Iltapimeällä kun katsoi taivaalle näkyi melko suuri kokoinen Kolmio taivaalla paikallaan noin ehkä korkeintaan 20,tai30 sekunnin ajan.
Sitten muuttui pieneksi tähden kokoseksi kirkkaaksi valoksi taivaalla.
Kolmio muodostui valkoisista kirkkaista viivoista jonka sisällä näkyi muita valkoisia säteitä, viivoja sieltä Kolmion yläkulmasta eri kohtiin alaspäin.
Onko tommoset miten yleisiä Ufoja kun Ufo nyt kumminkin oli joka tapauksessa.
Sitten muuttui pieneksi tähden kokoseksi kirkkaaksi valoksi taivaalla.
Kolmio muodostui valkoisista kirkkaista viivoista jonka sisällä näkyi muita valkoisia säteitä, viivoja sieltä Kolmion yläkulmasta eri kohtiin alaspäin.
Onko tommoset miten yleisiä Ufoja kun Ufo nyt kumminkin oli joka tapauksessa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mulla on yleensä kotkassa ollu viikon putki, mutta ufot puuttuu. Koskus kyllä elefantit lenteléepi...
Pitkästä aikaa täällä kotimainen oikea ufohavainto. Teitkö muuten havainnon yksin, vai oliko seurassasi muita? SUT:lle voi tehdä ufo-havaintoilmoituksen halutessaan, mutta en tiedä kuinka kiinnostuneita ovat, kun saattavat olla jo niin yleisiä ufo-havainnot.
Mukana oli sutin korkea virkamies joka myös näki tapauksen. Hänen mukaansa kolmio ei näkynyt lappeellaan vaan suoraan niin että litteän puolen sivu vain oli näkyyvis. Tällöin luonnollisesti näkyy vain viiva eikä kolmio. Kun ufo kääntyi hitaasti oman akselinsa ympäri niin lopuksi näkyi vain kolmion kärki katsojaan päin josta syystä se näytti pisteeltä. Hänen mukaansa selvä ufo.
Hamina muuten on harvinainen ympyränmuotoon rakennettu kaupunki. Ei taida olla maailmassa kuin yksi vastaavanlainen ja on muistaakseni Italiassa. Atlantiksen aikaan kaupungit ilmeisesti rakennetiin ympyränmuotoon, joten olisikohan malli sieltä tullut?
Puhuiko atlantislaiset kaakkoismurteita vai puhuuko haminalaiset Atlantista?
Ja millähän perusteella edellinen vastaava kommentti oli "sääntöjen vastainen"? Koetteko te haminalaiset tällaiset spekulaatiot rasistisina hyökkäyksinä kansanosaanne vastaan? Vai mistä kiikastaa?
Tein havainnon yksin, joku muu on voinu tehdä jonkun kanssa tmv, jos on.
Vähän aiemmin näin jonkun valon liikkuvan tähtien seassa mikä kirkastui Välilä todella kirkkaaksi Kaartaen vähän eri suuntaan ei siis yhteen suntan ja valon joka alkoi tehdä kahdeksikkomaista liikettä tähtitaivaan la.
Minä kirjoitin tuon Haminan Atlantikseen vertaamisen ja ihan vakavissani. Ja olen itsekin syntynyt Haminassa, jossa elin elämäni ensimmäiset kymmenisen vuotta. Hamina on vuonna 1653 perustettu ja ympyräkonsepikin luonnollisesti siltä ajalta.
Täällä on juttua tuosta maailman toisesta ympyräkaupungista ja saattaa olla ainoa laatuaan. Haminaa väkiluvultaan noin neljä kertaa pienempi ja perustetu 1593:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Palmanova
Aika mielenkiintoista, että Disney-käsikirjoittaja on syntynyt noin pienessä kaupungissa ja Disneyllähän on paljon muinaismytologia- tematiikkaa tuotannoissaan ja Atlantiskin ollut monta kertaa mukana.
Haminan ympyräasemakaava onkin näköjään vuodelta 1720.
Lainaus:
"Haminan kaupungin ympyräasemakaava on peräisin 1720-luvun alusta, jolloin Ruotsin linnoituskonttorin päällikkö Axel von Löwen sai tehtäväkseen suunnitella Suomen puolustuksen hävityn Suuren Pohjan sodan (1700–1721) jälkeen".
