    Noin 100km juoksumääristä ylöspäin kehittyminen on pitkälti genetiikasta kiinni,eli jos ei kummempaa tulosta ole tullut noin 90km-100km juoksuilla niin ei stä ole odotettavissa määrää lisäämälläkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00684 kirjoitti:

    Noin 100km juoksumääristä ylöspäin kehittyminen on pitkälti genetiikasta kiinni,eli jos ei kummempaa tulosta ole tullut noin 90km-100km juoksuilla niin ei stä ole odotettavissa määrää lisäämälläkään.

    Turha lisätä määrää yli 100km ellei pääse sub3 alle 100km. Baltsu alkoi ahnehtimaan eikä enää kehittynyt. Kunto vain huononi määrää lisäämällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00685 kirjoitti:

    Turha lisätä määrää yli 100km ellei pääse sub3 alle 100km. Baltsu alkoi ahnehtimaan eikä enää kehittynyt. Kunto vain huononi määrää lisäämällä.

    Tulos paranee kun juoksee enemmän. Batille vain kupari ja käyrä maistui niin ei treenillä voinut kompensoida.

    Äänestä

Batistinin kohdalla taisi olla niin ettei se kilpailu ja hyvän tuloksen tavoittelu ollut tärkeää, vaan halusi harjoitella paljon ja nautiskella juoksusta ja urheilijan elämästä.

Äänestä
  • Ukon tavo 2.30

    Äänestä

  • Asiahan oli juuri päinvastoin. Ukkeli halusi kovasti tehdä tuloksen, vaikka ei edes pitänyt juoksemisesta. Stokiksen jälkeen oli pakko heittää pyyhe kehään, kun tulos oli naurettavaa tasoa, ja keksiä selitys loukkaantumisesta. Itse lopettaminen oli helppoa, koska eihän ukkeli edes pitänyt juoksemisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00688 kirjoitti:

    Asiahan oli juuri päinvastoin. Ukkeli halusi kovasti tehdä tuloksen, vaikka ei edes pitänyt juoksemisesta. Stokiksen jälkeen oli pakko heittää pyyhe kehään, kun tulos oli naurettavaa tasoa, ja keksiä selitys loukkaantumisesta. Itse lopettaminen oli helppoa, koska eihän ukkeli edes pitänyt juoksemisesta.

    8 minuuttia huonompi kuin kiuruhölkässä vajaa vuosi sitten,kyllä se pistää miettimään omaa tekemistään jopa Baltsun.

    Äänestä

  • Anonyymi00689 kirjoitti:

    8 minuuttia huonompi kuin kiuruhölkässä vajaa vuosi sitten,kyllä se pistää miettimään omaa tekemistään jopa Baltsun.

    Harmi ettei ukkelissa ollut miestä myöntämään, että lopetti juoksun, koska valmensi itseään päin peetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00693 kirjoitti:

    Harmi ettei ukkelissa ollut miestä myöntämään, että lopetti juoksun, koska valmensi itseään päin peetä.

    Baltsu oli joitakin vuosia sitten huippukunnossa. Epäonni tuli kuitenkin tielle. Muistelen, että Baltsua toistakymmentä vuotta vanhempi pappa Kontulan Munchenhausen ilmoitti Baltsun videolla kiinnostuksen lähteä yhteislenkille. Baltsu ei halunnut. Mietin syitä. Oliko Baltsu silloin niin ammattilainen, että hän ei halunnut rikkoa treenejään jonkun Kontulan pappakuntoilijan takia? Oliko Baltsu hyvin tarkka maineestaan, jotta hämärät ukot eivät pilaa hänen brändin arvoa, joka oli tärkeää kenkäbisnekselle? Epäilikö Baltsu, että Kontulan pappa olisi ihastunut häneen eikä voinut tietenkään lähteä sen vuoksi juoksemaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00698 kirjoitti:

    Baltsu oli joitakin vuosia sitten huippukunnossa. Epäonni tuli kuitenkin tielle. Muistelen, että Baltsua toistakymmentä vuotta vanhempi pappa Kontulan Munchenhausen ilmoitti Baltsun videolla kiinnostuksen lähteä yhteislenkille. Baltsu ei halunnut. Mietin syitä. Oliko Baltsu silloin niin ammattilainen, että hän ei halunnut rikkoa treenejään jonkun Kontulan pappakuntoilijan takia? Oliko Baltsu hyvin tarkka maineestaan, jotta hämärät ukot eivät pilaa hänen brändin arvoa, joka oli tärkeää kenkäbisnekselle? Epäilikö Baltsu, että Kontulan pappa olisi ihastunut häneen eikä voinut tietenkään lähteä sen vuoksi juoksemaan?

    Ei kape koskaan kunnossa ollut. Polviin nojaili lenkeillä, kellot ja pelit seis noin 50% lenkin kestosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00698 kirjoitti:

    Baltsu oli joitakin vuosia sitten huippukunnossa. Epäonni tuli kuitenkin tielle. Muistelen, että Baltsua toistakymmentä vuotta vanhempi pappa Kontulan Munchenhausen ilmoitti Baltsun videolla kiinnostuksen lähteä yhteislenkille. Baltsu ei halunnut. Mietin syitä. Oliko Baltsu silloin niin ammattilainen, että hän ei halunnut rikkoa treenejään jonkun Kontulan pappakuntoilijan takia? Oliko Baltsu hyvin tarkka maineestaan, jotta hämärät ukot eivät pilaa hänen brändin arvoa, joka oli tärkeää kenkäbisnekselle? Epäilikö Baltsu, että Kontulan pappa olisi ihastunut häneen eikä voinut tietenkään lähteä sen vuoksi juoksemaan?

    Jos googletti tän venäjämielisen entisen papin ni parempi olla menemättä ja eihän hän pysyis vauhdissa tai ehkä pysyis ku pystyi keskustelemaan 3:30 vauhdissa eli molemmat kävelis kun ovat huijareita, trendikkäästi putinia ylistäen ooaaee

    Äänestä

  • Ooaaee. Katsoin ensin että joku kauhuleffan epämuodostunut demoni mutta kuparikapehan se siellä vaan...

    Äänestä

Joko uintikausi alkaa ? Odottelen pullotuskuvia.

Äänestä
  • Niin minäkin, en kyl muista historiasta ku 2 ja sit se baywatch video, never forget, ooaaee

    Äänestä

  • Anonyymi00696 kirjoitti:

    Niin minäkin, en kyl muista historiasta ku 2 ja sit se baywatch video, never forget, ooaaee

    Missäköhän se batistiina käy kesällä uimassa. Näkisi ihan livenä. ouaaaeee

    Äänestä

  • Anonyymi00697 kirjoitti:

    Missäköhän se batistiina käy kesällä uimassa. Näkisi ihan livenä. ouaaaeee

    Ukkeli käy joka kerta eri rannassa. Tekee pyöräretkiä milloin minnekin. Vai onko vakiokalustoa hietaniemessä?

    Äänestä

  • Anonyymi00699 kirjoitti:

    Ukkeli käy joka kerta eri rannassa. Tekee pyöräretkiä milloin minnekin. Vai onko vakiokalustoa hietaniemessä?

    Kuusitien kalliot kovassa imussa, kape päivittäin maisemissa. Käyn siellä kesäisin purkamassa työpaineita.

    Äänestä

  • Pienellä miehellä pienikin pullotus nöyttää isolta. Totuus on toinen.

    Äänestä

Suomi24 ei toimi. Vaikea jubailla Batistiinista ja muista sankareista.

Äänestä

Laakson kalliot sen pitää olla! Oo aa ee!

Äänestä

Mahdottomalta tuntuu nuo Baltsun harjoitus määrät. Itellä puokin ennätys 1.41. Iskee aikamoisen kuolonkankeuden päälle jos koittaa enemmän raahustaa lenkkejä. Se muuttuu työksi eikä enää ole kivaa vaan stressaavaa ja raskasta. Baltsulle pitää hattua nostaa ja muille ketkä pystyy juoksemaan paljon.