Olof Rudbeck kirjoitti 3000 sivuisen kirjan 1600-luvulla, jossa todisteltiin, “että Ruotsi on ollut muinainen Atlantis, sivistyksen kehto, ja että ruotsin kieli on ihmiskunnan alkuperäinen kieli, josta muun muassa latina ja heprea ovat kehittyneet”. Teosta on kritisotu, mutta tieteen tekijänä hän varmastikin on monissa asioissa ja johtopäätöksissä oikeassakin. Atlantis oli tuolloin kuuma aihe ja se on mahdollisesti vaikuttanut Ruotsi-Suomen Axel Von Löveniinkin kun päätti rakentaa kaupungin ympyränmuotoon. Haminahan on linnoituskaupunki, mutta ympyränmuotoisia muita kaupunkeja tunnetaan maailmalla vain siis tuo Palmanova. Palkitussa tietokirjassa “Kansankodin pimeämpi puoli” kerrotaan, että natsit tekivät tutkimusretken muinaismytologisessa hengessä Suomen Karjalaan 1930-luvulla ja siellähän on esimerkiksi nykyään hyvin tunnettu Vottovaara, jossa mm. halkaistuja kiviä ja kivielementtejä, jotka johtavat maan sisällekin - ainakin yhdessä paikassa, josta on valokuvia. Ei ole siis poissuljettua, että Suomellakin voisi olla jotain tekemistä muinaisen Atlantiksen kulttuurin kanssa.
Vottovaara ei olisi sijainnut Suomen puolella 1930-luvulla ja enpä ole nähnyt kenenkään esittäneen sillä olleen mitään tekemistä Atlantiksen kanssa muutenkaan.
"Haminaa väkiluvultaan noin neljä kertaa pienempi..."
Mielenkiintoista.
Yhden kerran pienemmän vielä ymmärrän; sehän tarkoittaa, ettei sitä ole ollenkaan. Vaan mitenpä joku voi olla neljä kertaa pienempi? Ja vielä väkiluvultaan? Eli sinne pitäisi dumpata viiden Haminan väkiluku, että se olisi edes nykyisen Haminan kokoinen.
Minä kun en ole saanut oppia matikantunneilla joukko-oppia, niin sovi minun pieneen mutta ahtaaseen maailmankuvaani tuollaien.
Kerrotko sitten, oi Suuri Guru, selityksen väitteellesi! Ja ihan selkosuomeksi, ole hyvä!
Moni haaveilee näkevänsä mustan kolmioaluksen taivaalla. Tosin turvallisesti ettei tapahdu mitään friikkiä.
Ufonäytöksiä voi tehdä droneilla.
Kirjoitetaanko kolmio isolla?
Kotimaisia ufohavaintokertomuksia ollut aika vähän viime vuosina luettavana. Tässä on yksi tuore havainto ja kertomus on mielenkiintoinen, koska siinä kerrotaan lintujen ym. normaalien luonnonäänien vaienneen ja tilanteen palanneen normaaliksi ufon poistuttua näkyviltä. Noin se menee omankin kokemuksen mukaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18904121/onko-tuo-sellane-ufo
Kuva näyttää vähän liiankin hyvältä ollakseen aito, mutta ainakaan Fake Photo Detector ei ilmoittanut sitä manipuloiduksi. Todellinen täysosuma kuva kyllä, jos on aito.
..ja kun havainto- ja kuvauspaikkakin on ilmoitettu tarkasti Lahden edustalta, niin lieneekö aito tapaus sitten kuitenkin? Onkohan siellä Vesijrävellä päin aiemmin tehty ufo-havaintoja?
Toisella Vesijärvellä tapahtunut kummia 70-80-luvulla (?). Onkohan tässä mitään perää?
"Olen samaa mieltä. Järvihirviöitä on lähes joka järvessä. Kangasalan Vesijärvessäkin on ainakin -70 luvulta lymyillyt tarunomainen tappaja-ahven. Sen tekosia oli ainakin saksalaisen melojapariskunnan menehtyminen -70 -80 lukujen vaihteessa Vesijärvellä ja muutamia tuulastajia on järvellä kadonnut jäljettömiin ja onpa joku palannut sekopäisenä hulluna koskaan parantumatta. Ei ne ufoja ole. Iku-Turson lapsia". 16.5.2016 kirjoitettu viesti.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14224318/tehraanko-ufo-tokumentti
Kyllä se oli sittenkin vain lentävä lehmä jota emme tunnistaneet.