Äänestä
  • Ei tyhmyyttä kannata ylistää Baltsun tapauksessa.

    Äänestä

Meinasin kirjoittaa et Baltsu näytti miten taviksesta voi tulla kilpajuoksija mut tarkemmin ajateltuna ei tavikset pysty noihin määriin vaan tarvitaan lahjakkuutta jollain tavalla. Useimmilla oikeesti menee jalat rikki Baltsun 130 km viikossa määrämätöllä.

Äänestä
  • Juu. Itse tavisläski ja jaksan never easyä vain 40km viikossa. Kaikki sen yli menee köpöttelyksi tai kähöksi. Bati oli juoksija isolla J:llä.

    Äänestä

  • Jos nyt totta puhutaan niin Baltsulla ei ollut pahemmin lahjakkuutta juoksuun,oli sellainen "Wanna be" juoksija,tulokset hyvin vaatimattomia noille määrille.

    Äänestä

Kuten joku totesi niin harjoitusmääriin suhteutettuna uskomattoman surkeilta ukkelin 3h-4h maratonit. Tulos kuitenkin on se joka ratkaisee eikä kuinka paljon harjoittelee. Ja ukko lisäksi vielä nähtävästi harjoitteli väärin.

Äänestä
  • Tietty pitää muistaa että oli jo yli 40 vuotias kun rupesi treenaaman määrää kunnolla,jos olisi ollut 15 vuotta nuorempi niin olisi palautunut paremmin harjoituksista niin kehityskäyrä olisi varmasti ollut erillainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00712 kirjoitti:

    Tietty pitää muistaa että oli jo yli 40 vuotias kun rupesi treenaaman määrää kunnolla,jos olisi ollut 15 vuotta nuorempi niin olisi palautunut paremmin harjoituksista niin kehityskäyrä olisi varmasti ollut erillainen.

    Vajaana viisikymppisenä puokki 1.33 oo aa ee. Ikäisekseen hyvässä kunnossa, mutta ei mikään hehkuva korvaushoitoukkeli. Testopiikkiä ukkeli olisi tarvinnut 2.45 tavoon.

    Äänestä

Törmäilyisitä vielä että juoksuaikoinaan ukkeli itse sanoi tai siis kirjoitti tarkoituksella juokseva saa kävelijöitä päin mikäli he eivät väistä häntä. Pointtina oli että hitaampien tulee väistää ja tällä tavalla "koulutti" muita ihmisiä. Häiriintynyt tyyppi.

Äänestä
  • Loppui kyllä nopsaan kun keräili hampaita kiveykseltä 2019. Netissä uhosi kyllä senkin jälkeen.

    Äänestä

Kaapro oli tänään polkemassa jossain hevon kuusessa. Olisi edes nyt tullut tänne Vantaalle polkemaan. Oo aa ee!

Äänestä
  • Eikö tee enää puistokaljareissuja Tallinnaan? Paraisilla veneilemössö

    Äänestä

  • Anonyymi00715 kirjoitti:

    Eikö tee enää puistokaljareissuja Tallinnaan? Paraisilla veneilemössö

    Ei ole mammalla etukuponkeja. Maksaa liikaa mantereen perheelle.

    Äänestä

Baltsu oli niin kuin NHL-pelaaja joka tahkoaa yli tuhat ottelua mutta aina jengeissä jotka ei päässyt pudotuspeleihin. Puhumattakaan että voittaisi Stanley cupin. Silti kunnioitettava ura takana.

Äänestä
  • *piirikunnallisten kutosdivaria yli 1000 ottelua

    Äänestä

Surullisenkoomista kun ukkeli aina sanoo että ei voi juosta jalkavamman takia. Ihan kuin muka olisi joku akuutti vamma joka estää juoksemisen tällä hetkellä. Eikö siitä ns vammasta ole jo kolme vuotta. Vaikka olisi lihas mennyt poikki tai luita rikki niin olisi ollut juoksukunnossa jo kaksi vuotta sitten ja viime kesänä jo ihan normaalisti olisi voinut juosta.

Äänestä
  • Juu. Epämääräisesti sysää syyn polvelle. Vaikka toiset juoksevat puolimaratoneja sub2h kierukat paskana.

    Äänestä

  • Anonyymi00718 kirjoitti:

    Juu. Epämääräisesti sysää syyn polvelle. Vaikka toiset juoksevat puolimaratoneja sub2h kierukat paskana.

    Ukkelia ei koskaan kiinnostanut juokseminen, ja lopetti huomatessaan olevansa nr tasoa.

    Äänestä

  • Kun vika on päässä, ei se välttämättä parane ikinä.

    Äänestä

Osaako joku kertoa, mitä Baltsulle on tapahtunut? Vielä vuosi sitten treenasi innokkaasti Gran Fondoa varten. Ei ole muistaakseni valittanut minkäänlaisesta loukkaantumisesta tuon jälkeen. Nyt Stravaan ilmestyy vain silloin tällöin harjoituksia, ja nekin on tehty puolivillaisesti. Ikään kuin ukkeli ei edes enää viitsi yrittää.

Äänestä
  • Olisiko harhainen Baltsu parempi? kun kuvitteli itsestään että pystyy tuollaisiin.

    Äänestä

  • Aina ollut tuollainen. Maistuu enemmän suklaaslerba Laakson kallioilla kuin treeni.

    Äänestä

Baltsu ollut hiljaista poikaa sen jälkeen, kun Karo moggasi hänet juoksemalla minuuttikaupalla kovemman maratonenkan.

Onhan se vähän huvittavaa, että 3:03 maratoonari jatkuvasti toitottaa, että tärkeintä on se, kuinka nopean ajan juoksee jossain kylähölkässä.

Äänestä

Ai että! Rukouksiimme on vastattu. Kyl hän lukee näitä viestejä ja meidän toiveita tai sit ihan tahattomasti laittaa pullottavia kuvia kun on Nauvosto Korppooseen polkenut. Threadsista katsoin et mikä jöpöttää tangon yläpuolella, käyny meijän vuoks näpelöimässä puoljäykkiksen, ooaaee

Äänestä
  • Mikä tuo pullottava kuula on yläviistossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00729 kirjoitti:

    Mikä tuo pullottava kuula on yläviistossa?

    Ouuen, babyporkkanahan se siellä yrittää kurkistella.

    Äänestä

  • Anonyymi00730 kirjoitti:

    Ouuen, babyporkkanahan se siellä yrittää kurkistella.

    Vai babyporkkana, eiköhän se oo niin et mitä pienempi mies sitä suuremmat munat ooaaee

    Äänestä

Mun 11-vuotias poika käy juoksuryhmän harjoituksissa. Se on terveellistä. Baltsu sen sijaan on vissiin yli 50 ja sanoisin ettei hänen tarvitsekaan ikänsä puolesta juosta kilpaa.
Onks joku eri mieltä? Vieläkö Baltsun pitää jahdata kovia tuloksia juoksussa ja pyöräilyssä?

Äänestä
  • Joko baltsu on hyväksynyt sen faktan ettei ole kilpaurheilija? Harrastaa liikuntaa. Kivasti pullottaa rantojen miehellä, oo aa ee.

    Äänestä

  • Kyllä viisikymppisenä ihan hyvin voi juosta kilpaa siinä kun 11 vuotiaana,molemmissa ikäluokissa omat sarjat.

    Äänestä

Kokeilin googlehakua baltsun nimellä. Aika hyvin antaa tuloksia.

Jodlaajan blogi tulosten joukossa: hän kirjoittaa: Nimimerkki Baltsu juoksee 99/100 lenkistään matolla. Kun mennään ulos, niin kilsat ei kulje edes alle 4:00/km vauhtia millään. Tyyppi on säälittävä ...

Äänestä

Törmäsin sattumalta tubessa yhteen englanninkieliseen naisvloggaajaan. Ilmeisesti pyöräilijä kyseessä, nörttimäinen sellainen, ja tekee tylytysvideoita väärin harjoittelijoista. En muista kanavan nimeä, kuvaa vain sisällä ja videoilla esiintyy myös kissa. Siinä Batille nainen?

Äänestä

Oli naisten suosiossa 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella. Sitten Kape hurahti juoksuun.

Äänestä
  • Niin varmaan. Pieni, hintelä tyyppi, joka ei saa sanaa suustaan. Ja pullonpohjarillit.

    Äänestä

  • Anonyymi00737 kirjoitti:

    Niin varmaan. Pieni, hintelä tyyppi, joka ei saa sanaa suustaan. Ja pullonpohjarillit.

    Oli kaukaa ihailtu Maria joka antoi pakit. Siihen loppui naisjutut.

    Äänestä

  • Juu Anttilan postimyyntikuvaston naisten suosiossa oli. Maria bongattu sieltä.

    Äänestä

Jos ihan realistisesti mietitään, niin en näkisi kovinkaan toimivana tilannetta, jossa ukko olisi parisuhteessa naisen kanssa. Esim. Twitteriin on kirjoittanut kommentteja, jotka tulkitsen naisvihamielisiksi, kuten opettajien kritisointi sillä perusteella, että kyseessä on naisvaltainen ala. Mielestäni parisuhde ei voi mitenkään toimia, jos jo lähtökohta on se, että vihaa partnerin sukupuolta.

Se, että tuleeko ukko ikinä olemaan onnellisessa parisuhteessa, riippuu todennäköisesti enemmänkin siitä, kiinnostavatko miehet häntä tarpeeksi. Nyt olisi ukolla itsereflektion paikka. Parisuhde varmasti auttaisi pääsemään eroon ainakin kyynisistä, naisvihamielisistä kommenteista. Olisi hyvin tärkeää puntaroida eri vaihtoehtoja, hyötyjä ja haittoja, uhkia ja mahdollisuuksia, ja tehdä ratkaisu niiden perusteella.

Äänestä
  • Baltsun puheet ovat ihan tavallisen incelin puheita.

    Äänestä

Takuuvarmasti ei pääse parisuhteeseen luonteensa ja naisvihamielisyytensä takia.

Äänestä
  • On hankalaa päästä parisuhteeseen jos on alhaisen statuksen mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00744 kirjoitti:

    On hankalaa päästä parisuhteeseen jos on alhaisen statuksen mies.

    Batin unelma olisi kolmen kimppa Marian ja tumman miehen kanssa. Tumma mies hoitelisi vuoron perään molemmat.

    Äänestä

Ukkeli on kuntoilija eikä kuntoilijana mitenkään kummoinen. Retkipyöräilee. Ja kuitenkin kertoo vihaavansa pyöräilyäkin lajina. No kai jokin harrastus kuitenkin pitää olla. Omassa päässään mieltää sen kilpaurheiluksi.

Äänestä
  • Pikkaisen paremmassa hapessa ukkeli kuitenkin on kuin tavisläskit. Maratonillakin luuli olevansa huippu, kun lenkki vauhtinsa oli sub4 janttereita kovempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00745 kirjoitti:

    Pikkaisen paremmassa hapessa ukkeli kuitenkin on kuin tavisläskit. Maratonillakin luuli olevansa huippu, kun lenkki vauhtinsa oli sub4 janttereita kovempaa.

    Sub 4 tunnin jantterit suoritti maratonit. Baltsulle jäi viimeiset kymmenvuotta puheen asteelle poislukien muutamat harvat puolikkaat.

    Äänestä

Housuissa pullistelee itse kullakin siis niinku silleen

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ketju kiinni, uusi auki. Ei videoita viikkoon, threads kiinni, Xssä räksytystä, juoksu jäi, pyöräily kevyttä jopoilua. Kuntosalissa sentään käy. Minkalaiseksi tulevaisuus muodostuukaan *? Vieläkö granfondo toteutuu ?

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu